T65-1: Bakels Birdland ilman muuta selkeä ykköshevonen. On kyvykäs ja luotettavan oloinen menijä. Yksi varmistus silti suosikille. Big Muscles saanut loistavan lähtöpaikan ja keulajuoksuun on hyvät mahdollisuudet. Piikkipaikalta haastaisi suosikin tiukasti.
T65-2: Bluehill's Eagle jatkaa tolkuttoman kovassa iskussa. Tämänkertainen vastus vaikuttaa oikein sopivalta. Keulaan ja kukat on homman nimi.
T65-3: Todella tasaista. Kahdeksan hevosta lapulle. Joitain mainitakseni, Oichen Master saa ykkösradalta nappireissun ja pystyy yllätykseen, kun taas takarivin Some Vigor One ja Rubik's Cube ovat vaarallisia jos juoksusta muodostuu reipasvauhtinen.
T65-4: Tasaisena jatkuu. Callela Colibri, Boulard ja Last Code ovat ennakolta aika tasavahvoja. Aqua's Solenoid saa lähtönopeutensa turvin varmasti hyvän reissun, jolloin yllätysvalmis. Global Offspring vaikuttaa hyvältä hevoselta. Nyt on hyvä lähtöpaikka ja kuski vahvistuu, joten pakkorasti.
T65-5: Celsius Ås oli viime keskiviikkona vaisu, mutta jo lauantaina oli eri ääni kellossa ja tamma kiri varmaan voittoon. Tämänkertainen tehtävä vaikuttaa perin sopivalta, joten Torvisen ajokki kelpaa varmaksi. Mielestäni selkeästi alipelattu.
T65-6: Vektorin Maine loistoasetelmista selkeä suosikki, mutta tauko ja pitkä matka arveluttavat, joten muitakin mukaan. Tuli-Karkelo alkanut taas laukkailemaan. Nyt sopivalla matkalla ja ravia mennessään ehdottomasti pelihevosia. Nauriskydön Veto on väsymätön jyrä ja kuuluu aina lapuille pitkillä matkoilla.
Lopullista riviä vielä tässä vaiheessa päättämättä vaikuttais, että ensimmäiseen ainakin 3 Brazen Baron ja 11 Bang For The Buck jäävät pahasti alipelatuiksi. Ja miksei myös 4 Cheerfull Tomson ole tuolta paikalta vaarallinen.
Neljänteen kohteeseen hieman kiehtoo tuo 2 Global Offspring, kun ensimmäistä kertaa Suomessa ei valmentaja itse ohjaksissa ole.
Viidennessä kohteessa 1 Baccus Fortis jää täysin pelaamattomaksi. Ei viimeksi jäänyt paljoa Thomson Hossia heikommaksi vaikka ne työt joutui tekemään tarjoten jälkimmäiselle vetoapua.
Näillä mennään,muutamalle suosikille haettu vähän ylläreitä kaveriksi.Kovaluokkasia hevosia tauolta,iso kysymysmerkki?
Kirjoittanut pink floyd
Oichen Master
jaa? on ollut hidas lähtijä ja pettymys,olen yrittänyt sitä muutaman kerran pelata.viimeksikin 1 rata.ei pystynyt kiihdytyksessä pitämään selkiä.
Kirjoittanut munkkinen
pari kymppi
Vermo 22.01 L2
varmaa ei alkuun, koska tasaista on..
bluehills, L3 ..siihen ny tyydyin..
L4 sopis enemmän, mutta 3,4 asiallisia ainaki..
sitten haetaan taas L5 ..todella altis lähtö
L6 celsius as jos taas vire ois sinnepäin, merkillisen paljon kyllä huonompi oli tovin?
L7 vektorin maine saa massiivisen edun ilmeisesti jonkun volttiennätys-säännön takia? onko sitten parhaimmillaan ja sopiiko matka, mutta on tuossaki jo peruste, massiivinen etumatka
1.????
2.Eagle
3.Blue White Wind
4.Boulard ja Gallit Raj
5.Naughty La Marc,Amazing Koks,Celsius Ås
6.Rosimo voittaa,ajo mitä hyvänsä!
Kirjoittanut Nipa
Vermoaperä edellä
Setelisottiisilla on mukavan vähän peliprosentteja Vermon illan teekuutosessa, kun lähestyy peliä peräpäästä alkaen. Kari Rosimo ruunan rattailla ei hevosen mahdollisuuksia heikennä, mutta Ellan Kymppi voisi olla sadan metrin pakiltakin ylikylä juoksuhuumorin osuessa kohdilleen.
Ohi suosikkikolmikon ei ole edellisessä kohteessa oikein ideaa pelata ja monelle riittää pelilleen Torvisen ohjastettava Celsius Åskin. Ensimmäisenä kuitenkin vilkuilisin ohi muiden Bulldozer S:ään, vaikka paluu tauolta edellisessä ei hurraa-huutoja nostanut.
Tuohon Pension Killeriin ehdin vähän tykästyä loppuvuodesta Lahdessa, mutta totosta jääminen Vermossa kolme viikkoa sitten on pudottanut hevosen suosion prosenttiin. Ei se kuitenkaan tänäänkään niin mitätön ole, vaikka suosikkikolmikon kanssa voi tehdä tiukkaa.
Rubik's Cubea on pelin kolmanteen koitokseen pelattu sopivan vähän ja köyhän läpilyönti Oichen Masterin kanssa antaa varmasti aivan sopivan kertoimen. Siis jos se tulee ohi suosikkikvartetin. Mielenkiintoa on siinäkin onko maalissa ennen Risto vai Emma.
Torvisen ohjastettavaa Bluehill's Eaglea ei lasketa kovin paljon toisessa kohteessa ohitettavan Ennakkoluulottomalla ajolla voi Jani Hautaviidan Pearls For Girls johtaa kuitenkin pitkään ja näillä vähemmän pelatuilla voi olla pahat mielessä Callela Depositinkin rattailla.
Ei löydy pelin avaukseenkaan oikein maaliin saakka kantavaa ideaa ohi ”baakelssin”, mutta Bang For The Bucilla lienee kuitenkin jonkinlainen sauma, jos ei muuten niin ainakin numeropelikaksariin Big Musclesin kanssa.
Kirjoittanut hemppu vaan
vermoon illan ratoksi
Ja tällä kertaa pisti silmään Rosimo ja Transformer, eikös näillä keleillä ala olemaan aika lähellä ja puskee 8-radalta vaikka kuolemasta ykköseksi...
Nipalta poimimme kimpan lapulle noita pahoilta lähtöpaikoilta lähtijöitä, mutta aivan mahdollisia ja viime juoksujen jälkeen unohdettuja.
1-5,7,11
1,7,10
1,4,12
4,12
8
10,12
Pelionnea !
Kirjoittanut nääs-nääs
rotvallin reuna-tipsi
erkki-pekka mäkinen
"luullaan" prosentin on arvoinen,
vaan kuinkas sitten pannaan suut,
kun seuraamaan ei pysty muut.
ruuna pyhän niminen Classic St pat,
kumartaa nääs toises kukat.!
kahdel heposel Vermoon,
kummallakin vaikk voittoon.
Kirjoittanut good sir
Näillä mennään.
Illalla kylmä olut ja saapipahan jännittää ainakin toiseen lähtöön saakka kun on ekassa läpäri. Tokassa on vaikea kuvitella Bluehillsin tappiota, mutta onhan sitä oudompaakin nähty. Kolmannessa toivotaan Väreen perheeseen kaksoisvoittoa ja neljännessä otetaan mukaan kaksi hyvää hevosta joista jompikumpi toivottavasti onnistuu. Celsius Åsia ei uskalla varmaksi kun tuntuu ailahtelevan, mutta en nyt tiedä oliko juuri noissa varmistusmerkeissä mitään järkeä. Viimosessa Setelisottiisi tuokoon seteleitä lompakkoon. Ja jotta päivän uhkapelikiintiö tulisi täyteen, myös hedareita piti tehdä, Nauriskydön veto voisi hyvinkin olla ennen Vektorin Mainetta maalissa kertoimella 3,7.
Jou ehtikin ensin. Onkahan aiemmin tullut isä-tytär paria, tosin kerroin ei ole tähtitaivaallinen, nyt vain 13, siitä kuitenkin lähdetään.
Ekaan riuskasti merkkejä 1,2,4,5,7,10,11
Toiseen huikeesti Callela Colibri
Kolmanteen taas ison kaavan mukaan 1,3,4,5,6,7,10,11,12
neljänteen 6,7
viidenteen sopiva varma Thomson Hoss
Ja kuudennessa katsotaan sadanmetrin etumatkaa Numero 1!!
Hintaa itselle sopivasti 12,6 euroa. Toivottavasti saa jännätä ekanlähdön jälkeen! Ja se olut, se on kyllä ykköstä ja odottaa siihen asti kun on yksi oikein 65-pelissä (toivottavasti ei ensi viikkoon)....
Kirjoittanut aivoriihi
sekasin meni
Siis kakkos lähtöön Callela Deposit. Ja kolmas ja neljäs toisinpäin, toivottavasti tietää tuuria kun näin koheltaa:(
T65-1: Jotenkin nuo suosikin peliprosentit tässä yllättää.. Toki kuuluu suosikki olla mutta ei noin selkeästi. 7 Bakels Birdland toki lapulle ensimmäisenä mutta varmistuksien tielle lähdetään laajalla rintamalla. 2 Big Muscles, 3 Brazen Baron, 5 Inner Circle, 11 Bang For The Buck... K merkki tuohon selvin olisi mutta yritetään nyt noilla.
T65-2: Heitänpä tuulipuvun päälle ja kuuntelen enemmistöä 7 Bluehill´s Eagle varmaksi. Tuo 1 Pearls For Girls pelottaa mutta mahdutetaan se sitten johonkin kaappipeliin mukaan.
T65-3: Tässä näyttäis meininki olevan isä ja tyttö vastaan muu Suomi. 3 Ray Girl oli jo liipaisimella jopa varmaksi mutta ei usko niin korkealle ihan riitä. Raapaistaan sille siis seuraksi 4 Hurdy Gurdy ja sitten Väreiden 6 Arnold Halm ja 7 Lucky Carrier. Tässä vaiheessa varmaan lappu viimestään tippuu piippuhyllyn paikalta starttaavaan hevoseen mutta olkoon sitten niin.
T65-4: 2 Global Offspring mahdutetaan mukaan, kun valmentajan tilalle ohjaksiin tarttuu Utala. Voi se ajo toki nytkin mennä penkin alle.. 3 Callela Colibri mukaan myös ja eipä suosikkia 5 Boulard voi millään sivuuttaa.
T64-5: 1 Baccus Fortis kohta jossain voittaa ja niin kauan myös lapulla saa roikkua. 3 Naughty La Marc mukaan sen enempää perustelematta. 6 Celsius Ås no tottakai. Luiskaan 2 Thomson Hoss ei voita toista kertaa peräkkäin. 5 Amazing Koks pitkin hampain pois lapulta kuitenki niin tarkan reissun aina vaatii.
T65-6: 1 Vektorin Maine. Ei tuon paremmin istuvaa sarjaa vain voi löytyä. Pakkovoitto.
2,3,5,7,11
7
3,4,6,7
2,3,5
1,3,6
1
18e
Kirjoittanut timmerman
Vermo ja T65
2,3,4,5,7,9,11
1,5,7,9
3,4,12
5.Boulard
3.Naughty La Marc
1.Vektorin Maine
8,40e
Kirjoittanut dreambuster
Vermoon
Tämmöinen yritys tänään
7,2,5,11
7
3,4
2,3,4,5,12
6
1,10,11,12,13,14,15
Eli luotetaan Torviseen
Kirjoittanut PILOT
Prosenttinousijat tänään
Loppua kohti näillä prossat nousseet:
L2:11 Bang For The Buck
L3:1 Pearls For Girls ja 5 Ondina Del Nord (ilman kenkiä)
L4:1 Oichen Master, 11 Some Vigor One ja 12 Rubik's Cube
L5:2 Global Offspring ja 5 Boulard
L6:5 Amazing Koks
L7:15 Ellan Kymppi
Kirjoittanut Huuhti
Bakels
Hyvä näin jälkiviisaana todeta, että olihan ne prosentit ansaitut :)
Kirjoittanut munkkinen
oi joi
todella paha olo..toisen kerran jo tipuin arnold halmiin.. näin helppoa 65 kun ei kiinni saa niin eipä voi ku miettiä syntyjä syviä