Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Soinin psykologinen silmä?

Soini syyllistää tänään Haaviston kannattajia persuille lällättelystä. Samalla Soini unohtaa että persut itse lällättelivät jytkyn jälkeen muiden puolueiden edustajille todella aggressiivisesti. On olemassa sellainen sanonta kuin sitä saa mitä tilaa. Se näkyi eilen. Soinin kannatus 9,6% mikä on noin puolet edellisistä vaaleista. Vasta-jytky on totta.

Persujen kampanja on tuomittu jo omien joukossakin. Soini ei ilmeisesti laittanut itseään ja organisaatiotaaan täysillä likoon jos uskomme V-M Saarakkalaa. 9,6% kannatus saattaa olla sellainen romahdus mitä ei enää tulevaisuudessa paikata. Kenen syy?

Linkki Persut jättivät homman kesken? (http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95131-perussuomalaisten-on-saatava-ottaa-vaalitappiosta-opiksi)

Vastaukset

Kirjoittanut

silmää on

soinia ei pressana tarvita vaan eduskunnan rakkikoirana, sekä itsensä että kansan takia

Kirjoittanut

Hetkinen

mitenkään ottamatta muuten kantaa asiaan niin Timo Soini sai 6% enemmän ääniä kuin viimepresidentin vaaleissa, joten sehän on reilu parannus siihen nähden!

Kirjoittanut

300% parannus

Edelliseen. Ihan jees? Liekkö kukaan aiemmin samaa tehnyt.

Kirjoittanut

Viisas kampanja

Jos Soini olisi päässyt toiselle kierrokselle, olisi siitä ollut enemmän haittaa kúin hyötyä. Saulia ei olisi pystynyt kampeamaan millään pallilta. Häviäjän leima olisi tullut vaan.

Nyt kun finaalissa on kaksi eu-myönteistä ja suvaitsevaista ehdokasta, saa kansa sitä mitä haluaa. Pintakiiltoa. Median hypetyksen tulosta.

Ei mitään kunnon keskusteluja ulkopolitiikasta mitä olisi tullut Saulin ja Paavon välillä.

Nyt puhutaan siitä kumpi misu on parempi linnan emännäksi.

Ja kun etelävaltiot tekee konkurssin toisensa jälkeen, voimme jälleen kerran todeta: suurin osa suomesta oli oikeassa! Ainoa vaan että sillä viisaammalla suomen puoliskolla on äänestäjiä vähemmän.

EU:n vaikeuksien myötä keskusta ja PS nostavat rajusti kannatustaan. Tulee vaan kalliiksi kun pitää näiden muiden suhmurat maksaa.

Puolueiden vaalivalvojaisissa oli iso ero. Siinä missä muiden puolueen kannattajat oli maltillisia ja yleensä päälle 50 vee, oli vihreillä ikäjakauma 20-40 ja villi bilemeno päällä. Ei siinä paljon politiikan tuntijoita ollut! Julkkistyrkkyjä enempi.

Kirjoittanut

Totuus

"Jos Soini olisi päässyt toiselle kierrokselle, olisi siitä
ollut enemmän haittaa kúin hyötyä. Saulia ei olisi pystynyt
kampeamaan millään pallilta. Häviäjän leima olisi tullut
vaan."

Nythän se häviäjän leima vasta tuleekin kun kannatus oli alle 10%. Pääsemällä toiselle kierrokselle olisi voinut tuoda ne omat näkökantansa esille ja äänestäjät olisivat voineet arvioida asioita myös seuraavissa vaaleissa.

Persujen alamäki on alkanut. Kannatusta ei oikeasti ole kuin se 9,6%.

Kirjoittanut

Pelisilmä puuttuu

Soini tekee poliittista itsemurhaa, jos lähtee tukemaan Haavistoa.

Kirjoittanut

Kaame valinta

Äärettömän vaikea paikka on valita, kuten Soini itsekin sanoo.

Äärioikeistolainen Niinistö EU-myönteisyydellä ja natolla vahvistettuna ei takuulla maistu Perussuomalaisille. Ei toki homppeli vihervasurikaan.

Parasta olisi kirjoittaa lappuun Soini tai jättää äänestämättä. Tässä vaan pikkuinen riski että kaikki teksi niin ja median hyperhehkuttama homppeli vihervasuri nousisi pallille ja se olisi sitten suomen lopullinen tuho jos yhtään osaa arvostaa perinteitä.

Kirjoittanut

poliittinen silmä?

Nythän Soini tuki Haaviston toiselle kierrokselle. Ellei olisi ollut ehdokkaana, olisi eu-kriittisiä ääniä kertynyt Väyryselle riittävästi toiselle kierrokselle menemiseen. Tällöin olisi äänestäjillä ollut vaihtoehtoja myös toisella kierroksella. Näin sitä amatöörit tekee valtakunnan politiikkaa!

Kirjoittanut

Aika

outo väite, että Niinistö olisi ärioikeistolainen. Eiköhän kuitenkin persut ole niitä äärioikeistolaisia. N

iinistö kyllä muuten kivenkova oikeistolainen, mutta ei sentään ääri.

Kirjoittanut

PerSut

Enemmän ne käsittääkseni vasemmalla ovat. Näistä vaaleista on kyllä päälimmäisenä jäänyt mieleen järkyttävä epäloogisuus. Ensin kyseessä on henkilövaalit, sitten tulkitaankin suoraan ehdokkaiden kannatuksesta puolueiden kannatusta ja huudellaan kovaan äänen PerSujen ja demareiden tuhosta ja kepun ja viherpiiperoiden huikeasti noususta. Sen jälkeen vielä kovempaan ääneen huudellaan omaa paremmuutta ja suivaitsevaisuutta ja seuraavaksi tuomitaan esim. kristillinen arvomaailma rasistisena. Onko kansa oikeasti näin helvetin tyhmää?

Kirjoittanut

On se tyhmää

Varsinkin media, jopa jotkut poliitikot, ja nämä persuvihaiset.

Median suurimmat uutiset tuntui olevan "vastajytky", persujen ja Soinin tekemiset.

Liisa Jaakonsaari oli iloissaan PERSUJEN notkahduksesta, mutta Lipposen kohdalla olikin vaan kyse henkilövaalista?

Eva Biaudee mainosti itseään moottorina "vastajytkylle", yrittäen ottaa kunniaa Haaviston huikeasta noususta.

Sitten nämä mukasuvaitsevaiset pilaavat täällä Haaviston viimeisetkin mahdollisuudet toisella kierroksella jakamalla täällä porukkaa tällä "vastajytkyllä", johon Haavisto ei ole ottanut mitään kantaa.

Linkki Puhetta tulee, vaikka ajatus on jo katkennut (http://areena.yle.fi/video/1327260801365)

Kirjoittanut

Persut vasemmalla??

Nyt mä kuolen nauruun. Se ei oo hyvä asia näin keskellä päivää. :(

Enpä ole ikinä tullut ajatelleeksi, että tuntemani persulaiset olisivat vasemmistolaisia. Tämä voi olla kova paikka näille turvenuijille itselleenkin, kun illalla kerron sen etäpelipisteessä.

Täytyy vielä sanoa niille, että nyt ette voi enää pilkata homoja, neekereitä, luonnonsuojelijoita, ryssiä, mustalaisia, naisia ym. kun olette vasemmistolaisia. Pitää alkaa solidaariseksi ja hyväksyä ihmiset sellaisena kuin he ovat. Saas nähdä, miten äijien naama venähtää.

Kirjoittanut

Saatiinhan se rasismikin tähän ketjuun liitettyä

Selailin tuolla Niinistön ja Haaviston facebook sivuja, mietiskellen kumpaako äänestäisi.

Niinistöllä kuivaa juttua, ei mitään ihmeellistä.

Haaviston sivut ihan samaa, kunnes tulihan sieltä se taikasana "rasismi"

Joku oli viestittänyt "siniset silmät ja naurava suu, Rasismilta Suomi pelastuu..." ja seuraava oli kehottamassa kaikkia vähemmistöjä ääniluukuille, että näytetään...

Taitaapa mennä ihan protestiääni Niinistölle, tai sitten jään kotiin. Kun ei kiinnosta kun näköjään väkisin rakennetaan tälläiset suvaitsevaisuus-suvaitsemattomuus vaalit.

T. turvenuija persulainen(ekat kelan sairauspäivärahat jo kuittasin, vielä kun oppis sen joka päiväisen baarissa istumisen, olisin täydellinen persu)

Kirjoittanut

puusilmä

Kuulin Timo Soinilta eilen pitkästä aikaa jotain älykästä, tosin vain osin, hänen sanoessaan Pekka Haaviston olevan huomattavasti älykkäämpi kuin kannattajansa. Jotenkin en vaan jaksa uskoa, että häntä äänesti reilu 500000 tyhmää homoa.

Kirjoittanut

Tälläistä tänään

Tälläistä tänään. Persujen kannatus 11%.

Linkki Kannatuskysely (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/is-kysely-perussuomalaisten-jytkysta-katosi-puolet/art-1288445236604.html)

Kirjoittanut

heh...

eilen vai oliko se toissapäivänä Perussuomalaiset oli toiseksi suurin puolue!

Johan suli kannatus äkkiä:)

Perussuomalaiset tulee olemaan kunnallisvaaleissa suurin puolue vaikka gallupit näyttäisi sitä ja tätä.

Hesassa kokkareet ja vihuriaiset juhlii mutta aidossa Suomessa Perussuomalaisia ei uhkaa kuin Keskustan nouseva kannatus.

Oli muuten aika paljon vaalien eka kiekan jälkeen lehdissä juttuja missä ihmiset ihan aidosti toivoi etelärannikon erottamista oikeesta suomesta. Johtuen juuri siitä että se vääristi vaalien tuloksen.