Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

949 myyntipistettä

Veikkauksella on tällä hetkellä saitin mukaan noin 3200 myyntipistettä ja Fintotolla (jos oikein sorsakoodista tarkistin) niitä löytyy 949 kpl.

Lisäystä noin 200 kpl aiempaan noin 700-750:n myyntipisteeseen joista 75 on Citymarketteja (mahd. vanhat mukaanlukien). Lisäystä pelipisteisiin on siis tullut, mutta määrissä näytetään jäädyn selkeästi tavoitteista, eikös niitä pitänyt vuodenvaihteessa olla ainakin 1100 tms?

Hippos ei näytä julkistavan joulukuun kuukausitiedotetta normaalilla aikataululla. Huhu kertoo, että marraskuun myyntiluvut ovat sen verran ikäviä, että radiohiljaisuuteen on syynsä. Tiedä sitten mistä oikeasti johtuu, varmaan ollu muita kiireitä.

Vastaukset

Kirjoittanut

kuukausitiedote

Samaa kuukausitiedotetta odottelen minäkin. Luvut on varmaan niin matoiset ettei Fintoto uskalla niitä kertoa. Budjetin mukaan tällä hetkellä pitäisi olla joku 12 miljoonaa viime vuotta edellä... Tuskin on!

Kirjoittanut

sitä saa mitä tilaa

Kohta huudetaan miehissä veikkausta apuun.

Pelipisteidenkin määrän vuoksi 75 vaihto romahtaa, samoin nettiasiakkaissa on huikaiseva ero. Vielä kun Fintoton säännöillä 75ssa on paljon vähemmän jaettavaa kun Veikkauksen, tapauksissa joissa tulee vain seiskat tai seiskat ja kutoset jakoon, tai seiskoja ei löydy niin homma alkaakin olla tätä myöden pelattu.

Kirjoittanut

Heh...

.eikä unohdeta tuota tyhmää uutta lauantai-aikataulua.Veikkaan, että lauantain 75-raveissa alkuravien V4-vaihto on suurin piirtein sama kuin loppuravien 75-pelissä.

Kirjoittanut

muistaakseni

Myyntipisteitä piti olla 1200-1300 vuoden vaihtuessa. Ruotsissa niitä on 1900 joten fintoton ja halisen mielestä tuosta pelipisteiden määrästä homma ei jää kiinni.

Kirjoittanut

aikataulu

mitä tyhmää ari h:n mielestä on lauantain aikataulussa?mistä tiedät ettei tuo aikataulu toimi? onko sinulla kokemusta siitä kun väität noin? jos se on pelkkä mielipide, niin sellainen on meillä kaikilla muillakin.

pitääkö fintoton tai hippoksen edustajat käydä täältä lukemassa mihin aikaan suomessa pitäisi ajaa ravit? tuskin mitään suuria muutoksia tulee tapahtumaan nyt tai koskaan muuloinkaan muutaman netti-itkijän takia. pelivaihtojen suuruudella (300 000e,450 000e tai 339000e) ei ole kovin suurta merkitystä yksittäisille pelaajille jos vaan käy riittävän usein lunastusluukulla.heikot sortuu.niin se on joka paikassa.rahoittajat on eri asia kuin lunastajat.
ravit ei tule koskaan olemaan lottokansan peli suomessa.

Kirjoittanut

Suhteutus väkilukuun

Herrat perustelevat verkon laajuutta suhteuttamalla sen väkilukuun. Tuossa kohtaa ero ei olekaan niin paha, itse asiassa jopa Suomen eduksi. Ongelmat alkavat kun katsotaan maiden pinta-alaa.

Suomen pinta-ala on noin 75% Ruotsin vastaavasta ja pohjoiset alueet molemmissa maissa harvemmin asuttuja. Kioskien kapasitetti ottaa pelejä vastaan ei ole kynnyskysymys, vaan etäisyydet. Suomen verkostossa on laajoja alueita, joilla totokioski on liian kaukana, lähin jopa naapurikunnassa.

Eikä kaikissa R-kioskeissa ole kovin kiva raveja katella vaikka telkku oliskin. Monessa saa esim. vain seisoskella, eli ei niihin katsojia edes haluta.

Kirjoittanut

pena pee

"pelivaihtojen suuruudella (300 000e,450 000e tai 339000e) ei ole kovin
suurta merkitystä yksittäisille pelaajille jos vaan käy riittävän usein lunastusluukulla."
eiköhän sillä kuitenkin ole merkitystä,sillä pienillä pelivaihdolla,ei kohta ole niitä lunastusluukkuja joilla käyt niin usein !

Kirjoittanut

Hyvässä hapessa ensi vuoteen!

Marraskuun myyntiluvut ovat selvästi plussalla. Koko vuosi jää kokonaisuutena 3-4 prossaa kasvun puolelle, vaikka Veikkaus jättikin seiskavitosen ja vitosen tuuliajoille. Breiderille tavoitteena ollut 7 % kasvu ei siis kovin kauas jäänyt.
Totopeleistä pelataan tänä vuonna n. 45 % netissä. Veikkauksen n. 35 % V-pelien nettiosuus kertoo tosiasian, että V-pelit ovat ravien sosiaalisin peli eli pelataan kavereiden kaa tutussa pelipisteessä. Tästä huolimatta siirtyvien pelien osalta netin osuus tulee nousemaan 42-43 % tietämille, pelataanhan jatkossa kaikki pelit samaan käyttöliittymään. Kyllä hyvin sijoitetulla 1000:lla päätteellä on saatava n. 300.000 (loput netistä) vaihto aikaiseksi, eli km. vain 300 euroo/kone!!!
Saatte nährä, että pelit ovat ensi vuonna selvällä kasvu-uralla, se taas, että onko lauantai-iltana kuuden jälkeen raveissa väkee jää nähtäväksi.

Kirjoittanut

pinta-analyysi

Edellinen kirjoittaja on melko yössä. Fintoton vähimmäistavoite tälle vuodelle oli + 13 miljoonaa euroa. Nyt näyttää että kasvua tulee noin muutama miljoona. Budjetista jäädään siis rutkasti. Tämä tietysti aiheuttaa ahdinkoa raviradoille. Ja samaal kertoo uuden toimarin epäonnistumisesta.

Samaan aikaan Fintoto tuhlaa rahaa ennätysmäärät vääriin investointeihin.

Voidaan siis sanoa että fintoto on onnistunut tänäkin vuonna surkeasti. Ja ensi vuosi näyttää pelottavalta.

Kirjoittanut

Mielenkiintoista ihan oekeesti

Että jos saavuttaa puolet tavoitteesta, niin ollaan lähellä? Vähennetäänpä tosta tuloksesta (alakohtainen) inflaatio ja ulkomaille menevät kohdekorvaukset mm. marraskuun peleistä (jolloin oletettu lisämyynti on ulkolaisista kohteista) ja muut lisääntyneet Fintoton kulut niin taitaa olla lähellä plusmiinusnollaa.

Sillä onko reaalikasvu 0% tai 3-4% on merkitystä. Kumpaakaan ei silti voi pitää hyvänä tuloksena, vertailukohtina esim. Veikkaus, RAY ja ATG.

Kirjoittanut

Jep...

Ei kannata tuijottaa liikevaihtoon ja myyntiin, kun arvioidaan brenkun ja fintoton onnistumista 2011.Osakeyhtiön tilikauden onnistuminen mitataan sillä, mitä jää viivan alle ja taitaa olla niin, että kasvu on tullut huonokatteisista ulkomaankohteista, joka on saattanut pienentää peliä kotimaahan, josta olisi tullut parempi kate.Kun on vielä investoitu paljon ja palkkakulut fintotossa taitavat lähestyä jo kolmea miljoonaa, niin veikkaan, että tulos on taas miinusmerkkinen.

Kirjoittanut

ei hyvin mene ei

Kyllä homma on niin että fintoto breiderin johdolla on tehnyt ja näköjään tekee jatkossakin huikean määrän virheitä. Toiminta on kuin suoraan å-luokan draamakomediasta. On selvää että investoinnit ja henkilökunnan määrän käsittämätön kasvattaminen tulevat pienentämään fintoton ja erityisesti raviratojen tulosta rutkasti.

Ihmettelen suuresti, että mistä tämä Breider on hankittu, ja kuinka laaja hänen johtamiskokemuksensa on? Nykyisten näyttöjen perusteellä hän on korkeintaan ollut partion leirinuotion kipinävahti. Pahoittelen tätä arvon partiolaiset, suurin osa teistä on ihan kelpo väkeä.

Kirjoittanut

Sampanjapullon korkki mukaan.

Mä muutan Ruattiin.

Kirjoittanut

infoa Samille

Procter ja Gamblelta enin työkokemus merkonomilla, Tiimarin johdosta "poistui" parin muun kanssa organisaatiouudistuksen myötä.

Kirjoittanut

Fintoton myyntipisteet

ovat vielä huonosti koulutettuja ja esimerkiksi rautakirjalla pelaajat ovat jonossa odottelemassa pelien jättämistä postimerkin ja kolikonkeräilijöiden sun muiden maitomummojen kanssa.

Kun Fintotolla on myös livepelinä nämä sijat, voittajat ja kaksarit, niin onhan se naurettavaa, että edes tätä asiaa ei ole osattu hoitaa kuntoon tässä vaiheessa.

Tehkää nyt herran jumala jo jotain tälle asialle. Mikä tuo rautakirjakin on, joka haraa joka paikassa vastaan jos joku haluaisi toto kuppilan perustaa. Pienemmissä kaupungeissahan juuri R-kioskit ovat suorastaan estäneet tämän.

Kyllä pienimuotoinen pelikuppila tai kahvila voittaa R-kioskit 6-0. Myykää siis koneet sinne, missä niitä käytetään. Lisäksi myös, jos pelikohteita ajetaan jopa kymmenen jälkeen, niin mitä järkeä on myydä pelikoneet kioskeille, jotka menee 21.00 kiinni. Eli tämä kriteeri myös kuntoon.

Kirjoittanut

ja onpa muuten pelipiste

ollut monessa paikassa myös, joka menee kiinni kello 20.00. eikö tuo nyt sodi vähän myös tuon uuden T75 alkamisajan kanssakin?

Kirjoittanut

Monta ongelmaa olis voitu ratkaista

Mitään mullistavaa innovaatiota tai mielikuvitusta ei ole ideoissa ollut.

Myyntipisteiden vähyys johtuu siitä, että ei ole käytetty niitä mahdollisuuksia mitä olisi voitu käyttää. Nyt joka ikiseen paikkaan ostetaan (varsin arvokas) pelipääte, jolla sitten pelejä ainoastaan pelataan.

Samoin näissä kimppapeleissä ja osuuksissa on sorruttu omaan näppäryyteen eikä niissä ole sitten matkittu mitään jo valmiiksi toiminutta konseptia.

Uusien asiakkaiden kalastelu on jäänyt lapsenkenkiin verrattuna vaikka Veikkauksen toimiin. Tähänkin olisi ollut lääkkeitä ja piristysruiskeita olemassa, mutta aina vaan on jatkettu jotakuinkin samalla linjalla. Palkattu lisää myyntipäälliköitä ja aluevastaavia ja ties mitä, mutta kellään ei tunnu olevan tietoa mitä näiden henkilöiden pitäisi tehdä että saataisiin oikeasti niitä uusia asiakkaita; ja etenkin pysyviä asiakkaita.

Kirjoittanut

harrastelijoit

älä unohda myyntijohtajaa, jonka brenkku palkkas oikeaksi kädekseen. Myyntijohtajan näytöt on kyllä onnettomat, tapasin kaverin taannoin raveissa, oli aivan pihalla toto-peleistä. Sano et pitäisi saada uusia asiakkaita;)

Kirjoittanut

toivotaan toivotaan

Kyllä Fintotolla on terävä kolmikko kehissä. Breider sanoi: tarvitsemme uusia asiakkaita
Koskenniemi totesi: asiakaskunta on liian suppea
Se uusi myyntijohtaja(breiderin sukulainen muuten) tajusi: et ei hitto lajihan tartteisin uusia asiakkaita.

Onko kumma että vaihdot ovat erittäin alhaiset!

Kirjoittanut

homma haltuun

Fintoton pelipisteiden määrällä ja sijoituspaikoilla ei ole mitään merkitystä niin kauan kuin niiden henkilökunta ei osaa niitä käyttää, eikä asiakkaat tiedä mitä varten ne totokoneet siellä ovat!!

Kirjoittanut

????

Ihmetyttää nämä jorinat.Ensin Brenkku & co. julistaa ravit suomen toiseksi seuratuimmaksi lajiksi hockeyn jälkeen.Päivittäisiä pelaajia fintotolla 20.000 päivässä ja lauantain tämän hetkistä V75-koostetta katselee 150.000 katsojaa.Uudelle lähetykselle odotellaan 300.000 katsojaaa viikottain.
Eikö noin komeilla luvuilla kannattaisi saada jo nykyiset asiakkaat pelaamaan enemmän eli kasvattaa ns. keski-ostosta?