Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut Japi

Meet me on the corner

Soittelivat Tototv:n välimusiikkina Lindisfarnen vanhaa hittiä "Meet me on the corner". Kuka tämän vielä muistaa ?

Vastaukset

Kirjoittanut good sir

kuuntelin

Ei ollu aiemmin tuttu bändi, mutta tsekkasin youtubesta ja vaikkei mitenkään kybällä tärähtänytkään, niin kyllähän sitä pitää todeta että vanhan liiton aikaan on tehty kunnon musiikkia, eikä sellaista muovista **skaa kuin nykyään

Kirjoittanut Japi

Lindisfarnella

oli hyvää musaa aikoinaan paljonkin. Itselle jäi mieleen tuon mainitun biisin lisäksi kappale "Fog on the tyne". Tykkäsin aikoinaan kovasti tämän bändin musasta.

Kirjoittanut Hara-kiri

Kamala Winner renkutus

Se Vermon selostajanainen (jolla ärsyttävä nouseva intonaatio) soittelee taas kuoliaaksi Pet Shop Boys Winner-kappaletta. Saisi sen kappaleen haudata pois soittolistalta ihan suosiolla. Vermo kunnostautuu rahikaisineen toden teolla tällä selostuspuolella.

Kirjoittanut Japi

radat

voisivat kylläkin vaihdella vähän useammin näitä taustabiisejään. Erään johtavan radan Hurricanes fanitus alkoi joitakin vuosia sitten kyllästyttämään...

Kirjoittanut Japi

Ballroom blitz

ja The Sweet 1970-luvun puolesta välistä soi nyt Vermon musiikkina !