Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Jackpot-jahti S-joella..

Toto75-1: Heti ensimmäisessä kohteessa tarjotaan oivallinen paikka lentää laulukuoroon. ;)

Kun tuota idean tynkää hiukan olisi tarjolla 3 Villexin muodossa. Alle 10% osuudella 9-vuotias ori tarjoilee maukkaan rastin rivin alkuun. Vieskerin poika on ravikansalle tuttu lahjakkuus ja tähän nähden peliosuus on todella maltillinen. Päivän kunnosta ei ole tietoa, tämän vuoden avaus ei ollut ihmeellinen, mutta luokaltaan on kyseessä sellainen menijä, että tässä porukassa on aina mahdollinen.

Ensisilmäyksellä vastuksesta voi sanoa vain yhden asian: Laukkaaltista porukkaa. Liki jokainen lähdön valjakoista tuntuu olevan kovin herkkä hypylle ja näin suurikin yllätys on täysin mahdollinen.

1 Tesantti on ollut epävarmassa iskussa ja taulun voittokin tuli melkoisen vähäpätöisestä porukasta. 6 Virijorin suosikkiasema on vähintään kummallinen koska "sijoittuja" ei ole mitään ihmeellistä näyttänyt pitkiin aikoihin. Viimekertainen 3.sija tuli hyvällä ajalla, mutta ei mitenkään erityisen hienolla esityksellä.

Viime vuosina varsinkin montessa hienosti kulkenut 2 Lassikko on nyt esiintynyt edukseen myös kärryjen edessä. On tässä arvaamattomassa porukassa ehdottomasti rastin arvoinen vaikka voitosta on aikaa.. ja paljon.

Eli siis? Kaikki. Maistuu kovasti kun edessä on vielä muutamakin varmaehdokas.

Toto75-2: 11 Hose Dahlia on ollut murskaava. Komulaisen Classic Responselainen tuntuu omaavan kaiken mitä menestyminen vaatii. Paha paikka tottakai, mutta sen verran ilmavaa on meno ollut että alle 50% pelillä maistuu vielä ainoaksi merkiksi. Tiedä sitten onko kavereiden taulut vai mikä, mutta hieman on rauhallisesti rastittu edelleen?

Toto75-3: 10 Hallsta Lotus. Piste. On joka tavalla kotimaisia edellä sekä luokassa että päivän kunnossa. Varma numero 2. Koko kierroksen ykkösvarma. ;)

Frankon saama melkein 15% osuus tätä vastaan on jo jopati hieman hauska juttu.

Toto75-4: 4 Vivaldi Flevo vs. 5 Tamilphoto. Ei tässä taida muuta olla näköpiirissä vaikka kuinka kääntelisi. Keulat? Juoksupaikat?

Ja ylivauhti? Hmm.. Vaikka yltyisivät juoksemaan tosissaan toisia vastaan niin happojen iskiessä näihin taitaa muut olla jo liian kaukana kuitenkin. :) Paljon ratkeaa siis kuskipallilla jopati. Palstalaisten lempilapsi, Teivainen versus Forss.. Tänään tulee kovin ketjuja illemalla. ;) Nyt on eläimet alla, eturivistä vierekkäin ja sitä rataa..

Kahta en rasti tällaiseen, hintaa tuplaamaan "turhaan".. Kolikko ilmaan, kruuna.. Flevosta varma kun prosentit on kohdillaan. Jos Forss saisi kiriin ajoissa.. eikä turhan kaukaa.. ja jos Tamil ei saisi hölkätä 1800 metriä.. Jos, jos..

Ja nyt tuli pelipäätös. Ei niinkään hevosiin tai kuskeihin nojaten.. On Flevon ruuti vieläkin kuivaa vaikka 13-aikaiset taulusta puuttuu lähiajoilta. ;)

Toto75-5: Maratooni on mielenkiintoinen ja vaatii omissa papereissa isomman rastituksen. Sen enempiä jorisematta listaa tiskiin. ;)

5,6,10,11,13,14..

Toto75-6: 4 Magical Queen on saanut kantaakseen yli 60% osuuden rasteista. Kova taakka, viimekertainen huomioiden, jopa suunnaton. On tottakai yksi merkki, mutta ei mielestäni ole vielä varma-arvoinen.

9 Callela Benefit, 10 Racerstina, 11 Amanda Duo ja 6 Elegance Kemp mahtuvat mukaan. Suosikin lievän kysymysmerkin takia em. nelikko potin toivossa.

Toto75-7: Sen enempiä ihemttelemättä viimeiseen varma myöskin. 8 Strong Boy D.K..

Siitä odottelemaan ja kalastelemaan jotain ajatuksia ja bonusta jahtaamaan..

Vastaukset

Kirjoittanut

seinäjoen finaalit

Hyvä insertti! Näitä kaivataan.

Itse pidän tänään kuitenkin huilipäivän, ja seuraan ravit takkatulen loimussa.

Finaalit ovat riittävän vaikeita ilman säävarauksiakin. Olen pohtinut pääni pahki vuosien varrella kuka hyötyy rapakeleistä. Olen tullut samaan johtopäätökseen kuin eräs porilainen mestari että kurassa suosikit vain korostuu. Vaikeimman kautta mennään kun yrittää pitää "rekisteriä" hevosista joilla henki ei kulje kosteassa tai pakkasessa tai mikä on matalaliikkeinen ja kuka harppoo päkiöillään.

Kelin takia en väliin jätä, mutta finaaleissa on riittävästi hyviä juoksijoita joka lähtöön. Sitten vielä näitä Kalle-Kustaan hevosia, joista niistäkin olen ihan pihalla kun ei tule lahden takaisia raveja seurattua yhtään. Kalliiksi tulee kun suosikin saa kiinni viiteen merkkiin. Pyrrhoksen sanoin "vielä yksi tällainen osuma raveissa ja olen hukassa!"

Kirjoittanut

Finaalit!

Pitkästä aikaa sananen tännekin, kun näitä finaalikierroksia on kovin mukavaa pohdiskella.

Ekassa maistuu kovasti 11 Bokalle, jonka uskon ravilla olevan aivan kärjessä. Kunto on kiviaitaa. Voi olla, että tulee kuitenkin varmistettua aika leveästi...

Toisessa tekisi mieli hakea vastavarmaa Pähkinänsärkijälle. Mun mielestä 3 Edwin Ice on hyvä merkki, kun sitä puolet vähemmän kuin 11 Hose Dahliaa. Kylliäinen on tosi luottavainen.
Toki Komulaisellakin on ihan hyvät saumat huippukuntoisella oriillaan. Ajaisiko Arto Tommin rinnalle prässäämään? Kovan matkavauhdin jälkeen tämän voisi korkata jälleen täyteen iskuun noussut 8 Super Model, jota on varmaan heikosta paikasta johtuen pelattu yllättävänkin vähän.
Ja eikös tuo 9 Magical ole kanssa joskus tehnyt ihan asiallisia kirejä? On täysin pelaamaton...

Järki ei kehoita pelaamaan 10 Hallsta Lotusta vastaan tai sitä suojaamaan, vaikka sydän kenties niin käskisikin. Uskon järkeen.

Mä en jätä Katin hevosia pois lapulta, joten molemmat mukaan. Prosentit on mun mielestä ihan oikein, koska Tamilphoto saanee vetää keulassa suht rauhassa, kun kukaan ei halua uhrata omaansa. Vivaldi jää taas takapareihin ja ehtii kirissä ehkä tuntumaan, mutta tuskin ohi. Kuitenkin molemmat lapulle, koska mä en Katin hevosilla putoa.

Pitkällä matkalla 6 Tabacco Master ja 14 Antonio Duo maistuvat tosi paljon. Edellinen oli jättihyvä viimeksi ja juoksee nytkin keulassa. Jälkimmäinen puolestaan on noussut iskuun ja eikös Antonio ole ennenkin pitkällä matkalla pärjännyt?
10 Order By Koffe jää vielä harkintaan.

Tammojen taistossa täytynee vain väkisin laittaa 4 Magical Queen lapulle, vaikka ei maistu ollenkaan. Typerää sillä kai olisi kuitenkin pudota...
9 Callela Benefit sen sijaan tuntuu tosi hyvältä rastilta. Pidän tätä valtavan hyvänä tammana, joka ainakin viime startin perusteella on taas tikissä. Olisiko Magical Queen vielä hieman vajaa? Jos saisi edes pientä prässiä matkalla...

Päätöskohde onkin sitten todella mielenkiintoinen. Suosikikseni taitaa nousta 3 Marlon Om, joka lienee keulasta aika lähellä. Hieman epävarma kuva tästä tosin on.
Maukkain rasti on tällä hetkellä 7 Kaffir Face. Lutfi kehuu ja minä uskon. Toivottavasti ravaa koko matkan.
8 Strong Boy D.E. lienee jonkinlainen pakkorasti. Kunto näyttää olevan kohdallaan, mutta juoksusta saattaa muodostua raskas.
9 Renommee d'Obret ei ole ihan kyvytön sekään. Aika maltillisesti pelattu, mutta kuski on täysi kysymysmerkki.
6 Maxwell Mayday saattaisi hyötyä paljonkin raskaasta kelistä..?
Ja sitten suomalaiset. 5 Womanizer S saa taas näyttää täyden osaamisensa ollakseen aivan kärjessä. Tuntuu ehkä hieman liikaa pelatulta.
3 Express Type puolestaan tuntuu rahtusen alipeltulta, jos olisi jälleen kolmanteen starttiin tauolta parhaimmillaan...

No, siinä sitä olikin. Tuosta pitäisi saada vielä lappu tai pari muovattua.

Tuuria Seinäjoelle!

Kirjoittanut

T75 Lipuke Seinäjoelle.

5,9
3.Edwin Ice
10.Hallsta Lotus
4,5,8
5,6,10
4,9,10
3,4,5,6,9

13,50e

Kirjoittanut

viritys

Pakko kokeilla kun bonusta pukkaa.

Ravipäivä ja lähto Seinäjoki 14.04 L5
Pelimuoto Toto75
Valinnat 3,6,11(2,1) / 2,3,5-7,11(8,10) / 10(1,4) / 2,4,5(8,1) / 10(6,14) / 3,4,6,8,9(10,11) / 8(3,5)
Panos 0,05
Hinta 13,50
Voitto 0,00
Palautus 0,00
Loppusumma -13,50
Pelin tila Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä

Kirjoittanut

Oma yritys

Seinäjoelle:

Ravipäivä ja lähto Seinäjoki 14.04 L5
PelimuotoToto75
Valinnat 2,9,11(6,1) / 3,6-8,11(5,2) / 10(1,4) / 5(4,2) / 6-8,10,14(1,3) / 4,6,8-10(3,11) / 7(3,8)
Panos 0,05
Hinta 18,75
Voitto 0,00
Palautus 0,00
Loppusumma -18,75
Pelin tila Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.

Onnea peleihin!

Kirjoittanut

No tällaiset

Kaksi lappua sitten lopulta, oli se järkevää tai ei:

1,2,3,6,9,11,12
3,6,8,9,11
10 Hallsta Lotus
4,5
6 Tabacco Master
4,9
3,7,8

420 riviä / 21,00 €

11 Bokalle
3,8
10 Hallsta Lotus
4,5
1,5,6,10,13,14,15
4,9
2,3,5,7,8,9

336 riviä / 16,80 €

Kirjoittanut

ykkösrivini

1-3, 6,7, 9,11,12
11
10
4,5
1,3,5-7,9-11,13-16
4,6,9
3

28,8e

todella kovat varmat, hose , hallsta ja marlom om - jokainen voittaa selvähköllä erolla, oletukseni.

Kirjoittanut

bonukselle

koitetaan osua... Varmoiksi Tamilphoto ja Antonio Duo. Ensimmäiseen K,niin ainakin mukana...
K
3,6,11
1,4,10
Tamilphoto
Antonio Duo
4,9,10
3,7

Pelionnea !

Kirjoittanut

Ilman sepustuksia

9(6,2) / 3,11(6,7) / 10(1,4) / 5(4,2) / 12-14(10,6) / 4(9,6) / 2,3(8,9)

Vain seiskat kelpaa tänään

Kirjoittanut

bonusjahtiin seinäjoelle!

Pelinumero 438547939
Pelin tila Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä
Hevoset 2,3,6,9,11(1,12) / 3,6-8,11(5,2) / 10(1,4) / 5(4,2) / 6-8,10,14,15(1,3) / 4(9,6) / 2,9(3,8)
Panos 0,05 €
Summa 15,00 €

Kirjoittanut

Lisäys

Kyllä se vaan oli vielä 6 Maxwell Mayday lisättävä tuohon jälkimmäiseen lappuun.

Tuureja matkaan!

Kirjoittanut

Siinäpä

se minun osaltani.

Kirjoittanut

olipa hyvät varmat

11, 10 ja 3

en kattonu ku tuon marlom 3 ..hyvä päätös lauantaille

orlando croftin yllätykseen saa olla tyytyväinen, että rivillä jotain arvoa