Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Kouvolan Kymi-T75

T75-1: 6 Herbie Sisu on polkenut sarjaansa sellaisia kyytejä, että eihän tuota sovi hirveästi moittia. Kierroksella kuitenkin tarjolla tätä "varmempia" pelikohteita eli laveasti suosikin epäonnen varalle merkkejä ekaan.

3 Green Pepperiä epäilin keskiviikkona. Epäilen edelleen, mutta ottaa paikkansa lapulta hyvältä lähtöpaikalta. 1 Asante on niinikään hyvällä lähtöradalla, mutta joutuu tässä venymään uuteen ennätykseen voittaakseen. Antti Teivainen ja Asante on kyllä ennenkin tehnyt vaikuttavia tempauksia ja sillä mukaan kuitille.

Takarivi kokonaisuudessaan niinikään mukaan lapulle. 9 Diamond Duo tulee pieneltä huililta viivalle, mutta riittää kapasiteettinsa puolesta varsin mallikkaasti tässä. 10 Order By Bossilta olen odottanut enemmän. Silti maililla hyvin polkeva ruuna mahdutetaan peleihin. 11 Vikens Pine on viimeisissään ollut mainio ja sekin vielä kentän kääntymisen toivossa.

Kukas sen kentän kääntymisen sitten mahdollistaa?? Jaa-a.. se on parempi kysymys. Asante, Green Pepper.. molemmille kelpaa mainiosti se Forssin selkä. Noh, katsotaan.. Mitä tekee 7 BWT Hellion? tuskin voittaa tuolta, mutta voi näytellä jonkunlaista roolia juoksunkulun kannalta..

T75-2: 3,4,10,11,13,14.. maratooni numeroina.

4 Prince Windin statistiikka on mykistävää katsottavaa, mutta kuolevainen on tuokin. Laveasti taas suojataan todennäköistä pelisuosikkia.

Melko selviä merkkejä, mutta 11 Oracle nostetaan pienesti esiin. Tässä nyt on pohjiltaan sen luokkainen eläin kyseessä, että 5%:n peliosuus voitto pohjalla ei ole enää omaan silmään looginen tosiasia. =) Tuo mikään ihmeellinen voitto ollut, en minä sillä, mutta.. Jos alkaa innostumaan kisakuntoon. Tämä vaan on aidosti hieno hevonen!

T75-3: 7 Camri on pakkorasti vaikka oli Solvallassa hienoinen pettymys. 9 Elias Intomieli tuntuu venyttävän rajojaa ja voi tässäkin tasaisella reissulla olla korkealla. 10 Köppinen viimeinen merkki. Se polkee taas loppuun asti. =)

T75-4: Alipelattu 4 Express Duo varmaksi. x)

T75-5: 1 Blame Pizzaz ja 5 Ranch Nero lienevät kinastella selville voittajan viidennessä?

T75-6: Olen vakuuttunut, että raijaan koko kesän 8 Bosses Lilyä joka lapulle. Teen sen myös huomenna. 6 Venice toinen merkki.. ;)

Ei ole omaan makuun alkuunkaan niin hankala tammalähtö mitä ehkä paperilla näyttäisi? Nimet sumentavat pelijakaumaa vaikka kunnon puolesta on kohtuu selvää mitkä tässä potentiaalisesti pärjää..

T75-7: 10 Timoko. On samoin saatesanoin tukipilari kuin Express Duokin. Onhan tämä nyt ihan jäätävä eläin tähän porukkaan. Commander Crowen reilu 20%:n kannatus tulee ainakin itselle yllätyksenä.

timoko vie. Prussia ja ravaava Ed You kamppailee kakkosesta?

Vastaukset

Kirjoittanut

moi vaan

Green pepper voitti kengitettynäkin , eli jarruvarustein womanizer , beatasinen, kuopiossa 11,8 ajalla.

Enää ei sen kohdalla tarvi miettiä ainakaan sitä, missä varusteissa, mutta lisäetua nuo jenkit + kengättömyys tietysti tuo.

ja kun Lindsberg arvelee, että voi vielä hopeadivisioonassakin riittää Herbie Sisu, niin sitä ihmettelen, miksi kovimman sarjan jarruvehkeinkin voittanut green pepper on niin vähän suosittu?? itse arvelen, kun hevosen nimi on niin "tyhmä"

Kirjoittanut

Herbie Sisun

viime juoksut ovat mielestäni olleet naurettavan helppoja voittoja.Ajamatta voittanut.Milloinkahan Diamond Duo rupeaa kulkemaan niin kuin on odotettu.Pitäisiköhän vaihtaa varusteita?Hevosella olisi luokkaa pärjätä totossakin.Green Pepper on "hyvänä" päivänä hurja maililla,olisiko se päivä tänään.Pelionnea järkevät pelurit.

Kirjoittanut

Kouvola

T75-1: Herbie Sisu varmaksi. Voitot ovat tulleet niin helppoon tyyliin, että parannuspotentiaalia lienee runsaasti. Juoksupaikka saattaa olla johtavan rinnalla, mutta se ei Forssin ajokkia pysäytä.

T75-2: Prince Wind kilpailee vakuuttavalla statistiikalla. Nyt paria aiempaa helpompi lähtö. Vaikea ohitettava jos pääsee ajamaan heti alussa keulaan. Surprise Lord ainut varmistus. Erittäin mielenkiintoista nähdä, miten lähtee kulkemaan uudelta treenarilta.

T75-3: Boker keulaan ja Camri rinnalle. Sitten mennään huomattavankin reipasta vauhtia? Rapin Aatoksella voitto roikkuu ilmassa ja ravilla onkin todennäköinen menestyjä. Köppinen puurtaa taas vahvan ulkoratakirin tapojensa mukaan. Pelihevosia ehdottomasti. Ponnen Onni on vaarallinen varsinkin jos kenkiä päästään riisumaan. Hannu Hietanen suomenhevosen rattailla on aina hyvä yhdistelmä, eikä Elias Intomieli tee siinä asiassa poikkeusta.

T75-4: Express Duo jättisuosikki. Mukaan kuitenkin myös Solvallassa hylätty Rumba Jet, joka osoitti kyseisessä startissa olevansa kelpo peli.

T75-5: Blame Pizzaz suosikille vastavarmaksi. Ollut loistava kahteen viime starttiin. Etenkin toissastartin laukanpaikkaus oli hurja. Ihmeellisen paljon jäämässä suosikin varjoon.

T75-6: Venice toki selkeä suosikki, mutta ei käy kovassa lähdössä varmaksi. Bosses Lily noussut huippuvireeseen. Todennäköinen menestyjä, jos nyt jonkinlaisen juoksun saa kasiradalta. Beatgoeson Hanover startti alla pelihevosia. Björn Goop rattailla huomattava vahvistus. Solea Rivelliere, mistä tästä tietää. Voi olla vaikka kuinka hyvä. Lapulle ilman muuta.

T75-7: Timoko selvä suosikki. Onko se nyt kuitenkaan ihan varma voittaja? Koitan varmistaa. Commander Crowe heittää keulasta haasteen. Ed You on mielenkiintoinen. Onnistuneella juoksulla mielestäni ihan mahdollinen voittaja.

T75-1: 6 Herbie Sisu
T75-2: 4,14
T75-3: 5,6,7,9,10,11
T75-4: 4,6
T75-5: 1 Blame Pizzaz
T75-6: 5,7,8,9
T75-7: 3,6,10

Tuurit peleihin!

Kirjoittanut

päivän kunto

Päivän tilanne ratkaissenee, mutta jos samanlainen kuin 10.5 helsingissä, camri 10 paikalta keulaan ja tekno odin oli tiukoilla.. eikö tuo liene keulaan tässä? täysin ylikylän hevonen suomen oloihin tuon edellisen kisan perusteella. sekunnin muita nopeampi.

Kirjoittanut

Tilia's Abraham 7 %

Murskasi muut kasvattajakruunun karsinnassa. On ainakin prosenttejaan lähempänä Ranch Neroa ellei edelläkin.

Commanderin mutasarjalähdöt kertoo ainakin Souloyn epävarmuudesta, mutta hankala on Timokon Kouvolan rallimutkissa kiertää, jos CC painelee keulassa 10-11 vauhtia niinkuin luulen. Kukahan tämä Bakker on?

Kirjoittanut

T75 Kouvolaan

Eilisen Porin nelkkuosuman innoittamana tavallista isompi T75- lappu Kouvolaan varmoina viidennen RANCH HERO ja KymiGB- lähdön TIMOKO. Neljännen 80-pinnaiselle kaveriksi RUMBA JET.
1 ,3 ,6 ,7 ( 11,9 )
3 ,4 ,10 ,11 ,13 ,14 ( 1,9 )
1 ,6 ,7 ( 5,9 )
4 ,6 ( 5,7 )
5 ( 1,3 )
4 ,5 ,6 ,7 ( 9,1 )
10 ( 3,8 ).

Kirjoittanut

Bakker

Eikös tuo Bakker ole Hollantilainen ohjastaja jos en väärin muista. Ja ihan kelpo ajomies.

Kirjoittanut

eipä ole

pepperille jenkkejä eikä kengättömyyttä merkitty.. no tulee taas uutta tietoa miten menee nuin ..