T75-1: Marlene Trick masentui viimeksi aika pahasti kuolemanpaikalta, joten kaipaa varmistuksia. Takamatkan kova kolmikko Susan Boyle, Bedina Band ja Evitaquer pelihevosia. Park's Beauty saa tässä tarvitsemansa reissun ja on tilojen auetessa mahdollinen yllättäjä. Yena Hornline saa lähtönopeudellaan hyvät asemat. Pari prosenttia pelattuna maistuu. Victoria d'Hilly on uusi tuttavuus. Vaikea sanoa tammasta mitään, joten pelaamattomana kelpaa mukaan kuitille.
T75-2: Aloittelevat suomenhevoset, joten rasteja kuluu.. I.P Legenda, Turon Jocke ja Tanhuan Toivo ensimmäiset rastit. Koivikon Kalle suhahtaa aluksi keulaan ja päästää jonkun suosikeista eteensä. Saanee lopussa mahdollisuuden jos pateja riittää. Meliisi jyrää voimillaan. Ravia mennessään vaarallinen.
T75-3: Sitten alkaa kahdeksikkojen putki. Lucas Småbo varmaksi. Erittäin pystyvä, mutta samalla laukkaherkkä tapaus kyseessä. Meni kesäkuussa koelähdössä viittätoista, joten pystyy melko kovaan tulokseen. Kaikki juoksupaikat käyvät ja Alapekkala suunnanne heti johtavan rinnalle. Vasta nelossuosikki tällä hetkellä.
T75-4: Pulun Pilke varmaksi. Kuuluisi mielestäni olla suosikki, kun eturivistä pääsee liikkeelle. Forss hakee ajokillaan keulapaikan ja todella kova saa Turoveli olla jos ulkopuolelta meinaa ohi tulla.
T75-5: Kasilla jatkuu. Pitch Command varmaksi. Palaa toki pitkältä tauolta, mutta mielestäni ei silti kuuluisi olla noin selkeästi Womanizerin varjossa peliprosenteissa. Forssin ajokki avaa ihan hyvin ja juoksee johtavan rinnalla. Vahva menijä menee siitä hyvin. Womanizer mennyt erityisen hyvin keulasta, mutta nyt tehtävä täysin erilainen ja ei ainakaan omasta mielestäni olisi yllätys vaikka kiri tyrehtyisi ulkoradoilla.
T75-6: Astrid Wibb laskusuunnassa? Kaipaa varmistuksia. Rim Bay Vic käsittämättömän vähän pelattu. Ravia mennessään on tosi kova menijä näihin sarjoihin! Vittorio kärsii jatkuvasti surkeista lähtöpaikoista. Avaa kuitenkin lujaa, joten saanee asemat kärjen tuntumasta. Pelaamattomana maistuu maksaa mukaan kuitille. Civil Modelle mielenkiintoinen. Mukaan lapulle sekin.
T75-7: Greenleaf Slim keulaan ja Harmi's Frido rinnalle. Sitten mennään eikä meinata. Jokatapauksessa uskon, että tästä parivaljakosta voittaja löytyy.
Huomenta, Juus aloittanutkin jo viikonlopun osalta lähtöjen puntaroinnin. Hienot ravit tiedossa ja tuo Pulun Pilkkeen ja Turovelin kohtaaminen lienee se viikonlopun urheilullinen helmi, ainakin kotimaassa.
T75-1: 3 Marlene Trick paalun turvin pelisuosikki, mutta kuten Juus jo toi esille niin hevosen otteet viimeksi vain vahvistavat varmistusten tarpeen. Siksi hyvin tuo kuitenkin viimeisintä ennen on kulkenut, että ohipeliä ei tohdi suositella.
14 Evitaquer saa rattailleen Antti Teivaisen ja on tässä mielenkiintoinen rasti. Viimeiset startit on sujuneet menestyksen valossa hieman alavireisesti, mutta myös lähtöradat ja juoksunkulut ovat olleet pahasti vastaan. Hevoselta irtoaa hyvänä päivänä rehti kiri, jolla on kaatunut tätä kovempiakin hevosia. Pitkälti sillä psyykillä, että herra Teivainen tuo jotain lisää otetaan valjakko kuiteille.
12 Susan Boyle on selvästi tuloillaan ja tässä takamatkasta huolimatta pakkorasti. 11 Alexandretta tiedetään hyväksi hevoseksi. Otteet viimeisissä ovat lupailleet ainakin lievää nousukuntoa ja pienellä parannuksella ollaan tässäkin jo korkealla. Peliosuus siksi maltillinen, että rastitaan mukaan kupongille. 13 Bedina Band intoutunut myös ajoittain menemään niin hyvin, että 20 metrin pakista huolimatta otetaan mukaan. Tuosta hyvissä selissä kun maalisuoralle peesailla niin voitokkaan ei yllätä.
Vielä jo Juusinkin nostama 8 Park's Beauty kuitille ja ensimmäinen kohde toivottavasti selvitetään näillä. Jauholan ajokki on pärjännyt mukavasti vastaavissa tehtävissä ja on tuon mainitun sisäratajuoksun saadessaan potentiaalinen.
ympäripyöreä on lähtö monella tapaa, mutta lapun hintaa on pidettävä kurissa. Pelisuosikki, 1 I.P.Legenda, on kohonnut ehkä hieman turhan selvästi suosikiksi. 2 Turon Jocke on pystyvä varsa ja sen lisäksi vaikuttaa kirkkaasti porukan varmimmalta. 3 Meliisi taasen on se hevonen, joka tässä on mielestäni eniten aliarvostettu. Hevonen on ravatessaan tehnyt varsin lupaavia startteja ja on vauhdeiltaan täysin vertailukelpoinen muiden pelihevosten kanssa. Hyvä lähtöpaikka, tuttu kuski.. Ravilla kun menee niin tulee korkealle!
T75-3: Kyvyt esiin. =) Voi herran pieksut.. vaikeaa on ja Juusille nostan hattua, että varmalla vetää, vielä 8-radalta.
K olisi se kovin. ;) Vaan siihen ei rahkeet oikein riitä ja karsia täytyy. 8 Lucas Småbo on tosiaan maistuva merkki. Lahjakas, mutta hieman turhan epävarma. 1 Mr Pirate ei ole vielä hävinnyt eli kaipa se on pakkorasti. T75-tasolla suosikkina on kuitenkin kaikesta huolimatta hieman maistumaton, mutta lapulle siis..
4 Lovely Mora hyvältä paikaltaan myös pelihevonen. 10 Back The Devil kulkenut niin hyvin, että takarivistä huolimatta pakkorasti tämäkin. 6 Boulder Clash, Teivasen piristämä (?) 11 Don Duke ja hyvältä paikalta niinikään lähtevä 3 Rim Bay Quebec näitä vähemmän pelattuja, mutta rastin arvoisia eläimiä.
Erittäin vaikea lähtö omaan makuun, jossa suosikiksi nostaisin tuon Back The Devilin. Aika hyvällä ja helpolla on tuo tikut tullut..
T75-4: 10 Turoveli varmaksi. Tämä on nyt sitten sellainen parivaljakko, että kai se loppupeleissä on ihan makuasia kumman voittoon uskoo. =)
T75-5: 10 Womanizer. 8 Pitch Command palaa tosiaan pitkältä tauolta, mutta mielestäni eväät eivät riitä suosikin haastamiseen. Näistä lähtökohdista olen sitä mieltä, että kilpailutuntuman ollessa kohdallaankin on Womanizer tätänykyä niin paljon edessä, että haasteen voi Pitch Command heittää, mutta viivalle saakka ei Kylliäistä takana pidä. =)
T75-6: 1 Astrid Wibb ei tosiaan maistu täälläkään missään tapauksessa ainakaan varmaksi liki 70%:n osuudella. Oikeastaan en ihan ymmärrä moista taakkaa valjakon harteilla?
3 Bory on edelleen suhteettoman aliarvostettu vaikka pääsee jälleen hyvältä paikalta liikkeelle ja pohjalla nuo Account Racen esitykset. Peliosuus alle 10% ja miksi tämä ei tässäkin porukassa voisi pärjätä?! Erittäin maukas merkki.
4 Ride Elisa on noussut hienoon iskuun ja viihtyy maililla. On tässä hyvältä lähtöpaikalta rastin arvoinen ja saanee hyvän juoksun kärjen tuntumassa.
5 Harmi's Frido edelleen ikäluokan kovimpia menijöitä ja tässä ehdottomasti lappukamaa. 2 Greenleaf Slim tehnyt niin paljon asioita oikein, että paha tuota on lapulta pois jättää. Sitten vielä tämä "nousukas" eli 3 Sahara B Boy. Pakko se on uskoa, tästä tulee vielä kova eläin. ;)
Tuureja ja sitä rataa..
Kirjoittanut Nipa
Yhtä legendaa
Pelilauantain ovat menneet ”hevosten kotiintulon jälkeen” näillä peliehdoilla muutaman euron teeseiskoina painopisteen ollessa noiden yksinkertaisempien pelimuotojen kohdalla. Näin tänäänkin Oulussa, jossa hyvää psyykattavaa toki riittäisi isompiinkin kombinaatioihin.
Pieni ”lotto” Äimärautioon heitettiin jo eilen I.P. Legenda ainoana varmana. Muutamaan lähtöön olisi suosikeille varmistuksia tarvinnut vähän enemmänkin, mutta riittää kun 3,20-pelillä on mukana. Kissanhännänvetoon Pulun Pilke-Turoveli en osallistu. Kaksarina se maksaa kuitenkin liian vähän.