Kirjoittanut juus
Pysyvä linkki tähän keskusteluunTeivo ja Toto75
Moro!
T75-1: Hirmukuntoinen Amazing Soul selkeä varma. Keulaan ja kukat.
T75-2: On kyllä vaikea lähtö pelimielessä. Palomestari osaa laukata, joten se ei selkeähkönä suosikkina ole mitenkään maistuva pelikohde. Lapulle, mutta paljon muitakin. Perushevosia ovat ainakin Vieskerin Toive, Pikku Hyvä, Loisto-Piirto, Tupla-Timo sekä Villikunkku. Eicku voittaa lähdön jos saa säästää kirinsä viimeiselle parille sadalle metrille. Juoksun noin täydellinen onnistuminen on kuitenkin hyvin epävarmaa. Sohvin Valle maistuu ihmeellisen vähän pelattuna. Temen Lordi on laukkaillut, mutta yllättelee aina silloin tällöin näillä pitemmillä matkoilla. Jäänyt täysin pelaamattomaksi, joten rastin arvoinen.
T75-3: Herbie Sisu varmaksi. Voittaa paikalta kuin paikalta.
T75-4: Köppinen mielestäni turhan selkeä suosikki. Taas on raskas reissu luvassa. Muitakin mukaan. Hullumies jos pääsee keulaan vetämään sopivaa vauhtia, niin paha on orista tulla ohi. Tapsan tahti jatkaa iskussa. Laukkoja on vain viime starteissa tullut. Eikös volttilähtö ole tälle kuitenkin sopivampi lähtötapa. Jaksaa mennä ja hyvää vetoapua saadessaan mielestäni aivan mahdollinen menestyjä. Pauskeri on todellinen huumorihevonen, kuten viimeksi nähtiin. Parhaana päivänään voi sylkäistä vihaisenkin loppukirin. Liekeissä ohjastava Esa Holopainen rattailla. Maistuva merkki!
T75-5: Itselläni vahva luotto Taruntuuleen ja Esa Holopaiseen. Avaa taas keulaan, josta todella vaikea ohitettava. Sopivasti pelattuna varmaksi.
T75-6: Samat sanat kuin kakkoskohteesta, vaikeaa on. Erityisesti maistuu Hietakankaan kaksikko. Eros Cane on pystyvältä vaikuttava uusi tuttavuus. Tallikommentit ihan positiiviset, joten lapulle toki. Finish Flyer mielestäni oikeinkin hyvä merkki. Se kuuluisa kolmas startti tauolta ja hevonen on muutenkin selkeässä nousukunnossa. Tässä on kirikierroksella varmasti tarjolla hyvää vetoapua, jolloin Ari Kelan ajokilla saattaa olla aivan loppumetreillä kovin vauhti päällä. Womanizer oli viimeksi oma hyvä itsensä ja puristi hienosti maaliin saakka. Samanlaisena jatkaessaan menestyy taas. Takamatkan jyräkolmikosta Magnat, Tomorrowland ja Oracle, kuuluvat kaikki mukaan kuitille. Rikke Blåbjerg toivepaikalla. Ottaa ensimmäiset keulat ja päästää Ranch Kellyn eteensä. Jos pääsee lopussa tekemään lyhyen spurtin, on Juha Länsimäen ajokki vaarallinen. Edelle mainittu Ranch Kelly toki myös pelihevosia.
T75-7: Jontte Boy ansaitusti suursuosikki. Kun Fabrice Duoa on tullut joka starttiin pelattua niin saa paikan lapulta tälläkin kertaa. Onhan Korven suojatti mahdottoman kyvykäs ja menestyy varmasti jos menee kerrankin ravia. Ei tietenkään ole todennäköinen voittaja, mutta ravia mennessään ja niinsanotun pöljän päivän sattuessa antaisin hevoselle kuitenkin pienen sauman, jos suosikki ei vaikka jostain syystä ihan parhaimillaan olisi.
T75-1: 1 Amazing Soul
T75-2: 1,3,4,7,8,11,12,13,16
T75-3: 11 Herbie Sisu
T75-4: 7,10,11,13
T75-5: 3 Taruntuuli
T75-6: 1,5,8,9,11,12,14,15
T75-7: 1,4
Tuurit peleihin!