T65-1: Jälleen kerran ollaan siinä pisteessä, jossa Vermon keskiviikkoinen T-peli näyttää etukäteen pelottavan helpolta?
Ensimmäisessä kohteessa 2100 metrin matkalla keskeltä rataa kiihdyttää kohtuullisen selvästi muusta porukasta erottuva kolmikko, joka lienee ratkaista voiton kohtalon.
3 BWT Hellion päräyttä keulaan ja vie loppuun saakka? 4 Thula Sana aloitti Suomessa varmalla voitolla ja vasta toisen starttinsa täällä tekevä tamma otetaan edelleen kysymysmerkkinä mukaan lapulle. Kysymysmerkki siinä suhteessa, että tuohan voi tähän parantaa vielä kohtuullisissa määrin ja korkata jopa helposti. 5 Order By Boss hivenen em. kaksikkoa ehkä jäljessä, mutta omaa kaiken osuessa kohdalleen varsin riittävät varat loppuspurtilleen. Teivainen istahtaa rattaille! Mielenkiintoinen lisä jo valmiiksi pätkänopealle eläimelle.
Kolmikko siis erottuu selvästi. Yksi ideamerkki löytyy numerosta 2 Southwind Tequila, jota pääsee tässä pienessä lähdössä koittamaan loistavalta radalta liki pelaamattomana. Parannusta tarvitaan, mutta porukatkin ovat olleet kovia ja tässä kaiken osuessa nappiin ja hevosen hieman piristyessä ei välttämättä ihan mahdoton?
T65-2: 1 Three July on ensimmäinen kolmesta varmasta. Selväpiirteisellä kierroksella näyttää Koivusen ajokki olevan se varmavaihtoehto, joka jää maltillisimmin pelatuksi. Voittaa tämänkertaisen vastuksen ja kansa kiittää. Viimeksi väsyi kesken matkan, mutta tuolloin juoksi keulassa muuan Sahara B Boy, joka nyt lienee olla hieman eri tason hepo kuin nämä viivalle nyt asettuvat. On selvä suosikki. Varmaksi.
T65-3: Hmph. Kaikki.
T65-4: 11 Corleone Shark teki pitkästä aikaa startin Suomessa ja tuo epäonnistui laukan muodossa tyystin. Otteet Ruotsissa ja otteet eritoten näillä pidemmillä matkoilla lupaavat kuitenkin menestystä myös Suomessa ja Helsingin illassa.
16 Buck Boko on omaan makuun armoitettu pelihevonen aina näissä Vermon maratooneissa. Niin nytkin.
1 Rim Bay Vic laukkaa. 2 Piece Of Metal teki viimeksi hienon kirin, mutta voltin kakkonen ja kova vastus tiputtavat lapulta. 15 Tamilphoto tarvitsee tuoreita näyttöjä rastiksi nousemiseen ja 10 Armstrong Transs R tarvitsee tikun samaan.
Alkuun mainittu kaksikko erottuu mielestäni näin pelihevosista rastien arvoisiksi. Pommina pienenn viritykseen mukaan sisäratajuoksun saava ja pitkillä matkoilla hyvin viihtyvän oloinen 8 Amazing Goal. Pelaamaton hevonen on tässä kovassa porukassa ja tarvitsee tuureja, mutta tuolta sisältä niitä silloin tällöin on muutama huonompikin hevonen saanut ja korkannut lähdön. =)
T65-5: 4 Jaqueline Mon Ami voittaa. Piste. Naurettavan vähän pelattu jos prosentit eivät nouse sinne paljon puhutulle Viesker-tasolle. ;)
Suoran kaksarin hakeminen se kohteen suuri ongelma keskiviikkona. Allekirjoittanut pitää tällaisesta lähdöstä, jossa voi surutta psyykkailla vain sitä kakkosta.
T65-6: Viimeisessä on sitten jo enemmän ideantynkää tarjolla niin haluavalle, mutta itse pidän pelin pienenä ja kauniina rastimalla kolmanne varman. 4 Passion Dream tuntuu innostuneen aivan uudenlaiseksi eläimeksi. Hyvähän tämä on ollut, mutta nyt on tehnyt muutaman oikeinkin hyvän juoksun ja koska keskiviikkona ei vastassa ole Extreme Lucaa eikä sen puoleen Toysetiakaan niin lienee Forssin ajokki liki. Uskotaan. =)
10 Kiikku's Dame on tehnyt hyviä esityksiä, mutta ne on tulleet keulasta ja sinne ei luonnollisesti tässä ole asiaa. Seurantaan kun kiertää ja muiden takaa joutuu tulemaan, mutta ei lapulle asti. 2 Callela Rockhard on hyvänlainen hevonen, joka juossee vielä kasan euroja, mutta laukkaherkkänä eläimenä ei pelikohteeksi maistu koska suosikki on kyllä tehnyt sen luokan esityksiä, että pelkästään ehjä juoksu ei riitä takeeksi haastamaan.
T65-1: 2,3,4,5
T65-2: 1 Three July
T65-3: Kaikki
T65-4: 8,11,16
T65-5: 4 Jaqueline Mon Ami
T65-6: 4 Passion Dream
15 eurova ja 60 senttiä on lystin hinta. Mahtuu idea jos toinenkin, mutta mihis ideoit? ;)
Vastaukset
Kirjoittanut ja näin
Ainakin order by Bossilla on tarkoitus rynnätä
Bwt Hellionin kimppuun ja yrittää keulaan. Rattaille on hälytetty A.Teivainen ja ohje on ajaa tasaisen reipasta koko matka.
Kirjoittanut byebye
EIkös
Silloinhan 4 Thula Sana voittaa avauskohteen?
Ihan en kyllä nää JMomAmin ja Callumin prosenttien eroa noin valtaisana. Tuolla peliosuudella Callumia voisi kokeilla varmana.
Kirjoittanut Kauko
Kaksi ideaa
T65-4: Voisikohan lähdön toiseksi vähiten pelattu 9 Turbo Daylight (SE) pärjätä Voimaliigassa? Ruotsin puolella on juossut eikä ole havaintoa minkätasoisissa porukoissa. Huhtikuussa on Mantorpissa joutunut pinkomaan mailin 12,6 että on saanut kakkosrahat. Sisärata on näissä lähdöissä yleensä puolivoittoa.
T65-3: Forss sanoi Lähdekorven haastattelussa, että olisi voittanut 13 Sopun Haasteella jo toissa kerralla Vermossa vastaavalla matkalla, jos olisi ajoittanut kirin eri aikaan. Starttiväli on nyt lyhyempi ja 3% on tähän kohtaan ihan hyvä. Tästä hieno voitto, niin eiköhän se tämäkin keiku kuninkuusravi rankingin kärjessä.
Jaqueline Mon Amin prosentit on katossa, mutta on naissukupuolen edustajaksi yllättävän suoritusvarma, ja kerrasta toiseen aina huipputasolla. Jos suoraan pariin pitäisi joku valita niin laittaisin Salojensaarten 3 Super Cent (SE). Luulisin parin maksavan setelirahaa myös megasuosikin kanssa.
Kirjoittanut juus
vermo
Iltaa!
T65-1: Kaikki. Kova avaus tiedossa suosikkien toimesta. Pieni lähtö, joten joku hyvän juoksun saanut yllättäjä voi tuikata lopussa kärkeen.
T65-2: Three July varmaksi. Viimeksi hyytyi jo melko aikaisin kuolemanpaikalta. Tuskin silti mitään vikana kun tähän kerta ilmoitettu. Ja onhan vastuskin nyt huomattavasti helpompi.
T65-3: Temen Lordi on keulasta kova mielimatkallaan. Aki-Vei toinen merkki. Laukatta puskee mukaan kärkitaistoon. Yllättävän vähän pelattu, vaikka ei ole kauaa kun voitti vastaavan lähdön.
T65-4: Rim Bay Vic voittaa, jos vain menee koko matkan ravia. Corleone Shark ainut varmistus. Buck Bokolle voi nyt tulla liian kiire.
T65-5: Jaqueline Mon Ami toki suosikki, mutta erittäin vakuuttavasti kauden avannut Callum kuuluu kyllä ehdottomasti myös lapulle.
T65-6: Muodonmuutoksen kokenut Passion Dream selvä suosikki. Ei kuitenkaan varmaksi, sillä lähdöstä löytyy todellinen huippumerkki. Hangman Aria on vaihtanut tauon aikana valmentajaa. Jos tämä saadaan vielä kulkemaan kykyjen edellyttämällä tasolla, niin kauaa ei ruuna näissä sarjoissa viivy. Juoksee joko keulassa tai johtavan takana.
T65-1: K
T65-2: 1 Three July
T65-3: 1,10
T65-4: 1,11
T65-5: 4,10
T65-6: 3,4
Tuurit peleihin!
Kirjoittanut Huuhti
Turbo
Kaukon kanssa samaa mieltä, että ei tuo Turbo Daylight noin huono oo mitä prosentit kertoo. Vaikkei mikään kuumin voittajasuosikki kuulu ollakaan mutta ei ihan nolo hevonen.
Ja eikös se suora pari tuossa T65-5 kohteessa oo tuo 4-5 tai jos vähän rohkeampaa ni 5-10 :)
Kirjoittanut Pähkinänsärkijä
Turbo Daylight
Pienesti silmäiltyäni alan tulemaan siihen tulokseen, että ketjusta nousee idea helposti (no okei, ei ehkä helposti, mutta nousee kuitenkin..) lapulle asti.
Ainakin noissa maalis-huhtikuun Solvallan starteissa on ollut vastusta ihan kiitettävästi. Aboslut Newport oli ilmiliekeissä, tuo kakkoseksi tullut Mugger M.M on allekirjoittaneelle henkilökohtaisesti hieman tuttu kapistus ja jopa aidosti lupaavan maineessa kulkenut. Odd Fellow, Bear With Me.. tuttuja kävijöitä Tukholman pyhätössä. Sijoitukset tuollaista kelpo seurailijan tasoa eli siinä rahoilla roikutaan.
Tämän kaiken perusteella lyhyellä matikalla siihen tulokseen, että jotain ideaa voisi hyvinkin olla. Tuo mailin aika ykköseltä Mantorpissa ei ehkä kuitenkaan tarvi liikoja painoja. Lounasravit ja sisäradalta kakkoseksi selvästi voittajalle hävinneenä. Ruotsin ajaksi ei mielestäni turhan ihmeellinen. Ei tuossa porukassa ollut hyvältä paikaltaankaan mikään kovinkaan kummoinen pelihevonen. Mutta kakkoseksi tuli ja raapaisi 2.suosikin kanssa 40-kertoimisen kaksarin. Suurehko suosikki (Up Up And Away, Daniel Reden) laukkasi.
Olga Sehlova rattailla.. Mielipidevapaus on tässä maassa.
Yhteenvetona ei nolo hevonen alkuunkaan. =) Jos on tässä vielä liian kovassa niin tuohon sijojen ulkopuolelle pussitettuna niin johan saa kunnon kertoimia sitten jo seuraavassakin. ;)
Kirjoittanut voitonhaussa
lapulle tai varmoiksi
Rim bay vic riisutaan takakengät, luki tuol, se voi pitää paremmin ravikannassa, kai Lindsberg osaa arvioida tai arvailla sinnepäin.
Callum tietysti kannattaisi varmaksi panna jos pelaa numeroiden mukaan.
Hieman on kuitenkin tuntua, ettei vastustajat olleet ihan tosissaan liikkeellä edellisessä. Jotkut kisat mennee välistartteina joillakin nimekkäilläkin usein. Ei aina tarvitse voittaa vaikka voitosta sääntöjen mukaan ajetaan.
Kirjoittanut Minttu75
Vermoon virityksiä
2,4,6
1
7,8,10,11,12
11
4,10
2,4,7,9,10
Kirjoittanut TYG
ei haaveilla
3-4-5///6///1-6-8-11-12-13///1-2-16///4///4 näillä mennään tänään,rupeaa kyllä nyt menemään enemmän pikkurahoilla,tullut liiankin kanssa takkiin,tuntuu ettei mitää saa kiinni,tietysti omaa osaamattomuutta
Kirjoittanut Attu
V65 - 1
Mikan hevoselta kengat pois ja jenkit vedettävänä. Pekalla kengät jalassa ja normikärryt, taitaa olla selvä tapaus.
Kirjoittanut bubbe
4.6TOTO
1. 3
2. 3
3. 1,5,10
4. 6
5. 5,10
6. 5,10
SADUT ON KERROTTU.
Kirjoittanut Attu
Siis v65-1
Tietysti Pekallakin on kengät jalassa, mutta tarkoitin hevosta.
Kirjoittanut ja näin
Pekka voitti nauraen
Sehän tässä lähdössä oli, että kun tuli vielä poisjääntejä, niin lähdössä mentiin alkuspurtin jälkeen jonossa kuin köyhän talon porsaat. 17 kierroksen jälkeen BWT Hellionin voittamiseen olisi tarvittu kivääri.
Kirjoittanut Attu
Joo totta
Olin väärässä. Ei ne jenkit ja kengät tosiaan ole mikään herran sana. Jos Mika olisi voittanut, olisi palstalla ollut muutama kymmenen kirjoitusta miten "jenkeillä aina voittaa".
Kirjoittanut ja näin
totta
Itse odottelin kovempaa keulataistelua ja Order By Bossin valmentajan mukaan hevonen on huippukunnossa. Sitä se ei todellakaan ollut.