Jos indikaattori näyttää merkittäviä poikkeamia
V-peliprosenttien ja voittajakertoimien välillä suhteutettuna hevosten tauluun ja luokkaan niin palataan astialle..
Vastaukset
Kirjoittanut Blck
Turhaa vaivaa
Jo näin etukäteen voi sanoa, ettei noilla hevosilla tule millään olemaan niin merkittävää poikkeamaa vk vs. V% välillä, että sillä olisi mitään merkitystä. Ja jos tämän indikaattorin tarkoitus on kuitenkin auttaa pelipäätöksen tekemisessä, niin näiden kohdalla apua ei tule olemaan.
Kirjoittanut zämän-mies
bonusfinaali
Itse käytän hieman samaa systeemiä kaksari peleissä.
Vertaan kaksari kertoimia toisiinsa, eli.
Vaihdon ollessa vaikkapa 2000e, otan taulukosta kopion jota sitten vertaan aivan viimeminuutille saakka lopulliseen taulukkoon.
Sieltäpä näkee hyvin viime hetken nousijaparit, tai hevosen johon luotetaan tai ei luoteta, eli kertoimet joko nousee tai tippuu jonkun tietyn hevosen mukana.
Koittakaapa tätä nettipelurit.
v75 ja v4 prosenteissa yleensä v-4 antaa oikeamman kuvan hevosen tasosta.
Ps. Kielolla taas hieno lappu odottelee lauantaita.
Kirjoittanut Kielo
jo otsikossa
lukee "avainasemassa" ovat..
Jos näiden ulkopuolelta nousee joitakin jo esille otettujen ohi niin indikaattori toimii silloinkin.
Lisäyksenä: totalisaattori pelit kaikki ovat mukana vertailussa V-peliprosentteihin eikä siis vain voittajakerroin..
Kirjoittanut Kielo
juu zämän-mies
harrastan samaa itsekkin ja joku matemaattisesti hurahtanut tekisi muutoksista graafisia käyriä josta heti näkisi trendit. Indikaattoriin vielä toleranssit siitä milloin se vaatii ottamaan lapulle ja milloin lapulta pois..
Kirjoittanut Blck
Jepjep
Zämän-mies:
Mitä tuolla pitäisi tutkia?
Kielo:
Jos kaksaripeliä käytetään vertailussa kohtaamaan V-peliprosentit, niin miten pitää ottaa huomioon erilaisten lähtöjen erilainen pelijakauma? Kaksarikerroinhan ei ole mitenkään verrannollinen V-pelin prosenttiin, koska kaksarin toisen osapuolen peliprosentti saattaa vaihdella suurestikin. Eli käytännössähän pitäisi sitten jo vertailla kahden hevosen V-peliprosenttia, luokkaa, taulua, kaksarikerrointa, lähdön pelijakaumaa yleisesti ja mahdollisesti vielä muuta. Alkaa mennä vaikeaksi?
Kirjoittanut Kielo
no esimerkki
Jos huomenna ei Saran Salamaa pelata kaksareissa samalla painoarvolla kuin sitä on pelattu V-pelissä niin se indikoi sen olevan päivänkunnoltaan kyvytön myös voittamaan..
Sama rataa myös tasaisimmissa lähdöissä. Se tosin vaatii "tulkitsijalta" aivokapaisitettia suhteuttamaan informaation. Yksinkertaisimmat voivat toki pysytellä voittajakertoimien vertailussa V-peliprosentteihin..
Kirjoittanut Nipa
Kielo
Jos yksinkertaisimmat pysyttelevät V-kertoimien vertailussa V-peliprosentteihin - mistä olen täysin samaa mieltä kanssasi - niin, ovatko he kaksinkertaisia, jotka ottavat kaksarikertoimet mukaan?
Jos ampiainen on pistänyt hevosta persuuksiin ja se aristaa sitä ja laukkaa lopulta, niin nuo laskelmat eivät kerro siitä mitään. Usein joku suosikki laukkaa, joskus täysin ilman omaa syytään, vaikkapa joku ajaa jaloille. Tällaisia sattumuksia sattuu eikä näitä voi aina ennakoida.
Kirjoittanut Kielo
vatsauksia
Nipa tässä ei yksi+yksi olekkaan kaksi vaan paljon enemmän saa irti. Kuinka paljon enemmän riippuu tulkitsijasta..
Sippinen ja Kielo ovat pelanneet yhtä kauan ja yhtä voitollista peliä kuin olemme nähneet kirkasta päivänvaloa tällä palstalla. No viime V75 pohjassa oli muuten täysosuma ja silloinhan pitäisi olla jo rikas..
Kirjoittanut zädämies
ei otsikkoa
Sanopa muuta Kielo.
Tällainen graafinen käyrä olisi aivan ihanteellinen indikaattori pelaajille lähdön pelaamisessa.
Toivossa elätellään ajatusta..
Mitä tulee GTeivon 75-lähtöihin, niin pelaan kolme viimeistä varmoina, mutta en suosikkeja.
Pekalla, Aint Vooden voisi myös olla varmana?
Kirjoittanut Kielo
hyvä zädämies
niin sitä pitää..
Ja Vekseli2 sua voin lohduttaa että samat sattumukset voivat kohdata kaikkia hevosia ja ihan tasapuolisesti= niiden vaikutus nollaantuu
indikattorissa..
Öitä ja Bond loppuun katsomaan.
Kirjoittanut zädämmies
ei taas otsikkoa
Zädäm mies kerttoo, että kerroinvertailu toimii todella hyvin kaksaripeleissä.
Otatte siis koipion joka lähdöstä jossa on vaihtoa vähintään 2000 euroa.
Systeemi toimii myös V-4 pelissä tai 75-pelissä prosenttien osalta, mutta ero on aika pieni välillä prosentti muutoksessa, ehkäpä vain 0,5 prosenttiyksikköä, mutta se näkyy, huomaatte kyllä,
Tietenkin yllätyksiä tulee, mutta noin pääsääntöisesti toimiva systeemi.
Kirjoittanut hevosenomistaja
indikaattorit
indikaattori ei kerro aamulla vielä mitään
itsekkin joskus omaa pelailen heti aamusta jonku 100e voittajaan
kerroin on heti yhden pinnassa
Kirjoittanut Kielo
pari lievää nousijaa
havaittavissa:
L2. 8 Tinon Tempo V 20 ja VK 2,81 alin
L5. 3 Poken Jekku Poken Jekku 15 ja VK 2,62 alin tällä hetkellä.
Seurataan miten trendi jatkuu. V-prosenteissa Erikasson on noussut liki tasapäiseen asemaan A.T.Ekon kanssa ja viikonpankki Isn't It Pacha vain kasvattaa prosenttiosuuttaan. V4 on vielä niin alkutekijöissä joten palataan V75 ja V4 prosenttien "merkittäviin" poikkeamiin jos jotain ilmenee..
Kirjoittanut Kielo
ihan mahotonta kertomaa
Sapphire Soundia ei tarvita lapulla..jos se voittaa niin indikaattori huoltoon..
Kirjoittanut nisulan pallo
miks kielo???
miks ei sapphire sound ei voita!???olen kyllä täysin erimieltä kanssas satun tietämään sen taustoista jotain ja se tulee olemaan tänään yhtä saletti kuin a.t.eko. ja isin"tit pacha....
Kirjoittanut Kielo
lyö sille sitten
voittajaa jos niin uskot. Nyt VK 10,92
joka ei paljoa lupaa..
Kirjoittanut Ylituomari
Jos olis
Edes jonkinlainen kuski, vois olla totossa, nyt 5<
Kirjoittanut nisulan pallo
kertokaa.!!!
millanen rata on teivossa?pystyykö ajaa ilman hokkeja kerron pienen tipsin kun saan vastauksen
Kirjoittanut Kielo
Villipappa
kuului lapulle kaikilla tuomariäänillä..
Nyt tuntuu siltä että Willy Birdland kaipaa tuekseen vain Pepper's Powerin..
Kirjoittanut Kielo
juu
kaikki kädet ristiin ja parempaa onnea kaikille
vaikkapa V4 peliin. Mulla menee nyt jakso hyvin liki ja hilkulla..toivottavasti te muut lunastatte.. Indikaattoria ei voi enää tässä tilassa käyttää sen myönnän. Kippis
Kirjoittanut Kielo
kyllä nyt
merkkasi tosi paljon Katydidin nousu prosenteissa ohi T Silvion. Jälkimmäisen voi jättää lapulta surutta pois. Ite niin maltaissa ettei vaikuttanut osumiseen ja onnistumiseen
Kirjoittanut Kielo
Ellan Kymppi
alusta loppuun ja joku yllättäjä siiri pariksi..
Kirjoittanut Kielo
Harri Koivunen ajoi
eilen Porissa kovakirisen Judyn turhan ajoissa suursuosikkina kuolemanpaikalla. Nyt sama herra torpedoi V75 pelin Viennallaan.
Ongelmana miten säätää ruuvia..
nuoruudessani pysäytin käkikellon ajatuksen voimalla pariin otteeseen samana päivänä..
Tunne hetkellä kun se pysähtyi oli kuin "se"
ilman mällejä. Voi jospa skeptikot olisi miljoonineen olleet paikalla..
Vaikka käsi raamatulla vannoen.
Kirjoittanut Aloittelija
Indikaattiri
Kielo: kerroit tuolla jossain että hevosen luokka on yksi tekijä joka otetaan huomioon, kun indikaattori valvoo. Miten syötät hevosen luokan indikaattoriin (imeisesti numerona) ja mistä tämä tulee. Olen aivan aloittelija enkä löydä mistään tietoa hevosten luokista. Ajattelin, että jos jonkinlaisen softan tekisi/teettäisi. Kuitenkin kokeilemisen arvoinen tapa käyttää indikaattoria apuna.
Kirjoittanut Kielo
hevosen luokkaa ei
valitettavasti saa numeeriseen muotoon. Hevosen luokalla ymmärretään yleisimmin sen peruskapasiteettiä ja varmuutta tehdä juoksuja vaikkei se ihan parhaimmillaan olisi. Luokka hevonen voi voittaa ravilähdön luokallaan. Pitkältä tauolta tulevia hevosia pelataan niiden luokan takia vaikkei tiedetä päivänkunnosta mitään..
Indikaattori-ohjelma olisi tervetullut. Ei muuta kuin kehittelemään softaa joka sen osaa..