Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Strategia taso 2

Kun totopelit taannoin siirtyivät kokonaisuudessaan Fintotolle, niin mainoslause oli jo kyllästymiseen asti; hevoset ovat palanneet kotiin.

Samalla toitotettiin suureen ääneen kuinka alati lisääntyvällä ulkomaanpelillä kerätään rahaa kotimaan lähtöjen palkintoihin. Vähänkään raveja seuraava tietää miten palkinnoille lauantaita lukuun ottamatta on tällä "ulkomaanrahoituksella" käynyt, kun palkintorahaa riittää enää vain harvoille valituille (5 parasta) ja niillekin rajallisesti.

Kun järjettömästi kasatun kesäkilpailukalenterin ja palkintojen laskun aiheuttamia peruttuja raveja ja vajaita lähtöjä katsoo, niin tulee väistämättä mieleen, että nyt on strategiassa siirrytty seuraavalle tasolle.

Aiemmin hevoset palasivat kotiin - nyt ne ovat siellä ja pysyvät!

Vastaukset

Kirjoittanut

Totta

Ton laukan mukaan tulo vain entsestään antoi kuvan "ryöstökalastuksesta".

Moni rata jolla olis mahdllisuus saada hyiäkin hevosia ja lähtöjä pitää pitkiä taukoja, mutta toisaalta ajaa myös vajaita lähtöjä.

Suomessa hevosten palkintosummat nousevat hitaasti ellei tule menestystä Vermossa tai muissa isoissa lähdöissä, mutta ketäpä kiinostaa lähteä ajamaan jostain 300e ykkösestä ja kerään se 20e viimeisiä rahoja.
Kulut ovt kuitenkin paljon isommat.