ei ikinä yksikään valtio tule maksamaan, sehän on ollut kautta aikojen selvää.
Minä esitin myös jo varmaan viisi vuotta sitten, että EU:n sisällä tullaan suorittamaan ulkomaan velkojen tasaus, ja siksi myös Suomen tulee ottaa mahdollisimman paljon ja mahdollisimman lyhyessä ajassa itselleen saman verran velkaa kuin on Välimeren panaanivaltioillakin, ettei sitten liian paljon hävitä kun se tasaus tehdään.
Nyt se tasaus on hyvässä vauhdissa, ja myös Suomen oma velanotto on maksimaalista, joten ei hätää Kreikan ja muiden maiden velkojen tulosta yksin Suomen piikkiin.
Suomen onneksi meillä on Vastuullinen hallitus, joka ymmärsi tämän massiivisen velanoton välttämättömyyden, nyt päästään vähemmällä kun ne Välimeren velat tasataan.
Kirjoittanut kokkelit toreissaan
herätys karuun arkeen, jyrki tyri jo
"ja myös Suomen oma
velanotto on maksimaalista"
Tämä kokkelipoikien hallitus, Jyrki ja Hotpants Stubb, on yrittänyt tehdä kaikkensa vähentääkseen Suomen velkaa, markkinapuheissaan siis, koska "vastuulliset" oikeistohallitukset tekee niin. Nämä poijat ovat pitäneet tärkeimpänä tehtävänään twiittauksen ja täppäreiden hallitsemisen, kuin maan hallitseminen ja tosiasioiden hyväksymisen, saati ollenkaan niihen reagoimisen.
Se suunta mihin Eurooppa nyt menee, ei edes parhaimmat silmänkääntäjät pysty enää tekemään temppujaan. Totuus paljastuu jo tyhmemmillekin (=kokkelipojat ja tytöt). Bileet on loppu.
Timo Soini oli oikeassa. Euroopan Unioni tulee tuhoutumaan.
Hotpants and tweets, anybody?
Kirjoittanut stadibo
Suomella ei hätää
ilmoitti Aktiapankin pääekonomisti suomen velkatase
saatavat/velat tasapainossa eli kaikki hyvin.
Kirjoittanut hanskassa
rahat pankissa ja pankit
"eli kaikki hyvin. "
Älä tuu sit vaatimaan rahojas takasin kun kaikki "ei enää" olekaan niin hyvin.
Ok?
T: persulaiset maagiset ennustajaeukot
(taigaa on on on, shamaaneja noi persut, vai mitä ne ny olikaa)
Kirjoittanut KiitosJutta
työpaikat säilyvät taas
Jutta ja Jyrki saivat taas suomalaisille lisää työpaikkoja kun Kreikalle myönnettiin 7miljardin tukipaketti.
Suomalaisilla ei ole nyt mitään hätää.
Kirjoittanut Havukka-ahon ajatus
Vastustin jo alunpitäen koko
Soinista voisi tulla jälkiviisaiden kunniapuheenjohtaja kunhan Isokallio väistyy ensin
eläkkeelle nim.mitä minä sanoin jne.
Kirjoittanut omarööri
onkos
suomen pankit vielä maksaneet 90luvun velkojaan suomen kansalle kysyn vaan sama peli muualla kuin kotona,hieno homma.
Kirjoittanut mölkhö
Suomen kansa
on saanut kyllä velkansa, onhan ulkomaitten pankeista imuroitu 90 miljardia euroa rahaa, joka on siirtynyt Suomen kansalaisten yksityisomaisuuteen, ja kirjanpitoon merkattu Suomen valtion ulkomaan velaksi.
Tämän vuosituhannen alusta lähtien on suomalaisilta peritty koko ajan vähintään 5% liian vähän tuloveroa, ja vastaava summa on koko ajan lainattu ulkomailta, ja sitähän ei ikinä sinne takaisin makseta.