Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Tutkimus homoavioliitoista ja adoptio-oikeudesta

Tutkimuksen mukaan 51% suomalaisista sallisi adoptio-oikeuden homoille.

En usko tätä. Homoliitot voidaan minun ja varmaan monen muunkin puolesta sallia ihan hyvin. Se nyt on aivan sama missä liitossa ihmiset elää.

Vanhemmuus on kuitenkin oikeus, joka saavutetaan kahden ihmisen välisestä rakkaudesta ja kyvystä lisääntyä. Joskus lisääntyminen sattuu vahnigossa, mutta on kuitenkin luonnollinen tapa.

Joskus lisääntyminen ei onnistu vaikka rakkautta riittäisikin, silloin voidaan adoptoida lapsi luonnonmukaisen parisuhteen muodostavaan perheeseen.

Minusta kahden samaa sukupuolta olevan parin ei kuulu saada adoptio-oikeutta.

En väitä, etteikö samaa sukupuolta olevat pysyisi olemaan hyviä ja rakastavia vanhempia, mutta tämä asia on vaan sellainen, ettei asia ole sallittavissa.

Lapsilla on muutenkin vaikeaa, jos perheessä on o gelmia. Pelkkä pukeutuminen ja rahattomuus saattaa johtaa kiusaamiseen, samoin vanhempien normaalista poikkeava habitus. Jos lapsella on kaksi äitiä tai isää, on satavarmaa, että tämä asiaa koulussa siihen, että lapsi joutuu silmätikuksi ja mahdollisesti kiusatuksi.

Kysymys on kaiken kaikkiaan lapsen oikeudesta normaaliin vanhemmuuteen. Kaksi aikuista voivat valita itse, millaisessa parisuhteessa haluavat elää, mutta lapsen pitää saada aina luonnonmukaisen ja normaalin parisuhteen muodostava perhe, jossa kasvaa.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei tuo adoptio-oikeuden salliva prosentti ole totta.

Suurin osa suomalaisista varmasti hyväksyy kahden samaa sukupuolta olevan henkilön parisuhteen, muttei varmastikaan adoptio-oikeutta.

Linkki Tutkimusta pukkaa (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013020416631166_uu.shtml)

Vastaukset

Kirjoittanut

Minä

hyväksyn, sinä et. eli %-osuus on nyt 50. Ei kovin kaukana.

Kai se nyt 2 isää on parempi kuin ei vanhempia lainkaan. Ei tuossa muutenkaan olisi mitään ongelmaa jos 90%:a ihmisistä ei sattuisi olemaan idiootteja.

Kirjoittanut

Prosentit kohdilleen

33 PROSENTTIA nyt kun minä olen tämmöistä lapsen vääristynyttä maailmankuvaa vastaan

Kirjoittanut

prosentit

Ja taas prosentit muuttuu. Homoliittoja vastaan ei ole mitään mutta tuota adoptio asiaa en hyväksy. Mies ja nainen on tarkotettu lisääntymään keskenään ja samaa sukupuolta olevat eivät voi lisääntyä eivätkä näin ole tarkoitettu lapsia saamaan.

Kirjoittanut

suvaitsevaisuus

Ja tuosta KpKp:n tekstistä tulee ilmi asia mikä ihmetyttää nykyään.. Kaikki pitäisi suvaita ja jos ei suvaita niin haukutaan idiootiksi..?

Kirjoittanut

homo

homous on sairaus. ei luonnossakaan eläimet ole samansukupuolen kanssa kimpassa. homot ja lesbot yrittää kumota luonnonlait,eihän homous ole luonnolista vaan luonnotonta. se on vakava sairaus joka pitää kitkeä pois yhteiskunasta

Kirjoittanut

En suinkaan

Huuhtiseni tässä ketään idiootiksi hauku sillä perusteella että ei suvaitse homojen adoptiota. Vaikka suvaitsemattomuus ei toki yleensä hyve ihmisessä olekkaan. Täysin tähän asiaan liittymätön fakta vain on että 90% ihmisistä on idiootteja. Tuokin arvio saattaa olla kyllä vähän alakantissa.

Kirjoittanut

Jotain

faktaa.

"Homoeläimet

Eläimiltä seksi sujuu niin samaa kuin vastakkaista sukupuolta olevan lajitoverin kanssa.

Tutkijat ovat löytäneet yhteensä kolmesataa lintu- ja nisäkäslajia, joilla on myös homoseksuaalisia suhteita.

Useimmat eläimistä ovat biseksuaalisia. Kääpiösimpanssit, jotka ovat geneettisesti lähimpänä ihmistä, näyttävät kaikki olevan biseksuaalisia.

Yksittäisiä eläimiä, jotka elävät koko elämänsä homoina tai lesboina, tutkijat ovat löytäneet kolmenkymmenen lajin joukosta."

Kirjoittanut

irrotus

No ehkäpä taas hieman mielivaltasesti tulkitsin tuota lausetta :) Mutta vaikkei tuossa sittrn ollutkaan kyse ns. Suvaitsemattomien haukkumisesta niin valitettavan paljon sitä silti esiintyy. Ja tuossa oon samaa mieltä, että eläimistäkin homoseksuaaleja löytyy.

Kirjoittanut

Faktaa

Homoeläimet

Eläimiltä seksi sujuu niin samaa kuin vastakkaista
sukupuolta olevan lajitoverin kanssa.

Tutkijat ovat löytäneet yhteensä kolmesataa lintu- ja
nisäkäslajia, joilla on myös homoseksuaalisia suhteita.

Useimmat eläimistä ovat biseksuaalisia. Kääpiösimpanssit,
jotka ovat geneettisesti lähimpänä ihmistä, näyttävät kaikki
olevan biseksuaalisia.

Yksittäisiä eläimiä, jotka elävät koko elämänsä homoina tai
lesboina, tutkijat ovat löytäneet kolmenkymmenen lajin
joukosta."

Mutta eipä nämä homoeläimet hoidakkaan pentuatai poikasta. Terveet eläimet tekee jälkeläisiä ja hoitaa ne itse. Ei niitä homoapinat hoida.

Kirjoittanut

klsjffsjdslk

lskjdflksjf

Kirjoittanut

Kuten

myös tämä:

"Kahden koirasperunpingviinin muodostama pariskunta sai kansainvälistä huomiota vuoden 2009 kesäkuussa. Saksassa Bremenhavenin eläintarhassa majaillut koiraspari hautoi hylätystä m.unasta pikkupingviinin ja alkoi hoitaa sitä yhdessä. Vaan eivät perunpingviini (Spheniscus humboldti) ja ihminen ole suinkaan ainoita eläinlajeja, joilla tavataan homoseksualisuutta."

Kirjoittanut

Jooo

niin sanotut "ymmärtäjät" jotka suvaitsee kaiken on vaarallinen ihmisen lajityyppi. Ne ymmärtää kaikenmaailman sarjamurhaajia koska niillä on ollut rikkinäinen lapsuus etc.

Kirjoittanut

?????

Todeta että nämä ko.-&- ja *&* yksilöt ovat lähempänä kääpiösimpnssia ja pingviiniä?

Kirjoittanut

Ei nyt näinkään.

"Jos lapsella on kaksi äitiä tai isää, on
satavarmaa, että tämä asiaa koulussa siihen, että lapsi joutuu silmätikuksi ja mahdollisesti kiusatuksi."

Tämä on ihan täyttä potaskaa.

Koulukiusaaminen lienee sangen yleinen ilmiö, mutta eivät suomalaiset lapset nyt sentään mitään hirviöitä ole, jotka kiusaavat joka ikistä valtavirrasta poikkeavaa.

Ylipäänsä lapset ja nuoret ovat paljon suvaitsevampia kuin aikuiset. Jos menee hiekkalaatikolle katsomaan, niin kyllä siellä musta ja valkoinen mukula samaa hiekkakakkua taputtelee. Ennakkoluulot syntyvät sitten vanhemmalla iällä, jos ovat syntyäkseen.

Joka tapauksessa kiusaaminen on aina kiusaajien vika ja heidän tekemisiinsä pitää puuttua, eikä syyllistää uhreja.

Ja mistä tulee oletus, että homoparien lapset olisivat kaikki jotakin onnettomia kiusattuja ressukoita? Yhtä hyvin se saattaa olla itse luokan pahin öykkäri tai vetää ensimmäistä kiusaajaansa välitunnilla turpaan ja homma loppuu siihen.

Luulisin jopa, että homoparien lapsille on kasvanut ympäristön paineista johtuen keskivertoa parempi itsetunto ja he joutuvat kiusaamisen uhriksi vähemmän kuin muut.

Kirjoittanut

Minä taas luulen

että heidän lapsistaan todellakin tulee niitä koulukiusaajia, joita ottaa pannuun kaikki normaaliperheistä tulevatja joita suuresti kadehtivat. Voi aikoja, voi tapoja.

Kirjoittanut

Ajat tosiaan muuttuu Veikko hyvä

Ei tarvitse mennä kuin 50 vuoden taakse, niin äpärälapsi oli suuri kauhistus. Nykyään ei ketään enää hetkauta yksinhuoltaja.

Samoin tulee käymään tämän homoadoptionkin kanssa vuosien kuluessa.

Vanhat jäärät hautaan kaatuu ja uus polvi vallan ottaa, vai miten se runo meni.

Kirjoittanut

uusiaika

On täällä sitten vallassa vanhat jäärät tai tuo uus polvi mutta ei tämä maailma ainakaan parempaan suuntaan tuu menemään... Nimim. pessimisti ei pety.

Kirjoittanut

Avioero homoliitossa?

Mitenkäs mahdolliset lapset jaetaan yhteishuoltajuus
vai lapset toiselle? mahdollisesti sille vanhemalle
jonka katsotaan kykenevän huoltamaan paremmin heitä
vai niinkuin nyt he jäävät yleensä "äidille" ellei
isän katsota olevan parempi vai miten se olisi onko
tietoa?

Kirjoittanut

Äläs nyt veli hyvä

"On täällä sitten vallassa vanhat jäärät tai tuo uus polvi mutta ei tämä maailma ainakaan parempaan suuntaan tuu menemään."

Kokoajan mennään eteenpäin ja paremmaksi maailma muuttuu.

Linkistä voi lukea suuren ajattelijan Esko Valtaojan mielipiteen asiasta.

Linkki Aamulehti Tampereelta (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194768530741/artikkeli/tunnettu tahtitieteilija koskaan ei ole eletty niin hyvin kuin nyt .html)

Kirjoittanut

Perun Pingviini

Eläintarhassa ja hylätty pingviini.

Agree. Näissä poikkeustapauksissa olen taipuvainen hyväksymään tilanteen.

Eli jos kaksi homoa tai lesboa asuu eläintarhassa ja sieltä löytyy vielä hylätty lapsi, niin saa adoptoida!


Varohan kukka hattu kun siellä hiekkalaatikoita väijyt, ettei joku tarkkaavainen täti soita sinne varmuuden vuoksi poliiseita. Näinä aikoina sekään ei yllättäisi.

Kirjoittanut

Kiusaaminen

Kukka ottaa ja lukee taas faktaa. Kuten uutinen kertoo, suomessa on jo herätty siihen tosiasiaan, että päiväkodeissakin kiusataan.

Linkki Päiväkotikiusaamisesta (http://www.valopilkkuprojekti.fi/tietoa/paivakoti-ikaisten_kiusaaminen/)

Kirjoittanut

Ilmeisesti

sulla on myös laittaa faktaa siitä, että kaikki homoperheiden lapset joutuvat koulussa kiusatuiksi?

Kirjoittanut

Taas

on tutkijat saavuttaneet läpimurron! Lapset kiusaavat toisiaan!

Kirjoittanut

Itseäni lainaten

"Jos lapsella on kaksi äitiä tai isää, on
satavarmaa, että tämä asiaa koulussa siihen, että lapsi joutuu silmätikuksi ja !!!! mahdollisesti!!! kiusatuksi."

Satavarmaa on, ettei asia jää huomiotta, kiusaaminen riippuu vain siitä pienestä asiasta, laittaako joku muu oppilas sen käyntiin. Jos näin, niin siihen yhtyy aina jokunen luuseri mukaan.

Kirjoittanut

Noita

pieniä asioita on äärettömästi mitkä kiusaamisen aiheuttaa. Kaksi isää tai äitiä voi olla niistä yksi siinä missä nimi, paino, pituus, hörökorvat, vinot hampaat, huono pyörä, väärän väärinen reppu, vaatteet, ihonväri jne. Eli täysin merkityksetön seikka. Pitäis mennä täydellisestä arjalaisuudesta vielä paljon pidemmälle että lasten mielikuvitus ei enää keksisi kiusaamiseen syitä.

Kirjoittanut

Voiko näitä

Kääpioapianat homostelee keskenään. Niinkuin homoihmisetkin. Voiko ihan suoralta kädeltä näitä tasavertaisesti verrata? Kääpioapinoilla on kuitenkin tarkkajakoinen arvojärjestys ja joukon vahvin parittelee naaraiden kanssa. Lajin heikommat urokset joutuu homostelemaan keskenään. Ei ihmisten keskuudessa näin ole. Vai onko?

Kirjoittanut

Voiko

mitään eri asioita suoralta kädeltä verrata toisiinsa tasavertaisesti? Ei tietenkään.

"Kääpiösimpanssit, jotka ovat geneettisesti lähimpänä ihmistä, näyttävät KAIKKI
olevan biseksuaalisia."

Ei tuossa mitään puhuta että alin kasti jää homostelemaan. Lajejan on tosiaan aika paljon jotka homostelee. Kaikilla lienee oma arvojärjestys, niinkuin myös ihmislajilla.

Kirjoittanut

Ei voi tulevaisuutta

"Ei tarvitse mennä kuin 50 vuoden taakse, niin äpärälapsi oli
suuri kauhistus. Nykyään ei ketään enää hetkauta
yksinhuoltaja.

Samoin tulee käymään tämän homoadoptionkin kanssa vuosien
kuluessa.

Vanhat jäärät hautaan kaatuu ja uus polvi vallan ottaa, vai
miten se runo meni."

Ei noita kahta voi peilata tulevaisuuden ennustamiseen.

Tänäänkin ylen teksti tv'ssä oli uutinen,jossa meksikossa oli joukko naamiomiehiä raiskannut puolenkymmentä espanialaista naisturistia.

Tänään juttua pidetään kauhistuttavana tekona, mutta ehkei 50 vuoden kuluttua.

Kirjoittanut

Eli siis

homoadoptio on tänä päivänä yhtä kauhistuttava teko kuin raiskaus? Jännä homma.

Kirjoittanut

Ihan OK

Jos kahden ihmisen on hyvä olla sukupuolesta riippumatta, MITÄ SE MEILLE MUILLE KUULUU? Onhan maassamme moniakin jotka esimerkiksi Kepua äänestävät, joten antakaamme poikkeavuuksille oma arvonsa.

Kirjoittanut

Kaikkihan siitä on yhtä

Mitä se kellekään kuuluu mitä homot tekee keskenään, mutta ei nyt sentään vauvoja niiden huusholliin pidä päästää. Johan luontokin on ajatellut ettei näiten homojen kuulu jatkaa geenejään elämässä tuleviin lapsiin, niin ei niillä kuulu olla oikeutta jakamaan maailmankuvaa lapsille.

Kirjoittanut

Nythän on niin että..

"Satavarmaa on, ettei asia jää huomiotta, kiusaaminen riippuu vain siitä pienestä asiasta, laittaako joku muu oppilas sen käyntiin. "

Sun pitäis ennen näitä päätelmiä ottaa huomioon, että 2010-luvun suomalaisen koululaisen ajatusmaailma on aika tavalla erilainen kuin keski-ikäisen persun.

Ei tämän päivän nuorille homo tai homopari ole mikään kauhistus, vaan lähinnä olankohautuksella sivuutettava asia.

Kirjoittanut

kukkis

veikkaampa , ettei sinulla ole lapsia.

Ainakin puhut niin, ettei sinulla ole juurikaan käsitystä mitä lapset puuhaavat.

Lapset ,kuten toiset aikuisetkin ovat aika "hirviöitä" toisilleen.

Kiusaaminen lapsila kuten aikuisillakin johtuu suureksi osaksi sitä , että sillä yritetään pönkittää omaa "asemaa" .

Aikuisten pitäisi jo tietää mitä kiusaaminen teettää toisille . Mutta lapset sitä vasta opettelevat elämänalkeita eivät ymmärrä miltä kiusatusta tuntuu .

Eikä kiusaaminen johdu pelkästään siitä , etteikö lapsille kotona opettaisia ottamaan toisia ihmisiä huomioon . Sekä kertomalla selvästi , että kiusaaminen on väärin.

Ihmiset ovat nyt vaan toisillee aika "hirviöitä"

Mutta kuka kertoo missä menee naljailun ja kiusaamisen ero ??

Kirjoittanut

Kukkis taas perinteisesti yössä

Juuri lueskelin eri dokumentteja lasten kiusaamisesta ja se kattaa koko skenaarion. Vanhempien lihavuus, alkoholismi, rumat vaattet, oudon näköinen, outo puhetapa ja lista on loputon.

Seuraisit hiukan oikeaa elämää välillä. Olet ulkona kuin lumiukko. Minulla on useampi kouluikäinen lapsi, ala - ja yläasteella ja päiväkotiaikakin tuoreessa muistissa. Älä tule selittämään tuollaista tuubaa, että homovanhemmat olisi joku poikkeus tuosta skenestä. Se on sen verran erikoista ja uutta, että kuuluu ehdottomasti kiusaamisen hittiosastolle. Pelkästään vanhempien ero saa aikaan kiusaamista.

Ei siis pidä ehdon tahdon vanhempien kieroutuneen seksuaalisuuntautumisen vuoksi adoptoida lapsia kantamaan vastuuta tästä kahden aikuisen ihmisen mieliteosta.

Kieroutuneella tarkoitan sitä, että luonnonmukaisesti normaaliin lisääntymiseen tarvitaan kaksi ihmistä ja sillä stake.

Kirjoittanut

kaipuu

On vaan faktaa että lepakkoperheissä lapsilla on iso ikävä miespuolista vanhempaa ja håkan-perheissä taas äitiä. Eikä tuo fakta muutu vaikka kuinka "nämä" selittävät muuta.

Kirjoittanut

Eikä

ole eka faktajoka tässä ketjussa mutu-tuntumalla faktaksi väitetään. Meilläpäin tuollaisia kutsutaan valheiksi.

Kirjoittanut

tuota

Vaan kun olen itse omin silmin nähnyt. Säälittävää.

Kirjoittanut

Aika

kummallista että tuolla asenteella tulee seurattua läheltä lepakko ja håkan perheiden elämää:)

Kirjoittanut

anna jo

Anna jo periksi. En ole mitenkään erityisesti seurannut. Olen vaan joutunut tilanteisiin joista ei pääse pois laittamalla päätä pensaaseen.

Kirjoittanut

Miksi

ihmeessä antaisin? Erikoisia tilanteita varmaan ollut. Vai onkohan niitä sittenkään tapahtunut oikeasti? Vahva epäilys herää nyt näistä johtajan "faktoista".

Kirjoittanut

joopa

Kuten olen jo joskus aiemminkin lainannut tätä :

Toisille ei tarvitse selittää ja toisille ei kannata.

Kirjoittanut

Parempi

pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Siinäpä myös hieno sitaatti.

Kirjoittanut

missä nähty

jos adoptio ei ole edes sallittua, ei taida noita lepakko- ja håkan perheitä liiaksi olla nähtävillä kenelläkään?
Jos isä on juoppo ja äiti narkkari ja molemmat hakkaa epätoivottua lastaan, tämä on toki luonnollista mutta tuskin kovin suotavaa lapsen kannalta.

Jos kaksi toisiaan ja lapsia rakastavaa homoa adoptio lapsen ja antaa hänelle turvaa ja rakkautta, ei siinä pitäisi olla mitään moitittavaa.

Kirjoittanut

Ellei

Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho, kaksi kansanedustaja-taustan omaavaa normaalia henkilöä eivät saa adoptoida lasta, niin miten se pitäisi sallia kahdelle homolle tai lesbolle?

Toki myös heteroparit hakkaa ja jopa pedofiilaa omia tai muiden lapsia, mutta niin voivat tehdä myös homot ja lesbot, joten At Riskin kommentti oli asiaankuulumaton sivujuonne, jolla ei ole mitään tekemistä itse asian kanssa koska se on heteroita mustamaalaava, ja antaa ymmärtää, että homot ja lesbot eivät narkkaa tai tee mitään epäsovinnaista.

Kirjoittanut

Olisi tärkeämpää

Yhteiskunnan pitää panostaa näihin vähemmistöihin ja kurssittaa tai leirittää heitä ymmärämään kuinka vastenmielistä heidän tekemiset on. En uskalle edes ajatella kuinka pieni viaton lapsi saa hävetä jos kavereita tulee kylään ja yllätetään isä ja isä niistä touhuista. Kylläpä seuraavana päivänä pikkuinen ala-aste ikäinen lapsi saisi kärsiä.

Kirjoittanut

AtRiskille

Kannattaisi varmaan alkaa käsittelemään tässä forumissa kaikki ilmasto-ongelmat ja kettutarhojen epäkohdat. Lisäksi kaikki mikä on niiiiiin väärin tässä maailmassa. Unohtuisi tuo alkuperäinen kun mitään älykästä ei ole tarjota.

Kirjoittanut

en väittänyt

Kieltämättä muotoilin tekstinin sekavasti. Tarkoitus ei ole suinkaan väittää etteikö homot narkka ja vedä brenkkua. Varmaankin tekevät - ehkä enemmän kuin me heterot.
Mutta adoptiota ei varmasti narkkarijuoppoparit saa - sen sijaan omia tekemiä lapsia näille tulee ihan luomumenetelmällä eikä sille kukaan mitään mahda.

Halusin vain huomauttaa että lapsen olo ei ole välttämättä kovinkaan auvoista jos perheessä on isä ja äiti.

Kirjoittanut

Jos nuo sinun kommenttisi

"Unohtuisi tuo alkuperäinen kun mitään älykästä ei ole tarjota."

on älykkäitä, niin sitten olen mielummin älytön kuin älykäs.