Kirjoittanut Pähkinänsärkijä
Pysyvä linkki tähän keskusteluunVermo T65 23.7.2014
T65-1: Kierros ei pelimielessä juurikaan aiheuta mitään riemunkiljahduksia. Ensimmäisen kohteen suosikki 1 Bret Boko on kerännyt harteilleen liki 82%:n kannatuksen ja on tällä osuudella selvästi ylipelattu vaikka kunnossa onkin ja viivalla nyt aikaisempaa muutamankin asteen kevyempää porukkaa.
3 Metior Easy on kaiken hypetyksen jälkeen osoittautunut monien muiden tavoin kohtuullisen hyväksi, mutta kuitenkin melko tavalliseksi hyväksi hevoseksi. Kuitenkin viimeiset ehjät juoksut antavat lupaa odottaa myös sitä tikkua täällä Suomessa. Nyt peliosuus kieppuu 4%:n nurkilla ja hevonen näin oikeastaan ensimmäistä kertaa täällä ollessaan maistuva pelikohde.
Bret Bokon jäätävä prosenttikasa heittää koko kierrokselle omanlaisen varjon, tuon pitäessä on voitto-osuus liki vääjäämättä taas kahvirahojen luokkaa.. Toisaalta muuten kimurantin rivin osalta tulee järjestelmä paisumaan muodottomaksi. Itseasiassa kun tarkemmin ajattelee niin koko peli vaatii suorastaan hyvää ideavarmaa? =)
T65-2: Toinen kohde on suorastaan haastava pähkinä ainakin itselle, yhden tai edes muutaman rastin ruksaaminen ei ole millään tavalla ajankohtaista. Viivalla on yksi jos toinenkin tavallaan tauluaan potentiaalisesti parempi elikko eikä lähetystapa nyt varsinaisesti ainakaan helpota puntarointia.
Pelisuosikki 2 Bleu Nuit jää kylmästi ulos systeemistä. Läthöpaikan lienee klaarata, mutta edellistä voittoa lukuunottamatta ei hevonen mielestäni tässä porukassa ole mitenkään suosikkiaseman veroinen. Viimeksikin oli juoksunkulku todella "puolueellinen" toisessa parissa ulkona juosseen valjakon eduksi. Ei ole tässä saamassa mitään unelmareissua ja on ollut edellisestä huolimatta vain korkeintaan tasainen.
3,6,9,10,14,16 lapulle.
9 Tyronette on ollut jollain tavalla tuloillaan. Viimeksi tehtävä oli joka mittapuulla toivoton, mutta tässä porukassa ei alkuunkaan ulkona edes voittoa ajatellen. Kaksariin myös pieni idea!
T65-3: Kolmannessa erottuu selvästi muusta porukasta myös pelijakaumassa hyvin huomioitu kolmikko. 1 Photo Back, 3 Twilight Vixi ja 12 Millbrook Adele ratkaisevat voiton jos ihmeitä ei satu.
Itse olen taipuvainen tässä saumassa vetämään varman koska järjestelmän hinnan kolminkertaistaminen ei tunnu hääviltä näin tasaisesti pelattujen suosikkien osalta. 12 Millbrook Adele oli viimeksi suorastaan kanuuna. Erittäin hienon esityksen päätteeksi varma ja selvä voitto. Mutta, mutta.. näitä näkee joka kesä. Yksi vastaava esitys niin alkaa uskoakin löytymään. Kesäinen ilmiö on tämä, että joku hevonen tekee muttamankin todellisen "haamujuoksun" ja vaipuu sen jälkeen takaisin tavallisten eläinten joukkoon ja radalta 12 en ole valmis tässä vielä uskomaan.
3 Twilight Vixi saanee tässä tasaisen ja hyvän reissun. Nyt lähtöpaikata edelliseen nähden vuorostaan kallellaan tämän hyväksi ja niin.. tuo isäorina löytyvä Love You.. se vaan riittää. ;) Varma. =)
T65-4: 3 Fakir Victory on löytänyt tasonsa ja on selvähkö suosikki neljänteen kohteeseen. Peliosuus on kuitenkin hieman "lämmin" kun otetaan huomioon hevosen vaikeudet ravin kanssa vaikka tosin viimeiset on kulkenut onnellisten tähtien alla. On kuitenkin kirkas ykkösrankki tähän ja villi vetäisi jopa yhdellä rastilla.
5 Passion Dream on jäämässä keräämässä vain noin neljänneksen suosikin peliosuudesta ja maistuu näin varmistusrastiksi. Hevonen on ollut hyvä jo pitkään ja tuntuu pitävän kuntonsa. Hieman ailahtelevainen ehkä juoksemisen kanssa, mutta hyvänä päivänä heittää haasteen..
Tuossa kun edellisen lähdön kohdalla puhuin näistä kesäisistä ilmiöistä niin tästähän löytyy heti sopiva käytännön esimerkki. =) 8 Great Goljat polkaisi tuossa taannoin keskipitkän 14,2ake ja voitti hienosti.. Tiedä sitten, mutta pienesti epäilen, että oli SE kesän juoksu tämän osalta. Näitä tulee. Tänä päivänä jenkkikärryjen ja muiden härpätysten kanssa saa petsari olla entistä tarkempi näiden tähdenlentojen kanssa.. Ei nyt ehkä se paras esimerkki, mutt esimerkki kuitenkin.
T65-5: Kauko ja kumppanit.. =) Tässä vedetään rasti seinään. Minä olen valmis jyräämään läpi suomenhevosesta varman ja vielä radalta 12.
En tajua näistä mitään, en ole koskaan oppinut, mutta nähdyn perusteella 12 Kujanpään Jyräys tulee olemaan tässäkin lähellä?
7 Frankker on tietysti hyvä hevonen, mutta toiset ne vaan voittaa.. koska ne haluaa voittaa. Hevoset siis. =)
T65-6: 3 Good Dynamite syystä suosikki Derbykenraaliin, mutta onhan tässä pari muutakin viivalla. Ja koska ne kirkkaimmat ja kauneimmat puuttuvat niin miksei tässä voisi pieni yllätys nähdä päivänvalon?
Itse pidän ja olen aina pitänyt 6 Harmi's Fridosta. Niemisen tallin hepo on kieltämättä ollut hieman varjojen mailla tänä vuonna, mutta pienessä lähdössä rastitaan mukaan koska ajoittain sieltä välähtelee ihan edelleen riittävän oloista tekemistä. =)
8 Star Martini on mielestäni parempi hevonen mitä liki olematon (4%) peliosuus tässä antaa ymmärtää. Paikka on tottakai paha ja viivalla suosikin lisäksi muutama muukin ihan kelpo peli, mutta silti.. on tämäkin väläytellyt sellaisia otteita, että varmasti riittää pitkälle kunhan sopivasti pääsee tulemaan.
Näillä iltaa kohden.. Ajatuksia? ;)