Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Miten tämä on mahdollista?

Veikkaus lupaa pamfletissaan maksaa pelaajille tällä viikolla V75-pelissä noin 140 000 euroa. Viime lauantaina meni vaihdossa 556 000 euroa rikki ja voittorahaa jaettiin 282 000 - siis puolet pelissä, joka palauttaa muutenkin surkeat 65% takaisin pelaajille.

Menkää nyt itseenne Veikkauksen väki ja nähkää puut metsältä. Kokonaiskuva voi jonkin aikaa olla nousujohteinen, mutta kunhan pelaajat ovat sisäistäneet ryöstön ja tulonsiirron köyhiltä rikkaille pelissänne, niin perusvaihdot tulevat tippumaan kymmenillä prosenteilla. Päätään voi iskeä seinään vain vuoden pari. Sitten jomottaa.

Minusta bonuskäytäntö on susi: Kartuttaa nyt surkeista vaihdoista pottia noin, että oikein vaikealla kierroksella potista jaetaan vain 150 000 euroa 5 oikein veikanneille.

Pelaaminen jää nyt tähän.

Vastaukset

Kirjoittanut

Tuli vähän liioiteltua

Kyllähän Veikkaus sentään luovuttaa aina puolet voitoista pelaajille. Vain yhden voittoluokankin toteutuessa potti on siis jotain yli 250 000 euroa, niinkuin myös kahdella voittoluokalla.

Kovin samanlaisilta vaihdot näyttävät kuin vielä puolitoista vuotta sitten. Harmi että Hippoksen tilastoista on pyyhkiytynyt vaihdot ja voitot tuolta ajalta. En muista milloin bonuskäytäntö uusittiin, mutta eiköhän nuo viime vuoden alussa pelatut kierrokset olleet vielä niitä vanhan järjestelmän aikaisia kierroksia. Ihmeen hyvinä vaihdot ovat normaalikierroksillakin säilyneet, vaikka pienvoittojen jako onkin vähentynyt. Bonukset ovat mahdollistaneet V75-pelin kasvun.

Jostain on siis tullut pelille uusia asiakkaita, koska muuten myynti normaalikierroksilla olisi jo alkanut taantua - onhan jopa moni tälläkin palstalla kertonut lopettaneensa kyseisen pelin pelaamisen normaalikierroksilla kokonaan. Se on helpommin sanottu kuin tehty, enkä itse en siksi vielä tavastani päässyt, mutta panokset ovat toki pudonneet. Kun lauantain V4-peli on usein arkisia paljon kannattavampi, aion sijoittaa siihen ensi lauantaina rahat.