T65-1: Kimuranttia lupaa heti avauksessa. Erittäin tasaisen oloinen lähtö, jossa juoksunkulun psyykkailu on hieman hankalaa lähtöpaikkojen arvonnan vuoksi. Eturivi? Onko tässä riski kovaan avaukseen siinä kun takana on sellaisia valjakoita, jotka potentiaalisesti rankaisevat oitis moisesta hulluttelusta.
10 Get Going Grace maistuu tässä porukassa takarivistä maksaa jokaiselle kuitille. 5-vuotiaan tamman kohdalla edes pohjalla oleva pikku tauoko ei kauheasti jännitä koska koko uralla on selvästi havaittavissa ajatuksella kilpailuttaminen. Nyt Venäläisellä luvassa tasainen reissu ja peliosuutensa nähden maistuu tässä porukassa. Tasaisen tasokas lähtö, mutta mitään ylikyliä ei vastassa ole ja hyvin menestynyt valjakko kuuluu peleihin.
9 M.T.Frido maistuu prosentin osuudella ideamerkiksi. Viimeksi kiritti mukavasti Trini Boyta ja sitä ennen jo väläytteli mukavia lopetusvauhteja. On tässä erittäin vähän pelattu ja lähtöpaikkakin luvannee hyvän reissun toisella. Maistuu!
5 Wilds Aragorn istuu näköjään hienosti Forssin käteen ja kuuluu lapuille sekin. Voittostarteissa hyvä, viimeksikin ok vaikka alun sekoilu taisi olla lopusta pois. Kunto ei ole kadonnut ja on tässä avainhevonen juoksunkulun osalta.
3 Bluewhite Wind on hienolta paikaltaan Ari Moilasen opastuksella sekin selkeä rasti lapulle. 7 Cold Hard Rock ja 8 Blue Night Angel ovat arvottu pahoille paikoille, mutta kaiken osuessa kohdalle ei kaksikko tässä muille häpeä ja voittokaan ei mikään varsinainen shokki olisi.
T65-2: Toisena kohteena on lämminveristen maili, jossa otetaan hieman kantaa ja koitetaan ideavarmalla. 11 Asante on arvottu takariviin ja siksi erilaisen tehtävän edessä, että pelaaminen ei maistu. 4 Amazing Koks taas osaa ailahdella ja maili on ainakin omaan silmään kysymysmerkki.
Näin juostavan matkan ja kunnon puolesta maistuu rastia yksinäiseksi alle 15% osuudella 6 Armstrong Transs R, joka on osoittanut riittävyytensä kyllä tätä kovemmissakin porukoissa. Ruuna tekee työnsä aina loppuun asti ja kun ruuti tuntuu lähdöstä toiseen olevan kuivaa myös lopussa niin ei pelipäätös tunnu ollenkaan vaikealta!
T65-3: En ole valmis unohtamaan ja 14 Vieskerin Valo jatkaa edelleen ykkösmerkkinä. Nyt vielä selvästi 15 Pellikan varjossa pelijakaumassa ja näin kakkossuosikista riville toinen varma.
Ori tulee tammasta ohi jos ei koko matkaa sen edessä juokse jo valmiiksi. ;)
T65-4: 9 Golda Mercury oli viimeksi todella hyvä tauolta ja Niemisen hehkutukset eivät varmasti menneet keneltäkään ohi. En epäile etteikö olisi potentiaalinen hevonen aidosti koviinkin tehtäviin, mutta yli 60% osuus juuri tänä iltana tuntuu silti hieman liian kovalta kun viivalla on muitakin mielenkiintoisia eläimiä. Tiedä sitten nostaako Niemisen ajokin kannatusta vielä ennestään sekin, että kierros vaikuttaa vaikealta jo etukäteen?
4,5,6,8,9,11..
T65-5: Teräsmiesliiga tuntuu sekin edellisiä viikkoja haastavammalta pelikohteelta ja tähänkin on syytä ruksia reilumpi kasa merkkejä? 1 Dominick Duo on kysymysmerkki, mutta ikäluokkakisoja kahlannut ja tässä ihan mielenkiintoinen seurattava eikä nyt menestyskään yllättäisi.
7 Roberto Max on osoittanut jaksavansa pitkääkin reissua ja onpa tuo juoksupäätäkin näyttänyt omaavansa. 12 Theo De Villeneuve oli siksi hyvä viimeksi, että on tässä pakko rasti.
Viimeisenä merkkinä mukaan hieman yllätyshakua 10 Brutus Superban muodossa. Pari viimeistä on tuonut suojaisan juoksun päätteeksi totosijan. Alle 1% peliä ja kuka muistaa, että Suomeen tullessaan tämä oli ihan vahvan jyrän maineessa? Taisi tuo hiukan pitkillä jopa menestyä. Tämänkertainen Teräsmiesliiga ei ole siitä kovimmasta päästä ja vanha totuus tuosta maratoonin yllättävyydestä voi taas toimia illalla.. ;)
T65-6: Lähtökohtaisesti pitkän tauon jälkeisellä esityksellä luulisi 1 Piece By Piecen olevan todella liki. Ja vaikka prosenttikasa on iso niin hevonen on kova ja siitä riville kolmas varma.
T65-1: 3,5,7,8,9,10
T65-2: 6 Armstrong Transs R
T65-3: 14 Vieskerin Valo
T65-4: 4,5,6,8,9,11
T65-5: 1,7,10,12
T65-6: 1 Piece By Piece
14,40€ ja ideoita ja tuureja kaikille!
Vastaukset
Kirjoittanut töppönen
V65 ajatuksia
Ykköskohde mennään kahdella hevosella, Forssin Wilds Aragorn maistuu parhaalle ja lapulle myös 3 Bluewhite Wind.
Kakkoskohteeseen varmaksi Amazing Koks.Ruuna on tehnyt kanuunajuoksuja maililla (jollei ole laukannut) ja Forss tuntee hevosen hyvin.Kuoleman paikka juoksu riski olemassa,jos ruuna ottaa ohjat omiin käsiinsä lähdössä,mutta...
Kolmoseen Vieskerin Valo sekä Pelikka.Myös Boker voisi olla mahdollinen lapulle,mutta kahdella mennään.
Neloseen varmaksi Piece of Metal,vaikkakin Colda Mercury on todella kova haastaja.
Vitoseen 4,12 15
Kutoseen varmaksiupeita juoksuja tehnyt Piece of Piece.Hyvä lähtöpaikka takaa tammalle onnistuneen lähdön,ja startti tauon jälkeen alla on tuonut tammalle lisää potkua.
Näillä koitetaan,tuureja kaikille peleihin.
Kirjoittanut pennitön uneksija
Vermo
Hei! Pieni peli Vermoon illanratoksi. Aamulla saa sitten katsoa, onko taas nollat taulussa.
5,10
3 Mr Exquisite
1,13,16
8 Piece Of Metal
7 Roberto Max
K
Tuureja ympäri Suomen!
Kirjoittanut Kolibri-
Pähkinänsärkijällä taas erittäin loistavat vihjeet
Ja erityisesti erittäin hyvin perustellut. Itse tosin käytän Amazing Koksia pelipohjana ja 65 pelin varmana. Löytyy se järkyttävä pätkä mailillakin. Miksei löytyisi? Asantesta samaa mieltä.
Kirjoittanut petsariässää
pähkinänsärkijä oikeassa
älä nyt vaan pähkinänsärkijä unohda vivian caramelia kun olet jo hajulla
pelaajat yössä avauskohteessa! takarivistä get going grace painolla ykköshevonen
vivian caramel selvä kakkosrankki ja näiden jälkeen bwt sonny boy/mt.frida
suosikeiksi pelattu aika tasottomat topparit eikä tässä edes mitään ylivauhtia tarvita että nämä takarivin paremmat ohi tulevat etenkin kun toinen toisiaan vetävät.
Kirjoittanut saunamajuri
Vermoon 65:sta
Vaikka tuosta pari varmaa suht kivuttomasti lapulle löytyykin, niin silti joutuu reilusti karsimaan. Tasaisia kimurantteja kohteita, joka on tämän pelin suola.
T65-1: Ekassa suosikki suoraan vihkoon. Voitot tulleet helpomissa lähdöissä ja kun monesta tuutista kehutaan niin on perusteltua jättää pois. Enemmän eturivistä maistuu 3 Bluewhite Wind, joka lähtee rivakasti matkaan. Saumat on kannsa takarivin tammoilla 12 Vivian Caramelilla ja 10 Get Going Gracella, joiden osakkeita vauhtijuoksu nostaisi.
T65-2: Suosikit jakoon toisessakin. 4 Amazin Koks mahtikunnossa mutta juoksunkulku ei välttämättä onnistu. 11 Asantellakin takaata kiire. 6 Armstong Transs R otetaan peleihin. Tiheämpi starttirytmi sopii ruunalle mainiosti ja on perusmerkki. 8 EL Kevin teki heti hyvän juoksun tauolta ja on taistossa tässäkin paikalta kuin paikalta. Neljäntenä merkkinä 1 Undercover Photo. Jos voitto pitkästä aikaa napsahtaa oriin kohdalle niin se on sitten tässä.
T65-3: Alkuastelmat pedattu 14 Vieskerin Valon ja 15 Pelikan kaksintaistelulle. Pelataan 14 Vieskerin Valo puolet pienemmillä prosenteilla ja kaveriksi 5% pelattu 10 Viksanteri, joka itselle yksi kierroksen maistuvimmista rasteista.
T65-4: Utala tänään peleissäni avainasemassa ja ensimmäinen varma 8 Piece Of Metal.
T65-5: Perusmerkit 6 Red Pepper Hood ja 7 Roberto Max otetaan ensimmäisenä kuitille. Kolme merkkiä nostetaan yllättäjäosastolta. 11 Creme De Shiraz menee pitkän matkan ja Moilanen rattailla ei ainakaan luulisi heikentävän mahdollisuuksia. Sitten kun on Forssin suosikkeja syrjitty niin otetaan 14 Ultimate Dream joka on tähän sakkiin kykenevä eläin jolle 3100m ehkäpä paraatimatka. Viimeisenä 15 BWT Typhoon, joka tehnyt koko ajan rehtejä esityksiä.
T65-6: 1 Piece By Piece oli jo viimeksi varmana joten mitä sitä vaihtamaankaan.
eli nroina
3,10,12 (5,4)
1,6,8 (4,3)
10,14 (15,16)
8 Piece Of Metal (9,1)
6,7,11,14,15 (1,12)
1 Piece By Piece (5,9)
9e
ja jos ihan vihkoon menee niin
5 Wilds Aragorn
4 Amazing Koks
10,14,15
8 Piece Of Metal
6,7
1 Piece By Piece
ja T6-pelinä.
Kirjoittanut hemppu vaan
vermoon illan ratoksi
ja varmaksi Villeneuve ja Piece by piece...
3,6,9,10,12
1,3,4,8
2,10,14
4,5,8,9,11
12
1
pelionnea !!!
Kirjoittanut Minttu75
Vermoon
T65-1: Tämä näyttää melko kimurantilta lähdöltä. Lapulle 3 Bluewhite Wind, 5 Wilds Aragorn, 9 M.T. Frida, 10 Get Going Grace ja 12 Vivian Caramel
T65-2: Tässä toki 1 Undercover Photo saattaisi yllättää, jos pääsee keulaan, mutta 3 Mr Exquisite lähtee myös lujaa ja voisi omata eväitä voittoonkin asti. 8 EL Kevin oli suoraan tauolta hyvä, mutta paikka on huono. 11 Asante jää lähtöpaikan takia pois riviltä. 4 Amazing Koks oli hyvä viimeksi. Taidetaan kuitenkin kokeilla varmana numeroa 6 Armstrong Transs R.
T65-3: Tässä kaksi hevosta ylitse muiden eli 14 Vieskerin Valo ja 15 Pelikka. Miksei 13 Calimero voisi kuulua yllättäjäkastiin. 14 Vieskerin Valo varmaksi.
T65-4: 8 Piece Of Metal ja 9 Golda Mercury tähän. Hieman houkuttivat myös 5 Cold Seastar ja 1 Somolli Bowl.
T65-5: Tähän 6 Red Pepper Hood, 7 Roberto Max, 11 Creme De Shiraz, 14 Ultimate Dream ja 15 BWT Typhoon.
T65-6: 1 Piece By Piece, 2 Alice Laukko, 11 Nice Brozo
Kirjoittanut Kolibri-
1 Undercover Photo
Ottaa keulat, eikä mailin matkalla jarrutella. Selästä ei mene mihinkään, mutta keulasta johtaa lähtöä pitkään. Matkavauhti on kova ja voi olla, että vain Amazing koks tulee loppupätkällä ohi.
Kirjoittanut agnes
Haluu Elitloppettiin ;)
Toto6 NettiMestarikisaan tein vähän isomman virityksen virtuaalirahalla. Oikealla rahalla sitten pienen pieni. Yleensä teen näihin kisoihin samat pelit kuin pelaan oikeasti, kisaan vaan kertaistettuna, mutta nyt oli niin hankalan tuntuista, että ei meinannut valmita tulla millään edes isommalla leikkirahalla.
Kuusvitosesta pitää tänään hakea vähän isompaa kalaa, sellainen tuntuu hyvinkin mahdolliselta. Muutama suosikki on kuumunut yli. Wilds Aragorn voittanut helpompia lähtöjä.. ei tämäkään ole ylivoimaisen kova, mutta taulu vaikuttaa liiaksi peliosuuteen. Amazing Koks, vaikka onkin ikitipsi, miten menee juoksu? Tämä pääsee kovaa liikkeelle, mutta se on lopusta pois ja hevonen on muutamaan otteeseen jäänyt painamaan voimakkaasti kun starttiin on satsattu. Golda Mercury -> rohkeimmat vetävät mäillä pinnoilla ohi.. Ollut toki hyvä, mutta saanut usein tehdä keulassa omaa juoksua. Nyt joutuu töihin matkalla ja voitto ei ole saletti.
Varmat ovat Get Going Grace ja Undercover Photo, eli lappujen kohtalo ratkeaa varhaisessa vaiheessa. Hartikainen varoittelee omastaan ja tiedetään, että se tarvitsee tarkan juoksun. Oikein ajettuna pääsee kirimään tässä Vivian Caramelin selässä ja sen pitäisi kantaa pitkälle. Suosikkipari ratkoo kiihdytyksessä omia välejään ja molemmilla on sauma keulajuoksuun. Nähdäkseni tässä ehtii taaempaakin, vaikka ei mentäisi nollanollaa.
Undercover Photo voittaa pari kertaa vuodessa keulasta ja kun matka on maili ja rata 1, on yhtälö tänään mahdollinen. Peliprosentit ovat tämän kohdalla aina maltilliset, kun hevosen juoksupää tiedetään.. hyvänä päivänä muut joutuvat kamppailemaan himmeimmistä mitaleista. Asante antaa lähtöpaikkansa puolesta etua ja Mr Exquisiten ainoa sauma voittaa tämä lähtö on päästä ensimmäisen 300m aikana keulaan ilman 09-avausta. Tämän en usko onnistuvan. Amazing Koks voi kisan viedä nimiinsä jos pääsee esim. 2 ulos, eikä joudu aloittamaan kiriään ennen päätöspuolikasta. Tämä maistuu kuitenkin eniten aina, kun sitä pääsee pelaamaan alle 15% osuuksilla.
Viime syksyn Lahden voitossaan niittasi Beatasinen. Mahtaako tänään yllättää Piece By Piecen lopussa sen selästä? Kunto on ainakin hyvä.
Kirjoittanut patric metric
Brave Duo
Viime syksyn Lahden voitossaan niittasi Beatasinen. Mahtaako tänään yllättää Piece By Piecen lopussa sen selästä? Kunto on ainakin hyvä.
Kirjoittanut eetu pöysti
vermoon
Ja isoa rahaa haussa pitkästä aikaa. Moilanen ideavarmoina kahteen viimeiseen.
K
3,4
3,10,14
5,8,11
11
8
pelionnea!
Kirjoittanut Eri mieltä
Ohipeli
Päivän ohipelikohde on Vieskerin Valo. 16 hevosen lähdössä on aika vaikea kiertää kaikkia, kun huonon lähtöpaikan "ansiosta" jää tasan viimeiseksi alussa. Jos lähtee reissuun vasta 2. kurvin jälkeen 9. parista ulkoa, voi olla vaikea ehtiä, kun volttilähdöissä ei yleensä kaahata. Jos taas kiertää koko matkan kolmatta, tulee hyvällekin hevoselle yleensä jossain vaiheessa väsy.
Ja päivän pelikohde on Theo de Villeneuve. Hyvä hevonen hyvässä kunnossa ja menee matkan. Paalulla ajavat todennäköisesti alussa hiukan kilpaa.
Kirjoittanut juus
vermo
T65-1: 5,9,10
T65-2: 1,3
T65-3: 3,10,14,15,16
T65-4: 8 Piece Of Metal
T65-5: 6,12,14
T65-6: 11 Nice Brozo
h-p korven 1 dominick duo tauolta tulosta pelotellaan, mutta voittihan tuo ihan sairaspaussiltakin vermossa joulukuussa..
ja tämä tottunut hieman kovempiin porukoihin mitä nyt.. hankala varmaan unohtaa miltään lapulta
Kirjoittanut rebelman
kuusviitosta
Yllärit mukaan
hard rock fellow vihdoin huippupaikalta.
roi de la ville "suomen nopein starttari" lempimatkalla mutta tauolta.
calimero jos saa selkiä valolta ja pelikalta.
2: 1,5,6
3:3,4,5
4:13,14,15
5:4,8,9,11
6:6,7
7:1
Kirjoittanut Huuhti
pelailut
Tulipa laitettua nää 65 rivit aluks väärään ketjuun.. Joten tänne siis uusiks :)
5,12
1,3,4,6,11
10,14,15
8,9
6,12
1,11
24e
2,5,6,8,12
1,3
10,14
8,11
6
1,11
8e
Kirjoittanut agnes-
Elitloppetiin soutaen?
Kai se on ryhdyttävä keräämään kirkkoveneellistä soutuporukkaa Solvallaan, sen verran nolosti alkoi Toto6 NettiMestarikisa.
Ainoa lohtu oli se, että en viittäkymppiä törsännyt oikeeseen peliin.
Mutta onhan tässä vielä kierroksia jäljellä,kisa vasta aluillaan, kertaistettua sisään ja tuuria päälle. Tai sitten säästöpossu kunniaan.