Joulutarina

Joulukuun puoliväli oli jo ohitettu ja Korvatunturilla elettiin sitä aikaa, kun hulina oli huiminta ja vilske vilkkainta. Tänä vuonna kiire oli ollut kovempi kuin ehkä koskaan aiemmin eikä kyse ollut edes pelkästä kiireestä, vaan mukana oli ollut myös ennennäkemätön hätä. Pukin puntti ei kuitenkaan tutissut, sillä hänellä oli omasta mielestään mahtava idea. Idea, jonka avulla seuraavasta ja etenkin sitä seuraavasta vuodesta tulisi taas tuottoisa - kyllä niitä vielä sitäkin seuraavia vuosia ehtisi miettimään myöhemminkin.

Oli kulunut jo muutama vuosikymmen siitä, kun Korvatunturilla oli päätetty, että joulunalusen kulutus- ja lahjahysteriasta oli päästävä hyötymään taloudellisesti. Siihen asti ihmiset olivat ostaneet lahjansa kaupoista ja Pukki läheisimpine apureineen oli tehnyt vain erilaisia esiintymiskeikkoja ostoskeskuksissa ja milloin missäkin, sekä tietysti toiminut edustustehtävissä itse Korvatunturilla turistilaumojen ympäröimänä. Kyllähän niistäkin hommista rahaa oli tullut, mutta ei likimainkaan sellaisia kasoja kuin voisi saada tuottamalla miljoonien ihmisten joululahjat.

Se Idea oli ollut yksinkertainen, ihan niin kuin tämä uusikin idea; ihmiset tilaisivat lahjansa Korvatunturilta (vain ja ainoastaan sieltä), tontut tekisivät lahjoja ja toimittaisivat ne, ja Pukki taas häärisi pukkina tunkiolla. Jotta voitaisiin varmistua, että ihmiset eivät niin sanotusti Parempien Ehtojen houkuttelemina tilaisi lahjojansa muualta, oli Pukki hakenut valtiolta yksinoikeutta lahjojen valmistukseen sekä myyntiin. Pukki oli selittänyt virkamiehille, että yksinoikeus olisi välttämätön, jos haluttaisiin vahtia ja säädellä ihmisten kulutusintoa ja varmistua siitä, ettei lahjoiksi hankittaisi mitään laitonta tai vaarallista, jollaista esimerkiksi ulkomaiset lahjayhtiöt saattaisivat tarjota.
Tämä oli vedonnut virkamiehiin, jotka olivat silloin yhdessätuumin päättäneet, että sellainen lahjamonopoli se vasta hirveän hieno järjestelmä olisikin ja siitähän pääsisi osingolle itse kukin, mutta ei kuitenkaan kuka tahansa. Kättä paiskattiin, maljat kohotettiin ja asia oli saanut sinettinsä.

Sen jälkeen suomalainen lahjateollisuus oli elänyt pitkään nousukautta. Korvatunturi oli vaurastunut aina siinä määrin, että jopa iänikuinen pororeki oli saatu vaihdettua suihkukoneeseen ja Petteristä ja muista poroista tehtiin käristystä juhla-ateriaksi.

Kaikki oli kuitenkin katoavaista - sen Pukki ja muu tunturin poppoo olivat saaneet huomata. Nyt elettiin maailmantaloudellisestikin synkkiä aikoja, mutta Korvatunturin bisneksessa mätti jokin muukin. Monopoli oli tallella, mutta lahjatilauksia ei vain ollut kuluneena vuonna ja sitä edeltäneinä muutamina vuosina tullut niin paljon kuin ennen, eikä lähellekään niin paljon kuin Korvatunturin sisäisissä tulostavoitteissa oltiin toivottu. Samaan aikaan Ruotsin Pukki tonttuineen kylpi mammonassa. Olihan niillä se saakelin Harrykin! Kuka sellaista valmista pikaporoa muka haluaisi syödä? Ruotsalaiset ilmeisesti halusivat, kun tilasivat Harry-poroa enemmän kuin Suomessa tilattiin lahjoja yhteensä.

Kukaan Korvatunturilla ei oikein tuntunut tietävän miten tähän pisteeseen oltiin ajauduttu, mutta monella oli visio siitä, mitä nyt pitäisi tehdä. Jotkut rohkeimmat tontut olivat jo ehdottaneet, että lahjatarjontaa voisi kehittää; tehdä niistä tutuista lahjoista parempia ja kestävämpiä - sellaisia, että ihmiset todella haluaisivat niitä tilata ja käyttää. Moisia ehdottaneet eivät Korvatunturilla saaneet kunnolla ääntään kuuluviin tai sitten heidät vain vaiennettiin. Innovatiivisuus ja kestävä kehitys eivät olleet Pukille mieleisiä termejä. Pukilla oli se oma ideansa - hän halusi pyörähtää vehreämmille laitumille nyt heti, siitä kohtaa, mistä aita oli matalin.

Vehreät laitumet löytyisivät tietenkin Ruotsista ja Ranskasta, sillä nämä maat olivat kuuluisia laadukkaista lahjoistaan. Pukki nauraa röhötti valkoiseen partaansa keksiessään kuinka helppoa olisi vain tarjota suomalaisillekin kuluttajille näitä ruotsalaisten ja ranskalaisten valmiiksi tekemiä laadukkaita lahjoja ja vetää siitä tavaranjärjestäjänä "pieni" siivu välistä. Pukki oli vain taas ottanut yhteyden virkamiehiin ja anonut sekä saanut luvan, ja sen jälkeen solminut sopimuksia ruotsalaisten ja ranskalaisten kanssa.

Pukki oli varma, että pian suomalaiset kuluttajat tilaisivat ruotsalaisten ja ranskalaisten valmistamia lahjoja sellaisella volyymilla, ettei rahantulolle olisi mitään rajoja. Toki kotimainen lahjateollisuus samalla kärsisi, mutta yhteishyöty olisi silti niin kattava, että uhrauksia kannattaisi tehdä.

Toisinajattelijoitakin tietysti oli - niitä poloisia, jotka olivat huolissaan kotimaisesta lahjataloudesta ja sen ympärillä toimijoista. Näiden toisinajattelijoiden mukaan voisi käydä niin, että kotimainen lahjatuotanto kuivuisi pikkuhiljaa kasaan ja saisi sitten jossain vaiheessa lopullisen kuoliniskun. Suomalaisia tonttuja passitettaisiin tuhatpäin kilometritehtaalle ja pian kukaan ei muistaisi suomalaisesta joulusta muuta kuin sen, että sillä oli pitkät perinteet. Saksassakin kävi niin, sanoi joku toisinajattelijoista. Mutta Saksa on paska maa, tuumasi Pukki siihen ja pysyi kannassaan.
Pukki oli jo vanha mies ja hän halusi saavuttaa vielä jotain omana elinaikanaan. Hän halusi varallisuuttakin, ja nyt heti! Siispä lahjatarjontaan lisättäisiin ruotsalaiset ja ranskalaiset lahjat - sitä ei voisi enää kukaan estää.

Pukki halusi vielä huvittaa itseään kutsumalla Korvatunturille maankuulun ennustajan, joka saisi kertoa minkälaisia tulevat vuodet tulisivat olemaan. Pukki uskoi, että eukon kristallipallo näyttäisi Pukin kylpevän rahassa ja juhlimassa hienosti ruotsalaisen ja ranskalaisen pukin kanssa... ehkä jopa syömässä heidän kanssaan Harry-poroa yhteiseltä lautaselta.

Pukki istui nyt omassa nojatuolissaan, ennustaja vieressään ja kristallipallo pöydällä edessään. Pallo vain värisi ensin hetken aikaa eikä mitään näkynyt, mutta sitten alkoi tapahtumaan. Palloon ilmestyi pyörteilemään yksi paksu harmaa viiva, joka kuitenkin pian jakautui kolmeen osaan, jonka jälkeen jäljelle jääneet kolme ohutta harmaata viivaa alkoivat hitaasti kaventua, kunnes haihtuivat kokonaan pois ja lopulta näkyi vain musta tausta ilman yhtäkään viivaa.

Ennustaja näytti yhtä synkältä kuin pallonsakin, mutta Pukki ei ymmärtänyt mistä oli kyse, vaan tivasi kärsimättömänä selitystä. Ennustaja huokaisi, pudisti päätään, katsoi sen jälkeen Pukkia silmiin ja totesi.

"Kuule, sun kannattaisi varmaan pelata tiistaina Åbyyn Veijoa"