Kirjoittanut walt
Pysyvä linkki tähän keskusteluunKontio vuoden raviohjastaja taas !
Olisi varmaan ollut muitakin esim. Moilanen, Forss, Teivainen, Lahtinen.
Olisi varmaan ollut muitakin esim. Moilanen, Forss, Teivainen, Lahtinen.
Eivät tule ikinä yltämään Kontion tasolle. Toki mestari ajoi viime vuonna vain 220 voittoa. Se on toki enemmän, mitä Forss.
Kontio ajoi Suomessa ollessaan parhaimmillaan 417 voittoa per vuosi.
Vasta vuonna 1983 Kontio ajoi enemmän voittoja, mitä tämä Forss viime vuonna, mikä oli hänen paras toiseksi paras kausi kautta aikojen.
ei muista kenenkään muun raviohjastajan nimeä niin siksi Kontio valitaan aina vuodesta toiseen.
Aika luonnollinen valinta kauden tulosten valossa, eniten voittoja ja eniten ajettua rahaa. Miksiköhän joku muu olisi pitänyt valita lajinsa parhaaksi?
Jokavuotinen vitsi tämä vuoden raviohjastajan valinta. Vaikka Kontio makaisi koko vuoden sairaalassa ja ainoat startit tapahtuisivat rollaattorilla niin vuoden raviohjastajaksi valinta on selvää.
ja minkä suuruisin palkinnoin.
Olihan noita ainakin 100 000 e suurhollola ja kriterium ja 40 000 suomenmestaruus. Nämä nyt ihan suomesta.
75 000
Valinta pitäisi koskea Suomessa asuvia ohjastajia.
Pitäisi valinta rajata nurmijärveläisiin huippuohjastajiin - niin tapahtuisi oikeus.
(Ei Teivaisella ole suurkilpailuvoittoa viime vuodelta). Kontion startit/voitot Suomessa vuonna 2010: 196/39. Repikää siitä.
"Valinta pitäisi koskea Suomessa asuvia ohjastajia."
Pitäisikö myös vuoden jalkapalloilija tai jääkiekkoilija valita vain suomalaisten joukkueiden pelaajista?
toki ajanut vähemmän kuin 196 st. mutta suomeen rekisteröidyillä hevosilla/valmennetuilla hevosilla nuo on tullut, pääosin kylläkin Ruotsissa...
että kun kaksi ukkoa ajaa kilpaa. Toinen ajaa ladalla ja toinen Ferrarilla. Ferrarilla mies on aina ensin maalissa. Tällä periaatteella siis Ferrarimies on aina paras.
"Kontion startit Suomessa, plaa plaa plaa".
Kontion startit Suomessa ja Kontion startit Suomessa suosikeilla. 196/140
Kritisoimatta Kontiota. Jokainen tietää, että herran voitot Suomessa on ajettu pääasiassa huippuhevosilla. Vähemmän voittoja tullut tavallisilla tallaajilla. Olisin toivonut luovempaa valintaa, jossa maan tuhatta starttia ajavista miehistä olisi valittu sellainen, joka on tuonut omistajille rahaa myös hyvillä sijoilla (muiden vuoden ohjastajalta vaadittavien kriteerien lisäksi).
Jokaisella meistä on mahdollisuus samaan kuin Kontiolla... Eli aja kortti (hevoselle),hanki ajettavat ja hanki huippu ajettavat. Helppoa eikö? Lopettakaa luuserit rutkutus!
Suomessa ajavia.
Ei voi kun ihmetellä miten joku voi laittaa Kontion ja Forssin edes samaan lauseeseen?
Saatikka vertailla miesten tekemisiä ja meriittejä keskenään.
tämä ei ole "kontio-forss -maaottelu".
kun maanmiehet taittaa pitkää taivalta pitkin vuotta ja ajaa pikkurahoja tienanneilla hevosilla - hyvin.
Oman maan Hippoksen tilastojen kärkikymmeniköstä viime vuodelta ( tai paremmin kärkiviisikosta). Missä Kontio on siinä tilastossa. Ihan häntäpäässä.
Hahahahahah. itkekää lisää!! jomppe on kingi. ja mistä se mahtaa johtua että ajaa vain suosikki hevosilla suomessa? ja se on totta että vaikka jomppe olisi rullatuolissa niin päihittäisi kaikki muut kuskit mennentullen.
Tälläinen vanha konkari, joka on seurannut Jompen uraa vuosikymmenien ajan tajuaa miehen suuruuden. Miettikääpä sitäkin, että kielitaidoton mies lähti Ruotsiin ja kappas vaan niin on sielläkin hinannut itsensä ajajaliigan kärkimiesten joukkoon. Kyllä miehen jotain täytyy osata.
On sitten niin rautahermoinen kaveri, että toista saa hakea. Pysynyt aina omana itsenään, vaikka menestystä on tullut roppakaupalla.
Jomppe on kiertänyt vähän muitakin ratoja kuin Pori-Forssa-Tampere-Vermo akselilla, kuten nämä Suomen huiput tekevät.
Pitää osata ajatella tätä valintaa vähän isompana kokonaisuutena.
Jomppe on kaikki 22 vuoden raviohjastaja titteliään ansainnut omilla ansioillaan.
kuka se on?