Kyllä vaikeelta kierrokselta vaikuttaa (=paljon rahaa jaossa 7 oikein tietäjille)
Varmojen pohdintaa:
Oliskohan ekaan kohteeseen Aapo Milleri saletissa? Jos Teemu vaan uskaltaa ajaa piikistä.
Kolmannessa kohteessa Turoveli normaalisti hoitelis tälläisen porukan, mutta tauko taitaa vaikuttaa vikoilla metreillä, joten ei kai sitä varmaksi uskalla jättää?
Neljännen kohteen Ranch Kelly olisi myös paremmalta paikalta kelpo ehdokas varmaksi, mutta Mikkelissä tulee kiire takaa vaikka hyvä hevonen tähän lähtöön onkin.
Myös viimeisen kohteen Ultimo Broddea voisi harkita kupongille yksin, mutta taitaa sinne päätyä myös All In, sen verran kovassa lyönnissä tämäkin.
Vastaukset
Kirjoittanut korppi
mi t75 5
tämä 5 kohde on kimurantti onko ehdotuksia??
Kirjoittanut SShaki
Voitan takuulla
Jätän väliin koko pelin ja voitan kun panosta.
Kirjoittanut Mummolaan
Mikkeliin
Osaako joku selittää, miksi Pihlajan Aaroni on 46% suosikki T75-5:ssa?
Ruuna on juossut rahansa keulassa tai toisessa sisällä, ja kyennyt ohituksiin ainoastaan lyhyellä kirillä. Nyt on 20m pakkia ja ulkoradan kiertämistä tiedossa -> EI IKINÄ!!! Vanhoilla meriiteilläkö tätä aina vaan pelataan?
Kirjoittanut Kenraali Kopotikop
Toto75-5
Samaa mieltä, Pihlajan Aaroni jää ulos koko kupongilta.
Mukaan myös Helmin Roosa (maistuu etenkin jos juoksee ilman kenkiä) ja Köppinen (jaksaa aina puskea loppuun asti).
Kirjoittanut Tenolle kalaan
75 peliin
- Helmin Roosan nykybalanssi kengät jalassa? Ilman kenkiä otti laukkoja. Lapulle.
- Franko tauoltakin peleihin. Seppo tuo kunnossa starttiin. Suosikki?
- Noriko tekee terävän kirin toisesta sisältä. Ei voi unohtaa.
- Ekassa Aapo Milleri ja Virin Camilla ikäluokka hevosia?
Kirjoittanut stmi
mikkeli
4 Ranch Kelly ei taida ehtiä tuolta paikalta.? onpa paha ehdotuksia.??
Kirjoittanut opserveri
Kyllä
se RK ehtisi jos saisi nohevamman kuskin sinne istuimelle.
Kirjoittanut pihlaja
aaroni
Onhan toi Pihlajan Aaroni ollut oikein hyvä muutamissa viimeisissään. Helsingin kurassa teki hirmujuoksun ja ruotsissa juoksivat kilpaa halsta lotuksen kanssa josta ymmärrettävä väsähtäminen. Viimeksi myös hyvä esitys pohjoismaiden mestaruudessa, pahasti vaan oli pussissa.
Kirjoittanut raskaat saappaat
Upottava kurarata
Mikkelissä yllätyskierros tulossa.
Rata varmasti liejuna.
Kirjoittanut Petsari2
Ei ollut
Pihlajan Aaroni Kontion mukaan kuulemma väsynyt vaan ihan itsesuojeluvaiston takia hiljensi. Ja jotkut ovat tänne kirjoittaneet, että Turussa olisi jäänyt vähän ajamattomaksi, niin kyllä ne prosentit ihan oikein mielestäni ovat.
Kirjoittanut aribond
viides lähtö
Voin olla yössä kun väitän, että 1 Helmen Vilin pitäis olla n. 45% suosikki tässä lähdössä ja äskettäin oli pelattu vain 3%.Kakkossuosikkinani on 5 Noriko,arvioni 20% ja suunnilleen 10% siivut tarjoan 12 Pihjalan Aaronille ja 14 Köppiselle,hyvienkään hevosten ei ole helppoa voittaa takamatkalta,varsinkaan Mikkelissä. Normaalijuoksun kululla voittaja on jompikumpi paaluhevosista,mutta kuten tiedettyä yksittäisessä ravilähdössä voi tapahtua mitä tahansa...En ole lopullista laputusta saanut viel ns. pakettiin,mut saatan kokeilla Helmen Viliä ituvarmana muuten niin vaikealla kierroksella
Kirjoittanut heguli
aribondilla
asiaa.Prosentteja en osaa laskea mutta Helmen Vili voipi olla liki.Puikkonen ens.kohteeseen.Amazing Koks kierroksen varma.Niin ja Rosimo saattaa pärjätä.
Kirjoittanut rahaa tulloopi
----
Helmen Vili kaipaa startteja kroppaan, joten ei vielä.
Kirjoittanut eiku kattelemaa
diffrent berowser
hyvä se vili oli, vaan mikä on päivän vire? onhan se voittanu vaikka kuinka kovia lähtöjä hyvänä
mulleki silmää pisti tuo outo vähä pelatuimmuus, mut on se osannu hyvemmälle hävitäki, tixa
Kirjoittanut MCmisell
kiinostaa..
mikeli on mielen kiintoinen rata.perustelut.
Maailman nopein rata?
Maailman hitain rata?
Jos ja kun aurinko paistaa sinseltä taivaalta,ei voi kukaan syyttää ratamestaria kavio urasta?
Kirjoittanut Panda
Lappu
Kokeillaanpas Spendermania ideavarmaksi ja vitoskohteeseen vain Viksanteri ja Köppinen.
1-4 9 10
2 4-7 9 10
1 4 6-8 11 14
1
4 14
9
4
29,40e
Kirjoittanut PILOT
Miikhaeli
L3:4 Play Like Devil kovassa vireessä ja kestää kuolemastakin hyvin. 7 Sweet Hopea pitäisi kai pelata, kun on tauon jälkeen ollut hyvä ja muistuu vieläkin mieleen 99-kesällä kun ei pystynyt vetämään Kalajoella tämän emää vaikka oli tipsinä Kokkolasta. Ei ollut meinaan voittajaakaan ostettuna lantillakaan, kellään.
L5:Ihan väärin pelattu lähtö näin etukäteen katsottuna. 5 Tärpätti kai vauhti riittää, 4 Virin Camilla nyt tosin Asikaisella ja 3 Krimori voitti kepeästi Joensuussa. Kai nämä silti kukistuu noilla suosikeilla.
L6:6 Tir Du Caux ei saa varmaan voittajasta enää samaa mitä jostain lounaista Kaustiselta, mutta nyt kulkee niin kuin tämän junan pitääkin. Tai ainakin on nuo pari viimeistä kulkenut.
L7:14 Hurja-Aapeli kantanut suosikin paineet jo pari viimeistä kertaa ja nyt ei ole edes suosikki. 5 Weisker ei ihan joka kerta ravaa, mutta on aikas vähän pelattu jos tietäis että nyt ravais.
L8:4 Briso Herman oli sen verran hyvä viimeksi, että jos tuosta pääsis vaikka suoraan kuolemaan kiertelemättä, niin voi olla aika korkealla. 9 Demon's Play jatkaa Antilla eikä maistu näemmä prossien puolesta vieläkään kellekkään.
L9:13 Franko ja 14 Köppinen kai tässä kiertelevät lähelle. Jos ei sitten 1 Helmen Vili ole yhden startin jäljiltä noussut voittokuntoon.
L10:Jos sisäradat eivät pääse alussa sopuun paikoista, niin 6 Green Pepper voisi iskeä niiden kannasta kaksariin. Mainitaan nyt vielä, että 4 Dancing Darkness voitti Rovaniemellä nappireissulla tosin - mutta voi saada semmoisen nytkin.
L11:12 Alone Hope on ollut koko ajan minusta aika kovassa kunnossa ja kiertää nytkin sinne päin jos ei keula saa vetää ihan löröä.
Kirjoittanut pipipää
mietteitä
Viiden porukkaan olen pruukannut hevoset lähdöittäin laittaa joista sitten varsinainen karsinta suoritetaan
T75/1 Aapo Milleri, Krimori, Virin Camilla, Tärpätti ja A.T. Vekkuli. Näistä sen pitäisi löytyä jos itse meinaa mukana pysyä.
T75/2 Tämä on paha. Quality Pilot, Flower's Windy, Jane Sisu, Snowline Storm ja Rocky Value, joista Tammimetsän hevonen täysin unohdettu. Paikka toki huono, mutta pitkällä tähtäimellä voi tuoda rahaa älyttömät kasat.
T75/3 Tässä ei viisi etukäteen valittua taida riittää. Näistä karsitaan. Viksun Tyttö, Lintan Pysti, Humun Humu, Veisker, Waru, Piispalan Santeri!, Hurja-Aapeli ja Virin Santeri. Tähän en minä saa varmaa se on varma.
T75/4 E.V. Towine, Briso Herman, Olivia Pepper, Ranch Kelly ja Only Excel. Kahdella minusta parhaimmalla surkeimmat spoorit, joten rohkeutta tarvitaan.
T75/5 Suivikas,Noriko, Pihlajan Aaroni. Franko ja Köppinen. Vai Suivikkaan tilalle Helmen Vili tai Helmen Roosa. Ei kai?
T75/6 Koks jää varmasti pois mikä saattaa kaduttaa sillä taivaisiin sitä ei ole pelattu. Joe's Postman Pat, E.V. Divine, Anthony, Bullo Citrullo ja Kingcobra. Takarivi voi olla vahvoilla, ja niistä se vähemmän pelattu.
T75/7 Pahin mahdollinen näistä kaikista. Ultimo kerännyt peliä, mutta sitten onkin tasaista. En tiedä kuuluisiko Ultimon olla edes suosikki. Feel So Good, Ultimo Brodde, Briso Dominic,Incredible Dream D, Jetstream, Kiikku's Lordi ja Alone Hope tulevat melkoisella varmuudella kaikki lapulle. Bizon Bacista uskon ja toivon että siellä on suurin selittäjä Anttilisä.
Nähtäväksi jää kuinka metsään menevän rivin tai rivit näistä aikaan saa. Tuureja kaikille ja erinomaista viikonloppua kauniissa syyssäässä
Terv. P
Kirjoittanut patric metric
Mikkelin T75
Ihan aluksi pitää todeta, että lappua ei kannata jättää sisään liian aikaisin.
Sään merkitys on suuri ja mahdollinen vesisade pitää ottaa huomioon ainakin varmoja valitessa.
Kolme kisaa on maileja ja neljä 2100m matkoja.
Noin alustavasti ottaen, mailit on tässä ehkä helpompia pelikohteita.
Melko tarkkaan tiedetään keulahevoset ja näin tehtäväksi jää niiden ja vahvojen pelihevosten paremmuuden arvioiminen.
Joe´s Postman Pat pitää keulan, mutta alkuun tulee haastetta ja avaus voi venyä yllättävänkin pitkäksi. Kaikki tämä sataa Ari Moilasen ohjastaman Bullo Citrullon laariin.
Edes sopuisa avaus ja hitaanlainen matkavauhti ei vie mahdollisuuksia Markku Niemisen valmentamalta ikäluokkahevoselta. Moilanen ajaa heti eteenpäin, kun vauhti rauhoittuu ja vahvalla hevosella on ihan hyvä sitten kontrolloida juoksua keulan rinnalta. Keulakin voi olla tarjolla aggressiivisella ajolla.
BC ei ollut viimeksi märällä radalla parhaimmillaan, mutta meni sitä edeltävässä startissa Solvallassa 13,6 2100m. Se on tässä porukassa melkoisen kovaa valuttaa.
Tästä otetaan varma sillä varauksella, että T75 lähtöjen alkuun mennessä ei ole rata kastunut liikaa. Jos keli mene märäksi, pitää tilanne arvioida uudelleen.
Ultimo Broddelle ei kukaan järkensä säilyttänyt ohjastaja ala vastaamaan. Siksi väkevä peli on kyseessä. Rovaniemen T75 kierroksella UB dominoi lähtöä keulasta ja loppusuoralla vain kuolemanpaikalla juossut lahjakas Valiant Kemp pysyi perässä, muut ehtivät vain jäämään.
Nyt Voitto Karppisen huippukyky vetää lähdöstä maaliin ja lopussa sisärata vetää. Kaksaria kapeasti isolla vain Mystery Velvetille ja Feel So Goodille. Veikkaan Myssyä johtavan taakse, ja Okkolinin hevosta kolmanteen sisään. Tänään sieltä paikalta ei ole pussitusriskiä ja tilaa tulee varmasti.
Ultimo Brodde kelpaa siis kierroksen pankiksi.
Kierros on siltikin erittäin haastava eikä olisi lainkaan huono asia löytää vielä yhtä ideavarmaa, jolloin muihin lähtöihin jäisi merkkejä enemmän.
Ellei varmaa löydy, niin sitten pitäisi ainakin päästä muutama lähtö pelaamaan kapeasti.
Ensimmäisessä lähdössä lienee helpompi mainita ne muutama hevonen, jotka lähtöä ei ainakaan voita, kuin ne jotka sen voittavat. Tärpätti-mies Eero Laitinen latelee alkusanat tähän käsikirjoitukseen päättämällä, ajaako keulasta vai jällkeen kerran johtavan takaa.
Starttinopea Virin Camilla sai viimeksi Tärpätiltä keulat ja tappeli siitä Carmelaa vastaan minkä pystyi. Tärpätti ei pysynyt näiden kahden kovan perässä, ja näin voisi kuvitella, että Laitinen valitsee tässäkin selkäjuoksun.
Näin Virin Camilla voisi olla se ykkösmerkki keulajuoksulla. Aapo Milleri, Tilun Veto, Krimori, Wizard Stina ja Rolleri ovat pahimmat väkevät haastajat.
Puikkosen ajamalla Hurmuri-Humulla on ikävä paikka. Hovi-Arilaisen ruunan kunnossa ei ole mitään vikaa. Kapeasti pelattuna Virin Camilla, Tilun Veto voisivat olla ne parhaan merkit.
Toinen lähtö on kimurantti. Tir Du Caux pystyy voittamaan lähdön vaikka kuolemasta, jos on niin hyvä kuin miltä nyt vaikuttaa. Quality Pilot on hyvällä paikalla ja todella väkevä loppukahinoissa. Kapeasti pelattuna nämä ovat lähdön parhaat merkit. Ida´s Orester vaatii tässä suojajuoksun ja edellämainittujen epäonnea voittoa ajatellen. Ylipelattuna se ei Spendermanian tavoin mahdu omalle lapulleni.
Call It Quits on parantanut viimeisissään ja on tässäkin pelihevosia. Jane Sisulla on ikävä paikka. Kunto on kuitenkin hyvä ja tuureilla.... Takaa ei tänään voiteta.
Kolmosessa ajetaan alussa rehdisti kilpaa ja avaus venynee. Kierroksen paras yllätyshaku on ehdottomasti Pispalan Santeri. Se on ehdottomasti oma suosikkini voittajaksi ravia mennessään. Tässä olisi mielestäni ideavarman ainesta, mutta pitää vielä miettiä peliteknisesti lappua, kun keli on selvillä. Humun Humu on ylipelattu raakasti ja Kouvolassa edellä mainitun sekunti ja metrikaupalle piessyt Setelisottiisi maistuu enemmän.
Viksun Tyttö avaa kovaa ja sillä voidaan ajaa keulasta. Täysin pelaamattomina Veisker ja Lintan Pysti ovat mukavia merkkejä yllätysten hakijoille.
Hurja-Aapeli on parhaimmillaan niin HURJA, ettei sen voitonmahdollisuudet katoa takamatkaan vaan mahdolliseen laukkaan.
Nelosessa Spendermania on ylipelattu, eikä voita tätä lähtöä neljännestä sisältä. Keulaan ei ole mitään asiaa asiaa mikäli Olivia Pepper pysyy ravilla sinne kiihdyttäessään. Myös E.V Towine lähtee kovenpaa kuin Spendermania ja voi päästä seuraavaksi keulaan. Sille haasteen tarjoilee välittömästi Briso Herman, eikä ole täysin mahdoton ajatus, että Toivselle kelpaisi sen selkä.
Ranch Kelly lienee lähdön paras hevonen ja tulee jossain vaiheessa eteenpäin. Only Excell ei ole juuri tätä huonompi, ja tekee parhaimmillaan murhaavia kirejä.
Nyt voi olla hyvää selkää tarjolle maalisuoralle asti. Brave Eight on takarivin kolmas kova, muttei ole ollut viimeaikoina ihan terävimmillään. Alipelattuna sekin olisi kuitenkin mukava mahduttaa lapulle väijymään muiden epäonnea.
Helmen Vili olisi varmavalintani, jos se olisi samassa kunnossa kuin viime syksynä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan voittoa ajatellen hevosen pitäisi parantaa ihan jonkin verran. Keulasta varmaan ajetaan ja voi olla, että siitä ruuna innostuisi vastailemaan.
Suivikas voisi myös keulasta voittaa, muttei tee sitä kuolemasta, vaikka siitäkin menee mainiosti.
Hieman ylättäen Stable Aaron Rowanin Pihlajan Aaroni on pelattu suosikiksi, vaikka se ei tunnetusti ole mikään kiertelijätyyppi.
Sen sijaan sitä on huippukuntoinen Köppinen joka onkin lähtöön ykkösmerkkini Antti Teivainen rattaillaan. Tehtävä ei ole helppo, mutta ei mahdotonkaan.
Toki joku etukarsinan hevosista saa nappireissun ja voi terävällä kirillä napata voiton, mutta Köppinen on varmasti voitokamppailussa ja takarivin paras merkki ennen Pihlajan Aaronia ja Helmin Roosaa. Köppisen ja Pihlajan Aaronin prosentit pitäisi olla toisin päin.
Tästä rakentelemaan lappuja
Tikkurivi voisi olla kuivalla radalla vaikka:
Virin Camilla
Quality Pilot
Pispalan Santeri
Ranch Kelly
Köppinen
Bullo Citrullo
Ultimo Brodde.
- pelionnea taas kaikille vaikealle kierrokselle -
Kirjoittanut Kenraali Kopotikop
Yhdellä varmalla mennään
Bullo Citrullo päätyi sitten meikäläisen kupongille ainoaksi varmaksi. Muihin lähtöihin tasaisesti suosikkeja ja ylläreitä niin paljon kun lompakossa oli varaa. TUUREJA!!
Kirjoittanut aribond
en ihan yössä...
...ollu Helme Vilin suhteen, vaadittiin tappioon täysin kengätön Köppinen,joka pääsi vielä kirimään niin ulkoa ettei HV varmaan edes älynnyt vastata,mut paras hepo voitti.
Kirjoittanut eevertti
yksi hyväkin 75-vihje
Mikkelin ratavihjeet olivat aika hienosti hajulla, isossa systeemissä 5 oikein ja kuuteenkin oli mahdollisuuksia vaan ei viiteen merkkiin mahtunut Briso Dominic.
Lisäksi systeemissä olivat osuneet varmaideat eli Ranch Kelly ja Amazing Koks.