Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Kuninkaan rivi

Olimme ankkuroituneet noin kilometrin päähän Tukholman satamasta. Pikku purtemme seisoi hiljaisena ja tummana hahmona vasten kaupungin valoja, jotka loistivat pimeään houkuttelevina. Olin pukeutunut siniseen sadeasuun, kuten kapteenimme Jörgen ja hänen miehistönsä Olle ja Mats. Mitään puhumattomina odotimme Ruotsin laivan lähtöä satamasta, sillä me kaikki tiesimme tehtävämme tarkemmin kuin ruuna kulkustensa tilan. Suuri ravipäivä oli lähestymässä ja miljoonapotin metsästäjät Ruotsista olivat lähdössä kohti kotimaatani ja vahva huhu tiesi kertoa, että itse kuningas oli antanut rivinsä pelureiden matkaan. Tiesin myös, että en ole tiedon perässä yksin, sillä vanhassa kaupungissa olin nähnyt turistejen lomasta vilauksen kahdesta pahamaineisesta Hoppolan kätyristä. Siellä kuninkaan linnan edessä notkuivat niin Lusta Late kuin Laser Tatu, Hoppolan kuuluisat pelejen kusauttajat. En ollut eilisen teeren poikia ja tiesin, että nyt oli kaiken onnistuttava täysin nappiin, jotta tärkeä informaatio päätyisi käsiini ja voisin lunastaa miljoona potin yksin tai korkeintaan muutaman kaverin kanssa.

Lierihatun alta syyhytti. Sade vihmoi ahavoituneita kasvojani samalla kun siemaisin povaristani hieman taikajuomaa. Se lämmitti mukavasti ja tunsin kuinka merikarhumainen puna alkoi nousta poskilleni ja sai ajatukset liikkumaan. Mielessäni täyttelin jo kuponkia ja tunsin ruumissani värähtelyjä, joita aina voittoisaa lappua palauttaessa tunnetaan.Nyt satamassa alkoi tapahtua ja hypistelin hermostuneesti kilon kultaista kaulakäätyäni, joka oli onneni lähde. Valtava ja kirkkaasti valaistu laiva lähti lipumaan kohti meitä ja hetken katsottuani tuota suurta merten komistusta katsahdin kohti Jörgeniä, joka ilmeellään ilmoitti muille, että hetki oli tullut. Tahdistimme kellot ja nostimme ankkurin. Kymmenen minutin kuluttua meidän oli määrä lipua äänettömästi ja ilman valoja tuon suuren matkustajalaivan kylkeen. Veneemme liikkui ja otin uuden siemauksen taikajuomaa samalla ryhdistäen olemustani, jotta jos joku nappaisi vaikka valokuvan olisin esiintymiskelpoinen.

Nyt olimme iskuetäisyydellä ja aloimme kuumeisesti virittää suurta ritsan näköistä laitetta. Kiven sijasta linkoaisimme laivan kylkeen suuren imukupin, jonka avulla hinaisimme itsemme niin lähelle laivan kylkeä, että voisin kiivetä yläkansille. Jalkineissani ja käsineissäni oli myös imukuppeja sekä voimakkaita magneettejä kiipeämisen helpottamiseksi. Suunnitelmamme oli loistava, suorastaan pettämätön.Viritimme kumiritsaa miehissä ja ponnistettuamme kumiköyden ääri vireeseen vapautimme sen valtavan voiman. Suhisten kuin fintoton salama, se singahti eteenpäin ja mossahti maiskahtaen laivan kylkeen. "Täysosuma": huudahdin pystymättä hillitsemään itseäni ja samassa imukuppi valahti metrin alaspäin ja molskahti veteen. "Huti kuti": tuhahti Jörgen ja katsoi tuimasti minua samalla kun laivan synnyttämät aallot alkoivat voimakkaasti työntää venettämme pois laivan läheisyydestä. "Mitäs nyt": kysyin ääni väristen. "Otamme käyttöön suunitelma B:n" :sanoi Jörgen ja viittoili Ollelle.

Olle, tuo lyhyenläntä, merimursun näköinen mies lähti heti laskeutumaan purtemme ruumaan kadoten näkyvistä, vain palatakseen kohta takaisin mukanaan selkäreppua muistuttava kapine. " Tämä selkään, painat kahvoista ja ohjaat eteenpäin kuin joysticilla ja lopetat puristamasta perillä": kaikuivat Jörgenin ohjeet. Samassa tunsin kuinka Olle ja Mats paiskasivat minut kaiteen yli klassisella niskaperse otteella. Aivoni löivät hetken tyhjää, mutta onneksi nyrkkini ymmärsivät puristaa vaistomaisesti kahvoja ja repun moottorit alkoivat työntää minua kohti suurempaa matkustaja-alusta. Moottorit suhisivat huomaamattomasti ja pyöräytin ihan huvikseni mutaman kiepin veden päällä ja laivan ympäri tottuakseni ohjaukseen. Olin kuin yöperhonen joka pyöri valon ympärillä, kunnes suuntasin kohti matkustajalaivan kantta. Laskeuduin kannelle huomaamattomasti ja heitin repun selästäni, samalla riisuin sadeasun ja kiipeilyvarustuksen. Pyyhkäisin vielä Cuccinin kalliimman puoleiset nahkakengät täyteen kiiltoon ja tarkistin badman logolla varustetun Lumiani toiminnan. Lierihattu istui tukevasti päässäni, astuessani sisään laivan käytäville. Olin aikataulussa.

Olin ratkonut monia Apua lehden ristikoita ja tiesin että ruotsalaisten hytti oli varmasti numero 375, jotka tulivat kolmesta kruunusta sekä pelin nimestä. Painauduin tuota hytin ovea vasten ja otin kuulolaitteeni esiin. "Helvete, Keskinen på tv ...i morgon ": kuului huoneesta vanhemman miehen ruotsalaisella nuotilla ja tiesin olevani oikealla ovella. Nyt vain tarkkailisin hyttiä ja nappaisin kupongit. Muutaman tunnin kuluttua hytin ovi aukesi ja ulos astui neljä miestä puhuen samalla toislleen kiivaasti ruotsiksi. Joku Kari tai Karl oli laatinut lapun ja loput olivat muualta varmistetuista tietolähteistä. Ennen miesten käytävään katoamista kuulin vielä kiivasta keskustelua siitä miten hyvä suomalaisten El Mistress Eeva on tai ei ole.

"Bingo": ajattelin mielessäni ja aloin heti tiirikoida hytin ovea auki. Helppo homma, Biltemasta hankittu meisseli oli kuin tehty hommaan. Ovi heilui ja natisi, paukkui ja ryskyi. Yhtäkkiä huomasin vanhemman pariskunnan tuijottavan käytävän päästä. Nostin heille lierihattua ja huusin:" huoltohommia, ei kestä kauan.". Vanhukset poistuivat ja samalla ovi aukesi. Livahdin hyttiin ja tein nopean silmäilyn siitä, missä kuninkaan laput saattaisivat sijaita. Homma oli helppo, sillä laput lojuivat suoraan puhelin pöydällä. Vielä koneeseen iskemättömät kupongit siintelivät silmieni edessä ja hoppolan miehet kaukana perässä. Käytävältä kuului kolinaa ja nappasin kupongit äkkiä taskuun, syöksyen samalla ulos huoneesta nopeasti kuin virtahepo ammeesta.

Olin turvassa ja kupongit taskussa. Ryhdistin olemustani ja asettelin kalliimmanpuoleisen labossen pikkutakin kaulukset ojenukseen sekä pyyhin hihansuut. Saapuessani porrastasanteelle siellä vallitsi melkoinen härdelli. Vartijan näköiset kaverit pyysivät väkeä hiljentymään ja selittämään yksi kerralla mitä oli tapahtunut. Aiemmin näkemäni vanhukset aloittivat ja samalla he huomasivat minut. Lähdin juokseman portaita alas kuullen takaani huutoja: "tuo se oli se sika siellä käytävällä, ottakaa mies kiinni."

Ketään ei tullut kuitenkaan perästä ja pääsin sulautumaan väenpaljouteen soppailukäytävällä. Istuin baariin tutustumaan kuponkiin, jonka olin onnistunut hankkimaan.

V75-1 2,4,10
V75-2 10,11
V75-3 7,9,10
V75-4 1,15
V75-5 3,6,14,15
V75-6 1
V75-7 4,9,11

Kuninkaan rivi näytti pistämättömän hyvältä, suorastaan mahtavalta. Tulisin rikkaaksi melkein jo samalla hetkellä kun saisin kupongin koneen nieluun. Vihdoinkin kahdenmiltsin vaihdosta osa olisi minun. Samalla tarjoilija pyyhkäisi ohitseni napaten kupongin kädestäni. "Kiitos":sähähti perään.
Ponnahdin ylös juostakseni tuon tarjoilijan kiinni, Hoppolan mies satavarmasti. Pitkälle en päässyt sillä jalkani olivat huomaamattani sidottu yhteen, pätkä Peten hommia.Tuiskahdin nenälleni ravintolahuonekalujen rytistessä ja perkeleiden sinkoillessa ilmaan.
Silmissäni musteni ja kuulin vain jostain kaukaa tuomitsevaan sävyyn lausutun:" finnjävel igen".

Vastaukset

Kirjoittanut

Kuninkaan rivin haltijalle

Sinulle ei tarvitsekaan toivottaa onnea peleissä ;)

Kirjoittanut

mihinkä

meinaat ton lapun tiputtaa..ku eikös merkki pitäs olla T...?

Kirjoittanut

Kotisohvan perukoilta

Kotona jälleen ja lappu iskettynä koneeseen. Saattaa tietysti olla, että minua on huijattu ja kuningas onkin pelannut hiihtokisoja tai sitten kyseessä on ovela ruotsalainen hämäys. Iltapäivällä asia selkenee.

Cadillac on jo pistotulpan päässsä lämmenneenä ja olen juuri siirtymässä Vermoon. Vielä on renkaat kuumennettava ja sitten baanalle. Nelkkukin oli muuten siinä kuponki läjässä matkassa.Tosin uudenlaisella ja ennen näkemättömällä kuponkipohjalla. Siihen iskettynä numerot 2,3,5,7,9/4/5/1,2,10,11,12

Allekirjoituksena Karl the king tai Fazer, tuosta ei oikein saa selvää. Näillä ei voi olla saamatta rahaa, sillä eihän nimellä kukaan huonoja vihjeitä voi työstää. Jampan täytyy muutenkin olla kunkun kavereita, kun pelit kerran samassa nipussa.

Nyt vaan pelikioskille, että renkaat soi.

Kirjoittanut

Toivottavasti laitoit sisään

Kahden jälkeen näyttää hyvältä. Valtaosa muista lapuista on jo laulukuorossa. Hyvät haut kahteen ekaan on kuninkaalla ollut etenkin ekan Jetstream!