Kirjoittanut suomalainen
Pysyvä linkki tähän keskusteluunitsenäisyyspäivä
miksi suomen politikot juhlivat suomen itsenäisyyspäivää,nehän on luovuttaneet suomen itsenäisyyden eu:lle jo ajat sitten.näin ollen juhlintahan on aivan turhaa.
miksi suomen politikot juhlivat suomen itsenäisyyspäivää,nehän on luovuttaneet suomen itsenäisyyden eu:lle jo ajat sitten.näin ollen juhlintahan on aivan turhaa.
En voi sanoa muuta kuin: hyvin lapsellista.
mutta kuka sai Marskin ristin numero 18?
Lapsellisuutta, vai sittenkin ihan silkkaa tyhmyyttä?
Muutama päivä takaperin radiossa eräs naisihminen valaisi, miksi usein ihmiset uskovat/ muistavat ennen kaiken olleen niin paljon paremmin: lapsena sai keskittyä lapsena oloon, kun silloin omat vanhemmat kantoivat murheet perheen hyvinvoinnista.
Jutan hallituksen aikana ei itsenäisyyspäivä eikä joulu tunnu miltään. Kypros sai suomalaisten rahat ja nyt vietetään joulua persaukisena ilman töitä.
"Kypros sai suomalaisten rahat"?
Että mitä, saisko vähän tarkennusta?
Kyproksella ja sinun työttömyydelläsi ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
työttömyys on aina itse aiheutettu tila.
näin se on nähtävä
"mutta kuka sai Marskin ristin numero 18?"
sai Marski itse. Mahtoiko ojentaa itse itselleen peilin edessä, vai miten homma hoidettiin??
Ristissä on aina askarruttanut mieltäni, kuinka niitä jaettiin eniten upseereille. Miehistölle ja aliupseereille meni vain 40% risteistä, vaikka heitä kaikkien eniten sodassa oli ja tekivät kovimmat ja likaisimmat hommat taistelukentällä.
Eikä niitä myöskään pahemmin tavallisille työmiehille jaettu vaan lähinnä porvariluokan edustajille. Kai se sitten oli lähinnä herrojen toisille herroille myöntämä kunnianosoitus.
Just nyt mulla on kaksi kynttilää kolmessa
ikkunassa.
Isänisäni oli vapaussodan veteraani, jatkosodassa
lensi tähystäjänä pommikoneessa. Aika paljon arvostan hänen tekemisiänsä. Ei olla Finlandistan.
Ja veteraaneja enemmän kuin koskaan. Muutenkin väki edes hiukan vaihtunut. Sapeli on mies paikallaan. Halonen kutsui linnan täyteen femakkoja, lepsoja ja homppeleita. Juhlat oli Halosen aikakaudella oikea Itsenäisyyspäivien irvikuva.
Onneksi siitä mmästä päästiin.
Linnassa oli Halosen aikana siis pari tuhatta femakkoa, lepsoa ja homppelia. Laskitko, montako nyt Tampereella oli?
Mistä sinä heidät kaikki tunnetkin ja miksi olet heistä niin kiinnostunut?
noin 5 minuuttia ja sinä aikana vilahti jonossa ainakin kolme homoa.
Itsenäisyyspäivästä tekevät irvikuvan lähinnä tuollaiset Nuoriloirin kaltaiset kiihkoilijat jotka katsovat oikeudekseen määritellä miten ja ketkä sitä saavat juhlia. Kyseisellekin nimimerkille olisi paremmin sopinut kotimaaksi Neuvostoliitto, siellä kun oli vain yksi ainoa oikea totuus.
ilmiselvästi sellainen pikku ipana joka sanoo perässä mitä isotporvarit edellä :)
ja ketjun avaaja on pikkusoini joka sanoo perässä mitä soini edellä :)
ja yksi sankari syyttää urpilaista siitä ettei jouluna ole kivaa. kannattaisi mennä peilin eteen tai työkkäriin. pitäiskö jonkun lähettää sulle kirjekuoressa ilmoitus että saat työpaikan josta maksetaan kymppitonni kuussa ja jossa ei tarvii muuta kuin löhötä sohvalla ja juoda kaljaa.
Enkä kokoomuslainen. Sapeli vaan on ihan Äijä ja osoittaa myös solidaarisuutta ja paheksuu ylisuuria palkkoja.
Mitä tulee mies maalta homppelijonobongaukseen, niin en tosiaan tunne tyyppejä niin hyvin, että ne ilman selostuksia huomaisin.
Halosen aikana hyvin luki lehdessä, miten suvaitsevainen ja avarakatseinen emäntä oli, kun kutsui kaikki zetalaiset juhlimaan kansan rahoilla. Suomalainen heteromies olikin Haloselle se suuri inhokki.
Onneksi meillä on täällä miesmaaltatyyppisiä alan asiantuntijoita, niin pysytään tiedonsyrjässä kiinni sateenkaariasioissakin.
Nämä prenikkajutut on täyttä klovniulua kuten koko sotaleikit muutenkin nykyään.
Jos Putin soittaa Sapelille, että ajateltiin voittaaa teidät sodassa, että luovutatteko suosiolla vai lähettääkö he yhden SS-18 (The Satan) ohjuksen Helsinkiin, niin ei tällä maalla ole mitään muuta mahdollisuutta kuin luovuttaa.
Onhan se hieno, että meillä oli joskus sotilaita jotka yhdessä sodanluovuttajapoliitikoiden kanssa saivat säilytettyä itsenäisyytemme, mutta nykypullamössöporukka ei pysty kuin nippa nappa antautumislippua heiluttamaan, Venäjän asevoimien edessä. Suomi on hävinnyt sodan 2 tuntia siitä kun se on alkanut.
Linkki Venäjän tuomiopäivän ohjus The Satan (http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288505044299.html)
sataan vuoteen mihinkään.
työväen sivistysseuran työ mennyt hukkaan, koska geeniperimä on entinen.
Suomi voi olla tyytyväinen tuosta roskaporukasta.
Kun Käteinen tuli kättelystä ja yritti laittaa kättään vaimosa selän taakse, niin vaimo väisti ja selvästikään henki ei ollut hyvä. Olisiko vaimoa alkanut ärsyttää, kun joutuu äijänsä edustaman politiikan vuoksi tulemaan henkensä kaupalla juhlimaan, kun Katainen hirteen banderollit heiluivat pihalla mellakoitsijoiden käsissä.
eu määrää ette pidä mitään kekkereitä te ootte meitä.me sanomme te teette kuinka eu sanoo.ne vois jatkossa olla tupaan istujaasia en tiiä..
kommentoikaa en tiiä!
-Mitä tulee mies maalta homppelijonobongaukseen, niin en tosiaan tunne tyyppejä niin hyvin, että ne ilman selostuksia huomaisin.
No justhan sä sanoit että Halosen aikana linna oli täynnä homppleita?? miten sun tuntemus on voinut kahdessa vuodessa kadota??