SE JOKA VASTUSTAA UUSIA EU VAALEJA,EI OLE SUOMEN KANSAN PUOLELLA,VAAN JONKUN MUUN.suomalaisille valehdeltiin,että ruoka,juomat,ja kaikki muukin halpenee.kansa uskoi mutta se petettiin törkeästi.esimerkiksi,perunat maksoivat,tänään k-kaupassa 1,99 € kilo.markka-aikana,perunat maksoivat halvimmillaan 10p/kg.hinta on noussut 11830,45 kertaiseksi.myöskään kansa ei voinut tietää,että politikot,lahjoittavat,verovaroja miljardi,toisensa perään pelastaakseen,ulkomaalaisia pankkeja.joku JÄRKIHÄN tähän on saatava.miksi politikot eivät usko kun ulkomaisetkin taloustieteilijät,neuvovat että suomen KANNATTAISI ehdottomasti EROTA EU:STA.
Vastaukset
Kirjoittanut Urpolainen
Apukouluun
Ei taida matematiikka olla vahva lajisi
Kirjoittanut Pekka mikkelistä
Mutta ajatteles
mitä leipä maksoi halvimmillaan Venäjän vallan aikana!! Oliko edes kahta penniä?
Että kyllä kannattais sinne suuntaan harkita liittymistä.
Kirjoittanut teurastaja
niinpä
mutta miksi lihakilo maksaa kasvattajalla 1,50€ kaupassa 8€ kyllä jossain mättää.
Kirjoittanut teurastaja
kupillinen
kahvia sai 1 markalla huoltamoilla .nyt maksaa 2€ huima korotus.
Kirjoittanut kaffen ryystäjä
Koska normaali hintasen
kahvikupin on huoltoasemalta markalla saanut?? Joskus 70-luvulla??
Kannattaa nyt ottaa huomioon, että euroon siirtymisestä on jo 11 vuotta ja EU:ssakin oltu 18 vuotta.
Hinnoilla on yleensä tapana tollasen ajan kuluessa nousta. Oltiin EU:ssa tai ei.
Kirjoittanut urhoturpa
hinnat nousseet
kyllä, mutta niin ovat palkatkin.
Kirjoittanut Pysytään EUssa
Kansanäänestystä ei tarvita
Ne jotka asioista vähiten ymmärtävät, ovat kaikkein suurimpaan äänen vaatimassa kansanäänestystä.
Hyvänä esimerkkinä tämän ketjun suorastaan tragikoominen avaus...
Kirjoittanut ai mää vai
kyllähän
meitä on kusetettu Eu;n toimesta. Ruuan ja ja viinan hintojen piti laskea , mutta toisin kävi. Lisäksi Suomi on nettomaksaja. Kaikenmaailman naturaa ym. paskaa kyllä Eu on määränny. Suomi pärjäis paremmin ilman Eu:ta.
Kirjoittanut jopi jalkapuoli
Niin ja sitä
ihmettelen, että autot ei vaan ole samanhintaisia meille ja sakemanneille vaikka kuinka liittoillaan.
Kirjoittanut teppo varkaudesta
Eikö
ruoka ja viina muka ole laskenut?? Viina ainakin reilusti.
Kirjoittanut teurastaja
jos kerta
Euussa miksi ruuan hinta maksa samaa kun euussa.onko tässä korruptiota jollain maidolla keinotelaan nyt.
Kirjoittanut Persson
omaan napaan tuijottajat
Maidosta vihdoin aletaan tuottajille maksaa sen verran, että se on jopa mahdollista olla kannattavaa.
Aloittajakin on varmaan niin isänmaallinen, että kaupassa tutkii tuotteiden alkuperämaan ja pyrkii suomalaista hyvinvointia säilyttääkseen ostamaan kotimaista aina kun mahdollista?
Taitaa kumminkin puolalainen liha sujahtaa kitusiin ilman suurempia omantunnontuskia. Mitäs sitä suomalaiselle työstä maksamaan silloin kun se omaan lompuukiin koskee.
Kirjoittanut Persson
Kun ei kaikkea ehdi itse tehdä
Oma työ se vasta arvokasta onkin, eikä siitä koskaan makseta tarpeeksi. Sen sijaan kaikki maanmiehet veloittavat aivan törkysummia olemattomista palveluistaan, joten niistähän on itkettävä aina kun mahdollista.
Jos nyt ihan pakko on jotain teettää, niin tehdään se sentään pimeänä. Mieluusti sekin vielä virolaisella, kun sehän on halvempikin...