Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Toto65 Vermo 19.11.

Toto65 Helsinki 19.11.2014

Tämä kierros vaikuttaa helpohkolta, mutta tähän aikaan vuodesta voi tulla suuriakin yllätyksiä. Hankalimmilta paperilla näyttävät lähdöt T65-5 ja T65-6. Edellisen voisi voittaa esim. 10 Saaga S, mutta ei se ole suinkaan varmaa. Jälkimmäisen voisi voittaa esim. "maaginen kuningatar" 6 Magical Queen, mutta esim. saman tallin 7 Elora Hanover voi yhtä hyvin voittaa, tai vaikkapa 3 Metior Easy / Rosimo. Voihan tuota yrittää, jos Onni potkaisisi oikein syylingit jalassa.

T65-1: Tähän on teoriassa kolme tasavahvaa suosikkia. Itse arvostan Moilasta, jopa niin paljon, että otan varmaksi 5 Windsong's Love. Muut vaihtoehdot ovat 3 Bite The Bullet ja 9 Madickens Stjärna.

T65-2: Pudotan suosikin 5 Villikamu / Forss kokonaan pois. Arvioin, että sen perusnopeus ei riitä tässä voittoon. Parhaaksi arvioin valjakon 12 Vaikitar / Kela. Levitykseen 1,2,6,11.

T65-3: Tämä on vaikea lähtö, koska hyviä hevosia lähtee kolmelta eri paalulta. Jälleen Moilasella on hyvä hevonen, 9 Bleu Nuit. Siitä "pohjahevonen". Mukaan levitykseen 2,3,11,13,14. Tässä lähdössä on yllätysvaara.

T65-4: 2 Frankie Ale on tehnyt hyvän tauoltapaluustartin. Jospa se vielä parantaa siitä Forssin ohjailemana aina varmaksi saakka. Tässä on kyllä useita hyviä hevosia, ja vain säästösyistä tähän kuitenkin varma!? Jospa se pitäisi. Siitä ei ole takuita.

T65-5: Paalun vähärahaiset ja vielä 6 Rituhelmi voitaneen tipauttaa heti pois. Mukaan 7,9,10,12,13,14. Pohjahevosiksi 10 Saaga ja 13 Vislakka.

T65-6: Jos ei luota valjakkoon 6 Magical Queen / Teivainen, niin tämä on hyvin hankala lähtö. Eikä "magical" ole enää parhaimmillaan. Otetaan tähän pohjahevosiksi 3 Metior Easy / Rosimo ja 6 Magical Queen / Teivainen. Levitykseen lisäksi 1,2,4,5,7,9,10. Luulisi jo tuossa olevan voittaja, vain 8 Thula Sana on jätetty pois.

Siitä peliä laatimaan. Syntyi tällainen ehdotus. Ei ole vielä pelattu, jätetään korjausvaraa.

I: 5 Windsongs L / Moil.
II: 12 Vaikitar /Kela ||| II: 1,2,6,11,12
III: 2,3,11,13,14 .. ||| III: 9 Bleu N /Moil.
IV: 2 Frankie A / Forss
----------------------------------------
V: 10,13 ......... ||| V: 7,9,10,12,13,14
VI: 1,2,4,5,7,9,10 ||| VI: 3,6

Taitaa tulla 260s, = 26,00 Euro
Pelionnea!

Vastaukset

Kirjoittanut

Vermon rivi

T65-1: 3.Bite The Bullet on liian paljon pelattu suosikki. Lähes yhtä voitokas hevonen sen kanssa on tänä vuonna ollut 9.Madickens Stjärna. Lapulle myös viimeksi varman voiton ottanut 5.Windsong´s Love. Alku mennään siis samaan tahtiin vihjausten aloittajan kanssa.

T65-2: Ja edelleen samoilla linjoilla eli minäkin näen 5.Villikamun riittämättömäksi tässä pelisuosikkina. Hyvin tasavahvoilta vaikuttavat 1.Hevillä, 6.Kake ja 11.Costello. Miksei 12.Vaikitarkin, jos käy oikein kovat tuurit. Oma pelikolmikkoni on vanhvansorttisia hevosia, joista pitäisin ehkä 6.Kakea lievänä suosikkina, jos se pääsee vaan tuolta nousemaan sopivasti kärkirytinöihin. 1.Hevillä saatttaa olla vielä loppusuoran alussa monta metriä jäljessä, mutta sillä on aivan armoton loppukiri.

T65-3: Itse panen Moilasen pohjahevosen 9.Bleu Nuit varmaksi asti, kun kuski kohentuu olennaisesti. Se on juossut 14.Un Euron kanssa samaltakin paalulta tasavahvasti, joten nyt kaikki puoltaa enemmän Moilasta. Un Euro sammui viimeksi melko pahoin, joten sen suhteen on kysymysmerkkejä. Lähdössä voi tulla toki jysärikin, joten epävarmoin miettein kuitenkin ollaan.

T65-4: 2.Frankie Ale on pitkän tauon jälkeen kuitenkin noilla prosenteilla minusta huono valinta varmaksi, vaikka keulajuoksu lieneekin tiedossa. 5.Zatopek Hoss on laatumenijä, joka mm. kesällä löi suurin piirtein koko ikäluokan parhaimmiston hirmuajalla, jos lasketaan pois Ruotsissa pääosin kilpailleet. Yllätystä haetaa 1.Theo de Villeneuvesta, joka juokseet Frankie Alen peesissä ja jos lopussa tulee tilaa, voi kiriä kovaa. Theo on nyt erinomaisen kovassa kunnossa.

T65-5: 10.Saaga S on edelleen huippuvireessä ja jopa hyvä valinta varmaksi. Panen sille kuitenkin kaksi varmistusta. 13.Vislakka tulee tauolta, mutta sitä pidettiin suurimpana suosikkana ravikuningattareksi, mikä kertoo jotain hevosen tasosta, kun vastassa on pelkkiä tammoja. Tauko arveluttaa, mutta silti mukaan. Toinen varmistus on 7.Oktaavia, joka kiri viimeksi hyvin voittoon saakka. Oktaavia onkin erittäin kirikykyinen hevonen, joka tämäkin mennä vuosina arvostettiin aivan tammojen kirkkaimpaan kärkeen. Josko alkaisi nyt muistelemaan viime vuosien vauhtivarojaan.

T65-6: Pelisuosikki on 10.Absolut Newport ja ihan syystäkin. Tässä arvoituksellisessa tammalähdössä nähtäneen ylikova kiihdytys ja se suosii Papan valmennettavaa nyt tosi paljon. Jos 6.Magical Queen pääsisi helposti keulaan, voitto olisi silloin lähellä. Erittäin kovassa kunnossa on 5.Noisette Bar, joka osaa kiriä hyvin. Samoin 2.Hilight Kemp on vaarallinen, jos saa kiritiloja. Perttunen ajanee sen sisäpareihin. 4.Pandora Girlkin kirii tulisesti, mutta ei ehkä ole ollut viime aikoina ihan terävimmillään. 7.Elona Hanover oli välillä aivan huipputikissä ja jos kunto on edelleen tallella, se on ihan mahdollinen. Elona Hanover pääsee myös kovaa liikkeelle. 3.Metior Easy on ollut kaiken kaikkiaan pettymys enkä usko sen nytkään riittävän. Se ei ole lähdössä riittävän nopean eikä myöskään lopussa. Se vaatisi ehkä aika tasaisen kovan matkavauhdin pärjätäkseen. 1.Alphadoodle on minulle täysin kääntämätön kortti. 9.Moonlight Cloud ja 8.Thula Sana ovat huippukuskeilla mahdollisia. Revitys tähän eli K-merkintä.

Kirjoittanut

Vermoon

3,4
1,5,6,11
9,13
2
7,10,14
2,3,4,5,6,7,10

Kirjoittanut

Vermo

Toto65-1 3 ( 9,5 )
Toto65-2 1 ,5 ( 6,11 )
Toto65-3 9 ( 14,3 )
Toto65-4 1 ,2 ( 5,4 )
Toto65-5 2 ,4 ,7 ,9 ,10 ,13 ,14 ( 11,3 )
Toto65-6 1 ,2 ,3 ,6 ,10 ( 4,7 )

14e

Kirjoittanut

pientä kuutosta

9
1
2,3,8,9,10,13,14
2,3,5
10
1,3,5,6,7,10

12,60e

Kirjoittanut

Suosikit ja pommit

T65-1: 3 Bite The Bullet, 10 Yoda Hornline
T65-2: 5 Villikamu, 14 Kimman Kipinä
T65-3: 14 Un Euro
T65-4: 2 Frankie Ale, 7 Super Cent
T65-5: 1 Hilpertliina, 10 Saaga S
T65-6: 10 Absolut Newport

Kirjoittanut

T65 Vermo

Pieni rivi keskiviikon ratoksi.

T65-1
3 Bite the Bullet aika reilusti pelattu,mutta erityisesti toissa kerran esitys vakuutti siihen malliin,että jää varmaksi.
Lapulle 3

T65-2
4 Suosikkia taitavat taistella omassa sarjassaan.
Lapulle 1,5,6,11

T65-3
Vaikea pitkä matka kyseessä,mukana ei yhtään ylikylää.Ideavarmaksi jää 11 X-treme Hoss jonka tuurien soisi jo kääntyvän.Laukkariski neloselta melkoinen,mutta syteen tai saveen.
Lapulle 11

T65-4
Lapulle 2,4

T65-5
Lapulle 10,14

T65-6
6 Magical Queen saattaa vetää perille saakka,mutta otetaan nyt muutama kaveri mukaan.Laakkosen kaksikko jää kovilla prosenteilla rannalle.5 Noisette Bar kiri hurjasti viimeksi,jos jatkaa yhtä virkeänä,on vaarallinen tässäkin.2 Hilight Kemp näiltä lähtöpaikoilta tammalähdöissä aina mukaan.Takarivin kaksikko myös riville.
Lapulle 2,5,6,9,10

1 3
2 1,5,6,11
3 11
4 2,4
5 10,14
6 2,5,6,9,10

8e

Kirjoittanut

Kokeillaan!

5//1,5,6,10//2,8,9,11,14//2,5//10//6
Moilanen
Saaga S
Teivainen varmoina
4 tein tässä yksi versio

Kirjoittanut

Zatopek oli kova juoksija

I: 5 ........... ||| I: 3,4,5,9
II: 2,6,11,12 .. ||| II: 1
III: 9
IV: 5

V: 10,13 ....... ||| V: 7,9,10,13,14
VI: 1,2,4,5,7,10 ||| VI: 3,6

Tällainen tuli lähetettyä! Zatopek mielessä.