Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Ennakkotunnelmia T65 Vermo

Vielä ei riviä olla laittamassa sisään, mutta laitetaan hieman ennakkokaavailuja....

T65-1: 3 Phaedra Club oli viimeksi niin hyvä laukan jälkeen, että voisi kelvata varmaksikin. 8 Bluehill's Eagle lienee pahin vastustaja, mutta onhan lähtöpaikka huonompi. Toisaalta makoisia yllättäjäkanditaattejakin löytyy, kuten 5 Bogey Wolff, 7 Ranch Keen, 4 Stepping Gigola ja 2 Somolli Bowl.

T65-2: Tähän ei tarvinne kuin yhden merkin siksi vakuuttava 5 Quite An Avenger on ollut.

T65-3: 11 Piispalan Santeri on siksi hyvä hevonen, ett
varmaksikin voisi harkita, mutta tauko on aina tauko... 10 Esperiina on hevonen, jonka loppukireistä itse pidän. Muista mahdollisista mieleen tulevat lähinnä 4 Setelisottiisi, 3 Meikun Merkki ja 7 Nopsan Vauhti. Joku muukin voi hyvinkin voittaa esim. 1 Tuikero tai 5 Tauroni saattasi yllättää.

T65-4: Tämä lähtö tarvinnee useamman rastin, vaikka 8 Lili Nash kiehtookin, mutta melkoinen arvoitushan tuo on. Paalulta 1 Arctic Gentleman ja 2 Low Flyer olivat ihan hyviä viimeksi. 9 Trini Boyn voittoa olen odotellut, 10 Violin Lake teki ihan mukavan juoksun tauolta, 11 Un Eurolle matka sopii, 12 Ideal Du Point tulee tauolta, mutta kyvyt riittävät ja 15 Cross De Luxen viime esitys oli hyvä. Muitakin mahdollisia paalulta löytyy...

T65-5: 1 Nike Di Girifalco voisi kelvata varmaksikin, kun 12 Celsius Ås on huonolla paikalla, mutta onhan se jäätävässä kunnossa.

T65-6: 1 Buck Boko ja 8 Armstrong Transs R ovat suosikkikaksikko, mutta 3 Amber Diablo oli pirteä viimeksi, 2 Archie Ride on nopea ja josko 7 Classical Duo saisi sen namureissun. 5 Rainbow Zet askarruttaa, mikäli kenkiä ei päästä ottamaan pois.

Vastaukset

Kirjoittanut

werewrw

Tattis Minttu että hiukan autat tässä,nimittäin saan HU:n postista vasta keskiviikkona jossa on 65 vihjeet,nuo kirotut pyhät keskellä viikkoa häiritsevät HU:n ilmestymistä ja näin ollen jäimme taas ilman vermon lähtölistoja ja vihjeitä mitkä normaalisti perjantain lehdessä ovat silloin kun se ilmestyy perjantaisin normaali viikkoina.Joku sanoo että katso netistä tai osta joku muu lehti(no en osta), olen kyllä jo alustavasti katsonut netistä lähtölistoja mutta ei se ole ihan yhtä kivaa ja kätevää kuin lehden kuljettaminen kainalossa ja sen tutkiminen.

Kirjoittanut

Quite An Avenger & Buck Boko

Siinä varmat tällä kierroksella.

Ensimmäisen lähdön suosikille kaveriksi ainakin Tamila Pearl ja Bluehill`s eagle.

Kylmäverilähtöön tekisi mieli aina laittaa kaikki..
Tätä joutuu pohtimaan hartaasti... ainakin Meikun Merkki, Setelisottiisi .....

Low Flyer, Critical Music, Un Euro, Ideal Du Point.
Voittaisiko joku näistä..

Toiseksi viimeisen lähdön kovin on Celsius Ås. Otetaan mukaan myös super Frido.

Kirjoittanut

buck bogooo

Buck ei ole kovin starttinopea. On ikävästi muistissa sen joku huonompi reissu. Markku ajoi sitten väkisin keulaan ja tietysti se hyytyi lopussa .

Pitkät matkat on sopinut viime aikoina. En varmaksi jättäisi, mutta mikäli tällä sopivan juoksunkulku ja pysyy vielä tämän lähdön verran vireessä, niin vaarallinen toki.

sen verran ailahtelevaa menoa kyllä ollut.

Kirjoittanut

werwerr

Joo muistan buck boko joskus flopanneen pahasti ykköseltä,mutta voitti sen jälkeen monta kertaa putkeen muilta paikoilta,kunto rautaa mutta voi mokailla,ellei markku saa taiteiltua sen ennen ekaa kurvia toiselle

Kirjoittanut

Buck Boko

Lähtee kuin mummo tukasta. Joutuu peruuttamaan viimeiseksi ja on sen verran tasavauhtinen, että voittoa ajatellen pitäisi heti lähteä kolmannelle ja ajaa täyttä loppuun asti.

Eturivissä on monta nopeaa hevosta ja saattaa hyvinkin olla, että niiden kisattua alussa keulasta, saa Hannu ajaa Armstrongin suoraan pitävään piikkiin. Tosin se selässä liftaava hevoen on sitten aika vaarallinen lopussa. Oma suosikkini on Armstrong Trans R, sitten Archie Ride joka tällä matkalla vaatii selkää ja kolmoseksi Rainbow Zet. Buck Boko nelosmerkkinä lapulle, vaikka taitaakin olla lähdön kovin hevonen luokaltaan.

Tamil Pearl pitää ykköseltä keulat, eikä se paikka ole tarjolla kuin Phaedra Clubille. Viimeksi meni isot rahat ohi, kun Tamilalta katkesi köysi johtavan takaa ja kakkossija paloi siinä. Phaedra Club kelpaa varmaksi.

Toivottavasti Victor Quo Vadiksella tehdään lähdöstä kilpailu ja ajetaan keulasta. Quite An Avenger voittaa joka tapauksessa, mutta tulisi edes hiukan kilvanajoa. VQVadis on joskus voittanut Markun hevosen, joten pitäisihän sitä puolustaa kunniaa :-)

Tauroni palasi viimeksi tauolta ja oli heti ok. Ottaa tässä keulata ja voi vetää yllättävän pitkään. Sisäradan hevoset + Pispalan Santeri pahimmat kannot kaskessa voittoa ajatellen, mutta maaliskuussa 26,9a juossut Tauroni on alipelattu.

Tasainen pitkänmatkan koitos jossa paalun parhaat vastaan takamatkan 3 jyrää (Ideal du Point, Lili Nash ja Un Euro) on pelin henki. Ideal ja Un maistuu eniten.

Super Frido johtaa tasaista lähtöä.

Kirjoittanut

semmottii

vähän omia mielipiteitä täältä päin:

1: Phaedra Club Voittaa leikitellen

2: Quite An Avenger Voittaa mutta tulee taas vähän raskasta reissua.

3: 1 nappipaikka, 3 kuskin parannus++, 4 tulee taas ykkösiä kun ei teivaista, 5 avaa kovaa tuskin vielä riittää mutta vähän pelattu, 7 saa hyvän reissun tuoltakin, 11 en tiiä tarviiko kun laukkaa aika varmasti mutta kyllähän se ketuttaa jos tulee ja ei löydy lapulta.

4: 1 oiskohan keulasta nytten eikä aina vaan rinnalta, melkein varma ainesta mutta mutta, 3 koivunen ei meinannu haluta voittaa mutta hevonen halusi ja kiri hyvin, saa nappi reissun sisällä, mutta matka on miinus, 14 eiköhän moilanen osaa tuoltakin tulla matka suosii.

5: Ei pysty koivunen pitämään keulia 3 ja 4 avaa varmasti kovempaa, eikä vauhti hiljene ihan heti, täten varmaksi asti HURJA 12 Celsius Ås. Torvinen luottaa tähän ja varmasti taistelee voitosta, juoksee 4 ulkona ja se takasuoran pätkä oivoi ku muut jää jalkoihin.

6: Tulee olemaan kovat prossat Buck Bokolla vähän niin ja näin haluuko kalastaa isoa vai tyytyä pieneen. 2 aluksi keulaan ja sitten kuka tietää pääseekö rainbow zet keulaan? vai meneekö juoksu samanlailla kuin 7.9.13 saako buck tilat toiselle ja täten keulaan.?
Rainbow tuskin saa juosta ilman kenkiä, 8 mielestäni ei vain riitä tuolta ulko radalta, alussa varmaan himmaillaan ja takaa on tulemista, joten varmaksi BUCK BOKO!

3
5
1,3,4,5,7,11
1,3,14
12
1

Hintaa 1,8 X ?
Pitkästä aikaa näyttää siltä, että tuleepa helppoa

Kirjoittanut

Arktinen

Herrasmies, eli Arctic Gentleman vihdoin voittaa. Varmaksi tätä.

Celsius Ås tulee keräämään paikalta 12kin paljon peliä viime kerran esityksen perusteella, varmistuksia sille.

Armstrongia tarjoan Buck Bokon kaveriksi viimoseen. Rainbow zet meni viimeksi yllättävän hyvin, jos kengät oli jalassa, vaikkei huono olekaan niilläkään. Keulaan pitäisi päästä tuossa, joten varottava.

Kirjoittanut

Rainbow Zet ym.

Viimeksi oli ilman kenkiä, ja huominenkin pelaamisen mielekkyys riippuu tuosta valinnasta. Oli lauantaina tosi hieno loppukiri, vaikka ei totoon ehtinytkään.

Viidennessä One Wild Night ampuu keulaan, ja jää odottamaan vetoapua. Niemisen luulisi pääsevän keulaan. Asia voi toki mennä vaikeaksi, jos Hide and Seek on terävänä, ja Olli päättää vähän auttaa iskää.

Ensimmäisessä Bogey Wolf voisi päästä johtavan selkään, ja siitä sitten pariin.

Kirjoittanut

Rainbow Zetti

Jaahas, thanks tosta tiedosta kun en muistanut yhtään. Eniveis, vaikka tää tekee aika karuja lopetuksia, niin kyllä tää vapaaltakin ihan riskejä esityksiä tekee ja miellän vahvuudeksi ennemmin ne kuin kirit.

Kirjoittanut

65:seen

1. 3 phaedra club
2. 5 quite an avenger
3. 1-4,7,11
4. 7 huambo
5. 12 celsius ås
6. 1 buck boko

1*1*6*1*1*1=6 panostusta lompakon mukaan

Kirjoittanut

Arctic Gentleman

jos en väärin muista niin tää on keulasta parhaimmillaan ja matka käy niin tässä huonotasoisssa lähdössä voisi voittaa.

QA ei pitäsi tätä hävitä.

buk boko,huno lähtö aikka tälle riski jäädä pussiin.

Kirjoittanut

Varmathan ne on

Illan pankki ja Piispalan Santeri. Eikös tuo oo aika kova hevonen ja mun mielestä aika köykäinen vastus. Siis Piispalan Santeri.

Kirjoittanut

nii joo

ei tehny mieli paljon aina varmitella piispalaa

en tiedä sitten miten lopussa käy, hieman on buck bokolle varmistelua ..

celsius ås on noussut todella melkoiseen vireeseen, jos ei ihan mahdoton juoksunkulku, niin eiköhän vauhtiero riitä

ehkä hevosten varmuutta ja vauhtieroja ajatellen, quite an avenger ja celsius ås voisi olla isomman systeemin tukipilarit

onhan tuo quite an avenger silti laukkaillutkin joskus, vaikka olisi miten hyvä hevonen, niin joku ennakoimaton syy, voisiko sotkea tahdin näennäisesti helpossa tehtävässä? tuskin, mutta.. huh jos

Kirjoittanut

Kolikkopeli

1. 2,9
2. 2,5
3. 11 Santeri
4. 10,11,14
5. 12 Celsius
6. 8 ATR

1,20€

Kirjoittanut

Rainbow Zet

Hevosella kengät jalassa.

Kirjoittanut

Yritetään näillä

3
5
10,11
1,8,9,10,11,14
1,3,5,8
1,5,8

Kirjoittanut

keskiviikon uunotus

3
5
1,3,7,11,12
6,14,15
3,10,11,12
1,5

Kirjoittanut

vermoon

T65-1 3,6,7
T65-2 5
T65-3 2,4,5,7
T65-4 8
T65-5 4,12
T65-6 1,3

Kirjoittanut

joopa joo

pelatkaa te vaan niitä taukohevosianne mun mielestä tää piispalan santeri on ylivoimasesti kierroksen paras ohipeli. suora pari 2-4.

Kirjoittanut

viittä vaille kuusi

ekaan taitaa kolahtaa:
Toto65-1 8 ,12 ( 3,2 )
Toto65-2 5 ( 2,1 )
Toto65-3 1 ,5 ,10 ,12 ( 4,11 )
Toto65-4 2 ,3 ,7 ,9 ,11 ( 14,1 )
Toto65-5 1 ,12 ( 8,3 )
Toto65-6 1 ,3 ,5 ,8 ( 2,4 )

Kirjoittanut

hyvältä

näyttää vielä.. kyllä kannatti odottaa viime hetkeen ja katsoa kengitystiedot. olihan se tuli-karkelo otettava lapulle kun kenkiä vedeltiin pois. vielä 6% tuurijuoppo se kanssa tietää mitä puhuu. Gentleman next

Kirjoittanut

jepjep

rapsakka 25-kertoiminen suora pari kiinni, antaa jatkossakin kansan lyödä noita taukohevosia, ei ne vaan tauolta pärjää hevoset

Kirjoittanut

Nooh

Olikos teillä Arctic gentleman varmana niinkuin neuvoin? ;)

Kirjoittanut

sori

no ei ollut kun ei ollut luottoa aiempia vihjeitä muistellessa. Ehkä tämäkin oli se ns vahinko-osuma.

Kirjoittanut

olihan se

Ihan letkupää kun ei kuolemasta ole osannut voittaa.

Kirjoittanut

Tämmöstä

Ravipäivä ja lähtöVermo 11.12 L2
Pelimuoto Toto65
Valinnat
Toto65-1 3 ( 8,2 )
Toto65-2 5 ( 2,1 )
Toto65-3 1 ,2 ,3 ,4 ,5 ,7 ,11 ,12 ( 10,9 )
Toto65-4 1 ( 14,3 )
Toto65-5 12 ( 1,8 )
Toto65-6 1 ,3 ,8 ( 5,2 )
Panos 0,10
Hinta 2,40
Voitto 62,60
Palautus 0,00
Loppusumma 60,20
Pelin tila Lunastettu
Oikein 6

Jee elämäni eka voitto :D Summa ei päätä huimaa mut fiilis on korkeella

Kirjoittanut

Onnea !

Onnittelut voitosta Refur !