Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Vermo V75

Paljon tasokkaita lähtöjä, kelikin suosii(?), sadetta ei pitäisi ravien aikana tulla ja ennenkin aika kevyesti ja lämmötkin 11-13 astetta puoli pilvisessä tai melko pilvisessä pouta säässä.
V75/1: Hieno Tasoinen lähtö.
A: hevoset 8 Shadoom ja 1 Extreme Luca. Minulle on iso yllätys jos voittaja tulee näiden ulkopuolelta. Shadoom on ykkösmerkkini tähän lähtöön, Extreme Lucalla on suuri mahdollisuus jäädä pakettiin. B-hevoset: 10,3,7,11,4 ja 9. C-Hevoset: 2,12,6 ja 5. Mikäli Victor Quo Vadis saa jonkinlaisen reissun, eivät suosikitkaan saa olla epäonnisia juoksun kulun suhteen. Mity Lighting juossee toisessa sisällä ja on sieltä vaarallinen, Abandon Fire on lähdön musta hevonen ja varsinainen potin tekijä, parantaa tähän lähtöön varmasti, mutta parantaako riittävästi. Hunters Heron taulu ei tee oikeutta hevoselle, on kunnossa ja juoksun onnistuessa vaarallinen. Justine's Joy on hyvä tamma ja on kaiken onnistuessa vaarallinen oriita ja ruuniakin vastaan. Going Strong kulkee vahvasti ja saanee asiallisen reissun 9.radalta. C-hevosten voittoon en jaksa uskoa vaikka sieltäkin löytyy kovia menijöitä.
V75/2: Takaakin ehtii, ainakin tässä lähdössä.
A-hevoset Outlaw Merci ja mielestäni taas parantava Blue Porsche. Outlaw Mercin kuuluu olla selkeä ykkössuosikki viime starttiensa perusteella, mutta jos Porsche pysyy seljässä lähelle loppua, niin kyllä se voi ohinkin tulla. Suosikit haasta lähinnä B-hevoseni Mr Looba Looba, joka talven lähestyessä tuntuu parantavan, Solvallassa viimeksi asiallinen esitys. Toinen B-hevoseni on kuminauhan lailla venyvä Magnat, venyy, venyy mihinkähän asti oikein mahtaa riittääkään. C-Hevoset: 8,9,6.10,15 jos voittaja joku näistä niin jotain on täytynyt tapahtua, muut eivät riitä vaikka jotain tapahtuisikin.
V75/3: Tasainen vääntö?
A-hevoset mielestäni ovat Etupassi, Merran Emil ja Vinkan Hovi. B-hevoset Hanslankari ja Viinun Tuuri. C-Hevoset 2, 12 ,8 ,4 ja 3.
Enempiä selittelemättä siinä on tämän lähdön järjästys, mutta erot ei ole suuria. Palataan loppu lähtöjen pariin täytyy palata välissä töihin.

Vastaukset

Kirjoittanut

Vermoon

T75-1: Tähän selkeästi ykkösmerkkini ova 8 Shadoom ja 1 Extreme Luca. Haastajakaartiin voisi lukea 10 Victor Quo Vadiksen ja 4 Justine's Joyn. Yllättäjämerkeiksi voisi ajatella 3 Mity Lightningia ja 7 Abandon Fireä.

T75-2: Todennäköisesti 12 Outlaw Merci voittaa. 11 Blue Porsche on haastajista mielenkiintoisin. 5 Mr Looba Looba ja 15 Felix Pro taas sitä yllättäjäosastoa.

T75-3: 1 Merran Emil on oma ykkösmerkkini tähän. 2 Villikunkku voisi myös kohta onnistua jossain. Viinun Tuuri, Virin Camilla ja Tärpätti lienevät mahdollisia myös. Vinkan Hovi on myös kovassa iskussa, mutta lähtöpaikka mailille ei ole paras mahdollinen.

T65-4: Tammalähdössä lienee monella hevosella mahdollisuuksia. Stoneisle Lillianin lähtöradassa ei ole hurraamista. Je'L Adore lienee vahvoilla, mutta mihin asti 3 Make Me Happy venyy. BWT Hard As A Rock, Demi De Veluwe sekä Sands Pepper saattavat myös yltää voittotaistoon.

T65-5: 8 Köppinen voittaa.

T65-6: 8 Big Sky Hurricane on ykkösmerkkini tähän. 5 Funny Farm lienee se kakkosmerkki.

T75-7: 11 Venice on ykkösmerkki, mutta tähän tarvinnee varmistuksia ja niitä haetaan numeroista 3 Hilight Kemp, 4 Elora Hanover, 6 Pandora Girl ja 8 Cherry Chapstick.

Kirjoittanut

Vermo jatkuu

V75/4. Hieno lähtö tämäkin, hyviä tammoja aivan kaikki. A-Hevoset: Stoneisle LiLian ja Je L'Adore. Lilian on ikäluokan paras tamma ja pahaltakin paikalta kengät jalassakin se hevonen, jonka muiden tulee lyödä. Lähimpänä suoskin kukistamista on toinen kova Je L'Adore, joka sisäradan turvin tulee tekemään muiden elämän vaikeaksi. Pystyy pitämään keulat Arin niin tahtoessa, mutta jääkö kaasu liiaksi pohjaan. B-hevoset BWT Hard As A Rockin johdolla yrittää lyödä suosikit saaden hyvää apua Demi De Veluwelta, Make Me Happyltä ja pää Arin olkapällä kiihdyttävästä Eden Duosta. Eden Duo on varmasti kovin näistä roikkumaan mukana, sillä on semmoinen lahja, mutta voittaminen onkin sitten vaikeampaa. Jos Arilla pullaa ja Esalla ei kengät jalassa ehdi mukaan niin joku näistä B-hevosista korkkaa lähdön. C-hevosetkin on hyviä järjästyksessä 6, 7, 8, 10 ja 4.
V75/5. Kuka muu muka Cheekiä tapaillen. A-hevonen on hirmu tikkissä oleva Köppinen, joskus sekin päivä vielä tulee, että kunto laskee ja tappio tulee, mutta "se päivä ei ole vielä tänään". B-Hevoset Camrin johdolla yrittää pudottaa ravikuningaan maan pinnalle, tukea tehtävässä antavat Pulun Pilke, Vieskerin Valo, Virijori ja Rapin Aatos.lenkiintoisia ohjastaja muutoksia b-hevosten rattailla. Tasokkaassa lähdössä C-hevosiksi jäävät: 16,7,1,5,4,15,2,3,13 ja 11. Jopa C- hevosissa on potenttiaalia voittaa lähtö, jos Köppinen ei osoita taas hirmuvaltiaan otteita valtaistuimellaan.
V75/6: Suosikki ulkona, mutta vaikeasti voitettavissa. Yksin A-hevosena on Kuislan pyörremyrsky, jonka voimaa lietsoo poikkeuksellisesti Moilanen. Voittanee jopa 8 radalta. B-hevoset 10,5,1,3,4,2,11 ja 12. Jos BSH ei voita niin sitten lähimpänä voittoa on Forss, juoksun vähänkin onnistuessa, Viimeksi rahasarjassa juostessaan piti mennä lähes kilometri kolmatta ennen kuin pääsi kuoleman kautta keulaan, nyt on vähän eritason vastus ja takarivin lähtöpaikkakin kiusaa. Saanut Derby keräilyn jälkeen 2 kuuria kurkunpäähän ja oli silloin kipeänäkin aika hyvä. Funny Farm on tikissä ja vaarallinen. Airaksisen elukat on aina vaarallisia ja starttiraketit BWT Helion, Asante ja RockaBilly Ace ovat keulaan päästessään vaikeita ohitettavia kelle tahansa. Order By Boss on päässyt myös tikkiin, mutta paikka saattaa aiheuttaa jopa rahatta jäämisen. C-hevoset tulevat huomenna turhaa paikalle, väärä päivä, väärä sarja paras matka koti matka.
V75/7 Venice Espoossa. Eli Venice voittaa ja on ainut A-hevonen surkeasta paikasta huolimatta, nooh eipä tarvitse hätäillä laukalle. Cherry Chapstick on 5 vuotiaiden 2. tamma ja on nytkin maalissa lähimpänä. Elora Hanover, Pandora Girl ja Thula Sana ovat muut B-hevoset. C-hevosetkin ovat hurjia, mutta tässä porukassa näiltä paikoilta kuitenkin vain C-hevosia. Näiden ranking on 2,3,1,5,10,9 ja 12.

Rivi:1: 8,1(2)
2: 12,11,5,13
3:6,1,10 ja 11 (5)
4:12,1,2
5: 8 (9,6,12,(10,14))
6: 8,10 (5,1,3)
7: 11
Pikku systeemi 192 riviä 9,60€
Iso systeemi 3600 riviä 180€

Kirjoittanut

Jovain

Kiitos Soukan Antti
Kotiläksyt näköjään tehty huolella.
Pitäisikö noteerata IS:n tieto, että Venice köhähdellyt ja vähän räkäinen.
Kv-maililla mennään nopeiden avaajien toimesta "tuhatta ja sataa", olisiko loppusuoralla Hanslankarin juhlaa.Tammaderbyssä voisi todeta hiukan ironiaa mukana Stoneisle L:sta, että paras mahdollinen paikka, kuski kämmentäisi sen kuitenkin viimeiseen ulos, huima oli Lappeen juoksu. Jotenkin haluaisi olla ens.joka kestomenestyjän pettäessä onnistuisi ruksailemaan jysärin, jos Köppinen...? laitan Rapin Aatoksen mukaan

Kirjoittanut

Helpohko rivi tulee ?!

Olettaen, että Moilanen pärjää Vermossa. Ainakin on hyviä hevosia ajettavana. Venice on kysymysmerkki. Tällaisen punnersin. Ei ole kyllä viime aikoina osunut.

I: 4 Justine's J | I: 1,3,8,10
II: 5,12 ........ | II: 5,12
III: 5,6,8,10 ... | III: 10 Vinkan H

IV: 1 Je L'Adore | IV: 1,3,4,12
V: 8 Köppinen . | V: 8 Köppinen
VI: 1,3,5,12 ... | VI: 8 Big Sky H
VII: 4,8,11 .... | VII: 4,8,11

4 kpl 96 sar, 384 sar, 19,20 Euro
Pelionnea!

Kirjoittanut

6,8,12 lapuille tänään

Numerot 6,8,12 tänään isossa roolissa

I: 8 Shadoom / 1,3,7,10
Ykkösmerkiksi 8 Shadoom. Muutama lisärasti paikallaan, kun varmoja etsitään muualta.

II: 12 Outlaw Merci / 5
12 Outlaw Mercin kunto on rautaa, mutta joutuu tekemään oman juoksun kiertelemällä, mutta kiertänee koko porukan tuolta. Lähes. Ainut uhka on mielestäni paalun 5 Mr Looba Looba, Solvassa on tullut kakkonen 3100:lla ajalla 14.4, eihän tuollaista suoritusta voi sivuuttaa. Nytkin mennään pitkää matkaa. Prossat pienet (8%), joten hyvä varmistus ja potinnostaja.

III: 6 Etupassi
Lähtee lujaa ja hakee keulat. Vaikka avaus menisi vähän pitkäksi, niin maililla kestää loppuun asti. Prossat (21%) edulliset varmaksi asti.

IV: 1,12
Stoneisle Lilian oli niin vakuuttava, että ehdottomasti lapulle, kaikista tekijöistä huolimatta. 1 Je L'Adore oli viimeksi tasainen, mutta ollessaan pykälän parempi, voi tämän viedä. Tässä voisi toiseen lappuun hakea muutaman lisämerkin.

V: 8 Köppinen / 9,16
8 Köppinen oli viimeksi niin ylivoimainen, että suosikin asema on ansaittu. Prosentit sen takia pilvissä. 9 Camri ei ole ollut hetkeen samalla viivalla ja viime esityksen perusteella voi tulla ainakin matsiin asti. Paaluhan tässä ajetaan heti kiinni. 16 Suivikas jaksaa tehdä juoksun itse ja jos tuolta edes jollain lailla pääsee lähelle kärkeä, niin runttaa lopussa mukaan voittomatsiin. Prossat vain 2%, joten erittäin hyvä pelikohde.

VI: 8 Big Sky Hurricane
Peliprosentit (37% )kohtuulliset ja sen takia kelpaa hyvin varmaksi. Sisäpuolella on kovia avaajia ja joutuu kiertelemään alkuun paljonkin, että pääsee keulan lähelle. Tulee kuitenkin kovuudellaan loppuun asti ja muilta on kirivarat syöty matkan aikana.

VII: 3,4,6,8,11
Maistuvin merkki on 6 Pandora Girl, joka on tuloillaan ja odotellaan siis tässä. Voitot alla 3 Hilight Kempilla ja 4 Elora Hannoverilla, joten lapulle ne mukaan. 11 Venice joutuu kiertelemään paljonkin ja juoksusta ei ole tulossa helppo. Voi olla, että keula karkaa, eikä saa kiinni. 8 Cherry Chapstickin voittoa odotellaan ja tässä on mukana voittotaistossa.

I: 1,3,7,*8,10
II: 5,*12
III: 6 Etupassi
IV: 1,12
V: *8,9,16
VI: 8 Big Sky Hurricane
VII: 3,4,6,8,11

Suora rivi tekis
5*2*1*2*3*1*5=300 riviä
300*0,05e=15e

Jos apuvarmoina kierrättää 8 Shadoom,12 Outlaw Merci ja 8 Köppinen, niin sitten on varaa ottaa muihin lähtöihin vielä lisärasteja mukaan.

Kirjoittanut

Pienen pieni porukkalappu

Suosikkeja ja jokunen vähän isompi ylläri. Sillä reseptillä valmistui porukkalappu, josta jäi muutama osuus myyntiinkin rankalla 1,20 euron kappalehinnalla.

1,5,6,8,11(4,10)/8,12(5,11)/1,2,4,5(6,10)/1(12,3)/8(9,12)/4,8(5,1)/4,5,11(8,3)

Kirjoittanut

Vermon vinkkaukset

T75-rivi, josta joitakin osuuksia jäi kaupan. Joku pieni apuviritys tällä kertaa.

1,3,4,8-11(7,6) / 1-16 / 1(5,6) / 1,2,5,6,12(3,4) / 8(9,12) / 8(5,1) / 11(4,8)

Muita seurattavia:

L5:9 nyt uudesta tallista uudelta omistajalta ja joskus tältä on ollut etukengät pois mutta nyt sitten kaikki kengät pois ekaa kertaa. Saas nähdä miten käy.

L6:1 nyt kaiketi ne kaikki kengät pois ja saas nähdä miten käy maililla ykkösradalta.

L7:2 uudesta tallista uudella kuskilla vaikka sitä ei ohjelmasta näe.

L8:12 uudella kuskilla ja kenkäpolitiikka pitää vielä tarkistaa.

L9:10 pikkutauolta mutta pitäisi nyt olla kai parempi kuin Terpyn aikoihin.

L10:2 pääsi nyt poisjäännin jälkeen nappipaikalle ja mennyt hyvin viime kerran laukkaa lukuun ottamatta. 4,5 kelpo sijakerroin tälle.

Ja vielä Ruotsin Mestaruuteen koitetaan sijaa Digital Inkille, josko sillä nyt olisi ravi kohdallaan. Hieno lähtö Ruotsissa joka tapauksessa.

Kirjoittanut

Vermo

Toto75-1 1 ,3 ,6 ,8 ,10 ,11 ( 4,7 )
Toto75-2 5 ,12 ( 11,13 )
Toto75-3 1 ,10 ( 5,6 )
Toto75-4 1 ,2 ,5 ,6 ,12 ( 3,4 )
Toto75-5 8 ( 9,12 )
Toto75-6 1 ,5 ,8 ( 4,3 )
Toto75-7 11 ( 4,8 )

18e

Kirjoittanut

matti myöhänen

Tuli tuollainen pikkulappu kiskaistua kahteen osaan...

T75 1: 1 Extreme Luca
T75 2: 8, 11, 12
T75 3: 1, 4, 5
T75 4: 1, 12
T75 5: 8 Köppinen
T75 6: 2,3,5,8
T75 7: 4, 11

Kirjoittanut

magnaatti

On se tuo magnat kumma tapaus...aina kun sitä pelaa niin ei voita ikinä, ja sitten kun ei pelaa niin silloinhan se voittaa :)