Haitarisaappaat oli sitten ottaneet hieman etuottia keskiviikon raveihin ja aloittelivat ammuskelun etuajassa.
Hauska video katsottavissa tuolla iltalehden puolella. Ei voi erehtyä-
Vastaukset
Kirjoittanut hianooo
Hieno homma
On se mukava että vaalitaan perinteitä.
Puukot on vaan vaihtuneet pyssyihiiii.
Ei jaksa puukottaa,käy nääs työstä, pthyi!
Kirjoittanut hankaliksi
Tilanteet menee joskus
Tilanne oli jonkun aikaa hankala kun vapaana oli ryhmän edustaja aseen kanssa ja tietysti uhka kaikille ympäristössä. Poliisi eikä tiedotusvälineet eivät ilmeisimpiä tuntomerkkejä voineet esittää kun suurempi uhka on tietysti heti syytteeseen joutuminen rasismista. Ilmaisulle mieshenkilö olisi löytynyt ihmisille tuttuja ja täsmällisempiäkin muotoja. Mutta rasismi on tänä päivänä suurempi rikos kuin murhanyriyts.
Kirjoittanut tuntomerkit
Tarvittiin
Nahkasaappaat, nahkaliivit, mustat pussihousut, tummatukkainen mieshenkilö vuoden 1970 Volvo Amazonissa, auto Ruotsin rekisterissä.
Kirjoittanut nuuskamulkkunen
Ainahan ne on
mannet kun ampuu pyssyillä kellään muulla tässä
maassa ei tietenkään ole käsiaseita tai muutakaan
kättäpidenpää kuin tällä vähemistöllä onneksi
muutenhan täällä vallitsisi täyssota kaikki karhua
pienempi olisi sallittua riistaa ainakin maaseudulla.
Kirjoittanut europaatro
Leppävaara rules
Mahtoi olla ruuti kuivaa.
Kirjoittanut juupasjuu
valtaväestön
sekopäät on paljon suurempi risti toisten terveydelle kuin muitten ryhmittymien.Joka päivä valtaväestö listii toisiaan...