Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

V5 7.4.

Pistetäänpä ketju pystyyn ja ajatukset hautomaan.

V5:n avauksessa mielenkiinto kohdistuu 1 Allyhill's Ulrikan suoritukseen. Kaikkien mielissä on viime lauantain juoksu, josta voi piikkiinsä ottaa lähinnä kuski S. Markkula, tosin hevosella omat epävarmuustekijänsä kuuleman mukaan starttihetkellä oli ja siksi valjakolla ei ajettu alussa eteenpäin. Hienon suorituksen teki myös Oliver Jar toisessa 75-lähdössä. Mikäli Allyhill's Ulrikaan ei luotto riitä, kannattaa Oliver Jar myös huomioida. Pelimiehelle helppo valjakko ei ole myöskään Tiger Wood/A.T, sillä hevosen kyvyt riittävät parhaimmillaan todella korkealle, mutta suoritusvarmuus taas ei. Sopivalla juoksunkululla myös Tiger Wood voi tintata kärkeen. Flying Dutchman palasi viimeksi Vermossa tauolta ja sillä ajettiinkin melko passiivinen ajo. Paljon riittää Korvenojan suojatilla parannettavaa, mikäli voittokehään on huomenna mieli.

Aloitetaanpa tästä ja jatketaan myöhemmin ajan salliessa.

Vastaukset

Kirjoittanut

pohdintoja

Viper Acktion noussee ylipelatuksi, paalulla on mielestäni tällä kertaa parempia valjakkoja, kuin viime kerralla voittaessa. Super Sprinter, Joker Royal ja viime kaudella hyvin mennyt Santa Zidane ovat väkivahvoja jyriä, jotka eivät mittaa matkaa.

Viimeinen kohdekin on pelaajan painajainen, viidestä eri karsinasta lähdetään, siinä saa lähettäjätkin olla hereillä. Kaiken lisäksi lähtö kuhisee, erittäin epävarmoja menijöitä.Tuleeko voittaja paalulta?

Kolmoskohde, ehkä selkein lähtö pelata...kahden kaupalta näyttää Global Kid vs. Luck Smith, tosin molemmat osaavat myös laukata

Ykköskohdekin näyttää khankalalta, Allyhills Ulrikalla taas riski jäädä pussitetuksi.

Neloskohteen pyrähdyskin on vaikea veikattava.

Lähdöt näyttävät erittäin kimuranteilta ja jos huomenna mahdollista ajaa ilman kenkiä voi olla että yllätyksiä nähdään ja voitto-osuudet nousevat tällä kertaa isommiksi kuin aikoihin.

Kirjoittanut

Mietin myös

prosentteja Viperillä 66 oli äsken. Ainakaan vuosi aikaa sen kaksi starttia toivat sijat 6 ja 8 !

Mönttinen jossakin syksyn haastattelussa sanoi, että mitä pidemmälle talveen mennään, sen parempi Viperille. Meno kuulemma paranee mitä pidemmät talvihokit jaloissa.

Ja tämä toisin päin; 66% ovat aivan liian korkeat tässä tapauksessa!

Kirjoittanut

Varman valinnassa vaikeutta Vermon V5:ssä

Kelien vaihtuminen kesäisiksi tuottaa edelleen vaikeuksia hevosille, valmentajille, kuskeille ja pelaajille. Lämmityshavainnot ja kengitys/kengättömyystiedot ovat nyt arvossaan.

V5-1: Avauslähdössä pienen systeemin varmaksi joukon nopein ja kirikykyisin 1 Allyhills Ulrika. Oletan, että se välttää pussituksen ja pääsee pian johtopaikalle tai toiselle radalle parijonoon. Isompaan kuitenkin kaiken varalta sen lisäksi 6 Tiger Wood, 7 Tindra Farming, 11 Flying Dutchman ja 8 Bequest. Varalle Oliver Jar.

V5-2: Pitkän matkan lv-tasoitus on todella mielenkiintoinen veikattava. Suursuosikiksi pelattu Viper Acktion joutuu nähdäkseni näillä keleillä ahtaammalle kuin viimeksi. Sopivan vähän pelattu 11 Cannon Flame tulee nyt edelliskertaa valmiimpana ja varmasti tavoitteena on tänään voitto. Kolmas kova on pitkän matkan taitaja Joker Royal, jolla yritetään nopeasti johtoon ja karkuun. Uskon, että tänään kesäkelillä voiton vie niukasti 11 Cannon Flame, josta päivän varma.

V5-3: Keskipitkän ryhmän voittanee 7 Luck Smith, 6 Global Kid tai 4 S:t Thomas. Ne jaksavat kiertää ja yrittävät loppuun asti. Varalle Werner Hide.

V5-4: Mailin ryhmän pystyy voittamaan 1 Kamikaze Comery, jos saa piikin sovinnolla ja juoksu maittaa loppuun asti. Otan kuitenkin mukaan sen tueksi 9 Sing Timen (paras voitto-%),10 Jetn Lindyn (nopein ennätys, startti alla) ja 7 Lex Madonnan (upein loppukiri). Varalle jää Fielders Choice.

V5-5: Pitkän matkan kv-tasoituksessa 12 Nahkaparturi ja 11 Luiskeri ohittanevat edeltään lähtevät nopeasti ja pyrkivät karkuun takaa-ajajiaan, joita ovat 15 Eekker, 16 Raimat ja 13 Vinrick. Paalulta pitää vielä ottaa mukaan 5 Topper, joka ilman lähtölaukkaa voisi juosta pitkäänkin kärjessä. Oletan jonkun näistä kuudesta voittavan. Kolmossuosikiksi pelatun paalun Termelin tai nelossuosikin Viekkerin pitäisi kyllä selkeästi parantaa voittaakseen. Niiden sijaan laitan varahevoseksi Turmaliinin.

Iso/pieni systeemi:
V5-1: 1 Allyhills Ulrika/+6,7,11,8 (2,4)
V5-2: 11 Cannon Flame (12,8)
V5-3: 7,6,4 (2,9)
V5-4: 1,9,10,7 (2,5)
V5-5: 12,11,15,16,13,5 (14,2)
Yhteensä 72/360 riviä 7,20/36,00 euroa

Kirjoittanut

Viikon kootut V5-unet

V5-juhlaviikot jatkuvat tänään Vermossa edellisviikkojen tapaan. Vaikka maistuvia ja maksavia pelejä on kiikutettu sisään päät pohtimisesta punaisina, riville tulevat ilonpilaajat Viper Acktion ja Global Kid ja tekevät tyhjiksi tietäjien päiväunet. Ja sitten taas vaaditaan veeviitosta kiertoon.

Päiväuniriviä taas kuitenkin monessa matalassa majassa köyhän elämän muuttamiseksi yritetään vikingloton kylkiäisenä. Allyhills Ulrikalle revitään varmistukseksi Bear My Escape ja Viper Acktionin ohella pelipeltoon kylvetään siemeninä Santa Zidane, Super Sprinter, Joker Royal ja Cannon Flame.

Kolmannessa V5-lähdössä vedetään vähän henkeä Global Kidillä ja St. Thomaksella, mutta neljännessä kohteessa herkutellaan taas Flying Checkillä, jolla Jeroen Van Craen tuo varmana Leo Mönttiselle kultaa ja kunniaa. Sitä samaa, jonka on jäänyt mahdollisesti Viper Acktionilla paitsi. Kauas tästä unesta on jäänyt kavala maailma Kamikaze Comeryn, Sing Timen ja Jetn Lindyn kera.

V5-ratas rupattaa päätöslähdössä monien laukkojen tahdissa. Niiltä ei välty varsinkaan suurimmat pelisuosikit Eekker eikä Luiskeri, mutta saattavat ehtiä sittenkin vaikka voittamaan. Hyvä päänalunen on kuitenkin ennen niitä Kari Rosimon ohjastettava Seppo Suurosen valmentama Totemi-Test, joka ei unirivillä laukkaakaan, ja sitten vielä Viekker ja Vinrick.

1,4 - 2,7,8,11,12 - 4,6 - 5 - 4,6,11,13,15

Kirjoittanut

Lykkyä smitille

V5-1

Allyhills ulrika on ollut jo pidempään hienossa vireessä, nyt vastassa on kuitenkin selvästi parempia hevosia, myös paikka aiheuttaa selvän pussiinjäämisen riskin. Ohipeluu suosikista. 2 Oliver Jarin prosentit on nousussa mutta vielä on nousun varaa, parhaimmillaan tekee kuitenkin väkeviä esityksiä. 7 Tindra Farming on hyvässä kunnossa ja pystyy voittoon. 11 Flying Dutchman oli pieni pettymys tauoltapaluussaan mutta uskon parantavan.

A 7 11 B 2 8 5 6 1

V5-2

12 Viper Acktionin pelikannatus on kovissa lukemissa, arkisen vastuksen ruuna kuitenkin kohtaa ja on suurehko suosikki. 11 Cannon Flame pysty kuitenkin parhaimmillaan koviin suorituksiin eikä 7 Super Sprintteriäkään passaa unohtaa vaikkakin on ollut hivenen huono tauonjälkeisissään.

A 12 11 7 B 2 3 8

V5-3

7 Luck Smith on kovaluokkanen menopeli tähän tehtävään, rahaa olisi ilman laukkoja rutkasti enemmän, on varmistunut vanhetessaan ja odotan tältä vahvaa nelivuotis kautta, jopa pieniä derby odotuksia omasta mielestäni.

V5-4

1 Kamikaze Comery on ollut ihan kelvollinen parissa viimesessä, jopa hyvä viimeksi helsingissä, mielestäni kuitenkin voitontahdossa on ollut rajusti toivomisen varaa. Rivakasti lähtevänä ajaa keulasta. 9 Sing time palaa tauolta ja mahdollisuudet voittoon on heti, kommentit oli kyllä varsin pessimistisiä mutta varsin arkisessa tehtävässä kykytamma nousee korkealle, varsinkin kun 2 Fielders Choice pitänee matkavauhdin reippaana.

A 9 10 B 2 1

V5-5

Suomenhevosiin ei oikein mielikuvitus riittänyt, Väkivahvat 15 Eekker ja 16 Raimat on ainakin perusrasteja, 5 Topper on hyvässä kunnossa 6 Viekker, 11 Luiskeri ja 12 Nahkaparturi on myös perusmerkkejä.

V5-1 07 11 02 08 05
V5-2 11 12 07
V5-3 07
V5-4 09 10 02
V5-5 15 16 6 5 11 12

27€ peli

Kirjoittanut

Rahhoo

Yhdeksällä edellisellä kierroksella päästy jokaisella neljään oikein ja jo nyt on prkle kumma, jos ei tänään tule rahaa, että rupee posket roikkumaan.

Lainakuskin ja Jiiefkoon kanssa samoilla laduilla kuljetaan. Joker Royal on tämän päivän maukkain rasti vain kolmen prosentin kannatuksella. Suomenhevosten pitkällä matkalla en jaksa uskoa taimman karsinan hevosiin, enemmän maistuu neljäkymppiä edeltä lähtevät Nahkaparturi ja Luisker, sekä paalun Topper.

Allyhills Ulrikalla on suuri riski jäädä pussiin, koska Oliver Jar on ensimetreillä nopein.

V5-1 1,2,6,7,11
V5-2 7,8,12
V5-3 6,4
V5-4 1,9,10
V5-5 5,11,12

Kirjoittanut

Pistetään

V5:

Avauskohteessa varmaksi laitetaan Allyhills Ulrika. Ollut jäätävässä kunnossa ja viimeksikin näytti pussissa aika maukkaalta. Tuskin jäänee pussiin Markkulalla ja uskon että Markkula hakee keulat Huttuselta jos tämä alussa ohi pääsisikin.

Toisessa laitetaan V5 pankki Viper Acktion varmaksi. Hevonen on aivan jäätävässä kunnossa ja vireessä ja voittanee tämän yläpystyyn. Matka sopii kuin nyrkki silmään ja turha tätä on varmistella etenkin kun pahimmat uhkaajat eivät välttämättä ole parhaimmillaan. Viper Acktion on!

Kolmannessa riittävät lapulle suosikkikaksikko Global Kid ja Luck Smith. Global Kid on tehnyt hurjia esityksiä voitoissaan mm. voittamalla kuolemasta selvästi muutamaan otteeseen. Luck Smith on puolestaan luokkahevonen ja vakuutti tauolta paluuussaan.

Neloslähtö on mielenkiintoinen mailin pyrähdys jossa mentäneen kovaa alusta loppuun. Pekka ja Pasi ovat piikki-selkä ja muut koittavat päästä näistä ohi lopussa. Ylivauhdin vaarakin on olemassa ja se suosisi etenkin takarivin kovaa kaksikkoa. Lapulle vielä Lex Madonna joka pääsee nyt sopivalla starttivälillä liikenteeseen. Luokka riittää tällä ehdottomasti kärkisijoihin.

Päätöskohde on vaikeampi kuin lauantain Lotto joten lapulle kaikki ja yllätystä toivomaan.

V5 lappu (15e):

1 Allyhills Ulrika
12 Viper Acktion
6,7
1,2,7,9,10
Kaikki

Kirjoittanut

Pitävä varma.

V5-2 Cannon Flame. Järkyttävän aliarvostettu peliprosenteissa. Matka suosii, hevonen huippukunnossa. Ainoa suuri miinus istuu rattailla, mikäli ajolinjat menevät putkeen eikä pussiinjäämistä tule on Cannon Flame todella vaarallinen.

Kirjoittanut

ilman varmaa

V5-1: 1,11
V5-2: 7,12
V5-3: 4,6,7
V5-4: 1,9,10
V5-5: 1,6,16

Kirjoittanut

Ajatuksia

V5/1

7 Tindra Farming tuntuu maistuvalta merkiltä V5-avaukseen. Luokkaa tammalta löytyy aivan riittävästi ja pelipinnat on aika alhaalla tällä hetkellä. Pieni peli voittajaa sekä Markkulan ja Teivaisen ajokit kaksarikaveriksi. Olisiko tässä jopa V5-ideavarman ainesta?

V5/2
Tässä on omalla kohdalla mielenkiintoinen tilanne. Toisaalta 12 Viper Acktion tuntuu vievän lähdön pystyyn, kun taas toisaalta lähdöstä löytyy maksavia ideoita 2 Santa Zidanen ja 11 Cannon Flamen johdolla. Taidan ainakin Santa Zidanen kautta laitella kaksareita, siksi vähän pelattu 8-vuotias ori on.

V5/3
Samankaltainen tilanne kuin edellisessä lähdössä. 7 Luck Smith on selkeä suosikki ja aivan varma-ainesta, mutta vastaavasti löytyy myös mielekkäitä ideoita. 4 St Thomas, 2 Werner Hide ja 5 Axel M.L. yltävät vähintään troikan toiselle riville, miksei V5-lapulle asti.
6 Global Kid tuntuu omiin peleihin jonkin verran liikaa pelatulle. Vastus kovenee koko ajan eikä epävarmuustekijöitäkään voi täysin poissulkea.

V5/4
Tähän ei varsinaisia palavia ideoita löydy. 9 Sing Time on oma suosikkini tamman tauosta huolimatta. Vastus ei ole kovin mahdollinen ja kyvyissä piisaa taukojäykkyydestä huolimatta.

V5/5
11 Luiskerissa voisi olla varma-ainesta. Se saa 40 metriä etua 15 Eekkeriin ja askellajin pysyessä koko matkan sallitulla mallilla voitto on mielestäni varsin lähellä. Kaksariin jo mainittu 15 Eekker, 1 Termeli, 14 Turmaliini ja 16 Raimat.

Antaa itse V5lapun vielä hautoa ja hiljalleen muodostua...

Kirjoittanut

l7 pommi

sekotaja sekottaa laput!;)

Kirjoittanut

Miten tänään selviää ilman 4Sporttia:?

Nyt joutuu jättämään sivuun paljon kovia menijöitä ja lapun vääntö oli harvinaisen vaikeaa. Otin parit rentoutusharjoitukset ja tein lapun pienellä rahalla, suurin toivein ja raakoja ohipelejä suosikeista käyttäen.

L1. Allyhills Ulrikaa en vielä viime epäonnisten juoksujen perusteella hylkää, 2Oliver Jar IS:n tipsinä ja 4Bear My Escape nousukuntoisena, hyvältä paikalta, oma yllärihaku.

L2. Viper Actionilla nyt aiempaa hieman erilainen lähtöasetelma. Siksi 7Super Srinter varmistukseksi, valitettavasti Cannon Flame ei mahdu peliraamiini, sekin olisi mukava ollut ottaa mukaan.

L3. Tässä kolme kovaa ja arvuuttelu varmasta oli vaikeaa. Nimittäin tämä oli se lähtö, josta tuntui se varma parhaiten kuitenkin löytyvän. Mummin S:t Thomasilla ei ole tältä matkalta näyttöä ja kuskin ajosuoritukset ovat aika hurjaa touhua, joten se oli helppo jättää pois. Global Kid olikin sitten vaikeampi tapaus, mutta mutun perusteella 7Luck Smith peräti varmaksi tähän.

L4. Ei pitäisi liikaa innostua 1Kamikaze Comeryn viime Vermon voitosta, koska sitähän haettiin pitkään. Matkakaan ei liene sen ihan paras vaihtoehto, mutta on se tuolta paikalta mukaan otettava. Fielders Choicea on vaikea pidätellä, jos sillä on menohaluja, juoksu muotoutuu hevosen mukaan ja Tikkala istuu nöyränä rattailla. Jotain tämmöistä minä olen käsittänyt tämän parin yhteistyön olevan :) Tästä yllärihakua. Varman voiton viimeksi ottanut, tauolta palannut 10Jetn Lindykin mukaan.

L5. Jos tänne saakka on selvitty vaikeista lähdöistä, tuntuu vähillä merkeillä tästä puttelähdöstä selviäminen jo ihmeeltä. Voi herranen aika sentään, mikä lähtö! Pitkä matka, viisi karsinaa, 15 hevosta ja se paras voittajaehdokas tulee tauolta ja on mieltynyt laukkaamaan ja on kovasti kierrettävää. Luiskeri, Raimat, Viekker ja Eekker: näistä se voittaja pitäisi löytyä. Ei ole pörssissä varaa enempiin merkkeihin.

Tämmönen jätetty kiskalle:

1,2,4
7,12
7Luck Smith
1,2,10
6,11,15,16
= 7,20€
Pelituureja meille.

Kirjoittanut

Vermon vaa´alla

1.lähtö: Tässä on neljä potentiaalista hepoa, joista valitsen kaksi vähemmän pelattua lapulle. 6.Tiger Wood, josta pelasin viimeksi ohi, teki kuitenkin hyvän ja vakuuttavan juoksun, vaikka jäi toiseksi. Joutuihin tämä jossain vaiheessa kiertelemään kolmattakin rataa, mutta hyvin tuli silti. Nyt ei edes ole pahemmin Teivas-lisää prossissa. Toisena sitten väkivahva 7.Tindra Farming, joka riittää hyvin tässä lähdössä. Suolaa heitän Ulrikan päälle sen vuoksi, että juoksusta taitaa tulla sisäratahölkkä umpipussissa. Lentävä hollantilainen tuskin on viikossa toipunut jäykkyydestään, kun kuskikin on jotenkin sellainen jäykän oloinen kaveri myös.

2.lähtö: 12.Viperin Aktionin prossat kuumottavat turhan punaisina. Ei se ole näin ylivertainen takamatkalta. 7.Super Sprinter riittäisi keulasta hyvin sille, jos viimevuotinen kunto vaan alkaa löytyä. Tässä on etukarsinassa muutenkin ihan eri tason porukkaa kuin mitä Viperi viime Vermon käynnillään kohtasi vastaavalla matkalla. 2.Santa Zidane on kadottanut oudosti vuoden takaisen huippukuntonsa enkä jaksa oikein uskoa siihen tässäkään. Olisikohan se tähtikausi osunut Solvallaan ja nyt sitten lasetellaan vaan kohden eläkepäiviä. Lapulle 12,11,7,8,9.

3.lähtö: Korvenoja on tuonut kalustoaan oikein nipussa radoille viime viikkoina ja tässä on taas yksi tähtiaineista oleva polle eli 7.Luck Smith. Kelpaa varmaksi asti, sillä tämä saattaa olla ikäluokkansa aivan kärkeä. Elokuussa se sitten viimeistään nähdään. 6.Global Kid on erittäin vahva, mutta vaikea on uskoa, että sekään tuollaiselle ikäluokkajyrälle pärjäisi.

4.lähtö: Tässä panin yhdelle lapulle yllärivarman eli 2.Fielder´s Choice. Tikkala yrittänee taas keulaan ja jos sinne pääsee, voi voittaakin. Tämä selvästi masentuu kuolemanpaikasta, mihin on jäänyt jo useamman kerran. Kun suosikki 1.Kamikaze Comery on tunnetusti parempi selkäjuoksulla, Pekka voi antaa Tikkalalle keulat suosiollakin ja yrittää sitten loppusuoralla selästä. Kyllä Kamikaze sellainen icke-vinnare on, ettei yksi voitto vielä kesää tee, joten suolaa, suolaa, enemmän suolaa. Parhaat pollet ovat takarivissä, mutta Sing Timen unohdan valmentajakommenttien perusteella taukohevosena. Sen sijaan 10.Jet´n Lindy on erittäin varteenotettava ja minulla ykkösmerkki tähän lähtöön. Varmaksi siitä ei taida kuitenkaan olla, sillä hevonen kuuluu olevan epävarma takarivistä ja kaarrejuoksu tuottaa toisinaan ongelmia. Rapakon takaiset tässä siis kärkikaakkeina eli 10 ja 2.

5.lähtö: Puttelähtö on aika lailla avoin koitos. Tanssiminen saattaa nousta tässä ratkaisevaan osaan ja jos Jorma Uotinen ei ole tuomaristossa mukana, siitä taidosta ei heru ylimääräisiä plussa-pisteitä. Suolapurkkiin joutaa ensimmäisenä 1.Termeli, jonka peliprosentit ovat kerrassaan käsittämättömät 13 %, kun itse antaisin tälle 1-2 prossaa. Voimanpesä 15.Eekker on tietysti paras näistä, mutta erittäin laukkaherkkä, minkä vuoksi taidan suolata senkin tällä kertaa, kun tulee kaiken lisäksi tauolta. 11.Luisker innostui myös viimeksi pelkästään hyppelykarkeloihin, taisi olla ottanut jotain hevosta väkevämpää, niin horjuvaa oli meno. Eniten tässä jotenkin kiinnostaa 16.Raimat, mutta aikamoinen kiertäminen ja kaartaminen on silläkin on edessä, sillä pujottelukokemusta pitäisi löytyä, kun ohittelee laukkaavia hevosia. Vetäsenpä tosta voittajan vähän hatusta ja sanon, että 8.Herttelin Toivo vie ja muut vikisee. Varakkaammille suosittelen kuitenkin niin monta merkkiä kuin lompsan paksuus sietää.

Kirjoittanut

V5 7.4.2010 Luck Smith

Haastava Vermon V5-kierros alkaa hyvätasoisella lämminveristen kohtaamisella, jossa maistuvimmiksi merkeiksi nousee 7 Tindra Farming sekä 11 Flying Dutchman. Luokkatamma Tindra Farming parantanee kesäbalanssilla menoaan eikä kaihda juoksupaikkaa johtavan rinnallakaan. Keulajuoksukaan ei ole poissuljettu vaihtoehto, koska sinne ensimmäisenä säntäävä 2 Oliver Jar luovuttanee paikkansa ennen puolikkaan täyttymistä joko Mika Forssin ajokille tai numerolle 6 Tiger Wood. 1 Allyhill's Ulrikan todennäköisin juoksupaikka on 3. sisällä, josta voittoon nouseminen voi kovassa lopetuksessa olla liikaa vaadittu. 11 Flying Dutchman taas tulee toiseen starttiinsa tauolta varmasti viimekertaista terävämpänä ja lähtöpaikan parantuessa poisjäännin myötä juoksustakaan tuskin tulee yhtä toivotonta kuin viimeksi. Kirikykyinen Tuomas Korvenojan suojatti poiminee monta päänahkaa viimeisellä kiripuolikkaalla. 2 Oliver Jar oli viimeksi hyvä, mutta mielestäni voittoakin tarjottiin täydellisen juoksun jälkeen. Mikko Huttusen ajokki jää näin ollen varahevoseksi.

Lapulle siis numerot 7 ja 11, vara: 2,1

V5-2:ssa 12 Viper Acktion on kerännyt hurjan prosenttiosuuden. Onhan hevonen toki todennäköisin voittaja tähän varsin vähäveriseen, mutta kärjen osalta varsin tasokkaaseen koitokseen, mutta silti lähes 70% osuus tuntuu liian suurelta. Suosikin puolesta puhuu pieni lähtö sekä valtava rytminvaihtokyky, jonka se omaa. Keulaan Viper Acktionilla tuskin on matkan aikana asiaa, jos ei sitten numero 7 Super Sprinter sekoa alkumatkalla askelissaan. Näenkin Juha Utalan ajokin nauttivan perusmatkan nopeimpien hevosten silmissä sellaista kunnioitusta, että Super Sprinter edennee keulaan vauhdinpitäjäksi jo alkumatkasta. Juha Utala tuskin jää odottelemaan suosikin 11-vauhtista loppukiriä vaan pitänee vauhdin tasaisen reippaana. Tässä piileekin yksi lähdön yllätysmomenteista. Viper Acktion joutunee tekemään pitkän kirin kovasta vauhdista ja näin ollen uskon muidenkin saavan mahdollisuuden otella voitosta. Maistuvimpana pidän ehdottomasti juuri 7 Super Sprinteriä, joka parhaimmillaan ollessaan voi myllyttää muilta kirihalut jo hyvissä ajoin. Lisäksi paikan lapulta saa pikkuhiljaa parantava kovan luokan ja fysiikan omaava 2 Santa Zidane sekä Viper Acktionin perässä suurella todennäköisyydellä liftaava 11 Cannon Flame, joka hyötyy suuresti vallitsevista olosuhteista. Lisäksi täytyy huomata, että Viper Acktionilla ajetaan edelleen hokit jalassa, pahimpien vastustajien keventäessä balanssiaan roimasti.

Lapulle rankingjärjestyksessä 12,7,11,2. vara: 9,8

V5-3:ssa starttaa mielestäni kierroksen ehdottomasti maistuvin hevonen numero 7 Luck Smith. Tämä hevonen on parhaimmillaan ikäluokkansa ehdotonta eliittiä ja tulee olemaan kova luu kesän rahakkaissa lähdöissä. Hyväfysiikkainen Tuomas Korvenojan suojatti kiri viimeksi suoraan tauolta varmaan voittoon, vaikka tallikommentit olivat varovaisen pessimistiset. Nyt vuorossa lienee keulajuoksu, eikä matkankaan (2600m) pitäisi tuottaa ongelmia. 6 Global Kid on varteenotettava vastustaja, mutta en usko sen lyövän Luck Smithia ulkopuolelta. Prosentit keikkuvat tällä hetkellä n.40:ssä, mutta mielestäni niissä on vielä nousemisen varaa reilustikin. Luck Smith on mielestäni erittäin edullinen varmavalinta muuten haastavalle kierrokselle!!!

7 Luck Smith vara: 6,3

V4-4 on kiivas mailin pikapyrähdys, jossa muutaman suosikin yllä leijuu kysymysmerkkejä. 9 Sing Time palaa tauolta. Valmentaja Seppo Kemppainen ei odota suojatiltaan voittoa vielä ensimmäisessä kilpailussa vaan toivoo ensisijaisesti ehjää juoksua. Lisäksi tamman kurkkuongelmat saattavat olla vielä pinnassa kostealla ilmalla, koska henkiä ei ole ajettu kilpailutilanteessa vielä auki. Sing Time tulee varmasti keräämään mukavan tilin kesän aikana, mutta vielä en usko sen voittoon yltävän. Jätetään 9 Sing Time kylmästi varahevoseksi. Numero 10 Jet'n Lindy olisi ollut paremmalta paikalta jopa varmaehdokas, mutta koska sen kaarrejuoksussa on joskus ollut ongelmia muita kierrettäessä, saa hevonen suojaa numeroista 1,2 ja 5. Pekka Korven laatutallista tuleva 1 Kamikaze Comery avannee piikkiin eikä toissakertaisen kaltaisella esityksellä voittokaan jääne kauaksi. Pasi Tikkalan ailahteleva Fielder's Choice voi olla yllättävänkin hyvä, jos saa inhimillisemmän juoksun kuin muutamaan viime kertaan. Kierroksen yksi avainvalmentajista, Leo Mönttinen, oli kommenteissaan melko varovainen numerosta 5 Flying Check. Matka ei suosi kirikykyistä kuusivuotiasta, mutta alle 10% pelattuna myös se saa paikkansa lapulta.

Lapulle rankingjärjestyksessä 10,1,2,5 vara: 9,4

Kierroksen päättää todella tasainen 3100m suomenhevosten tasoitusajo. Lähdössä voi tapahtua lähes mitä tahansa ja näin ollen enempää kantaa ottamatta rastaan lapulla kaikki lähdön 15 valjakkoa. Takamatkojen kovanaamat numeron 15 Eekker johdolla ovat varsin vahvaa, mutta epävarmaa porukkaa, joten juoksunkulkua saati maalintulojärjestystä on vaikea arvailla etukäteen.

Lapulle Kaikki



Tässä vielä V5 numeroina.

I 7,11 (2,1)
II 2,7,11,12 (9,8)
III 7 Luck Smith
IV 1,2,5,10 (9,4)
V KAIKKI

2x4x1x4x15= 480 riviä 0,1e minimipanoksella 48e!

Pelionnea! -Kankkis-

Kirjoittanut

Samanlaiset ajatukset.

Ei tullut luettuakaan yllä olevaa viestiä vasta kuin nyt, mutta Sourpapalla hyvin samanlaiset ajatukset illan kierroksesta! Toivotaan parasta!

Kirjoittanut

Vermoon

Pari lappusta tuli vermoon tehtyä.

1.Allyhills Ulrika
2,4,7,8,9,11,12
2,3,6,7
1,5,10
11,12

ja toinen.

1,2,7,11
12.Viper Acktion
6,7
1,5,9,10
1,5,6,10,11,12,13,15

Kirjoittanut

Vermo

Hyvä ketju tästä muodostui lopulta. Hyödyntämällä tämän analyysiketjun varmasti parantaa pitkässä juoksussa omaa pelimenestystään.

Omat ajatukseni osuivat tälle kierrokselle paljon yksiin nimimerkin Lainakuski kanssa ja me jännitämme Cannon Flamen suoritusta ihan tosissaan, siitä on paljolti V5-lunastus kiinni. Vermossa näyttäisi olevan Cannon Flamen kelikin. Tavalliseen tapaan nappasin systeemiin myös toisen varman, joka on kolmoskohteen Luck Smith. Se on lähdön suvereeni kyky-ykkönen ja keulaan päästessään todella paha ohitettava.

1. 1,2,5,6,7,11
2. 11 Cannon Flame
3. 7 Luck Smith
4. 1,2,9,10
5. 5,6,10,11,12,13,14,15,16
21,60 €

Toton puolella päivä lähti jo kivasti käyntiin, kun Aamun Aria oli keulasta suvereeni.

Tänään V5-kierros näyttää etukäteen melko selväpiirteiseltä, sillä avauskohteessa luotan edelleen Allyhills Ulrikaan, mikäli se saa tänään mahdollisuuden. Flying Dutchmaninkin otin isoon systeemiin mukaan, vaikken ihan rehellisesti uskokaan sen parantavan vielä tarpeeksi voittoa ajatellen. Oliver Jar on kuumentunut peleissä monen ideahevosena ja se alkaa olla lähes 10% pelattuna oikealla lailla pelattu.

Kamikaze Comeryn suoritus on illan mielenkiintoisimpia hetkiä. Nyt nähdään onko tällä hevosella sitä voitontahtoa, joka tuo omistajille tulevaisuudessa rahaa. Jos avauksesta tulee kova, saattaa Jetn Lindy tulla ja ottaa parhaat setelit.

Päätöskohteeseen leveä rastitus. Moni on jo unohtanut 75-voittaja Turmaliinin, minä en.

Kirjoittanut

Veepeli

vermon Veepeli


1: 1,7
2: 7,9,12
3: 6 Global Kid
4: 7,10
5: 2,6,8,10,12,14,15

9,60

Kirjoittanut

V5 Vermo

1,2,7
2,8,11,12
2,4,5,7
1,9
11 Luiskeri

96 riviä ja 9,60 euroa.

Tuollainen siitä sitten muodostui. Luotetaan Luiskeriin.

Pelionnea kaikille!

Kirjoittanut

nyt on

agnes peukut ja varpaatkin pystyssä,että pärjäisit.
Muut lienee jo kuutamolla.

Kirjoittanut

Hyvä Eekker!

Vähän meni tiukaksi :) Olisi nimittäin harmittanut, sillä Termelin pudotin ja Viekkerin otin tilalle. Pienellä lapulla ihan jees, kiva saada V5 kiinni. Kiitos ga nes jänskätysavusta.

Kirjoittanut

jeps

agnes,hyvin vedetty ja onnea.Se oli ansaittu tili-
päivä sinne päin.

Kirjoittanut

onnittelut

Onnea agnesille täältäkin, nyt on vähän leveyttä pörssissäkin :)

Kierros oli kuin olikin melko selväpiirteinen.

Allyhills Ulrika osoitti tasonsa, joka on tällä hetkellä melko korkea. Tuloillaan on myös Tindra Farming. Tiger Woodilla oli tänään juoksunkulun puolesta kaikki mahdollisuudet, mutta se ei ollut parhaimmillaan. Flying Dutchman laukkasi kirivaiheessa, mutta se vaatinee vielä muutaman startin pärjätäkseen ja jotain siitäkin puuttuu. Hevonen on olennaisesti huonompi kuin tauon alkaessa.

Viper Actionin rattailla Forss epäonnistui mielestäni pahemman kerran. Varmavalinta meni vaan mönkään, sillä yhtä lailla Cannon Flamen kiri jäi liian myöhään ja eipä hevonen olisi muutenkaan voittanut. Näin jälkikäteen jossiteltuna Super Sprinterinkin olisi lapulle voinut mahduttaa ottamalla Ulrikan lähdöstä muutaman merkin pois. Kesäkelien tullessa Viper Actionilla hankaluuksia?

Luck Smith oli eleettömän hieno voittaja. Jään odottamaan ikäluokkakilpailuja tämän osalta. Startti oli vasta toinen tauon jälkeen ja tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä. Global Kidille myös puhtaat paperit esityksestä.

Kamikaze Comeryn juoksu keulassa vahvisti kuvaa hevosesta. Kauanko joudutaan odottamaan seuraavaa voittoa? Jetn Lindy osoitti hyvää juoksupäätään löytämällä loppusuoralla vielä uusia voimia. Fielders Choicelta aika mahtava esitys, kuten Öty eilen.

Viimeinen kohde meni sitten Eekkerille, kun levein lastimeri oli jäljellä. Eipähän jäänyt harmittamaan väärä varmavalinta liikaa kun V5 maksoi "vain" 200.