Kirjoittanut lakkokenraali
Pysyvä linkki tähän keskusteluunlakkoon lakkoon
sillähän tästä lamasta selvitään. Hieno päätös Metalliliitolta, ovat näemmä oikeita "järkimiehiä".
sillähän tästä lamasta selvitään. Hieno päätös Metalliliitolta, ovat näemmä oikeita "järkimiehiä".
Kyllä tässä on jo vuosia talkoiltu ja otettu pienimmät prosentit korotuksissa. Tuo ettei mikään kannata ja pitää olla maltilliset korotukset sitä työnantajat on hokeneet jo kymmeniä vuosia ja itelle kyllä osingot paukkuu joka vuosi hulppean liksan päälle. Suomessa on kuitenkin pienemmät paikat kuin esim. Saksassa ja miten sielä on vienti tökkinyt palkkojen takia? Ei ole. Juttelin kerran miehen kanssa joka on töissä eräässä kohtuu kokoisessa metalli firmassa myyntimiehenä ja se sanoi että palkan osuus on niin pieni metalli hommissa tuotteen loppuhinnan kannalta että sillä ei ole juuri merkitysta muutama prosentti sinne tänne ei vaikuta mitään mutta tämä on sitä herrojen ahneudella ei ole mitään rajaa naukumisia.
Muistatkos ilman kuuklettamista, koska nämä "järkimiehet" ovat viimeksi olleet lakossa? Tai syventämässä lamaa?
Metallimiehiä on viety kuin pässiä narussa 90-luvun alun laman jälkeen. Ja nöyristellen he ovat kaiken hyväksyneet. Nyt teknologiateollisuuden on hyvä syytellä metallimiehiä ja julistaa eri viestimissä omaa propagandaansa. Totuus on kuitenkin se, ettei tämänpäiväinen sovintoesitys olisi kelvannut työnantajapuolelle. Työnantajapuoli vaan "lykkäsi" päätöstään niin kauan, että palkansaajapuoli ilmoittaa ensin oman kantansa. Ja ny he voivat olla asiassa marttyyreita. Surullista mutta totta. Ja tähän lankaan menee vielä liian iso osa kansasta.
Jo keväällä sen huomasi, ettei teknologiateollisuudella ollut edes haluja tehdä sopimusta metallimiesten ja-naisten kanssa. Siksi ala-arvoinen oli heidän "sopimustarjouksensa" (tämä sitaateissa siksi, ettei hyvällä tahdollakaan voisi puhua sopimuksesta).
Mutta kyllähän lakkokenraali tämän kaiken tiesi, kun avauksensa kirjoitti :D
ensin lakkoiltiin merimiehet, seuraavana oli metsäteollisuus, nyt metalliteollisuus on samassa kelkassa, hyvä me!
lakkoili aikoinaan itseltään työpaikat pois. Nyt käy samoin metallille ja muukin kansa kärsii syvenevän laman kanssa tästä älyttömyydestä. Hyi hyi !
Jaa, kun muutama vuosi oli tuo tapaus kun paperimiehet lakkoili, osaatko kertoa kaunka se kesti?
Päivän vai viikkoja?
Kaikki meikäläiset heti lakkoon ja pannaan herrat polvilleen !
Kohta ovat oven takana ruikuttamassa töihin.
"Paperimiehet lakkoili aikoinaan itseltään työpaikat pois." Paperimiesten lakkojen vuoksi ei ole paperitehtaita tai -koneita lopetettu. Syynä on maailmanlaajuinen ylikapasiteettitilanne. Onhan niitä tehtaita ja koneita lopeteltu muuallakin kuin Suomessa, siis suomalaisten yhtiöiden toimesta.
Eikös se Merimiesunioni tehnyt saman suomalaisten
laivojen omistamiselle aikoinaan pojat aina lakossa varustamo siirsi laivat toisen lipunalle
ja miehistö palkattiin maista jossa ei tunneta
lakko sanaa taitaa paperinkäyttö nykymuodossa
hiipua pikkuhiljaa ja sen tekeminen siirtyy kohti
halvempia maita ja isompia markkinoita.
(Käy niinkuin työväenliikkeelle hyvä liike mutta
jätkät pilas)
että jos sorvit pysähtyy pysähtyy koko suomen talous,kaikki vienti teollisuus on jotenkin sorvien ansiosta pyörimässä.
Täällä lakkolaisia kritisoivat ovat ilmeisesti kunnan palkkalistoilla eli saavat toimeentulonsa
veronmaksajilta.
Suojatyöläisten palkkoja on leikattava tuntuvasti, että tuottavaa työtä tekeville voidaan antaa verohelpotuksia.
Johan valtio on ehdottanu armejan keittiöhenkilökunnan palkkojen alentamisen
nämä mitään tuottamattomat suojatyöläiset uhrataan
ensin muut siirtyvät kuulemma yksityiselle puolelle tekemään tulosta?
lakkoja kritisoivat eivät ole koskaan olleet toissä. Peruskoulusta suoraan kortistoon.
10 prosentin palkankorotukset ja painokoneet painaan lisää rahaa ! Sillähän tästä kriisistä selvitään. Kunnan ja valtion virkamiehille hyvästä työstä 20 prosentin korotukset ja hyvin pyyhkii ! Ainakin ministerit ja kansanedustajat ovat sen ansainneet.
Yritätkö vastata tähän, vaikket aikaisempaan pystynytkään?
Mistä johtuu, että aina kun suomalainen työläinen haluaa normaalin palkankorotuksen, alkaa poliitikot, työnantajat sekä mediakin lässyttämään kilpailukyvyn menettämisestä?
Kun kuitenkin Suomi on yksi maailman kilpailukykyisimpiä maita, ihan viimeisimpienkin tutkimuksien mukaan.
Vaikka meillä korotettaisiin metallissa palkkoja yli 10%, niin olemme palkkakustannuksissa silti alhaisemmalla tasolla kuin muut pohjoismaat, Saksa, Ranska ym. ym.
Korjataan san palkkakustannus tilalle työvoimakustannus.
juurihan ehdotin, että 10 prosentin korotukset kaikille ja vaikka 15 % lisää metallimiehille. Ja jos Suomesta raha loppuu, niin painamalla sitä saa lisää. Täähän on hyvin simppeliä ? Ja kansa voi hyvin ja metallimiehet taputtaa ! Vai onkohan se sittenkään näin...?
Lankkumaalari ehdottaa suojatyöläisten eli valtion ja kuntien työläisten palkkoja leikattavaksi pienipalkka=pienet verot eikö niitä
tällä logiikalla pitäisi korottaa että ne voitaisiin antaa oikeita töitä tekeville
missä järki?
Suomen ranking kansainvälisessä kilpailukykyarvioinissa on tänä vuonna sija 4. Se tuskin siitä paljon suuntaan tai toiseen muuttuu nostetaanko palkkoja 1 tai 2 prosenttiyksikköä enemmän tai vähemmän.
Suomen erityisvahvuudeksi kilpailukyvyssä mainitaaan VEROVAROILLA KUSTANNETTU KOULUTUS.
Linkki Kilpailukykymittaus (http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomen kilpailukyky nousi maailman kärkikastiin/1135269162923)
Kuten arvelinkin, ei sinulta saa minkäänlaisia vastauksia. Pelkkiä mutu-heittoja vailla minkäänlaista tietoa asioista.
Suosittelenkin jatkossa, että hieman perehtyisit asioihin, joihin haluat niin kovasti ottaa kantaa. Ettet tee itsestäsi ihan narria.
Vaikka toisaalta, mitäpä väliä silläkään on tällaisella anonyymipalstalla.
Kuntien suojatyöpaikkalaisten verot on sama kun siirtää rahat oikeasta taskusta vasempaan yhtä tyhjän kanssa.MItä se hyödyttää kun kunta maksaa vaikkaa 2000 palkkaa ja suojatyöläinen maksaa siitä takaisin 500e veroina, niin johan se tajuaa jokainen että pelkkää miinusta tulee..
nyt sä putosit ihan samalle tasolle.
suojatyöpaikat? Päivähoito, opetus. terveydenhoito, vanhusten huolto...Kai nimimerkkikin on jossain ollu
siellä on valmiina komppanja puolalaisia,virolaisia ja muita metallimiehiä rajalla ovat halvempia kuin suomalaiset!!
täällä Suomessa EI VIELÄKÄÄN TAJUTA, kuinka kuilun reunalla taloudessa ja hyvinvointiyhteiskunnassa ollaan tällä hetkellä. Ja se ei todellakaan lakkoilemalla parane. Oli sitten kysymyksessä duunari tai kapitalisti.
Yksi viisas ei voi mitää kun 10 tyhmää vääntää
asiat oman maun mukkaan paitsi että kapitalisti voittaa aina!!
siinä pitkässä juoksussa aina käy...
Viimerksi ,kun paperilalla puhuttiin lakosta, ei todellakaan kyseessä ollut lakko vaan työsulku! Silloin työnantaja ei päästänyt työntekijöitä töihin, vaikka he suostuivat tulopoliittisen kokonaisratkaisun ehtoihin.
Työnantajapuoli olisi halunnut sairaslomiin 3 päivän karenssin, mihin tuskin kukaan täyspäinen olisi suostunut. Tämähän johtaisi vain siihen, että ihmiset kävisivät töissä sairaina, tartuttamassa tautinsa kollegoihinsa.
Mediakin puhui tällöin paperin lakosta, vaikkei siitä ollutkaan kyse. Varsinkin YLE:n uutisilta olisi tuolloin toivonut parempaa asiantuntemusta. Kolmosen uutistoimituksen motiivit kyllä kaikki ymmärtää.
tarkoitin noilla paperiteollisuuden isoilla lakoilla vuosia 2000 ja ennen kaikkea 2005, jolloin suurin osa paperiteollisuudesta ajettiin lakoilla alas. Vaikutukset yhteiskuntaan olivat erittäin laajat ja mm. sahateollisuudessa ja kuljetuksissa jouduttiin ihmisiä lomauttamaan suuria määriä lakkojen välillisinä vaikutuksina. Siis täysin ulkopuolisia tahoja työkiistan osapuoliin peilattuna.
Paperin 2005 lakkohan oli kansantaloudellisilta vaikutuksiltaan merkittävin sitten kuuluisan 1980-luvun lakkoaallon, joka horjutti jopa Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja vaikeutti merkittävästi maamme silloista talouskehitystä.
Mitä paperimiehet voittivat lakkoilullaan ? Runsaan 5 prosentin palkankorotukset ja melkein kolmasosa työpaikoista ulkoistettiin muualle halvemman työvoiman maihin pois Suomesta. Että sillei...kannattikohan muutaman prossan tähden ? Minusta ei ! Aika moni silloinen kortistoon joutunut paperilainen miettii tänäkin päivänä varmasti samoin.
mutta mitä sanot öky käden puristuksiin .siellä on korruptiota ei kukaan ymmärrä niitä, kyykyyn köyhät niin ne siellä saunassa sanovat.
ay-johtajat vuositolkulla antaneet ostosvoiman hiipua duunareilta, ay-johto vaihtoon.
en hyväksy ökykädenpuristuksiakaan.
Suomen ajamista turhan syvälle lamaan älyttömillä lakoilla kuten tämä metallin lakko nyt on ! Kuitenkin muutamasta prosentin kymmenesosasta tapellaan ja kukaan ei tässä voita, ei duunari eikä kapitalisti.
kyllä tässä on jo nöyristelty tarpeeksi kauan.. hoitakaa te muut tämän maan vienti halvalla, kun tota intoa näyttää riittävän.. vai tuuliko niitä huulia vaan heiluttaa?
oli asenne paperimiehillä 6 vuotta sitten, mutta miten siinä sitten kävikään...?
Kun syydät tuota tekstiä niin kannattaisi ensin ottaa selvää asioista.
Kyseessä oli paperimiesten yhden päivän lakko, sen jälkeen oli kyseessä TYÖNANATAN JÄRJESTÄMÄ TYÖSULKU joka kesti viikkoja, eli paperimiehet eivät olleet lakossa vaan heitä estettiin menemästä töihin.
Työnantaja teki tämän tietoisesti ja valmistautui etukäteen järjestämään tämän sulun, kaikilla koneilla ajettiin putket punaisena ja varastot ajettiin täyteen pitkin eurooppaa että työsulun vaikutus ei bisneksen pyörittämiseen vaikuttanut.
Näin otettiin vahvimman liiton niskavoima pois ja ay-liikkeen toiminta tuli varsin hampaattomaksi pitkäksi aikaa, ehkä lopullisesti.
Varmaan myös ymmärrät, että tuo sangen vähäpätöiseltä kuulostava yhden päivän lakko paperiteollisuudessa on kaikkea muuta kuin vähäpätöinen, sillä tuotannon alasajo ja uudelleen käynnistäminen tekevät siitä todella kalliin.
et itsekään usko tuohon.
oletko tyhmä?
Metsäteollisuus ry:n työsulku alkoi 18. toukokuuta 2005 ja se koski noin 24 000:a Paperiliiton ja Sähköliiton jäsentä. Kuusi viikkoa kestäneellä työsululla oli merkitystä liike- ja kansantaloudellisesti.
Työnantaja ei tässä tapauksessa ainakaan. Kuten sanoin, tuo yhden päivän lakko on kaikkea muuta, miltä se kuulostaa. Siitä syystä työnantajapuoli halusi pistää ammattiliiton polvilleen mainitsemillasi keinoilla ja siinä täysin onnistui. Kuka siis on/ oli tyhmä?
ay-liike ajoi tuona vuonna omien jäseniensä etua, ulkoistaminen eli ulkopuolisen työvoiman käyttö oli viemässä tuhansia työpaikkoja jolloin oli luonnollista että jäsenistön etuja liitto ajoi.
Toinen syy oli joulun ja juhannuksen muuttaminen käyntiajaksi, jota liitto myös vastusti ja halusi että paperimieskin saa viettää joulun perheensä kanssa.
Olen varma että Perssonkin tajuaa kun ajattelee inhimillistä tuskaa joka niissä perheissä oli joissa työpaikat oli katoamassa ulkopuolisille yrityksille.
Ja se miksi kommentoin on se että kyseessä ei siis ollut lakko, vaan työsulku, siihen otin kantaa...mutta ethän sinä edes halua tajuta jos sattusit yleensä kykenemään.
Paperimiesten palkoilla ei voida olla Juhannuksia, eikä Jouluja töissä(asiaankuluvien extrojen kera), mutta kaupan kassat, hoitsut, ym. alipalkattuina sitä ovat, suurempia nurisematta.
Joskus pitää myös ymmärtää, että jos on saavutettu "liian suuria etuja", niistä pitää myös voida tinkiä, tai olla valmis menettämään työpaikkansa.
Tämä ei kyllä liity metallimiehiin millään tavalla, sillä heidän palkoissaan ei ole kadehtimista.
asianvierestä menee,mutta menkööt.
Olen tässä nyt jonkin aikaa hakenut töitä perinteisellä tyylillä,eli soittelemalla ja käymällä eri metallialan firmoissa työhaastatteluissa ilman tulosta.
Samaan aikaan kyseisiin lafkoihin palkataan kyllä porukkaa minimipalkalla näiden helkkarin työnvälitysyritysten kautta.
Itellä on yli 20v kokemus eri metallialan töistä,mutta mieluummin firmat tykkäävät palkata ammattitaidotonta ulkomaalaistaustaista väkeä,kuin jo metallialalla ikänsä töitä tehnyttä suomalaista duunaria(ja en tarkoita,että kaikki ulkomaalaiset olisivat huonoja työntekijöitä,itsekkin tunnen monta ahkeraa ja ammattitaitoista rautakouraa)
Mutta joku tässä nyt mättää ja pahasti ja toivottavasti ammattiyhdistykset puuttuisivat näihin asioihin ja laadittaisin näille vuokrafirma välistävetäjille selvät pelisäännöt ja työvoimakoulutuksessa olevien harjoittelijoiden hyväksikäyttö firmojen taholta on myös loputtava.
Lakosta senverran,että hyvä ettei metalliliitto tällä kertaa ollut heti etunenassä allekirjoittamassa ensimmäistä nokan eteen lyötyä paperia,niinkuin ennen on ollut tapana.
Tsemppiä vaan kaikille lakkolaisille!!!
Tätä selkkausta ei olisi voinut välttää millään.
Juuri Teknologiateollisuuden nokkamiehet ovat viimeiset vuodet uhonneet, että minkäänlaisiin TUPOihin ei palata enää ikinä, vaan kaikki palkankorotukset sovitaan, jos ei työpaikkakohtaisesti, niin ainakin alakohtaisesti.
Nyt sitten kun EK pyyhki Teknologiateollisuuden puheilla pöytää ja rakensi raamisopimuksen, oli aivan selvää, että Teknologiateollisuus tekee kaikkensa raamisopimuksen kaatamiseksi, niin kuin tekeekin.
Ensin lämmittelynä ja taktisesti vaahdottiin jostain kolmen päivän koulutusvapaista sen ikäisille työntekijöille, joita ei töissä enää edes ole , tai jos on eivät koulutuksiin lähde edes ....köysilläkään. Siis täysin tekaistu riita.
Sitten siirrytiin varsinaiseen asiaan.
Teknologiateollisuus vaati, että liittokohtaiset korotukset on sovittava kaikki yrityskohtaisesti, siis oikeastaan pärstäkertoimen mukaan henkilökohtaisina korotuksina.
Tämä vaatimus sotii kaikkia ammattiyhdistysliikkeen perusperiaatteita vastaan, ja jos Teknologiateollisuus ei tästä luovu, niin lakko kestää maailman tappiin.
Tämä lakko on siis aiheutettu pelkästään Teknologiateollisuuden taholta, ja vaikka Metalliliitto olisi sopimusehdotuksen hyväksynytkin, jossa oli kai jonkinlainen yleiskorotus kaikille ja loppu henkilökohtaisesti, niin Teknologiateollisuus ei, ja työsulku olisi alkanut sen paperiteollisuuden työsulun tavoin. Sama lopputulos.
Lakko kestää juuri niin kauan kuin Teknologiateollisuus pitää kiinni tuosta järjettömästä vaatimuksestaan, eli pärstäkerroinkorotuksista.
'Tämä ei kyllä liity metallimiehiin millään tavalla, sillä
heidän palkoissaan ei ole kadehtimista.'
Juuri noin, arvelinkin että tuo Perssonin kaikkinainen paperimiesten morkaaminen perustui
vain kateuteen, säälin sinua todella.
Itse en osaa olla kateellinen kenellekään palkasta, ja se ei johdu pelkästään siitä että omat ansioit on kunnossa, vaan siitä että pää on teve eikä sairasta suomalaisten perisyntiä kateutta.
Minä en ole kateellinen kenellekään. Väärin valittu sanamuoto, johon arvelinkin sinun takertuvan.
on hyvin ja selkeästi perusteltuja kannanottoja !
Roppon1, oletkos itse ollut päivääkään töissä paperitehtaassa, kun noin vahvasti kirjoitat näistä asioista ? Vai ovatko kaverit kertoneet ?
Älä sinä kääntele asioita ympäri nyt vaan tunnusta että olit väärässä, kyseessä oli TYÖSULKU eikä lakko.
Ja toisekseen satun nyt vain seuraamaan asioita monella tasolla ja monesta mediasta, siksi tiedän niistä jotain.
Ja kyllä, olen myös työni puolesta liikkunut paperitehtaissa ympäri maailmaa, juuri tulin Permistä Uralin laitamilta sellaiselta reissulta.
olikin : oletko koskaan ollut paperitehtaassa töissä ? Ihan vaan sillä, että löytyykö mielipiteille ja kannanotoille perspektiiviä ja substanssia ?
Tiesin jo etrtä olet tyhmä mutta jaksat vaan yllättää silti.
Mitä sinä oletat että siellä tehtaassa tehdään muuta kuin töitä. Töitä tosin on tehtaissakin monenlaisia ja sinä et sitä voi tietää kun et ole koskaan tehtaassa edes käynyt, sen huomaa.
tuo kommenttisi eka lause kertoo sinusta kaiken, valitettavasti ja osaa ottaen !
Minä en oleta yhtään mitään. Sen voin vain melko varmasti todeta, että olen viettänyt paperitehtaan paperisalissa varmasti enemmän aikaa kuin sinä hienoilla ulkomaan matkoillasi olet tehnyt. Ja ihan oikeassa fyysisessä työssä päivin öin paperikoneen jälkirullauskoneella, en kraka kaulassa ja liituraita päällä nappasnahkakengissä tehdassalissa kulkien. Niitäkin seurueita siellä usein liikkuvan näin.
Tilipäivänä kuitenkin hymyilytti aina ja makeasti ! Opintolainaa ei tarvinnut koskaan ottaa ja elintaso oli kuitenkin kohtuullisen hyvä.
Sekin on tuulut usei paperitehtaalla työskennessäni, ihan suojavaatteissa ja turvakengissä muuten aina, että sivistyksen raja kulkee popen kohdilla...
Vuodesta -85 lähtien olen minäkin leipäni tehtailta saanut, ja nappaskengissä ei ole tarvinnut kongilla tepastella, puhumattakaan liituraidasta. Mutta kuten sanoin, on monenlaisia töitä paperitehtaassakin...
juu. Tuosta "sivistyksen rajasta" en sano yhtään mitään, ettei tule kenellekään paha olo...
Alkuperäiseen aiheeseen : lakkoilu muutaman prosentin kymmenesosan takia on tässä maailmantilanteessa sieltä aika syvältä, eivätkä ne lakkoilulla saavutetut muutamat marginaalit pelasta kenenkään taloutta.
Sen sijaan lakot ajavat maamme yhä syvemmälle taantuman syövereihin, josta koko Suomi kärsii, se lienee faktaa !
kuin ei olisi mennyt perille tuo viestini.
Tässä ei lakkoilla mistään prosentin kymmenysosista vaan Teknologiateollisuuden yrityksestä murentaa koko ammattiyhdistysliike.
Jos työnantajat saisivat päättää keille tuo 2,9 prosentin korotuksesta tuleva palkkasumma jaetaan, niin se jaetaan Loimaan liikkeen miehille ja järjestäytymättömille vähintään viiden prosentin suuruisena ja ammattiyhdistystoiminnassa mukana olevat eivät saisi tuskin mitään.
Mitä tässä muuta voi työnantajapuoli odottaakaan kuin sopimusehdotuksen hylkäämistä, eivätkä odotakaan.
Metalliliitto ei tässä ole edes vaatinutkaan mitään muuta kuin sen, että Ek:n,SAK:n ja valtion sopima korotus jaetaan kaikille tasan prosenttimääräisenä, niin kuin ennenkin. Se sadanviidenkympin starttirahakin on jonkun muun pöytään tuoma kuin Metalliliiton.
Työnantajapuoli on tässä vaatimassa jotain muuta kuin raamisopimus sisälsi, ja on aiheuttanut tämän tilanteen.
nopeasti laskettuna perusduunari käy töissä
viikonloput,pekkaspäivät,kesäloma, talviloma, juhlapyhät poistaen ehkä noin 220 päivää vuodesta joten eipä kauheasti tarvi stressata... näille tehdastyöläisille jotka nyt ovat lakossa maksetaan ihan älytöntä liksaa verrattuna siihen mitä tekevät joten voisivat pitää turpansa kiinni, näin on.
Älä lyö päätäsi seinään lakkokenraalin kanssa. Hän ei tiedä tästä teknologiateollisuutta koskevasta asiasta minkäänlaisia faktoja. Se tuli heti alusta asti selville.
Darralle; Tervemenoa vaikka viideksi vuodeksi metallifirmaan, jossa noudatetaan pelkästään TES-palkkausta. Katsotaan, kuinka toimeentulosi kanssa käy.
Tällä hetkellä suurin taulukkopalkka on metallissa alle 13€/h.
Tietysti isommissa firmoissa on tämän lisäksi muitakin palkkausmuotoja, mutta hyvin monella tuntipalkka liikkuu välillä 11-13€.
näissä yrityksissä jotka nyt ovat lakossa ei tuollaisilla liksoilla ole töissä kuin kesäharjoittelijat. arvio jotain 3 kertainen tuohon verrattuna.
Jos kerta olet palkkauksesta perillä, laita faktatietoa pöytään. Älä mitään musta tuntuu 3x kovempia palkkoja.
Tottakai ainakin osalla näissä nyt lakossa olevien yritysten työntekijöiden palkat ovat parempia kuin taulukkopalkat. Heillä kun on täydentäviä palkkausmuotoja käytössä. Vielä löytyy työnantajia, jotka palkitsevat myös duunareita, ei pelkästään johtajia.
Tosin tiedän, että muutamassa näistäkin yrityksistä on palkkiopalkkausta heikennetty. Kuitenkin on positiivista, että menestyksekkäästi hoidettujen projeksien ansiosta myös duunarit saavat niitä hedelmiä. Mutta kuvittelemasi tuntipalkatpalkat ovat täyttä skeidaa.
Nyt meneillään olevassa lakossa ei kuitenkaan ole kyse tästä, eikä lakossa olijat ajattele sitä omaa persettään. Joka valitettavasti tuntuu olevan muodissa, jopa joillain palstalaisilla.
On surku hupaisaa lukea näitä metallimiesten keskipalkkoja lehtien mukaan. Viime viikonloppuna oli jomman kumman iltapäivä lehden tilastoissa se, että mitä ne vaaditut 6% tekisi metallimiehen palkkoihin.
Siinä oli laitettu esimerkiksi konepajalla työskentelevän palkaksi 2600-3000€/kk ja asentajalle 3000-3500€/kk
Itse olen työskennellyt täällä Oulun alueella noin 20-vuotta erinlaisissa metallialan palveluksissa ja tajunnut täällä esimerksiksi hitsareiden ja sorvareiden palkkojen olevan 10-12€/h ja tuossa yläpäässä pitää olla jo työkokemustakin mukana jonkin verran. Noista, kun laskee, niin aika KAUAS jäädään noista esimerkki tuloista.
Tuohon 10€/h liksaan, vaikka annetaan 6% korotus, niin siitähän tulee peräti SATA EUROA/kuussa - verot ja sehän ei nyt kyllä YHTÄÄN FIRMAA kaada tai jos on siitä kiinni, niin silloin yrityksen on jo parempi laittaa ovet kiinni muutenkin.
Ainahan me metalliliittolaiset olemme ensimmäisenä hyväksyneet pienet korotukset mukisematta ja sitten muut liitot ovat nauraneet meille ja vaatineet tuplakorotukset.
Taashan me olemme etulinjassa tekemässä sopimusta ja vaikka saisimme 6% , niin muut liitot neuvottelevat vähintään 8% korotuksesta
on palkat täällä Pohjanmaalla. Itsellä samassa paikassa työtä takana 10vuotta ja 12,34€/h palkka. Samaa lehden juttua katsoin itsekkin viime viikonloppuna ja "nauroin/itkin" , että mistä näitä lukuja oikein tulee...
25 v meni (tai oikeastaan pääsi) menestyvään suomalaiseen kumialan yritykseen prosessin puolelle töihin. Ei ihmeellisempiä koulutusvaatimuksia, mutta vuorotyö. Kaverin alkuliksa noin 3.000 egee/kk eli tuntipalkaksi muutettuna hieman vajaat 20 egee tunnilta. Minusta aika hyvin, kun noita tän ketjun juttuja lukee !
Minkälaisella laskukaavalla saat tuosta vajaan 20€ tuntiliksan?
Itse kun saan tuollaisen 17,50€ tuosta 3000€/kk. Hyvä tuntiliksahan tuo 17,50€ myös on.
Metalli alalaiset ovat olleet vuosikymmeniä jo ammattitaitoonsa nähden ALIPALKKALAISIA. Nyt kun ne hieman haluaisi tavoitella ammtitaitoansa vastaavaa palkkaani, niin heti ollaan täällä sitä vastaan. 3000€/kk palkoista ei tarvi tässä ammatissa edes UNEKSIA. Jospa pääsisi edes päälle 2000€/kk, niin taputtaisin palaneita käsiäni yhteen
Metalli alan yritys pääkaupunki seudulla työ kolme vuorotyötä(keskeytymätön kolme vuoro) lähtöpalkka 9,55€/h.Tuotanto palkkioiden piiriin pääset vasta kun ollut 4kk talossa.Tuotanto palkkio 0,35-0,50€/h.
Palkka kehitys 9 vuoden aikana v.2000-2009.
Ammattitaitoinen hitsari palkka noussut 9vuoden aikana 28%.
Kuljetus alan ammattilainen rekkakuski/linja-auton kuljettaja palkka noussut 9 vuoden aikana 48%.
Repikää siitä.
17,50-18 egee/tunti ole vajaat 20 ?
Mutta ei ole hieman alle, niinkuin väitit.
No, huomenna nähdään sitten, saadaanko se sopimus jo nyt aikaan. Toivottavasti, sillä loppupeleissä näissä lakoissa ei kukaan ole voittaja.
Teknologiateollisuus joutui "luopumaan" järjettömästä paikallisesta sopimusvaatimuksestaan ja työntekijät ilmeisesti sadastaviidestäkympistä.
Kumpi tämän nyt sitten voitti ? Teknologiateollisuus ei ainakaan hävinnyt mitään, joten sillä perusteella artisti maksaa...
nääkin neuvottelut kertoo nykyajan vitsauksesta joka on AHNEUS.
sivulta löytyi tieto, että se sataviiskymppiä sittenkin tammikuussa maksetaan, joten tämä selkkaus oli täysin käsittämätön ja Teknologiateollisuus epäonnistui Ay-liikkeen murentamisessaan täydellisesti.
Taitaa johtajat vaihtua Teknologiateollisuudessa.
että lakko kuitenkin loppui jo näinkin lyhyeen... Uutisissa kuullaan pian, että kaikki voittivat ?
tässä luovutti, niin että lakon loppuminen on sen ansiota, tosin se sen aiheuttikin
Eipä kait näissä lakoissa kukaan voi julistaa olevansa voittaja.
Ei ainakaan Metalliliitto, sillä ei tämä "raamipalkankorotus" ole sitä, mitä piti hakea. Nyt käynee edelleen niin, ettei mietallimiehen/-naisen ostovoima kasva ollenkaan. Päinvastoin, todennäköisesti ensi vuonna laskee edelleen. Taitaapi ensi vuonna tulla korotuksia erinäisiin maksuihin, joita palkkatuloista napsaistaan.
Mutta tärkeintä on loppujen lopuksi kuitenkin, että lakko loppui.
tuntuu omituiselta ajatellakkaan,että lakkoilulla sitä ostovoimaa saadaan.Kyllä hallitus korotuksineen pitää huolen siitä ostovoimasta:)
Kuka sellaista on väittänytkään?!
lakoilla haetaan,luulisin,minä ainakin,tosin en ole ollut päivääkään itse minkäänlaisessa lakossa...
Nythän Metalliliitto olisi jo alunalkaenkin hyväksynyt sopimuksen palkankorotusten osalta. Kiistahan siltä osin oli siitä, jääkö paikallisesti sovittavaksi osa tästä. Nyt kaikki tulevat saamaan saman prosenttiosuuden, ellei työpaikoilla saada parempaa sovittua. Nyt on selkeä "perälauta", tätähän ei työnantajapuoli ollut alunperin halunnut.
Lisäksi sopimusneuvotteluissa on pääsääntöisesti kyse paljon muustakin kuin vain palkankorotuksista. Niistä ei vaan mediassa usein kiinnostuta. Se palkka on lähestulkoon aina otsikoissa.
Metalliliiton sivulta voi lukea, mitä sopimukseen sisältyy.
mutta vältän punaisia sivustoja kuin ruttoa.Niistä ei hyvää seuraa paitsi Redtuben sivuilta,joilta saa aina hyvää:).Liittojen sivut saa voimaan pahoin ja siinä on se paha puoli,että otetut lääkkeet tulee ylös ennen aikojaan.Kela korvaukset on mitä on,lääkkeiden hukkaamiseen ei ole varaa...
vältätkö punaisia sivustoja kuin meikä punaisia lyhtyjä tietyillä "hämyalueilla" tuolla A:n suunnalla ?
ovat vältettävien listalla !
pisteet neuvottelukyvystä ja vastuuntunnon löytymisestä. Olen myönteisesti yllättynyt.