Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Vermo ja T65

Lumitilanne? Se on syytä illalla katsastaa ja siihen on kai syytä myös varautua kun kuponkia joskus jättää. Pintapuolisesti katseltuna luvassa ehkä jokseenkin jopa värikäs kierros ja pari maukasta merkkiä löytyy lapuille.

T65-1: 6 Sheena Nait tuntuu siltä, että sen tikku leijailee hiukan ilmassa. T75-lähdön hyvää esitystä seurasi täysin hyväksyttävä kolmonen ja nyt vastassa jälleen menestyksen kannalta aivan mahdollinen porukka. Rattaille hyppää heikennys viimeisestä, mutta hevonen on mielestäni lappukamaa tässä eturivistä.

Toinen maistuva ylläri on 7 Sirius Mank, jonka taulu on korutonta luettavaa. Hevosella on kuitenkin kykyjä ja vauhtejakin piisaa Helsingissä pärjäämiseen. Lähtöpaikka miinusta, mutta marraskuun parissa startissa on ollut piristymisen merkkejä ilmassa. Peliin, seurantaan ja parempaa lähtöpaikkaa odottelemaan. ;)

T65-2: Takaata lähtee muutama kova, mutta juoksunkulku ja miksei ilmakin voisivat tehdä suosikeille kepposet ja siinä vaiheessa silmäillään ratoja 2-4. =)

T65-3: Tosi hurjaksi kun heittäytyisi niin ottaisi Teivaisesta varman. :) 1 Golda Keep It on päässyt hienolle paikalle ja viimeisen perusteella ei voittokaan tässä porukassa takuula mikään shokki olisi.

T65-4: Toinen Teivainen putkeen. 4 Count It on tasokas hepo ja nyt pitkästä aikaa selvästi pelin arvoisella lähtöpaikallakin. 2600 metriä ei tälle pollelle ole ongelma ja tasaisen oloisessa lähdössä yksinäisen ruksin rastaaminen tuntuu mielekkäältä. Ja päivän kunnolla ei tässä porukassa häpeä juosta.

T65-5: Onpa kova porukka viivalla Vermon illassa. Ainakin kun kauden tilastoja katsoo. 16 tikun 8 Asante, elämänsä kunnossa kisaava 4 Robin Maguire ja paaaljon palstatilaa jo saanut taatusti pystyvä, mutta tolkuttoman epävarma 2 Tommorrowland.

Siihen vielä tulisesti kirivä ja hyvältä paikalta starttaava 1 William Step. Niinikään edellisiin startteihin nähden hyvälle paikalle arvottu ja kykenevä 3 Tagline. Perustasoltaan varmasti riittävät 6 King Vallet ja 7 Stone Cape Jeff..

Kohtuullisen maistuva K. ;)

T65-6: Hasardivarmaa tarjolla viimeiseen? 10 Rainbow Zet on alle 10 pinnan eläin ja on mielestäni tämän lähdön kyky-ykkönen. Porukka on tottakai kova, mutta hiukan samassa hengessä kuin Count Itin kanssa.. Yksi rasti tai liki K:ta?

Tuureja ja ideoita. =)

Vastaukset

Kirjoittanut

joopa joo

tasaisen oloisessa lähdössä yksinäisen ruksin rastaaminen
tuntuu mielekkäältä. Ja päivän kunnolla ei tässä porukassa
häpeä juosta.

..Noinhan se menee, on valittava hyväkuntoinen hevonen mahdollisimman tasaisesta lähdöstä ja luotettava tuureihin.

Kirjoittanut

hienoa analyysiä

hyvin perusteltua ja itse voi kehitellä näistä omat visiot,toka kohde paha ja kuka luottaa tomorrowiin edes Kati ei kerro sen päivänkuntoa vaan tehdään siitä mystery hevonen, luokaltaan voittaa aina!

Kirjoittanut

munkkivaan

tarjoilee hienon vastaidean siinä?

Count It viimeisessä kuudessa lähdössä viisi kertaa kaksinumeroisella lähtöradalla. Kirit kuitenkin omaan silmään kantanut ihan kohtuullisen hyvin?

"On valittava hyväkuntoinen hevonen." Ei helvetti, tota on sitten jo paha ottaa arvosteluna. Mutta, mutta..

Täytyy sanoa, että kovia poikia ollaan teilaamaan ja arvostelemaan muiden ajatuksia ja ideoita. Sitä kun osa porukkaa koittaa hiukan jutella tai avata keskustelua niin tullaan puskista ja takerrutaan milloin mihinkin. Ja munkkivaan, jos nyt kävisi niin hassusti, että tuo Count It voittaa? Sehän ei silloin ole hyvä peli-idea vaan se on sokeasti tuurilla roiskittu sinne päin? Ja todennäköisesti sun idea olisi voittanut JOS ei joku kuski tai taustajoukot tai muut olisi kaikkea sohlannut. Eikös?

Henkselit paukkuen huudellaan Vuoksenmaalle, Lähdekorvelle ja arvostellaan Korvenojaa. Tuomareita, kuskeja ja milloin mitäkin. Minä poika rustailen näitä raveja hiukan pilke silmäkulmassa, enemmän urheilua seuraten ja vähemmän peliä paukuttaen. En tiedä tästä juuri mitään, en elä tällä pelillä, mutta en myöskään niin asioita täällä esitä.

Laittaa ketuttamaan tämä yleinen hiekkalaatikko meininki täällä. Arvostellaan ja teilataan jokaisen kommentti. Tuossa katsoin kun oli KOLIBRI laittanut helvetin hienon pitkävetovinkin päivänä eräänä jo aamupäivällä. Osui ja upposi niin eikös siinäkin ollut joku naamaansa aukomassa ja vetämässä mattoa alta heti.

Tänään tungetaan sisälle pieni T65-peli. Siinä on yllämainitulla tavalla hiukan potin hakua, sen lisäksi pari kaksaria kun on ideat kaksassa ja se on siinä. Sitten voi tulla tänne lueskelemaan kun poijat hyökkii toistensa kimppuun kun on pakko jokaiseen lähtöön pieni peli raapia ja se kun ei osu niin ainakin saa sitten nauraa kun muillakaan ei osu.

Munkkivaan; Kerro mulle kuka sen lähdön voittaa tai millä toi on tukossa ilman K:ta. Eikä me täällä varmaan niin isosti pelata, että se olisi sulta/multa/meiltä pois vaikka sen idean hiukan jakaa. Jos mulle nyt osuis T65 ja voittaisin vaikka tuollaisen pyöreän tonnin niin ei se maailma siihen kaadu jos voitto on vain 970€ sillä, että pari palstalaista on peliin jonkun ajatuksen noukkinut.

Kiitoksia vaan ja tuureja sullekkin munkkivaan.. ;)

Kirjoittanut

kiitos pähkinä

ku syvensit ajatuksia.

jos kirjoitat suppeasti, tulee vaikutelma hieman ristiriitainen.

Tuommoista rivipohjaa tai kokoriviä ehdottaisin:

12 / 2,4,11 / 2,4,8 / 4,7,11 / 2 / 12

Kirjoittanut

Munkkivaan

Heh. Mä pidän sun tyylistä.

Ei mahdu Zet lapulle?

Kirjoittanut

jaaha no

Ei kurkunpäätulehdus hevosta mukaan :)

Kirjoittanut

Pähkinänsärkijä

kertoi totuuden, just näin se menee, valitettavasti.
Mutta tuureja peliin illaksi.

Kirjoittanut

kyllä, kyllä..

päästy ajamaan ja sitä rataa. Hiukan puskista, mutta eikös sen tason eläin, että voipi olla ihan kohtuullinen peli tähän vaikka sitä missään ei hirveästi luukuteta.

Tässä koetan ehkä hieman -kieltämättä- munkilla. Jos hevonen on tervehtynyt ja sitä on päästy ajelemaan niin varovaiset taustat ei hirveästi omastaan juttele.. kuumenee muuten turhaan ja saa pelikansan vihat päälleen. Aika varovaiset kommentit, jossa ei kuitenkaan turhia kantaa oteta suuntaan jos toiseenkaan..

Luokkapeli. ;) Vermon ilta tuttu paikka ja pikkuyllärinä voittaminenkin tälle hiukan tuttua.

Kirjoittanut

Vermo

Hyvää keskiviikkoiltaa kaikille! Taas palataan patojen ääreen vaikka syötävää itselle tuskin löytyy tänäänkään. Yksi suosikki ja yksi rupu varmoiksi. Sheena Nite, Vigoroso Mi Amor ja etenkin ensimmäistä voittoaan hakeva Zemeckis täkyinä.

Onnea kaikille peleihin!

5,6,12
7
4
1,4,6,7
3,4,7
1,2

Kirjoittanut

Parhaat merkit

T65-4: 11 Lili Nash 22%
T65-5: 7 Stone Capes Jeff 5%
T65-6: 6 Lista Topgun 2%

Kirjoittanut

vermo

Pähkinänsärkijällä aina hyvät ideat ja perustelut. Mukava lukea. Jatka samaa rataa:)


T65-1: 1,9,12
T65-2: 2,10,11
T65-3: 4 Keep It Cool
T65-4: 11 Lili Nash
T65-5: 2,4,6
T65-6: 1,2,6,10,12


Tuurit peleihin!

Kirjoittanut

Näillä mennään

Tänään luotetaan nroon 10. Clumbumblen taulu ei kyllä oikeastaan ole yksin kupongille jätettävän merkinnöilä varustettu, mutta tänään luotto on kova.

Rivi:

1. 1,2,3,6,9,12
2. 10
3. 1,2,4,5,8
4. 4,11
5, 2,4,7
6, 10

Raibow Zetillä sopivan näköinen porukka ja pääsee keulaan halajavan Hannu-Pekan selästä starttaamaan. Luokkahevonen sopivilla prosenteilla. Toivottavsti tällä kertaa kiri kantaa maaliin saakka.

Lisäksi kuumimpia hevosia varmisteltu maukkailla yllättäjillä, kuten Stone Capes Jeff, Naughty ja Gerald Comery, joka on suosikkeihin nähden oikein hyvällä paikalla.

Helsinki Testbed näyttää onneksi vielä kovin hajanaista sadetta.

Onnea peleihin.

Kirjoittanut

vermoon

Ravipäivä ja lähto Vermo 28.11 L2
Pelimuoto Toto65
Valinnat
Toto65-1 3 ,5 ,9 ,12 ( 6,1 )
Toto65-2 2,10 ( 11,3 )
Toto65-3 1,4,9 ( 5,8 )
Toto65-4 11 ( 7,4 )
Toto65-5 4 ( 2,8 )
Toto65-6 1 ,2 ,4 ,7 ,10 ,12 ( 5,8 )
Panos 0,10
Hinta 14,40
Voitto 0,00
Palautus 0,00
Loppusumma -14,40
Pelin tila Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Oikein 0

Kirjoittanut

rainbow zet

pääsee täälläkin toiseksi varmaksi, toinen näyttää olevan myös IS-ravien varma Lili Nash. Pelionnea !

2,3,6,9,12
2,4,8,9,10
1,4,5
11
1,4,7
10

Eli näillä tilille ??!!

Kirjoittanut

Jälleen yritetään

T65-1: Pitkään pähkäilin tän kanssa. Sillä psyykillä mennään että tulee kova avaus ja ylivauhtinen juoksu. Tämä suosii mielestäni 12 Xpress Kempia, josta otetaan ensimmäinen varma.

T65-2: Tähän ohipeli nrosta 11 Callela Loyaltysta. 42% mulle ainakin liikaa. Nyt erilainen tehtävä takarivistä. Ekana peleihin todella epävarma, mutta ehkä luokaltaan kuitenkin paras eli 10 Clumbumble. Varmistuksia ruuna kuitenkin vaatii. 3 Ego Even psyykeissäni ensimmäinen keulahevonen, josta voidaan kokeillakin. 4 Money Talks voitti toissakerralla Overboostin, joten kuuluu lapulle. Vikana vielä 7 Archie Dream, jolla on kykyjä 16-alkuiseen tulokseen.

T65-3: 4 Keep It Cool varmaksi. Taktiikka on ainakin selkeä ja paikka hyvä.

T65-4: Tässä oli kaksi varmavaihtoehtoa mutta päädyin kuitenkin ottamaan molemmat lapulle. Eli 4 Count It ja 11 Lili Nash. Nähdään luultavasti Mika-Antti kaksintaistelu ellei Lili Nash laukkaa.

T65-5: 4 Robin Maguire yksi oli mulla yksi varmaehdokas hyvältä paikalta, mutta tälläkin sarjat nousseet joten varmistetaan kovaluokkaisella 7 Stones Capes Jeffilla, joka yksi kierroksen alipelatuin rasti alle 6% kannatuksella.

T65-6: Vikaan sitten säästetty 6 rastia jos sinne asti pääsisi. 7 Born In Birdland aina ollut hyvä tauolta ja noilla prosenteilla pelataan. 2 Undercoverphoto lataa keulaan ja jos matkavauhti ei mene liian lujaksi ei voittokaan täysi mahdottomuus ole. 4 Alice Laukko vaati erittäi tarkan juoksun, mutta otetaan mukaan. Voitto niin sanotusti roikkunut ilmassa. Mikään ei puolla 8 Incredible Dream D:ta mutta 2% prosentin kannatuksella otetaan mukaan. Takaata vielä vahvat 10 Rainbow Zet ja 12 Bluehill's Hero lapulle.

12 Xpress Kemp
3,4,7,10
4 Keep It Cool
4,11
4,7
2,4,7,8,10,12

19,20e

Tuureja peleihin!!!

Kirjoittanut

Vermo T65

T65-1: 6,7,1
T65-2: 10
T65-3: 1,4
T65-4: 6,11
T65-5: 2,3,4
T65-6: 1,4,6,7,10,12

Kirjoittanut

en tiedä

mitä sekoilin mutta 9,60e oli tuo mun lapun hinta.

Kirjoittanut

Tämmöistä tälläkertaa

Laitan taas kerran Rainbow Zetin varmaksi koska kyseinen heppa silloin tällöin onnistuessaan on juossut mulle useita tuhansia euroja, varsinkin silloin kun ei ole ollut suosikki, uskokoon ken haluaa.
Harrastajamaista ja vähän tunnepohjaista hommaa mutta kuka ottaa ravit tänäpäivänä tosissaan kun rämmitään syvällä suossa tämänpäivän ravi suomessa.
Mutta pidemmittä jorinoitta tämmönen viritys.
3,5,7,9,12 (6,1)
7,9,10,11 (2,3)
2,3,4,5,8 (1,9)
4,5,7,11 (2,8)
4 (2,8)
10 (7,12)

40e, osuu tai ei, hauska harrastus.

Kirjoittanut

vermooo

1. 1,6,9,12
2. 3,8,9,10,11
3. 2,4
4. 11
5. 4,7
6. 1,5

tämä onnen onginta 16 euroa.

Kirjoittanut

heleppoo

3,6,9,11,12
10
4,5,1,2,3,9,10
11
2,4,3,1
10,12,4,1,6,5

Kirjoittanut

tympeitä

nämä tasaisen hyvät niemisen pollet.. kuolemaan jaksetaan kiertää, vaan lisävaihdetta ei ole loppukiriin irtoamiseen

hawaii hyvä alku lapulla.. :)

Kirjoittanut

Wau..

Hieno alku Hawaii, lykkyä.

Kirjoittanut

hawaii yks laatikkopeli

mutta hyvin haettu laatikkoon toi 11

Kirjoittanut

aamuvyö

Count It antoi selvästi periksi ja putosi rahoiltakin.

(olen nyt entistäkin varmempi.. no jatkakaa.. )