Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Kaikkien aikojen nopein suomenhevonen?

Rupesin tuota kysymystä pohtimaan Hullumiehen voitettua. En sano, että juuri se on se kaikista nopein, mutta ei suomenhevoshistoria kovin montaa Hullumiestä nopeampaa voi tuntea. Esimerkiksi Bokerkin on nopea avaaja, mutta Hullumies ottaa leikittelemällä keulat sen ulkopuoleltakin. Järjettömän pätkänopea peli.

Muista todella nopeista tulee mieleen ainakin Ponsi-Tähti, Temen Loppi ja Aroniitti. Temen Loppihan aikoinaan availi Vermossa 16 vauhteja jonkin Hietasen hevosen kanssa. Se oli siihen aikaan aivan ennätysvauhteja. Sitä Hietasen hevosen nimeä en tähän hätään muista. Entäs tuleeko mieleen vielä muita salama-avaajia?

Vastaukset

Kirjoittanut

nopein

Teivossa järjestettiin aikoinaan sprinttimatkoja ja Aroniitti juoksi 640 metrin matkan aikaan 09,0a. Lieneekö kovin virallistettu suomenhevosaika kautta aikain ?

Kirjoittanut

Yksi perus

Apassi juoksi aina keulassa ja Joensuun kurassa taisi avata puolikkaan suhteessa jotain 15-kyytiä.

Kirjoittanut

Aroniitti

Eikös tuo Aroniitin aika ollut kuitenkin 200m matkalta?

Kirjoittanut

eikös

Poika Vinkaus ottanut myös aina halutessaan keulat ?

Kirjoittanut

Tähti- hevoset

oli myös Vermossa monesti 15 aikaisia paloja rykäisseitä hevosia kymmenkunta vuotta sitten.

Kirjoittanut

Sarkolan

Marine oli myös myrkynnopea tamma.

Kirjoittanut

Niin oli

Blck : Olet ihan oikeassa, 200 metriä oli matkana tuolloin.

Kirjoittanut

Kuninkaat nopeita

eli Viesker ja Apassi. Aroniitti ei saanut Vieskeriltä ulkopuolelta keuloja, muistaisin että kerran kokeili Eljanko avoimessa. Hullumiehen nopeus korostuu, koska muita starttiraketteja ei tällä hetkellä ole. Apassilla oli kilpakumppaneina salama avaajat Sipori ja nousukas Saran Salama. Ei Apassikaan niiden ulkopuolelta keulaa ottanut muuta kuin ajamalla.

Kirjoittanut

mihin

Bokerin lähtönopeus on kadonnut ? Näyttää nykyään melkein etanalta Hullumiehen rinnalla. Lähti kyllä aiemmin paljon terhakammin.

Kirjoittanut

kaikkien aikojen nopein?

Vai nopein startista? Otsikko ja asiasisältö ei kohtaa.

Kirjoittanut

onko

kukaan kellottanut Hullumiehen ekaa 200-300 metriä ? Näyttää nopealta, mutta onko sitä. Muut ovat vaan niin hitaita ?

Kirjoittanut

Hullumies

En tiedä löytyykö kellottanutta, mutta jos ottaa nauraen keulat avoimissa lähdöissä säännöllisesti ja lähtöradasta riippumatta niin on varmasti erittäin nopea hevonen. On siellä muitakin jotka alle 20 avauksiin pystyvät, mutta eihän nämä pysy mukana alkuunkaan. Nythän on viime aikoina ollut niin, että Hullumiehen ei ole tarvinnut edes revittää kun on ulkoakin paukauttanut keulaan sadan metrin matkalla.

Kirjoittanut

kuten

totesin Bokerikin näyttää kesyltä Hullumiehen avauksissa.

Kirjoittanut

Nimi listaan

Myös Jäävin Pojan nimen voisi mainita tässä ketjussa. Otti kyllä aina eturivistä keulat. En tiedä miten nykypäivänä riittäisi, mutta omana aikanaan oli nopein!

Kirjoittanut

Hullumies

Japi, joskus on kellotettu.

Esim. Kymi Gp lauantaina 2011 Hullumiehen ekat 300m taisi olla 13,3. Ja se Kouvolan eka kurvi on joidenkin mukaan luokiteltava jopa jyrkäksi.