Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Näin hoidetaan ravien yhteiskuntasuhteita

Poliittisen kentän näkyvin ravien puolestapuhuja ja Kokemäen grillimakkarafani Timo Soini niittasi puheessaan kuntavirkamiehet nilkeiksi. Näin hoidetaan yhteiskuntasuhteita raviratojen tärkeimmän viiteryhmän, kuntapäättäjien suhteen. Onnea vaan ja menestystä tälle katoavalle lajille ja sen eteville edusmiehille.

Vastaukset

Kirjoittanut

Tuliko jytky

Joka toista nilkiksi sanoo, se itse on!

Kirjoittanut

Ihan ok

Kyllä Soinista enemmän hyötyä raveille on kuin haittaa, vaikka Persupäällikkö onkin.

On hevosen omistaja ja kaiken lisäksi on voittanut mainitulla Kokemäen radalla ravilähdön ohjat kädessä.

Kirjoittanut

Nilkkinikki

Sanoudun irti edellä olevasta lausunnosta joka on täällä esiintyvien peelojen aikaansaannosta.

Kirjoittanut

minäkin

sanoudun kaikesta aikaisemmasta irti.

Kirjoittanut

yt-neuvottelut saatiin päätökseen

Näin olemme saaneet yt-neuvottelut täydessä yhteisymmärryksessä päätökseen ja olemme valmihit siirtymään seuraavaan valheeseen.

Kirjoittanut

mut ku

suurin osa niistä on nilkkejä...ja eiköhän niihin kuntasuhteisiin riitä suhteet luottamusmiehiin ja ylempään johtoon, ei niillä pikkunilkeillä oo raveille kuitenkaan merkitystä.

Kirjoittanut

Sotapäällikkö Soini

Soini jatkaa oppi-isänsä Veikko Vennamon viitoittamalla tiellä unohdetun ravikansan kansan ja muidenkin puolesta puhujana ja petaa
siinä samalla johtavaa-asemaa Eu byrokraatiksi
tai pääjohtajaksi johonkin kotimaiseen yritykseeen kyllä näin on näreet!!

Kirjoittanut

Ole huoleti

Kun Soini sanoo jotakin, niin yli 99 prosenttia ihmisistä kokee, että tuossa puhuu politikko ja alle 0,1 promillea ajattelee, että puhuja on raviharrastaja.

Jos joku ei kykene erottamaan näitä kahta roolia toisistaan, niin kyllähän se kertoo harvinaisen suppeasta maailman katsomuksesta.

Kirjoittanut

Järkimies

Ravikansa on valinnut sellaisen keulakuvan itselleen minkä ansaitseekin!

Kirjoittanut

Entä nämä?

Hippoksen valtuuskunnan, hallituksen ja muiden luottamuselinten jäsenet..ovatko hekin Soinin mielestä nilkkejä - vai suoraryhtisesti yhteenpuhaltavia ja vain raviurheilun yhteistä hyvää koko valtakunnan tasolla edistäviä huippuasiantuntijoita?