Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Oulun lauantaiset T75-kisat

Oulu, Jaara, pakkas ukko ja T75? Kuulostaa jokseenkin kinkkiseltä yhdistelmältä, joka voi tuoda tullessaan vaikka minkä moisen rivin. =)

T75-1: Ensimmäiseen on hyvä tippua? ;) Varman hakeminen ekaan kohteeseen on ideana kova kun iso osa kansasta rakentaa pyramidinsa aina niin, että loppua kohden kaventuu..

8 Topper ei ole huono hevonen alkuunkaan, mutta niin riski pelikohde askeltensa kanssa, että näen tässä kaksintaistelun makua ilmassa.

9 Liekin Eko vs. 10 Keiman Pislari? Kaarlo Partanen (9) vs. Mauri Jaara (10)? =)

Tuoreimpien esitysten valossa ja erityisesti kuskin puolesta ensimmäiseen kohteeseen varmaksi 10.

Em kolmikon takana tulee tasainen rypäs hevosia, jotka kuitenkin ovat tässä kohtaa kautta ja tällä viivalla mielestäni selvästi suosikkeja jäljessä ja se näkynee myös maalisuoralla.

T75-2: Toisen kohteen tikulla odottaa 3.000€ ja viivalla on etukäteen katsoen tasaisen oloinen katras eläimiä. Suurta suosikkia ei tähän ainakaan omaan silmään löydy ja niinpä muutama rasti lapulle.

1 Elit Enrico teki karsinnassa hyvän juoksun ja on hyvältä paikaltaan ehdottomasti lappukamaa, mutta ei ole vakuuttanut muuten niin, että yksinäiseksi harkitsisi.

Omaa suosikin viittaa olisin valmis sovittelemaan 6 Oklaholma Åsin harteille. Tamman esitys karsinnassa oli väkevä ja samanlaisena tulee se myös tässä lopussa mukaan voittotaistoon.

4 Park's Bandit ja 5 Hit That lapuille samoin saatesanoin. Paikat ovat hyvät keskellä rataa ja kumpikaan menopeli ei ole mikään nolo kapistus. Voittokaan ei yllättäisi ja kaksariin kaksikko maistuu myös.

9 Eklas Queen on niinikään takuurasti lapulle. Hyvä paikka ja tasainen juoksu tiedossa. Marraskuussa pari starttia tullut kroppaan ja kesällä hienoja otteita esittänyt 5-vuotias kuuluu mielestäni joka lapulle.

11 Texas Gel pakkorasti ylivauhtisen varalle ja hevosen kohdalla ainakin itselle vieläkin pieni kysymysmerkki.. tämä nyt tuntuu venyvän ihan hyvin.

T75-3: Tasaisesti pelattu lähtö, jossa hieman näkemystä ainakin prosenttijakaumaan. 9 Sahara Daydream tuli viimeksi niin komeasti ja toi vielä loppuun asti, että Mika Forssin ajokista varma lapulle!

Tottakai pahimmat haastajat (suosikit) on arvottu paremmille paikoille, mutta juoksukulku voi hyvinkin olla tasaisempaa reissua saavaa suosiva ja näillä eväin Sahara Daydream nousee kohteen maistuvimmaksi merkiksi.

3 Pendolino Man on se eläin, joka eniten huolettaa.

T75-4: Suursuosikki 9 Sweet Hope saa rinnalleen kaksi tukirastia. Moilasen ajokki on hirmukunnossa, mutta kohtuullisen nopeasti pelikansa reagoi. ;)

2 Zenita H pääsee hyvältä paikalta liikkeelle ja on mielenkiintoinen tähän porukkaan. Lopussa voi hyvinkin ruuti olla sen verran kuivaa, että polkaisee ohi kaikista.

10 Dragon's Ride on peruskapasiteetiltaan varsin riittävä eläin tähän. Mauri Jaara. ;) Oulussa aina hyvä merkki. Hehee.

T75-5: 6 Noriko ja 13 Visul. Näillä luulisi pääsevän aika pitkälle?

2 Turon Pilkun kertoimet kaksarissa em. kanssa syyniin..

T75-6: Jos, jos, jos.. 9 Staro Allentown. Ei siitä voi muuta sanoa kun jos..

5 Order By Coffee tuntuu olevan vielä aika edullinenkin rasti ja siitä riville kolmas varma. Kaksinen ei ole taso tässä avoimessa kisassa?

T75-7: 7 Relax Ax ei ole kuolematon eläin eikä sen puoleen voittamatonkaan. Kolmella varmalla, yksi kohde kahdella. Viimeiseen K. ;)

Yllätyksen toivossa. JOS Relax nyt jostain syystä vaikka epäonnistuu niin kentällä on melkoisesti voittoon pystyviä valjakoita, eikö? =)

T75-sirkus ja talviaika.. kyllä se iso potti sieltä vielä jakoon tulee ja koska kieltämättä viikonlopun ravikisat ovat etukäteen pelottavan selväpiirteiset niin pieni peli suunnitteilla ja isompaa kalastamaan. Ideoita kiitos. =) Ja tuureja kaikille vaan jokaiseen majaan.

Vastaukset

Kirjoittanut

Tasoton Oulun kierros

Pelaamista vaikeuttaa vielä valmistautumissa olevat suurehkot erot. Joku ennakkoon huonompi kaakki on voinut saada viimeistellä suosikkeja paremmin ja tulee puun takaa voittoon.

Kyllä nyt olisi tiedolle käyttöä.

Ongelmia tuottaa myös juoksunkulkujen psyykkaus.

T75. 6. Eturivi on täynnä nopeita avaajia, joten kun keulapaikka on selvitetty, voidaan Staro Allentownilla ajaa surutta eteenpäin ja keulaan asti. G.Moll lienee lähellä voittoa, jos esittää samaa tasoa kuin viimeiseen kahteen starttiin. Kova matkavauhti suosii tätä ailahtelevaa aikansa suurlupausta.

T75.7 Radat 1,2,3 ratkaisevat tässä keulapaikan kohtalon. Kävi niin tai näin, Relax Ax juoksee keulassa. Voitto on uhattuna vain sisäradalla johtavan takana juoksevien toimesa. Future Treasure on kovaluokkainen ori, mutta en usko sen kykenevän lyömään Relax Axia kuolemanpaikalta.

Relax Ax omaa selvää potentiaalia varmaksi asti. Sen verran kunnioitusta se saa pelkästään Lakupiikun nitistamisestä kuolemanpaikalta. Muutenkin varma on mukava jättää viimeiseen lähtöön.

Leila Highlander voitti muistaakseni vastavanlaisen lähdön kuolemanpaikalta. Kuitenkin tammalähtö on erittäin vaikea veikata. Etukäteen maistuin merkki lienee Zenita H, mutta myös Evitaquer maistuisi paljon, sen vaan pitää ehdottomasti päästä keulapaikalle.

1,2,3,4,7 ja Sahara Daydream riittävät lähtöönsä, Super Mantarina maistuu eniten.

Kakkoslähtö on kierroksen haastavin ja siihen jos saisi kaivettua ideavarman, niin paljon olisi voitettu. Pitää yrittää kaivaa tästä lähdöstä maksimaalinen tietomäärä esiin.

Ensimmäinen lähtö lienee neljän kovan koitos. Tähti - hevoset voivat olla sitten ne mahdolliset suuryllättäjät heti alussa.

Tässä alustavaa ajatusta.

Kirjoittanut

Oulu T75

Ihan pienellä mennään pelkästään jännityksen vuoksi.:)

T75-1: 6 Tähti Kepu, 8 Topper, 9 Liekin Eko, 10 Keiman Pislari, 12 Suletti

T75-2: 10 Made It Coger

T75-3: 7 Special Maestro

T75-4: 2 Zenita H, 4 Evitaquer

T75-5: 9 Sakustian, 4 Marat tai 14 Ellan Kymppi

T75-6: 5 Order By Koffe tai 10 G. Moll

T75-7: 1 Hanna På Äng, 5 Waltter H, 7 Relax Ax, 10 Callas Alexis, 11 Milady Leader

Kirjoittanut

Oulu

1. 12 Suletti 6% on lähdön lahjakkain ja kuolee tästä laumasta suurimmalla voittosummalla.

3. 2 Super Mantariina 31% on paljon helpossa porukassa verraten edellisiin startteihin.

4. 8 Glitter 10% tuli viimeksi ihan kelvollisesti perille ylivoimaisen Anne´s Songin jälkeen.

5. 11 Tähen Tuuri 2% oli pitkältä sairastauolta vähintäänkin kohtuullinen. Lähtö ei ole tällä kertaa ainakaan kovempi.

6. 9 Staro Allentown 15% ei kohtaa tässä lähdössä parempaansa, jos on jaloistaan täysin terve eikä laukkaa.

Kirjoittanut

porukka

taas kuutamolla

Kirjoittanut

ytyrtyj

8,6
6
3,9
9
2,6,13,14
9
2

Kirjoittanut

keskustelupalsta

" porukka (1034377)
Lähettäjä: dippaus Lähetetty: 07.12.12 20:46

taas kuutamolla "

laita sinä dippailija sitten parempia ideoita ketjun jatkoksi. tuollaiseen suunsoittoon pystyy kuka vaan.

Kirjoittanut

oulu

T75-1: Keiman Pislari kokee huomattavan kuskinparannuksen ja onkin selkeä suosikki. Muutama muukin silti mukaan. Topper olisi ainakin keulasta paha. Kilpailee elämänsä kunnossa. Suletti myös huippukunnossa. Paikka on paha, mutta kirissä saattaa olla tarjolla hyvää vetoapua. Ukko-Iikoni aika vähän pelattu. Kilpailee nousukunnossa ja terävä spurttihan tältä löytyy kaiken natsatessa. Sitten vielä aivan hasardihakuna mukaan Tähtijokke, joka jaksaa mennä. Ravia toki pitää polkea.

T75-2: Haastavaa. Elit Enrico turhan selkeä suosikki. Lappukamaa toki silti. Oklahoma Ås ja Eklas Queen kovimmat haastajat. Anita Sisu voi olla vaikka kuinka hyvä, kun huippukuski hyppää rattaille. Susan Boyle aloittanut uudelta valmentajalta ihan mukavasti. Pelihevosia tässä. Texas Gel pystyvä hevonen tähän lähtöön. Vähän pelattuna maistuva rasti.

T75-3: Super Mantariina keulasta paha lyötävä. Pendolino Man rehti kilpahevonen. Pärjää tässä ravatessaan paikalta kuin paikalta. Grainfield Oz palaa tosi pitkältä tauolta, mutta kykyjä piisaa näihin lähtöihin. Pari prosenttia pelattuna huippumerkki.

T75-4: Sweet Hope ihan ansaitusti selkeä suosikki. Paikka on hyvä ja kuski huippuluokkaa. Glitter ainut varmistus. Kilpailee tasaisen varmassa kunnossa ja on juoksun onnistuessa ihan mahdollinen pärjääjä.

T75-5: Nyt alkaa olemaan Visulin kelit. Raivio ajanee heti eteenpäin. Voittaa huomenna:) Varmaksi siis.

T75-6: Order By Koffe pääsee helposti keulaan ja on piikistä paha kukistettava. Staro Allentown Moilasella mielenkiintoinen. Viimeksi asiallisesti esiintynyt G. Moll myös mukaan kuitille.

T75-7: Relax Ax nykykunnossaan liian kova pala muille. Markkula palaa rattaille. On aivan sopivasti pelattu. Pahin vastustajakin jäi pois.


T75-1: 5,8,10,11,12
T75-2: 1,2,3,6,9,11
T75-3: 2,3,5
T75-4: 8,9
T75-5: 13 Visul
T75-6: 5,9,10
T75-7: 7 Relax Ax


Tuurit peleihin!


T75-1:

Kirjoittanut

Laulellen T7-vesille

Kukapa tuosta Keiman Pislarista tänään Oulun teeseiskan avauksessa ohi tulisi – jos se vaan takarivistä keulaan pääsee. Onhan tuossa tietysti myös Topper, joka kiri vihaisesti viimeksi ja Liekin Eko, jota ajaa monen kuski-idolin täyskaima. Lyhyesti: ei yllätystä tähän.

Toisessa kohteessa onkin sitten vähän enemmän tenkapoota ja voittotaistoon voi ilmoittautua kyvyillään useampikin hevonen. Kaappipeliin voisi tässä vetää lähdön läpikin, mutta rahalla pelaten ovat ainakin Elit Enrico ja Anita Sisu oltava kuitilla.

Kolmas koitos on sen verran tasaisesti pelattu kohde, että varmaksi voisi pelata minkä vaan suosikkikvartetista – tai sitten äkkikuolemaa halveksuen Ida's Oliverin, kun Teivaisen loppuvedossa voi olla takarivistä ruutia – sikäli kun sitä tänään säästellään.

Neljännessä lähdössä Aku ajaa Halsuan miesten Sweet Hopea, joka toissakerralla maksoi hyvin kaksarissa. Nyt se ei enää yllätys olisi, joten nostetaan rinnalle Kervisen kinkeripiirin Glitter. Viidennessä lähdössä ei kai takaa ehditä, mutta Norikoa maksavampi merkki olisi Akselin ohjastama Sakustian

Antti on omalla lapullani Antti Order By Koffeella, vaikka Staro Alletown ja G. Moll pyristelevätkin. Varalle ne jäävät ja vain varahevosia etsivät monet pelin päätökseenkin Relax Axille. Itse piirtelen kuitilleni Eskon puumerkin Hilight Kempille. Jos hevonen voi Tapsallakin voittaa, miksei sitten Antilla keulassa alusta loppuun.

Että tälleen tänään.

Kirjoittanut

Oulua alustavasti

Ensimmäisen lähdön pitäisi järkeillen mennä Keiman Pislarille, mutta tokihan Topper vaikuttaa myös nousuvireiseltä ja Liekin Ekoa pidän myös luokkahevosena tässä seurassa. Suletin jätän saletisti seurailemaan muita kuponkini varahevospaikoilta, mutta Tähtijokke pitää laittaa mukaan, koska täytyyhän sille hullun tuurillekin antaa joku mahdollisuus esittäytyä ensimmäisessä lähdössä. Ja sellaisia hevosia, joilla on joskus saanut jotain yllätyslunastuksia itsekin, ei helposti jätetä myöhemminkään lapulta pois.

Toisessa lähdössä ei kovin selkeätä näkemystä löydy tästä IP-osoitteesta, merkataan lapulle1-6 ja siirrytään seuraavaan lähtöön.

Kolmannessa uskon Super Mantariinaan ja Feeling Girliin. Molemmat ovat jonkinmoisia ikäluokkahevosia, ja juosseet kovemmissakin ympyröissä. Kai näistä jompi kumpi onnistuu, eikä silloin kai muita tarvita?

Neljännen lähdön Sweet Hope kuuluis kai olla varma tässä, ja saattaa sellaiseksi jäädä omallekin lapulleni...jos varmistelemaan alkaa, niin lohikäärmeen kyydissä luulisi matkan taittuvan, joten laitetaan Jaara harkintaan...

Ja sitten täräytetään viikon varmaksi mielestäni alipelatuksi jäävä Sakustian. Merkittävä kuskinparannus, minun silmääni vahavsti ylipelattu ykkössuosikki, ja muuten heiman vaisumman tasoinen koitos. Eihän Sakustian missään nimessä ole mikään varma voittaja, mutta jospa uskon sen voittavan kerran kolmesta tai neljästä tällaisen kilvan, niin kyllähän sen silloin jo pystyy itselleen mielekkäälsi valinnaksi perustelemaan. Ei tätä nyt kuitenkaan Visul tai Ellan Kymppikään ihan helposti takamatkalta voittoon asti kiertele!

Jaahas, mitenkäs tätä kultadivaria sitten kohteliaasti kuvailisi? No ei tehdä sitä, vaan valitaan kolme onnenkantamoista: Mintos Romeo, kai tätmä tässä porukassa voisi olla se, jolla on vielä menestystä edessäpäinkin, ja jos sopivasta selästä saa tilaa loppusuoralla, niin kai tämä sen sopivan selän ainakin ohittaa. Olkoon Order by Koffe tässä se sopiva selkä, joka jätetäänkin sitten muiden pelattavaksi. Veteraaniosastolta otetaan Roomeon apureiksi Staro Allentown ja GMoll. Jos SA on paras hevonen, joka Sorosella on ollut, ja nyt sen kyydissä on paras kuski, joka Sorosen hevosia on ajanut, niin ei kai se ihan mahdoton ole. Ja G Moll on todellakin se sävelläji, jossa suomen nopeimman ravivalmentajan vaihtajavalmentajan kilpailijakaartin konsertti on soinut viime aikoina, mutta jospa tänään Chorus soitetaankin duurissa, ei muille jää kuin taustatanssijan rooleja.

Viimeisessä Relax Ax lienee päivän selkein voittaja, Markkulan täytyy vaan saada pidettyä se radan ääriviivojen sisäpuolella. Jos kassassa vielä iltapäivällä on valuuttaa, niin laitan kuitenkin Highlight Kempin mukaan varmistamaan odottamattomien käänteiden seurauksia.

Nyt lumitöihin, ja sitten lopulliset valinnat iltapäivän puolella. Tuureja kaikille vastustajille!

Kirjoittanut

Äimärautiolle

Toto75-1 8 ( 10,9 )
Toto75-2 1 ,9 ( 6,3 )
Toto75-3 1 ,2 ,3 ( 4,10 )
Toto75-4 9 ,10 ( 8,2 )
Toto75-5 4 ,6 ,9 ,13 ( 14,2 )
Toto75-6 5 ,10 ,11 ( 9,4 )
Toto75-7 7 ,11

Kirjoittanut

Teivosta

viimeksi mukavasti voitolle. Tänään kokeillaan Oulussa tällä :

5,6,8,9,10,12
1,3,4,6,9,11
2 Super Mantariina (huipputamma !)
2,4,5,9,10,12
13 Visul (voitto vihdoinkin ?)
5,10
7 Relax Ax (ylikylän valjakko tähän !)

Kirjoittanut

Oulu

Hyvää lauantai-iltapäivää! Ouluun raapustetaan pari riviä, vaikka meikäläisen taidoilla päivän duokin on liian haastava pelimuoto. Ohraleipä ottaa satavarmasti, mutta onpahan hupia lauantain ratoksi. Vähän normaalia suurempi satsaus tietää sitä että rahat menevät varsin vitjaan.

T75/1 Keiman Pislarista tehdään ensimmäinen varma. Kyvykkäitä tässä on enemmältikin. Topper ravaa jalat ilmassa, ja Liekin Eko on aina varteenotettava. Ukko-Iikonia ei voi laulukuoroon päästää. Sirkkauskaan ei ehkä olisi haihattelua. Fingers crossed.

T75/2 Kun tähän trykäisee toisen varman, ei tarvitse jännittää pitkään. Tasainen lähtö.

T75/3 Mantariinalle sanotaan hasta la vista. Mukaan otetaan eläin ja oma lellikki.

T75/4 Kolmas varma. Pitkin hampain. Ei tästä hyvää seuraa, mutta kun ei ole mikään pohatta, niin jostakin se on pihistettävä.

T75/5 Jos missä, niin tässä on korttipakka levällään. Otetaan kaikki mahdolliset ja pari mahdotontakin. Ja sitten sen voittaa pahkasika... Neljän poisjättäminen voi olla hulaa sulluutta.

T75/6 Koffe kohoaa sellaisiin lukuihin, että otetaan mukaan takarivin taavit, jotka petraavat juoksuaan kuin se kuuluisa sika. Moni näyttää uskovan että nämä kolme ovat iltaravihevosia.

T75/7 Relax Ax ei kai voi hävitä tätä lähtöä ellei jotakin odottamatonta tapahdu. Sen toivossa takarivi mukaan. Jos jossakin voi pompsahtaa satakymmenellä, niin tässä. Tosin ei se minua hyödytä, kun laulan jo poikasopraanoa edesmenneiden köörissä.

Mielenkiintoista ravi-iltaa!

10
9
3,4
9
3,4,5,6,8,9,11,12,13,14
5,9,10,11
7,9,10,11

Kirjoittanut

Äimikseen kimppapeliä

10
6
2
9
k
k
k.

Hintaa rapiat 60 egee !

Kirjoittanut

Töttöröö

Kinkku ja laatikoita jouluksi!



Pelinumero568486692

Ravipäivä ja lähto Oulu 08.12 L5

PelimuotoToto75

Valinnat

Toto75-18,10(9,12)

Toto75-21,3,6,9(11,2)

Toto75-32(3,4)

Toto75-42,6,7,8,9,12(4,10)

Toto75-54,6,9,13(14,2)

Toto75-65,9,10,11(4,2)

Toto75-77(2,5)

Panos 0,05

Hinta 38,40

Voitto 0,00

Palautus 0,00

Loppusumma -38,40



Pelin tila Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.

Ravipäivä ja lähto Oulu 08.12 L5

PelimuotoToto7, voitto ainoastaan kun 7 oikein

Valinnat

Toto75-18,10(9,12)

Toto75-21,6,9(3,11)

Toto75-32(3,4)

Toto75-49(8,2)

Toto75-55(6,13)

Toto75-65,9,10(4,11)

Toto75-75,7,9(2,11)

Panos 0,05

Hinta 2,70

Voitto 0,00

Palautus 0,00

Loppusumma -2,70



Pelin tila Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä

Kirjoittanut

Nipsukka

Pieni varoituksen sananene


"Jos hevonen voi Tapsallakin voittaa, miksei sitten
Antilla keulassa alusta loppuun."

"
2 Hilight Kemp voitti viimeksi keulasta, mutta varaa ei jäänyt juurikaan, ja tällä kertaa kengittä ajo ei taida onnistua. Vastuskin tiukkenee, joten ykkössijan uusiminen ei ole yksinkertaista. Suosikin takaa aineksia olisi totoon asti."

Tosin mistä näistä tietää?

Kirjoittanut

ookko nä oulusta

Lyhyesti näin:
1. 8,10,11
2. 1,2
3. 1,2,3,11
4. 9,12 Play like devil aivan pelaamaton
5. 5,6,13
6. 4,5,10
7. 7 Relaxi vie ja muut vikisee. varma.

Reilu pari kymppiä tämä viritys.

Kirjoittanut

Oulussa lumikeli

Pohjoisen pojat ovat varmaan järjestäneet taas yllätyksen,niinkuin keväällä Akseli ajeli suusyllätykseen ja suursuosikin ajeli tyyliin että varmasti laukkaa.Mauri Jaara ehkä luotettavin pohjoisen kuskeista.Suomenhevosista varmaan taas yllätys sekä nuorista tammoista.Rata 4 oulussa antoi monesti yllätyksiä

Kirjoittanut

Fuksun rivinimi

T75-1 Ohipelin paikka num. 10 joten tähän; 6, 8, 9, 12
T75-2 laitetaan 1,3,9,11
T75-3 hauska lähtö.. Varmaksi feeling girl
T75-4 2,8,9,12
T75-5 2,4,5,6,9,10,11,12,13,14
T75-6 2,5,9
T75-7 helppo varma Relax Ax ku seppo palaa rattaille.

Aika kallis rivi 96€..
Toi rivi osuu vaikka en itte teekään :D

Kirjoittanut

Äimis!

Rivi pysyttelee kymmenen eurorahan sisäpuolella ja sisältää voitto-osuuksia munkkikahveista kymppitonniin. Tuureja kaikille!

6,9,10
1,6
2,3
9
6,9,13,14
4,5,9,10
7

192 riviä = 9,6 €

Kirjoittanut

Ouluun

On tämä seitsemän lähdön perkaaminen sitten työlästä! Kun pitää saada pienellä rahalla suuri pyydys! Joka kerta vannon, että en enää tätä rypistele, vaan tyydyn pienempiin T-peleihin. No tässä tämä nyt tällä kertaa on:

8-10,12(2,11) / 1-3,9(6,11) / 2,3(4,1) / 9(8,2) / 4,6,9,13(14,2) / 5(10,9) / 7,11(2,5)

L5 Kolmen pelisuosikin lisäksi 12Suletti on pakko mahduttaa mukaan, sopivalla prosentilla tässä ihan mahdollinen.

L6 Suosikeista Oklahoma Ås ei maistu, mutta 2Susan Boyle kyllä! Hyvä taukostartti alla ja tässä yksi niistä mahdollisista oman radan osaajista, joista pikkuylläriä riviin saadaan. 3Anita Sisu puolestaan saa Moilasesta niin hyvän arvonlisän, että kokkeillaanpa sitäkin 1Elit Enricon ja 9Eklas Queenin lisäksi - vaikea lähtö minulle!

L7 Kahdella koetan tästä selvitä. 2Super Mantariina nopeasti liikkeelle, mutta Saarelan pohjoisen pikajuna 3Pendolino Man saattaa puuskuttaa vielä lopussa ohi?

L8 Ekana varmana epävarmojen tammojen lähdössä 9Sweet Hope. Musta tuntuu vaan niin voittajalta.

L9 Tässä taas pohjoista ulottuvuutta kunniaan eli 4Marat Veli-Erkin käsissä saattaa pysyä hyvin ravilla ja pärjää silloin muille hurjille. 9Sakustian myös tuntuu pakkorastilta 6Norikon ja 13Visulin kaveriksi.

L10 5Order By Koffen valitsin varmaksi jo vanhasta muistista. Eikä listaa tarkemminkaan lukemalla mieli muuttunut.

L11 7Relax Asille halusin ehdottomasti kaveriksi 11Milady Leaderin. Paikka pahasti sitä vastaan, mutta hyväkuntoinen ja hyviä juossut hepo pottia nostattamaan.

Tuureja meille!

Kirjoittanut

Suosikkeja niukasti

Kaaviohevoset alla A-B--D, C-kirjain jätetään vielä mahdollisille revittelyhevosille

Super Sprinterin lähtönopeutta piti opetella hävettävän monta kertaa. Yritetään Teivon perusteella oppia tuo Topper vähän nopeammin. Eli keulasta vahvoilla.
8-9,12--10

Elit Enricoa mainostettiin ennen kanuunakiriä kengättömänä.
3,9,6--1

Kolmannesta ei osaa sanoa oikein mitään
1,3-4,5,10--2

Moilasella selkeä ykkössuosikki. Tavallinen hevonen hyvässä kunnossa - voittaa jopa useammin kuin joka 3. kerta.
7,10-2,4,5,12--9

Suosikki vahvoilla, jos pääsee keulaan, eikä heti tule prässiä. Kumpikaan ei ole ihan varmaa, kun sisäpuolelta lähtevät voivat ajaa keskenään kilpaa, ja toisaalta Pauli voi iskeä heti.
13-4,9,11--6

Onko suosikki kunnossa? G Mollia ei profiili todellakaan suosi.
9,11-10--5

Tämä varma pitää
D:7

Noista "viimeiseksi" rankatuista suosikeista joku kuitenkin voittanee. Kaavio lompakon mukaan.
A x-5
B 0-y
C 0-1
D 2-3

Kirjoittanut

T75 Äimärautiolle

8,10
9
1,2
9
4,8,9,13
1,5,10
3,7

4,80e

Kirjoittanut

Oulussa tulee mitä sattuu

Yritetään tällä ja jos joku haluaaa sijoittaa enemmän, niin Super Mantariina ja G.Moll mukaan.

Oulu 8.12.
Lähtö 5
Toto75 - Tosite
Pelinumero 5687xxxxx
Pelin tila

Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä
Hevoset

8-10(12,2)

1,2,6,9(3,11)

1(2,3)Flower´s Windy - Johtavan takaa.

2,4,7-10(12,6)

4,6,9-11,13(14,2)

5(10,9)Order By Coffe - Keulasta

7(2,11)Relax Ax - Keulasta

Panos 0,05 €
Summa 21,60 €

Kirjoittanut

Tokaan tökkäs

vaikeahan se sitten oli tuo L6. Ylivauhtisen avauksen arvanneet osasivat ottaa Texas Gelin mukaan ja ainoa kengittä mennyt tuli lopun kovaa. Miten ne muuten talvikeleillä nuo jotkut ilman kenkiä...

Kirjoittanut

Piirongista

Kaavio jalostui kommenttien, kenkätiedon, rahojen laskemisen yms. jälkeen seuraavasti:

A-B-D
8-9,12-10
6-3,9,11-1
1-3,4,5,10-2
10-2,7-9
13-4,7-6
11-9,10-5
--7 (=D)
3-5A, 0-2B ja 2kpl D = 22,45eur
3kpl D pelattu Toto7-pelinä, joten siitä ei sen enempää

35 riviä vielä mukana, eli ikäänkuin 7euron nelkku ennenkö pääsee Relaxoitumaan.

Kirjoittanut

Piirongista

Kaavio jalostui kommenttien, kenkätiedon, rahojen laskemisen yms. jälkeen seuraavasti:

A-B-D
8-9,12-10
6-3,9,11-1
1-3,4,5,10-2
10-2,7-9
13-4,7-6
11-9,10-5
--7 (=D)
3-5A, 0-2B ja 2kpl D = 22,45eur
3kpl D pelattu Toto7-pelinä, joten siitä ei sen enempää

35 riviä vielä mukana, eli ikäänkuin 7euron nelkku ennenkö pääsee Relaxoitumaan.

Kirjoittanut

Jo piironki narahtaa

Heh – niinhän tässä on käynyt kuin jälkipelurit mainitsevat: Topperin ei pitänyt yllättää ketään ja kaapista tuli niinkuin arveltiinkin Texas Gel.

Ja kolmannesta: Alapekkalan on Oulussa pelattava aina, kun radalle tulee. Sweet Hopesta ei kannata edes puhua ja eiköhän loppurivi tulekin tuttuun tahtiin – niinkuin lähtöjen jälkeen on piirongissa psyykattu.

Kirjoittanut

Osumahan

On vain niin helppoa jäljestäpäin, ystävien kesken, niin että kaikki osui varmaan tänäänkin. Onnittelut osaajille!