Normaalisti joka talvi muutama kunnon pyry tulee. Tai...ainakin ennen tuli.
Nyt on vaahdottu kaksi päivää joka mediassa siitä kun etelässä on muutama kymmenen senttiä tullut lunta tuulen ja tuiskun kera. Vastaavia kelejä on pohjoisemmassa suomessa useita joka talvi.
Katselin videopätkää missä nuori kaveri potki lunta kaivaakseen autonsa hankesta. Ilman pipoa ja lapiota. Suhtautui kyllä hyvin positiivisesti asiaan ja tykkäsi lumesta. Sitä ei kaikki kyllä ole tänään tehneet. Lentoasemalle piti hälyttää vartijat kun matkustajat kävi niin kuumana odottamisesta. Eivätkö ihmiset ymmärrä että tulee aina suuria ongelmia kun on paljon porukkaa ja poikkeusolot.
Sitä saa mitä tilaa...tulee kyllä mieleen kun näitä sullottujen ongelmia on mediasta seurannut. Ei ollut monikaan ymärtänyt kaveria lentoasemalle hälyttää vaan luotettiin että taksit riittää kaikille. Maanantain vastaisena yönä! Silloin muutenkin aika heikosti autoja liikkeellä. Nyt kun vuorot myöhästeli niin soppa valmis. Sitten vielä ollaan reissussa puolialastonna. Toivotaan että pihalla seisoskelu opettaa sen että suomessa pitää talvella pukeutua ja aina varautua että jotain voi sattua. Lapio, ensiapulaukku, hinausköysi ja varavaatteita on minimi mikä pitää aina auton perästä löytyä.Niin...ja taskulamppu tietenkin myös.
Jos/kun ilmastonmuutos etenee, niin ääriolosuhteet tulee lisääntymään. Runsaat sateet ja tuulet ennenkaikkea. Osa sateista myös lumena. Siihen pitäisi kaikkien varautua hyvissä ajoin.
Vastaukset
Kirjoittanut Nipa
Hyvinvarustetussa ...
... kaupungissa ei kaikkeen osata varautua. Yleisiä eloonjäämiskursseja tarvittaisiin täällä vastaisenkin varalle. Toista on siellä, missä on ainainen puute ja kurjuus, missä nälkä meil on aina vieraanamme. Se hyvä puoli kaikkialla kuitenkin on, ettei ole päässyt jano yllättämään - edes korpikuusen tyynyn alla mörrimöykyn pesässä.
Kirjoittanut Kikka
Ei ihan osu provoilut.
Eipä mulla ole ollut pienintäkään ongelmaa lumesta. Pääsen metrolla tasan sinne, minne pitää päästäkin.
Päinvastoin ulkona on aivan mahtavaa <3
Kirjoittanut Pool
Heh...
ei mitään provoilua vaan ihan täyttä asiaa. Just kattelin kuuden uutiset ja pääaihe edelleen oli.
Yksi vanhempi rouva tuossa paikallisessa kaupassa sitä ääneen ihmetteli että miten tälläisestä normaalista lumisateesta saadaan noin paljon juttua aikaiseksi. Noo...täällä tuota lunta tuli se kymmenen senttiä joten ei isoa haittaa. Eikä nyt tuplanakaan hirmusti pakkaa sekoittaisi kun traktoreita sentään joka pirtissä taajaman ulkopuolella.
Mutta isoissa taajamissa se kyllä sekottaa tehokkaasti tuota raide- ja lentoliikennettä.
Kyllähän nyt ulkona näyttää siltä miltä tähän aikaan vuodesta pitääkin. Sääli vaan että taas loppuviikolla uhkailee vesisateilla.
Kirjoittanut mezemies
ladako se on
Eikös se ole hyvä että lunta tulee ja sun kotitiekin lumesta täytyy. Eipä tarvitse autostasi iskareita ola alvariinsa vaihtamassa.
Kirjoittanut Pietari
On syytä ihmetellä
Ajatelkaa, taivaalta tulee lunta, talviaikaan. Yhteiskunta repeää liitoksistaan. Ihmiset eivät tajua, että lennot myöhastyvät, autot eivät kulje, junat myöhästelevä jne. Herran Kiesus!
Mihin ihmisten järki on hävinnyt? Media on revetä. Lumimyräkkä talvella pohjoisella pallon osalla. Ihmiset eivät kerkiä jonninjoutaviin töihinsa, myöhästyvät palavereistaan.
Pool, jonka ajatuksia tulee usein pähkäiltyä tajuaa kuitenkin, että luonnonvoimat ovat luonnonvoimia, eikä ihminen niille pärjää. Pieniä häiriöitä voi tulla.
Ihmisen yksinkertaisuudella ja paskantärkeydellä ei ole mitään rajaa.
Ja ravilähdötkin voivat vaikeutua.
Kirjoittanut Nipa
Niin on se tosiaan ...
... vähän koomista ajatella, että vähän normaalimpi talvi-ilma pitkään aikaan saa ihmiselämän tässä nyky-yhteiskunnassa paikka paikoin täysin tolaltaan.
Hyvää teki kaivaa auto lapiolla vajaa metrisestä lumesta renkaanvaihtoon, kun huoltoyhtiön palvelut oli täysin halvaantuneet.
Jotenkin tuntuu huvittavalta, kun ensilumi yllättää joka vuosi Helsingin kaupungin rakennusviraston katuosaston vuosikymmen toisensa jälkeen.
Kirjoittanut catchdriver
taksipula lentoasemalla
Ei ole ihme ettei Helsinki-Vantaalla saa tuollaisessa tilanteessa taksia. Puolet suomalaisista on niin ääliöitä että yrittää kyydistä pois maksamatta ja pyytää lähettämään laskun lentoasemalle, Finnavialle tai Finnairille.
Jokainen jolla on vähän tilannetajua tietää että eihän homma niin mene. Vaikka olisin ollut vapaana Kehällä olisin saattanut ajaa ohi.