Tulipa tossa mieleen päivän hesaria selatessa, et kun porukka kirjoittaa tänne eri puolilta Suomea niin mikä on teidän seutukunnan lehdissä ravien asema?
Telkkarin näkyyden me kaikki tiedämme, siis tarkoitan nyt näitä maksuttomia vaihtoehtoja, joten ei aleta nyt rummuttamaan siitä kuinka netistä näkee, ja lukea juttuja.
Aamulehti vissiin kirjoittaa Teivosta yhä pienen jutun ja julkaisee urheilusivullaan tuloslistan muiden paikkakuntien raveista?
Ylöjärven Sanomat kirjoittaa kans jonkun verran, ja on omistajana mukana Teivon raviligassa.
Tämä Suomen suurin päivälehti ei edes aina julkista edes tuloslistaa urheilusivuillaan saati, että olisi edes pieni juttu urheilusivuilla Vermon keskiviikkoraveista. Hyvä jos tila riittää sunnuntain lehdessä joskus lauantain Vermon jutulle.
Formuloista yms kyllä lehteen saadaan isotkin jutut aikaan.
Tätä ns. ilmaista näkyvyyttä aloin vain pohtimaan tässä..
Vastaukset
Kirjoittanut Nipa
Jaa-jaa
Ei ole enää ravitoimittajilla Hippoksen kausikortilla raviradoille ilmaista kuljetusta ja harvalla radalla kai nykyisin jaetaan paikalle tuleville toimittajille ruokalappuja edes karvalakkipuolelle.
Toisaalta raviratojen maksullinen ilmoittelu on paikallisissa medioissa aika vähissä, mikä vaikuttaa myös jutuille annettavaan palstatilaan.
Aika vähän olen myös kuullut juttua lehdistä, jotka jätetään tilaamatta puuttuvien ravijuttujen vuoksi.
Ja vielä: kertokaa minulle edes yksi lehti näiden hevoslehtien ohella, johon on palkattu toimittaja ravitoimittajan nimikkeellä.
Kirjoittanut PJK
Vaihtelee
Pohjolan Sanomat uutisoi hyvin sekä alueen raveista että toisaalta alueen hevosten kisailuista vaikka Syrjä-Suomen pääradalla.
Nipalle kommenttia, että ei kai mikään urheilulaji lehti-ilmoituksiin merkittävää summaa laita - formulat vielä vähemmän.
Kirjoittanut Nipa
Näinhän se on, PJK
Eihän urheiluista tosiaan paljon rahalla ilmoiteta, mutta joitakin urheiluja arvostetaan medioissa enemmän kuin joitakin toisia.
1970-luvulla kirjoitin ravivihjeistä valtakunnalliseen lehteen. Aina ne julkaistiin ja palkkio maksettiin, mutta urheilutoimitus ei vihjeitäni sivuillaan julkaissut, koska ravit eivät sen käsityksen mukaan ollut urheilua. Autourheilu kyllä oli.
Hieman palsamia sain kuitenkin lehden lukijatutkimuksessa, jonka mukaan vihjeeni olivat hömppäsivun kiinnostavinta lukemista Lätsä-sarjakuvan jälkeen.
Kirjoittanut Esbo
Nipa
Paljos F1 maksaa, että toimittajat menevät paikan päälle tai moni muu kotimainen laji tehdäkseen jutun lehteensä?
Kirjoittanut Nipa
Jaa-jaa, Esbo
Ei F1 mitään maksa. Sen ei tarvitse, kun laji kiinnostaa mediaa ja sen kuluttajia muutenkin. Tuota jonkin toisen lajin lehtijuttua en oikein ymmärrä,
Kirjoittanut Esbo
Nii Nipa
Eikun tossa sun kommentissa oli:
"Ei ole enää ravitoimittajilla Hippoksen kausikortilla
raviradoille ilmaista kuljetusta ja harvalla radalla kai
nykyisin jaetaan paikalle tuleville toimittajille
ruokalappuja edes karvalakkipuolelle."
Jäin vain pohtimaan, että muut lajitko esim. pesis, koripallo jne toimivat noin eli järjestävät myös kuljetuksen paikalla, ja täyden kestityksen? Epäilen kuitenkin..
Sain vain kuvan, että tiedät jotain toimittajan hommista, ja pahoittelen saivarteluani asiassa, mutta tuskin se on toimittajan "voitelusta" kiinni miten urheilusivuille pääsee.
Kirjoittanut Nipa
Jaa-jaa,Esbo
Eivät toki muut lajit järjestä toimittajille kuljetuksia ym. Sen tekevät toki heitä lähettävät mediat. Aivan siksi, kun ne katsovat tarpeelliseksi palvella lukijoitaan/katsojiaan.
Toki muutkin lajit järjestävät toimittajille tiedotustilaisuuksia yms. ja päästävät toimittajat ilmaiseksi sisään tekemään työtään tilaisuuksiinsa. Tosin esimerkiksi jääkiekon SM-liigan otteluihin on tiukempi seula.
Jonkin verran minulla on kokemustakin näistä käytännöistä, kun olen sivutoimisen ravitoimittajan uran aloittanut v. 1975 ja median maksamia ravijuttuja kirjoittanut vuoteen 2001. Moni asia on tuon jälkeen kyllä muuttunut esim. ravibussimatkat Hippoksen korteilla, kun ravibussit eivät enää kulje.
Sen vielä toteaisin, että kyllä nykyisinkin raveistakin kirjoitetaan ympäri maata vaihtelevasti. Isoista lehdistä mainitsen vain Savon Sanomat ja pienistä paikallislehdistä Perhonjokilaakson Pohjanmaalla. Maliniemen vihjeillä jälkimmäisessä tienaa vielä moni niitä seuraava peluri. On muuten vielä vanhempi äijä kuin minä.
Kirjoittanut qawer
Eihyvä
Aamuposti kyllä noteeraa aika hyvin rixun ravit,on jopa vihjeet etukäteen onhan se aina kuitenkin ainakin vielä jonkunlainen tapaus/traditio tähän pikkukylään.Muista valtakunnan raveista ei juttua sitten ole ollenkaan eli syksy/talvi ollaan täysin poissa ravi kartalta.Ilmeisesti raviurheilu ei ole urheilua aamupostille.
Kirjoittanut Persson
Mukavaa luettavaa
Keski-Uusimaa tekee kaikenlaisia juttuja paikallisten ravihevosten edesottamuksista. Isopalkintoiset lähdöt saavat myös jonkin verran palstatilaa.
Kirjoittanut Persson
ravit esillä
Aamuposti ja K-U taitavat olla saman talon tuote.
Kirjoittanut Extra
Ravia myös paikallislehdessä
Luen kesäasukkaana aktiivisesti paikallislehti Iitinseutua, missä on kattava otos levikkialueen, Iitin ja vanhan Jaalan hevosista ja jopa Kuninkuusraveista ja muutamasta muusta isosta ravitapahtumasta juttu, vaikka oman seutukunnan hevosia ei olekaan mukana. Tilaa on jopa kuville ja teksti on ihan luettavaa ja tosi hyvää ainakin Iitin raviurheilulle. En tiedä, onko kirjoittaja lehden palkkalistoilla, mutta asiantuntemusta riittää ja toivottavasta juttua tulee myös jatkossa.
Kirjoittanut RaahenTiikeri
............
meidän paikallislehti Jämsän Seutu (entinen koillis-häme)kirjoitti melko ansiokkaasti raveista silloin kuin jämsäläis omisteinenkin IP vipotiina kilpaili huipulla.Ja ihan mukavasti myös lähideudulla vaikuttavista Fransista ja Backhackista.
Joka vuosi on ennen ja jälkeen jämsän kaksipäiväisiä raveja isohkot jutut.Joskus voi olla myös muuna vuodenaikana jonkinlainen juttu Torvisen tallin toiminnasta.
Normaalista 75/65- kierroksesta ei ole urheilusivulla mainintaakaan,eikä se välttämättä olisi tarkoituksen mukaistakaan jotakuinkin 8000 - 10 000 levikkiselle paikallislehdelle.
Kirjoittanut gunrunner
Hyvä PJK
Kirjoituksesi PS:n raviurheiluun suuntautuneista osui nappiin.30vuotta itse seurannut raveja ja mitä erialueen lehdet kirjoittavat sekä vihjaavat. Nyt Pohjoisen raveja yleisesti analysoi nuori kaveri joka perehtynyt tosi hyvin pohjoisen ja pohjanmaan hevosiin. Tosin vihjaa raviratojen sivuille. Muutamia vuosia sitten ps pitkäaikaikaisen vihjenikkarin vihjeilla rapsahti lähekkäin kymppitonnin potit.Paikallistuntemusta haistelemalla löytänyt paljon potintekijöitä.
Kirjoittanut AtRisk
Myös harrastajien aktiivisuudella merkitystä
Minä kirjoitin muutaman vuoden paikkakunnan ravimenestyjistä paikallislehteen - opiskeluaikoina 1980-luvun alussa Itä-Savoon ja muutama vuosia sitten Aamupostiin.
Mieluusti toimitukset noita juttuja ottivat julkaistavakseen. Minulla vain loppui aika ja innostus, kun varsinainen siviilityö vei paljon aikaa eikä noista jutuista työmäärään nähden paljoa tienannut.
Jos on palava innostus raviurheiluun ja sujuva kynä, ei muuta kuin yhteys paikallislehden urheilutoimitukseen!