V5-1: French Express oli viimeksi suoraan tauolta oikein hyvä tehden samalla uuden volttiennätyksensä. Nyt se saattaa vielä parantaa. JP Vilkman voi ajoissa ajaa keulapaikalle ja siitä hallita juoksua. Peliprosenteissa on mielestäni vieläkin nousun varaa.
V5-2: Ylltysaltis suomenhevosten volttilähtö. Lapulle 7 hevosta, näistä erityisesti Kume vaikuttaa hyvältä merkiltä, Kume on erittäin kyvykäs mutta myös laukkaherkkä- Kuitenkin 3 prosentin peliosuus on alakantissa. Myös todella laukkaherkkä Vinrick on mielestäni potentiaalinen menestyjä, tai ainakin todennäköisempi kuin sen alle 2 peliprosentit antavat ymmärtää.
V5-3: Kolmanteen lähtöön 20 metrin takamatkalta starttaavat suosikit ovat ehdotonta lapputavaraa. Kuitenkin jätän Tindra Farmingin varalle, sillä se on viime kilpailun jälkeen ollut lääkekuurin vaikutuksen alaisena, joten sen iskukyky on kysymysmerkki. Pientä tai oikeastaan aika suurta ideaa voisi olla 3100 metrin matkan ikitipsissä Hakuna Matatassa, joka on reilun yhden prosentin pelattuna kierroksen helmi.
V5-4: B. Turolii on ehkäpä hieman ylipelattu, mutta kelpaa mukaan lapulle. Kuitille rastaan myös hyvältä lähtöpaikalta Kromin ja varmasti viime laukkastartistaan parantavan B. Helmiinan. Loistavia tuloksia viime kilpailuissaan tehnyt I.P Vipotiina jää varalle, kun sille viimeisen vastustajan ohittaminen tuntuu olevan haastavaa.
V5-5: Tässä on mielestäni Unique Groenhof lähellä voittoa jos saa tarvitsemansa sisäratajuoksun jälkeen ajoissa kiritilaa. Takina Silvio hakenee alkumatkasta keulapaikan ja kuuluu lapulle. Yllättäjinä mukaan otteitaan Puikkosen treeniin siirtymisen jälkeen parantanut Armbro Baccarat ja huonosta lähtöpaikasta huolimatta Still Sexy, joka kuittaa loppusuoralla varmasti jos lähdöstä tulee vähänkään ylivauhtinen.
5
Lähtö Pelatut voittajat Varalla
I 1 5 10 11 (2 7 6)
II 8 (11 15 1)
III 1 3 6 9 11 12 13 15 (4 8 14)
IV 2 3 (9 1 8)
V 1 3 5 6 9 (10 7 8)
Järjestelmän koko: 4*1*8*2*5=320
Kertaistus: 1
Hinta: 32,00 €
Pelattu ke 20.5.2009. Pelin numero 7141-032901376-15.
Kirjoittanut Lahna
kyllä ottaa
kalloon toka lähdön jälkeen!
Kirjoittanut Martti Huuhoo
molskis
ja loiskis...tuliskohan tällä viikolla viime viikon toisinto ja kierroksen avainkuski olisi Koivusen Harri.
V5-1 Kyllähän tämän lähdön voittaa tod.näk French Express, mutta kuten eilen nähtiin Lass Dahirilla ni kyllä ne suursuosikitkin välillä pettävät. Jos Olga tai Akseli pääsee keulaan ni nehän ei siitä paikasta luovu, joten varmistusta voisi hakea numerosta 7 Vienna. Jäi toissa kerralla muistaakseni ihan pussiin voittajan taakse ja teki kovan ajan, peliprosentti alle 2 tällä hetkellä joten kannattaa harkita.
V5-2 Sitten onki taas se suokkarilähtö, josta en saa taaskaan mitään irti. Laitetaan lapulle nyt kumminki vaan suosikki Tutun Taika ja pikkuyllätys Tujaus. Tapsan Tahti on myös hyvä rasti, mutta jätetään pois laukkapeikon vuoksi.
V5-3 Tähän kohteeseen haetaanki sitä potintekijää ja ruksataan lapulle kaikki
V5-4 Sen kummemmin perustelematta 3 B.Turolii ja 9 I.P. Vipotiina, harkinnassa vielä 1 Kromi
V5-5 Ja nyt se päivän maukkain rasti numerolla 3 Judy, kunto alkaa olemaan kohdillaan ja tältä paikalta Koivunen ajelee toisessa parissa ulkona ja vikassa kurvissa kääntää kiriin ja voittaa kymmenellä metrillä. Otetaan nyt vielä Holopainen kaveriks ihan kannatuksen vuoksi.