Kirjoittanut Sourpapa
Pysyvä linkki tähän keskusteluunVermon vaa´alla
Jos ensin tarkastelee vuodenvaihteen raviuudistuksen toimivuutta täällä esiintyvien kirjoitusten määrän perusteella, se kielii ravipeliharrastuksen selvästä vähentymisestä. Aikoinaan Veikkauksen sivuilla oli tyystin toisenlaisen innostus. Kirjoittajia oli ainakin kymmenen kertaa enemmän kuin täällä.
Pelikierros on urheilullisesti tasoton, mutta siitä en ole pelaajana yleensä piitannut muuten kuin sen suhteen, että vaihdot putoavat. Muuten on sama millaisia koneja on juoksemassa. Itse asiassa tasottomissa peli-illoissa asiantuntemuksen merkitys vaan kasvaa. Vaihtojen vähyys on tietysti hyvinkin ikävä asia.
1.lähtö: Kierros on vähän sellainen, että melkein joka lähdössä on ylipelattu suosikki, minkä mielellään suolaisi. Tässä lähdössä suosikki 1.Kamikaze Comery on nopea ja vahva hevonen, mutta loppusoralla sitä on välillä vaivannut letkupäisyys eli voitontahdottomuus. Kuskikaan ei ole mikään maailmoja kaatava. Jos suosikki saa ajaa keulassa mieleistään vauhtia, on voitto tietysti lähellä. Mutta jos jalat ovat vähänkin puuduksissa viimeisellä satasella, ohi voivat tulla ainakin Maggie´s Boy, hyvinkin lahjakas Bosse´s Lindy ja Bisquito. Tämä nelikko lapulle.
2.lähtö: Jälleen edellästäkin voitontahdottomampi suosikki. Nyt on jo pakko suolata. Pelihevosiksi kelpuutan 3.Amazing Koksin ja 10.Con Affetton. Edellä mainittu on saanut Teivaisen vahvistukseksi ja se on paljon se. Jälkimmäinen on häiriöille altis, mutta muuten vahva kuin mikä.
3.lähtö: Päivän päälähdössä riittänee suosikkikolmikko eli 4.Vaiva, 9.Marimin ja 10.Sirun Valpuriina. Nämä ovat kuningatar-kisatason hevosia. Tammalähdöissä vaanii silti aina se kuuluisa yllätys, mutta siihen on osaa nyt varautua.
4.lähtö: Suosikki vaikutti viikko sitten jo pruuvissa ja lämmityksessä kilpialukelvottomalta, mutta voitti silti lähdön. Kun ottaa tuon epävarmuuden huomioon, tässä kannattaa sittenkin lyödä vetoa todennäköisemmän vaihtoehdon puolesta eli että Marshland Sky ei voita lähtöä. Tosin se vaatii sitten useamman merkin raapustamista (2,3,5,6,8 ja 10).
5.lähtö: Tätä lähtöä pelkään eniten etukäteen. Panen lapulle vain suosikkikaksikon, mutta ne voivat saada niin vaikean juoksun, että voittaja on joku muu. Jos Venäläinen ajaisi heti vaan kylmästi eteenpäin, niin eiköhän sille takasuoralla keulat annettaisi. Eri asia on sitten kuin paljon alkukiihdytys maksaa lopussa. Siis 8 ja 9.
6.lähtö: Tässä on sitten koitettava suosikilla, vaikka kovin mahtavaa luottoa ei siihenkään ole. Oliver Jar saanee keulat, kun Nitro Kemp saa sydärin vasta loppusuoralla ja nielaisee siinä vaiheessa nitrot kurkkuunsa ja painaa kaasun pohjaan, ellei ole peräänajon vaaraa.
No, ehkä pitäis vielä tehdä joku paikkolappu, sen verran epövarmoin miettein olen liikenteessä noiden kahden viimeisen lähdön osalta.