Usvaisista puskista Jackpottiin

Laskin harjanvarren maahan. Helvetin suurta kusiaista ei enään näkynyt missään ja reitti näytti olevan selvä. Painauduin talon rapattua seinustaa vasten aikomuksenani syöksyä rappukäytävän ovelle. Juoksin niin kovaa, kuin kintuista pääsin. Tunsin kuinka poskeni lepattivat vastatuulen voimasta ja samalla tunsin kuinka yht'äkkiä käsistäni otettiin kiinni jalkojen jäädessä potkimaan tyhjää. Pari valkopukuista oli tarttunut minuun rautaisella otteellaan ja he raahasivat minua kohti ajoneuvoksi naamioitua alustaan. Huusin kuin pistettävä sika ja pian tunsinkin piston käsivarressani. Syöksyin mustaan aukkoon, jonka toisessa päässä odotti valo. Tuskin tämä kuitenkaan taivas oli?, ei vaan hetkenpäästä heräsin johonkin sairaalasängyn tapaiseen sidottuna, kolmen valkopukuisen katseiden alla.

"No, mikäs on vointi tänään, vieläkö kiukuttaa?":kysyi hahmoista kookkain. "Ei, missä olen? janottaa...":sain vaivoin soperrettua. Posket tuntuivat puutuneilta ja pää humisi omituisesti. Hahmo piti taukoa ja aloitti sitten:" Olette nyt sairaalan vuodeosastolla ja voitte lepäillä muutaman päivän. Teidät on sidottu petiin ihan itsenne ja henkilökunnan suojelemiseksi, mutta teidät päästetään irti, kun osoitatte normalisoitumisen merkkejä. Muistatteko mitään eilisestä?" Yritin muistella, mutta en tosiaan muistanut kuin pieleen menneen ravikupongin ja tv-selostajan vahingoniloisen naurun. Muuta en saanut mieleeni, joten sanoin: " ei oikein nyt muistu mieleen". " No, ehkä teidän on nyt syytä lepäillä, kyllä ne asiat sitten aikanaan selkeytyy":totesi hahmo ja johdatti kaksi muutakin ulos ovesta. Huoneeseen laskeutui hiljaisuus ja nukahdin.

Kone pudotti lentokorkeutta ja kohta olisi hyppäämisen vuoro. Tarkistin tavarani ja repun kiinnitykset, samalla kaivoin lompakosta rypistyneen Cadillacin kuvan ja annoin sille moiskispusun kavereiden suudellessa vaimojensa ja lastensa kuvia. Olimme kuin yhtä suurta perhettä, veriveljet ja siksi tunnelma oli käsinkosketeltavan haikea. Pian nähtäisiin taas maassa, mutta matkassa olisi vielä monta mutkaa. Alla rytisi ja paukkui, välillä kone vavahteli kiivaasta ilmatorjuntatulesta, kunnes yhtäkkiä luutnantti antoi merkin ja vetäisi koneen sivuun liikkuvan oven auki. Liukukiskoon kiinnitetyjen turvaköysien laakeripyörät alkoivat kitistä miesten noustessa jonoon ja liikkuessa eteenpäin.

Ykkönen ulos:huusi luutnantti ja löi kädellä ensimmäistä olkapäähän ja samantien mies syöksyi ulos koneesta. Laitoin käteni ristiin ja rauhoittelin ajatuksiani. Tunsin läimäytyksen vasemmassa olkapäässä ja muistelin kesää. Isälläni oli tapana läiskiä hyttysiä olkapäistäni ihan ilkikurisuuttaan. Oli kaunis kesäpäivä ja olimme perunapellolla, samassa ajatukseni katkesi kunnon tömäytykseen keskiselässä. Tunsin putoavani ja kuulin perässä kaikuvat luutnantin sanat:" ja perkele, meneehän se kutonenkin". Ilmavirta herätti minut ja samassa laskuvarjoni lävähti auki. Olin sysimustassa yössä ja ainoat valopilkut alhaalla olivat lämpimiä tervetulotoivotuksia. Roikuin valjaissa kuin pyörtynyt lehmä riippukeinussa, mitään ei ollut tehtävissä ja piti antaa mennä vaan.

Ympärillä näkyi sankkaa metsää, mutta suoraan allani näytti avautuvan suuri peltoaukio. Jalkateräni koskettivat maata ja oikeaoppisesti lähdin samantien juoksemaan, kunnes vajaan parinmetrin päässä kaaduin raahautuen loppumatkan kuraisella pellolla. Naamioituminen oli suoritettu ja nyt piti vain nopeasti päästä irti laskuvarjorensseleistä ja haudata varjo maahan. Kaivoin helvatan moisen montun ja lopulta minulla oli oikein vaikeuksia saada multaa ja vetistä liejua heitettyä ylös. Olin kuitenkin tosi hyvä linkoamaan lapiolla, joten työ sujui kuin tanssi. Samalla huomasin, että montun reunat olivat niin liukkaan saviset, että en päässyt kiipeämään kuopasta pois. Olin laskuvarjomonttuni vanki. Onneksi varjo, joka oli tarkoitus haudata, oli jäänyt kuopan reunalle ja loisti kilometrien päähän opastaen mukavat paikalliset paikalle. He nostivat minut ystävälisesti ylös montusta, ottivat aseeni ja kantamukseni kantaakseen sekä tarjosivat yösijaa.

Kaiken tämän he tekivät aivan pyytettömästi ja minun piti vain näyttää heille muutamia paikkoja kartalta sekä kertoa miten vahvat joukot ja miten hieno aseistus joukoillamme on. Kerroin innokkaasti ja pakko myöntää, hiukan ylpeillen joukkojemme sijoituksesta ja mahtavasta aseistuksesta. Lopulta mukavin näistä paikallisista, Kurt niminen koppalakkipäinen herrasmies tarjosi minulle naukut sekä tupakkaa. Nautittuamme virvokkeet hän lupasi viedä minut ajelulle ja näytellä vähän paikallisia nähtävyyksiä. Olin innoissani kuin pieni lapsi. Ajelimme Kurtin kanssa kohti maaseutua, kunnes hän pysäytti erään metsikön laitaan. Hän pyysi minua kurkistamaan erääseen monttuun, joka oli kaivettu metsän reunalle ja kas pohjalla olikin pari tuttua kaveria jotenkin luonnottomissa asennoissa. Sitten pimeni.

Heräsin taas sairaalasta painajaisen jälkeen ja olin yltä päältä hiessä. Samassa muistin, että tänään oli jackpot kierros Kuopiossa ja rivi olisi saatava sisään, hinnalla millä hyvänsä. Sain painettua varpaalla sängyn reunalla ollutta hälytysnappia, jonka jälkeen hoitajatar muutaman mieshoitajan seurassa kiiruhti luokseni. " Onko jokin hätänä?":hän kysyi. " Pakko ottaa yhteyttä kabinetin poikiin, heidän numeronsa on kännykässäni, joka on varmaan teillä jossain?":vastasin hänelle. "On kyllä parempi, että lepäätte nyt vain, saatte sitten kännykän myöhemmin. Ottakaa kulaus tästä":neito sanoi ja kaatoi juomaa suuhuni yskänlääkemitasta.

Seisoin Kuopion radalla ja väistelin hevosia. "Tuu helvettiin sieltä, siellä on hevoskisat menossa": huusi joku ystävällinen sielu vasemmalta aidan takaa. Lähdin kohti tätä ihmistä ja ihmettelin hänelle miten hän on voinut joutua aidan sille puolen. Vaihdoin kuitenkin itsekin sujuvasti puolta ja sain kuulla, että Kuopion lähdöissä oli jo viimeinen 75 kohde menossa esittelyyn. Racerstiina oli kuulemma voittanut ekan pystyyn ja sama ohjastaja oli jatkanut heti toisessa lähdössä Lyckerillä. Tämän jälkeen oli voittovuoro siirtynyt muille ja kolmannen lähdön esittelyyn kaartunut Rydens Cindy sekä neljänteen Turbo-Urpo. Viidennen lähdön aikaan kaveri oli ollut kaljalla ja kuullut loppusuoran tasaisessa taistossa kaikuneen Heporin, Frankon, Bokerin sekä Sirun Valpuriinan nimet ja päätteli jonkun niistä vieneen ko. lähdön. Hänelle sillä ei ollut merkitystä, koska hänen kupongillaan olivat ne kaikki. Kuudennessa hän oli käyttänyt k-merkkiä, joten sen lähdön tulojärjestyksestä hänellä ei ollut hajuakaan. Kaveri kuitenkin osoitti lähtölistasta joukkoa hevosia ja sanoi, että kyllä se joku näistä oli. Sormi pyörähti nopeasti Digger Deanin, Deep insightin, Loran Heroxin,Big Braven,Smokin rosen sekä Thunder Islandin päällä.

Nyt jännitys kuitenkin tiivistyi, viimeisen lähdön asettuessa auton taakse. Hevoset liikkeellä ja hyvin pian Nieminen keulassa Day Cruisellaan Fivadi Flevo rinnallaan. Loppusuoralle tultaessa Fivaldilla on selvä yliote ja samaan aikaan takaa syöksyvät Jetsdream, Kiikkus Lordi ja Tamilphoto ahnaasti voittotaistoon. Forss aukaisee korvat, samoin tekee Utala ja Teivainen. Ilman täyttää odotuksen haju, se tuoksuu kuin lääke.. Samassa näkö sumenee ja annan ylen. Jackpotttttt.......kaikuu sairaaalan huoneessa osumien ropistessa metalli ämpäriin. Parantuminen on alkanut.