Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Vermo V5 ja 3100m

Mikä IHMEEN pakkomielle sinne veeviitoseen on tunkea 3100m nöpöhölkkäkisoja jatkuvasti??!

Noita ylipitkiä matkoja juostaan niin vähän muutenkin. Paljon on raveja joissa ei juosta lainkaan yli 2600m kisoja niin miksi pitää aina olla mukana veeviitosessa.

Yleensä menee vielä niin että kaksi ja puolikierrosta ei tapahdu mitään kun kukaan ei uskalla tehdä mitään muuta kuin nököttää sillä paikalla minkä lähdöstä sai. Ja sitten arvotaan voittaja.

Vastaukset

Kirjoittanut

Oletko yhtään seurannu viime aikoina

Nämähän ovat olleet juuri niitä kisoja missä on sattunut ja tapahtunut jo heti alkumatkasta, kisat ovat oleet jänniä loppuunasti. Varsinkin puttelähdöissä on ollut tapahtumia, eikä lämpöistenkään puolella ole mitään tapahtuma köyhää kisaa nähty.
Taktisia ratkaisuitaki on ruvettu tekemään jo aikaisemmassa vaiheessa... ei siellä enää olla istuta kuin kirkonpenkissä.

Tietysti kovalla pakkasella voi olla vaarana ettei välttämättä ole niin tapahtumarikas lähtö.