Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Laki on niin, kuin se luetaan!

Tappo
Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

2 §
Murha
Jos tappo tehdään

1) vakaasti harkiten,

2) erityisen raa'alla tai julmalla tavalla,

3) vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai

4) tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi.

---------------------------------------------
Mitäs tuumitte, olisiko alla olevan linkin tapahtuma 99% suomalaisen mielestä täyttänyt murhan tunnusmerkit?

Ellei tuo tapahtuma ole kokonaisuuten arvostellen törkeä, niin mitä siinä vielä olisi pitänyt tehdä, että törkeän tunnusmerkistö olisi toteutunut.

Samaan tuomioon sai vielä ratin ja hautarauhan rikkomisen ns. kaupan päälle. Hienoa suomen oikeuslaitos.

Nyt nimittäin on niin, että kun Matti ei saanut elinkautista,niin voipi olla taas hetkenpäästä vapaalla onkimassa, ja siinä saakin sitten olla kalakamut tarkkana, ettei hakata reikiä täyteen ja polteta.

Linkki Matti kohteli kalakaveriaan kaltoin (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012070215791186_uu.shtml)

Vastaukset

Kirjoittanut

Tappo

Sen jälkeen tehdyt törkeydet kun uhri on jo kuollut eivät tee taposta murhaa.

Kirjoittanut

Luitko uutisen

Mies tappoi kalakaverinsa lukuisia teräaseitä käyttäen. Mielestäni se on törkeää, osoittaa vakaata harkintaa ja on kokonaisuutta ajatellen törkeä rikos, + muu paska päälle.

Oletko siis erimieltä?