Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Vilo 1

Tuoreessa 7 oikein -lehdessä verrataan voittamatonta Kiviojan raisua 30 vuotta sitten menehtyneeseen Vilo 1:een. Vilo ykkösen nelivuotisennätys 27,4 oli toki huikea tuohon aikaan aivan kuten lehti toteaa.

Verrattomasti huikeampaa oli kuitenkin tapa jolla tuo ennätys juostiin. Näin kyseisen oriin ainakin kahdesti Mikkelin tiistai-illassa. Resepti oli mailin ryhmässä aina sama: keulaan 23-aloituksella - täysin eleettömästi. Välillä vauhtia pois ja loppu samaa vauhtia kuin alku - jälleen täysin vaivattomasti, kuski vain antoi vähän löysiä.

Turha varsinaisesti spekuloida, mutta vastusta saadessaan ei edes valioaika olisi ehkä ollut mahdottomuus.
Todella suuri harmi ettei ori ehtinyt jättää ainuttakaan jälkeläistä. Ravi oli todella helppoa ja luonne vaikutti ihanteelliselta.

Vastaukset

Kirjoittanut

Ennätysjuoksu

Minulle on jäänyt mielikuva, että Vilo I olisi juossut ennätyksensä Lahden montulla, pitääköhän paikkansa. Jos se juostiin Montulla, vastaa se reilua valiorajan alitusta Mikkelissä.

Kirjoittanut

En uskalla kommentoida

Minä näin vilo ykköstä vain mikkelissä.
Ei taida löytyä hippoksen tiedostoista vahvistusta tähän.

Kirjoittanut

Ohjastaja

Vilo I:stä muistuu mieleen vielä ohjastaja. Ei ollut mikään alan kärkinimi, oli sellainen paksu tyttö joka päästeli menemään.

Kirjoittanut

Näin oli

Tytöllä/ naisella oli pitkä suora tukka. Järkevästi ajoi hevostaan.

Kirjoittanut

Pikainen sukututkimus

Teinpä tuossa pikaisen sukututkimuksen. Oletusarvonani kun oli että vilo I olisi ollut sukunsa yksittäinen ilmiö. Siis emän puolelta. Isähän oli siitosjätti Vokker.
Toisin on. Vilon emä Muroleena jätti kaikkiaan 8 jälkeläistä joista parhaat numerot teki Vinkkara, josta minullakin jonkinmoinen muistijälki.
Valioaika ja 40 000 € rahaa ei hassummin 80-luvulla.
Tammajälkeläisiä on kaikkiaan viisi joista täysssisko Vokun Hymy jätti useita juoksijoita, parhaana 22-ennätyksen juossut Sikko.
Kolme muutakin tammaa on jättänyt vähintään yhden kelpojuoksijan.

Vilo I oli siis hyvän suvun poikkeusyksilö, joten ilman jälkeläisiä jääminen on suomenhevosjalostukselle suuri tappio.

Kirjoittanut

Vilo I

en koskaan nähnyt livenä, mutta sen suoritukset olivat vertaansa vailla ja sen juoksuselostuksia tuli hevoslehdistä seurattua. Lahden vanha ravirata "Monttu" Kärpäsen mäessä suljettiin muistaakseni 1981, joten Vilo I saattoi ennätyksensä siellä juostakin ? 27,4 vanhalla montulla on kyllä todella kova noteeraus, jos ennätys siellä juostiin, sillä se rata oli kaikkea muuta kuin nopea.

Kirjoittanut

olisi

mukava kuulla lisää tietoja tästä aikansa superlahjakkuudesta eli jos Vilo I:n taustat tai heitä tuntevat sattuvat palstaa lukemaan, niin laitelkaahan tietoa hevosen historiasta tai sen kilpailuista.