Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Maalais hetelmät

Lumimyrsky tehnyt taas tehtävänsä,maalais hetelmät taas törmäilleet liikenteessä.

Linkki Pelti on rytissyt liukkailla teillä (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/12/1670744/pelti-on-rytissyt-liukkailla-teilla)

Vastaukset

Kirjoittanut

Kaupinkilais

on lintsannut koulusta.
Pilkun jälkeen tulee väli, siis näin.
Maalaishetelmä on yhdyssana.

Kirjoittanut

niin kuin

kiupunkilainen

Kirjoittanut

kehä kolmosen onnettomuuksia ei vaan jakseta

enää kirjoittaa lehtiin tai nettisivuille. Hälytyskartasta kuitenkin näkyy, että kehä kolmosen sisus on punaisin alue koko Suomessa. Tästä johtuen iltapäivälehdetkin jo kirjoittavat "Kauhea ennuste, kohta sataa lunta" :D

Kirjoittanut

Syy punaisuuteen,

eli tiheimmin sattuneisiin rytinöihin on aika looginen. Liikennetiheys kehäkolmosen sisäpuolella on noin kymmenkertainen verrattuna kehäkolmosen ulkopuoliseen Suomeen.

Kirjoittanut

Ai on vai

Mun puolesta joutaa ollakin

Kirjoittanut

Ei selitä

Siellä kehäkolmosen sisäpuolella on keskimäärin huonommat kuskit. Talvikelit yllättää joka talvi toisin kuin täällä pohjoisessa.

Kirjoittanut

Kehien sisäpuolella

tulee ajalla selvinpäin katsastetulla autolla ja sääntöjen mukaan. Täällä on vielä poliiseja liikennettä seuraamassa.

Maalaiset sen sijaa ajavat miten sattuu, pääsääntöisesti vielä kännissä ja jollain katsastamattomalla romulla. Verot ja maksut tottakai vielä maksamatta.

Onneksi ne ei tänne etelään noilla paskoillaan pääse kurvailemaan.

Kirjoittanut

Mellunmäen

Sosiaalipummit taas avautuvat täällä. :D

Kirjoittanut

Kyllä

Kyllä tosi asiassa juttu on niin että suurimmat kolarin aiheuttajat pääkaupunkiseudulla ovat juuri nuo maalaiset jotka seuraavat jotakin muuta siellä ratin takana kuin liikennettä esim. korkeat kivitalot. Ja ajelevat täällä samalla tavalla kuin perä hikiällä,liikennevalojakaan eivät ole nähneet kuin paikallisen huoltoaseman pesuhallissa seis ja peruuta.

Kirjoittanut

näin on

Se menee kyllä juuri näin mitä "näin on" kirjoittaa.

Kirjoittanut

röhönaurua

Helsinkiläiset puhuu maalaisista?

Olen asunut 10 vuotta New Yorkissa. Helsinki on kärpäsen paska ja te olette maatiaisen papanoita isossa maailmassa. Miten te kehtaatte esittää joitan suurkaupunkilaista :D Anna mun nauraa.

Kirjoittanut

järki hoi älä jätä

voijeesushalleluujajaaammen

Kirjoittanut

oon mäki

Oon minäki ruottissa käyny enkä silti täällä isottele, pari yötä olin

Kirjoittanut

jo 56v.stadissa

oon mäkin käynyt Tallinassa toissavuonna pahin
liikennehässäkkä on mun mielestä Madridissa ihan
pelotti ajaa siellä kun kävin vieläkin on iho
kananlihalla.

Kirjoittanut

....

Todella aiheellinen keskustelu !! :D

Kirjoittanut

Kannattaa

ajella vaan silleen hissukseen talvikeleillä, niin pärjää kyllä. Sano Enska Itkonenki aikoinaan.

Kirjoittanut

Maalaiset taas

Ja taas on maalaishetelmät olleet asialla.
Kyllä peltiseppienvaimot kulkevat taas uusissa minkkiturkeissaan

Linkki Pelti rytisi (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288523239368.html)

Kirjoittanut

helsinkiläisressukoille tiedoksi

Suomessa ei ole korkeita kivitaloja, ei ainuttakaan metropolia eikä varsinaisesti edes liikenneruuhkia.

Tämän tietää jokainen joka on käynyt edes yhdessä todellisessa metropolissa.

Ihme juttu kun näiden hesalaisten mielestä he ovat jotain fiksumpaa vain siksi kun ovat syntyneet tai asuvat tuossa maailman mittakaavassa katsottuna tuppukylässä. Itsetunto täytyy olla erikoisen heikko.

Kirjoittanut

Ei korkeita taloja?

Olisihan se kumma jos Suomeen olisi rakennettu
pilvenpiirtäjiä kun tonttimaasta ei varsinaisesti
ole oikein missään pulaa ja sen verran on tullut asuttua maaseudulla että tiedän mikä ero on vars.
kirkonkylässä asujilla ja sitten ns.peräkylänpojilla
ja mitä tulee stadilaisiin niin kai sitä saa olla
ylpeä syntymä kaupungistaan aivan niinkuin muutkin
ovat alemuuden tunnosta ei ole kysymys maalaisetko senkin määrittelee niinkuin kaiken muunkin nykyään?

Kirjoittanut

Terve ylpeys

Terve ylpeys kotipaikastaan on ihan muuta kuin tässäkin ketjussa nähty "maalaisten" halveksinta.

Kirjoittanut

Autokoulu

Siellä taas Loimaalla rytissyt ihan urakalla...ei vaan noi maalaismollukat osaa ajaa.

Linkki Maalaishetelmät törmäilleet liikenteessä (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/01/1687410/loimaalla-usean-ajoneuvon-kolari)

Kirjoittanut

Enska I

Ehdotan Enska I:lle "Tammikuun Paras Kommentti"- palkintoa. Nauratti niin että massiivimahani oikein hytkyi !

Kirjoittanut

niinhän

sitä luulis että maalla ajellaan kännissä ja katsastamattomilla autoilla,se vain on niin että jos maalla tolla lailla ajellaan niin polliisisetä nappaa helposti kiinni kun ei siellä niitä ajoneuvoja paljon liiku ja ne vähätkin pitää ratsata että ois jotain työtä virkavallalla,eli asia on toisinpäin,kaupungissa kuvitellaan että vaikka ajat pikkasen pierussa/huumeissa pois töistä ei kukaan siinä ruuhkassa tule ratsailemaan eikä tutkimaan vaikka jarruttomalla/valottomalla autolla ajelet! Sitten tulee noita rysäyksiä,no omapa on asianne,koettakaa selvitä liikenteessä tai kulkekaa yleisillä liikennevälineillä.siellähän niitä riittää,maalla ei oo kuin hevosia!