Kirjoittanut puhuri
Pysyvä linkki tähän keskusteluuntosi on
katainen ja urpilainen ovat jättäneet osan kansasta heitteille,ja yhteiskunnan ulkopuolelle.riistävät omaa kansaa surutta,eu:n hyväksi.
SUOMI ON JO HUONOVOINTI VALTIO.
katainen ja urpilainen ovat jättäneet osan kansasta heitteille,ja yhteiskunnan ulkopuolelle.riistävät omaa kansaa surutta,eu:n hyväksi.
SUOMI ON JO HUONOVOINTI VALTIO.
Kansaa kuritetaan vuosi vuodelta enemmän, mutta johtajien, poliitikkojen ja turhanpäiväisten kovapalkkaisten suojatyöpaikkavirkamiesten palkat ovat pyhiä ja suunta ylös. Sama yleisradion rahoituksen.
Pitää ottaa kovat otteet ja alkaa harventamaan tätä porukkaa, kun eivät muuten tajua lopettaa 90-luvulta alkanutta tuloerojen kasvattamista ja ihmisten nöyryyttämistä.
Miksei hallitus kerro miksi meidän leipäjonot pitenee samaan aikaan, kun velkaa otetaan miljardi vuodessa? Silti rikkaille johtajille maksetaan hirveitä palkkoja ja etuuksia, samoin poliitikoille, jotka ovat hoitaneet asiat päin sitä.
"...rikkaille johtajille maksetaan hirveitä palkkoja ja etuuksia...". Ei hallituksella ole oikeutta puuttua yritysten palkkoihin johdonkaan osalta. Siis jälleen, ei tässä talousjärjestelmässä. Vaihdettaisiko toiseen?
Tsaarin Venäjällä kansaa kuritettiin. Miten täällä kansaa kuritetaan. Ihmisten ei ole pakko tehdä mitään ja silti kaikki perusjutut hoituvat.
On aivan tolkutonta väittää, että EU-tukipaketit, kehitysapu, ulkomaalaisten "hyysääminen" ja ruotsinkielen opiskelu tuhoavat tämän maan aineellisesti ja tasa-arvoinen avioliittolaki henkisesti.
Katainen ja Urpilainen eivät ole tuhonneet tätä maata. Eikä Soini tai Sipilä sitä pelasta.
Tämä maa kärsii liian korkeasta elintasosta.
Ihan oikein. Myöskin noiden pelastajien osalta, tai siis ei-pelastajien.
olet oikeassa koogee,jollain tyypeillä suomessa liian korkea elintaso,haittapuolena tietysti että suurimmalla osalla sitä tasoa ei ole,nuorimies menee tuonne leipäjonoihin katsomaan sitä korkeata elintasoa
voi mennä ulkomaille katsomaan millasta elintasoa sieltä löytyy. alota vaikka itä naapurista ja kierrä sen jälkeen aasian kautta afrikkaan.
Noita hölmöjä, katso miten heikosti muilla menee, riittää täälläkin. Tyypillistä demariajattelua.
opiskeleen tai töihin äläkä itke.
suppinen se vastasi,minäkin yritän.
lienen matkustellut tätä maapalloa ristiin rastiin niin paljon että suppinen ei sitä voi edes ymmärtää.jos toisilla menee huonommin niin liekö aivan pakko että kaikilla menee,suomi on helppo maa elää ,jollei halua mitään tehdä kaikki tuodaan eteen on vaan ikävä katsoa pienituloisia eläkeläisiä tai lapsiperheitä jotka joutuvat taistelemaan jokapäiväisestä safkasta,tuloerot ovat ryöstäytyneet käsistä.suppinen matkustaa ja opettelee elämää,hyvää joulunalustaa suppiselle.
on väittää, että Suomessa muka heikompiosaisten ei tarvite tehdä mitään, vaan kaikki asiat hoidetaan heidän puolestaan? Tällaisten puheiden julistajat ovat kyllä täysin hakoteillä tässä asiassa. Nämä jorinat on keskusteluissa ja ihmisten puheissa paisutettuja epäsuoria totuuksia. Ja näistä asioista kommentoi monet, jotka eivät tiedä niistä mitään. Ja media ruokkii tätä harhakuvitelmaa yksittäisillä jutuillaan joistakin yksittäisistä ihmisistä, jotka ovat tehneet omasta mielestä "taidetta" toimettomuudesta. Tämä on kuitenkin harhakuvitelmaa.
Alla Ylen uutinen nuorten asunnottomuudesta. Jos Suomessa muka saa kaiken tekemättä mitään, miten Suomessa voi olla asunnottomia nuoria?
Linkki Asunnottomien nuorten määrä kasvaa (http://yle.fi/uutiset/asunnottomien_nuorten_maara_kasvaa_rajahdysmaisesti_-_helsingissa_on_halyttava_tilanne/6786371)
niin on höps,asunnottomia on helsingissä ollut 50v.,ja tulee olemaan seuraavat 150v. se ei muutu mihinkään,suurin osa työttömistä,työhaluttomista ,pilleristeistä,dokuista saa asumistukea joka melkein kattaa kaikki asumismenot,omavastuu pieni.
tämä nostaa helsingin asuntojen hintoja ,rahaa löytyy.alkoholisteille,åillerinpyörittäjille järjestyy helsingin keskustasta kyllä paikkoja,jotka maksaa yhteiskunnalle maltaita,yksinäiset työssäkäyvät miehet ei saa ilveelläkään esim kaupungin asuntoja,sula mahdottomuus,helsingin keskustassa pyydetään 20 neliön kämpästä 800 euroa,silloin pitääm jo tienata aika julmasti pystyäkseen maksamaan tuollaisia vuokria,mikään ei muutu,pieneläkeläiset ovat kaikkein tiukoimmilla,ja vuokrat vaan nousee,kiitos viisaan vaimon joskus ostettiin kalliosta muutama asunto kun olivat vielä halpoja,ei muuten taitaisi kunnolla tulla toimeen.elämäähän tämä vaan on
"suomi on helppo maa elää ,jollei halua mitään tehdä
kaikki tuodaan eteen on vaan ikävä katsoa pienituloisia eläkeläisiä tai lapsiperheitä jotka joutuvat taistelemaan jokapäiväisestä safkasta."
kaksi lausetta, jotka sulkevat toisensa pois? Ensin väitetään, että kaikki tuodaan eteen ja sen jälkeen, että joutuu taistelemaan jokapäiväisestä leivästä?
olet oikeassa,jostain syystä tippunut muutama sana,lienee hulimattomuutta.
tyypeille jotka osaavat kikat.
Kun keskustellaan siitä, että "kaikki tuodaan eteen" tekemättä itse mitään, niin minä puhuin kuitenkin vain "kaikkien p-e-r-u-s-juttujen hoituvan". Siinä on vissi ero.
Suomi elää yli varojensa, mikä ei todellakaan johdu EU-tuista, maahanmuutosta tai muista populistien esiin nostamista asioista.
Suomella on hyvät mahdollisuudet kehittyä Euroopan syrjäkolkaksi, jossa hiljaisilla raiteilla kuleksii pikkuhiljaa alkoholisoituva kansa.
se on täyttä höpötystä. Kannattaa ottaa asioista selvää, ennen kuin leikkii Suomen tietoviisasta. Se on vähän sama kuin väitetään, että kaikki maahanmuuttajat saisivat hirveät tuet. Sekin on keskustelupalstoilla paisuteltu juttu. Väärinkäytöksiä tietenkin on ja henkilöitä, jotka tekee kaikkensa (ei silloinkaan kaikki perusjutut tipu suoraan eteen) että pystyisi saamaan tukea joka-asiasta. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin vähemmitössä, ei "kaikille tekemättömille ilmaista ja eteen tuotua". Niitä juttuja on oikeasti kyllä tapahtunut, että elämässä eteenpäin yrittävää ihmistä ei auteta millään tavalla, mutta joku rapajuoppo saattaa saada juomarahat sossusta sormia napsauttamalla. Yleistää ei kuitenkaan voida. Yleisesti ottaen Suomessa ei saa edes perusjuttuja ilmaiseksi mistään.
jos osaa ja on supliikkia,määrätty määrä röyhkeyttä suomessa pärjää tekemättä yhtään mitään,sääliksi käy esim. pieneläkeläiset jotka saavat reilusti alle tonnin kuussa,kyllä näin ikävästi on että suomi on hyväntahtoinen hölmö maa ,niille jotka osaavat käyttää järjestelmää hyväksi.
Maailma pienenee ja riisto tehostuu, kuten sanotaan. Se porukka, jota ei tarvita suurenee. Samaan aikaan vesi, ruoka ja puhdas ilma eivät ole enää itsestäänselvyys yhä useammille. Ihmiset tuhoavat ympäristönsä ja levottomuudet lisääntyvät.
Perinteisesti ankaria arvoja on edustanut oikeisto. Populismi vahvistaa niitä. Esimerkkinä vain Helsingin vetkuttelu paperittomien hoidosta.
Itse olen eniten huolissani kaikista avuttomista ryhmistä: vammaisista, dementoituneista vanhuksista ja kaltoin kohdelluista lapsista.
Rasismi on kovenevissa oloissa aina suurempi uhka. Vähemmistöt joutuvat tulilinjalle. Ja kun löytyy poliittisia toimijoita, jotka saavat elinvoimansa syntipukkien hakemisesta ja osoittamisesta, niin varuillaan on syytä olla. Kun syylliseksi esitetään EU:ta, kehitysapua, ulkomaalaisia, homoja ja ruotsin opetusta, niin ollaan tällä tiellä.