Vermoon on illalla luvassa pilvistä ja sadetta. Siitäkin voi olla rivinteolle hallanvaaraa, samoin kuin itsestään selviltä tuntuvista valinnoista liian helpoista hevosista. Jonkinlainen kuusviitonen tänään kuitenkin tehdään, mutta näin aamupäivästä ilman numeroita tärppejä hakien ja vähän perustellenkin – jos noita selityksiä voi oikein perusteluina pitää.
Avauslähdössä ei näytä olevan muita tuttuja kuin nuo kansan jo valitsemat kolme suosikkia Arnold Halm, Big Muscles ja Vex Ant Expert. Sitä vähän ihmettelen, miksi Kylliäinen on antanut Big Musclesin Teivaiselle ajettavaksi ja sen jälkeen nostan Päivi Pitkäsen valmennettavan Shotin viikontakaisen esityksen perusteella kohteen tärpilsi.
Toisen kohteen Herra Hanurin juoksut eivät ole menneet viime juoksuissa täysin nappiin ja voittaja olisi viimeksi ilman loppusuoran hässäkkää ollut Flavio. Näiden kahden ohi pelaaminen vaatisi melkoista urheilumieltä ja varmistaminenkin tuntuu hätävarjelun liioittelulta. Rouva Fortuna ja Pristiina olisivat seuraavat merkkini, mutta viimeksimainitussa olisi Mika-lisää.
Suosikkinelikosta se tulee varmaan voittaja kolmanteenkin koitokseen. Jos kvartetista sitten nostaisi ensimmäisenä nelossuosikin Somolli Bowlin. Siinä olisi mahdollisesti isä-Väreelle tänään jo toinen sulka hattuun. Oli tuo Fagerkin muuten Lappeen-voitossaan sen verran hyvä, että senkin joku yllärinä pelaa. Tasainen oli Lappeessakin taisto.
Taas on neljännessä kohteessa Teivainen pantu paljon vartijaksi takarivistä Last Codella. Tuosta sen vierestä voisi Väreen hevosta Un Euroa myös lapulle tuupata, jos ei noiden eturivin parempien edesottamuksiin usko. Torvisen Low Flyerin tuossa kingi pitäisi olla. Eikä aivan pihalla ole Akun Tout A Faitkaan.
Kolmella kavionkopsuttajalla pötkii aika pitkälle eli Tähen Topeliuksella, Pilun Pilkkeellä ja Tixalla. Kaikilla näillä on eri syistä vankkumattomat kannattajansa. Itse olen jo lähes valmiiksi päättänyt luottaa nyt jo loikkarinsa löytäneeseen Tixaan. Ja kun yhden kaksarin pelaan, se lunastetaan Keisarilla.
Viimeiseen lähtöön ei ole vielä käynyt mielessäkään, että Buck Boko pitäisi varmistaa. Muutama toiveiden tynnyrihän tähänkin lähtöön löytyy alkaen Ultimate Dreamista ja jatkuen Albino Starilla ja Felix Prolla. Antaa kuitenkin ainakin tässä vaiheessa vielä olla. Annetaan hevosen surra, kun sillä on vähän isompi pääkin.
Vastaukset
Kirjoittanut bukka
Pulun Pilke
Itselle maistuu Pulun Pilke kovasti. Mielenkiintoista on nähdä mitä Iikka saa kärryillä aikaan.
Kirjoittanut hemppu vaan
Vermon kimppa
pitkästä aikaa ja aivan päättömällä varmalla eli Natural Tan... Kait sitä rahaa voisi muuallekin laittaa ?
1-6,12
2,9
3,5,6
9
2,4,5
2,5,9
Pelionnea !!!
Kirjoittanut Nipa
Varmat unesta
Lähes yhtä poskettomat kuin Hempun päätön varma Natural Tan, on omassakin aamupäivällä jätetyssä lapussa, jossa kummankin avauslähdön varma on kakkonen eli Shot ja Pristiina.
Varmat tulivat toissa yönä nähdystä unesta, jossa lapulla oli alkuun vain kakkoset ja sillä tuli vallan mahdottomasti paperirahaa. Vakuudeksi lisäsin viimeiseen Buck Bokon lisäksi myös kakkosena juoksevan Ultimate Dreamin.
Nyt vain mietin, kannattaako Vermon kuusviitoseen enempää pelatakaan.
Kirjoittanut Strummer-
Kultakenkä
Korhonen+Holopainen+Kultakenkähevonen -trio yllättää n. kerran kahdessa vuodessa valtakunnan kohteissa.
Itselläni on sellainen kutina, että tänään ajetaan piikissä ja siitä kestetään pitkään. Onhan tämä joutunut aika kovissa lähdöissä viime aikoina yrittelemään.
Last Code (Viimeinen koodi - "Vikakoodi") - olisi tarpeen tsekata. Ihan ei pyöri moottori suosikkiaseman arvoisesti.
Kirjoittanut Kähveli
Vermo
En laita tänään Buck Bokoa varmaksi sen ailahtelevuuden takia.
Ai miksi Kylliäinen on antanut Teivaisen ajaa Big Musclesia? No oisko siksi, että on itse Solvallassa eikä parempiakaan kuskeja ollut tarjolla.
Kirjoittanut nötsky
Moi!
~Tein kaksi lappua, tässä toinen!
Kolmella varmalla!
4 Big Muscles
1 Tout A Fait
12 Buck Boko
4//1,2,5,8,9//1//2,3//12
Kirjoittanut Nipa
Jaa-jaa
Ei siis Kylliäinen ole enää tänään kipeä. Saapa siis nähdä kumpi hevonen tienaa enemmän, Big Muscles Vermossa vai Boulard Solvallassa.
Kirjoittanut romik
Tällaisella
mukaan:
Ravipäivä ja lähtö
Vermo 08.01 L2
Pelimuoto
Toto65
Valinnat
Toto65-1 1,2,4,5,11,12( 3,6 )
Toto65-2 5,9( 2,3 )
Toto65-3 6( 5,4 )
Toto65-4 2,3,6,9( 11,1 )
Toto65-5 2,3,5( 4,6 )
Toto65-6 2,12( 11,9 )
Panos
0,10
Hinta
28,80
Voitto
0,00
Palautus
0,00
Loppusumma
-28,80
Pelin tila
Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Oikein
0
Tätä unta vähän epäilin itsekin. Äkkiä tämä kuusvitonen oli tämään taputeltu. Kakkosia pelataan jatkossa vain muutamaan kaksariin. Onhan tänään sellainen myös Pulun Pilke.
Kirjoittanut Huuhti
pristiina
No eipä tuo lappu kauaa itelläkään mukana pysynyt.. Miten tuo Pristiina noin ylivoimanen oli?
Kirjoittanut Joopa joo
näin kävi
lappu laulun puolelle.Pari valmispeliäkin oli,mutta
ei niissäkään famea ja pristiinaa näkynyt.