Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Vermon vaa´alla

Tämän vuoden 20 ensimmäisestä V5 kierroksesta puolessa päävoiton suuruus oli yli 1000 euroa. Joka neljännellä kerralla jäätiin alle 100 euron ja joka neljännelle päästiin 100 ja 1000 euron väliin. Silloinkin voitot olivat joka lähempänä 100 euroa tai 1000 euroa. Sellaisia voittosummia kuin 300 - 800 euroa ei juuri ollut. Nämä mielessä tähdätään nyt vaikeahkon rivin kautta siihen yleisempään eli yli tuhannen euron pottiin. Se tarkoittaa silloin sitä, että muutamassa lähdössä nähdään ainakin pikkuyllätys eli vähän pelattu hevonen voitonjuhlissa fanfaarien soidessa.

1.lähtö: Tässä lähdössä se ylläri voisi jo heti paukahtaa. 9.Mr Eero on kyvyiltään omaa luokkaansa, mutta pitkältä tauolta ei hyväkään hevonen ole takamatkalta mikään kovin todennäköinen voittaja. 2.Talvipusu on taas ainakin nimensä perusteella talvihevosia ja nyt kun lunta ei ole säätiedotusten mukaan luvassa edes Lapissa, niin aika vaikea on tähän pusuun rahojaan panna. Jos sillä olisi jokin mukavannäköinen nuori likka hoitajana, niin siltä voisi sen pusun ottaa. 5.Nick Grain on se hepo, jota tässä odotan sormet syyhyten. Tallikommenttien perusteella vähän jokainen haluaisi selkäjuoksua, joten tähän kisaan voi varata aikaa, kun ensin kisataan siitä, kuka kenenkin selässä sryöhää. Mukaan vielä 6,7 ja 10.

2.lähtö: 12.Energia-Ossi on ihan ylivoimainen hevonen tähän lähtöön, jos vaan sattuisi pääsemään matkaan. Jos se jää sutimaan paikalleen, sille käy kyllä Heikki Kovalaiset eli kisa loppuu ennen kuin se pääsi oikein alkamaankaan. Melkein pelkästään autolähtöjä kolunneelle konille voltti voi olla ylitsepääsemätön este, minkä vuoksi tähän joudutaan pari varmistusruksia ottamaan. 9.Calimero on pystynyt antamaan Ossillekin kunnon vastuksen, joten se raksitaan ekana. Toisena pitkien matkojen spesialisti 15.Saruman Taika, joka teki ihan hyvän juoksun ja ajan Oulussa pikamatkalla (2100m). Saruman Taialle passeli matka olisi 4800m ja enemmän. Maratoonari lämpenee vasta sitten, kun muut ovat jo kylmänä haudan partaalla.

3.lähtö: Jose Kemp oli jo aikoinansa jo ihan hyvä hevonen ja siihen ideavarmana luottaen on otettu markka-aikana Suomen suurin V-pelivoitto Ouluun tai sinnepäin ainakin. Nytkin mukana on Jose Kemp mutta se on voideltu paavin toimesta pyhimykseksi eli San Jose Kemp. Tämä hepo saakin siivet selkäänsä ja menee lentämällä muiden ohi. Umpivarma. Numerokin on tuplauuno. Se kertoo kaiken olennaisen. Muita hevosia on turha tässä edes kommentoida eli lyökää kaksarit vaan tämän kautta läpi ja isolla.

4.lähtö: Vai että on pantu oikein tammahevonen suosikiksi näin kovaan sakkiin. Taitaa olla jonkinlainen Photon-efekti eli luullaan jo, että tammat pitää uroita pilkkanaan. Niin se feminismi ujuttaa lonkeronsa myös hevosmiesten housuihin. Ei poijjaat, ei niitä sotia näin käydä. Ei jäädä akkojen alle makuulle pitkin mättäitä, vaikka kuinka kivaa peliä niiden kanssa siinä olisi. Niin no, meriloordia on sentään pelattu vielä vähän enemmän, mutta kun naiset pääsee töistä kotiin, Ukko-Pekkaa lyödään kuin vierasta sikaa lapulle. Mutta pelimies luottaa tässä tosihevosiin, jotka pystyvät menemään maililla 11-alkuisia aikoja. Näitä hepoja on tässä aiempien näyttöjen valossa jopa kaksin kappalein eli 5.Jojo Orly ja 11. Madison Hall. Nämä kelpaavat tässä mulle.

7.lähtö: Taitanee olla liian tehokas hepo muille tämä 6.Effective Kemp. Mutta kun niitä ylläreitäkin pitää rivissä tällä kertaa olla sen yli tonnin lapun lunastamiseksi, niin lataanpa tähän seitsikon: 1,3,4,5,6,7,10. Näistä Bambina on kevytjalkainen hevonen, joka saa ykkösbaanalta maukkaan juoksun.

Rivi: (2,+5,6,7,9,10)(9,12,15)(+++11)(5,+11)(+1,3,4,5,6,7,10)

Vastaukset

Kirjoittanut

san jose

eipä taida keulaan olla asiaa tässä,jää kakkoseksi.

Kirjoittanut

San Jose Kemp!

San Jose Kemp varmana! Mennee 16 läpi, jolloin takaa paha tulla. Pekkaan en usko, kuten en myöskään Antin Goldaan. Nick Grain toimii apuvarmana ekassa koitoksessa. Tällä tänään!

5
4,9,11,12,14,15,18
11
4,5,7,11
5,6,7,8,9,10,11

19,6e

Kirjoittanut

vitonen vitoseen

V5-1:
Hieman voi yllätys muhia tässä lähdössä. 7 HARALD HALM on kovassa tikissä ja yksi alipelatuista. Myös 10 GARLANDS DREAM Forssilla höystettynä on kovasti alakanttiin pelattu. 9 MR EERO on kunnossa ollessaan lähdön paras hevonen, mutta suoraan tauolta miltei 50% suosikiksi pelattuna ei kovin maistuva, ei ainakaan varmaksi. Koska varmat ovat kiven alla niin järkevimmältä vaihtoehdolta tällä hetkellä tuntuu pelata varmaksi 2 WINTER KISS. Tietysti mm. sään muuttuminen voi muuttaa kuviota...

V5-2:
Sisusarjaa voi kokeilla kapeallakin, silloin kyseeseen tulisi 9 CALIMERO ja 12 ENERGIA OSSI. Jos lisämerkkejä haluaa laittaa niin stayerit 10 RINSSIEVERSTI ja 14 RAIMAT ovat ainakin maukkaita rasteja. 6 NAHKAPARTURIKIN oli ihan sitkeä kuolemasta viimeksi.

V5-3:
13 SCIMMIO ROSSO kelpaa kaikille lapuille. 2,3,5,6,7,11 kaikki mahdollisia. 2 GOLDA IMMORTAL ehkä eniten ylipelattu.

V5-4:
Suosikkikaksikko 2 ARCTIC DREAM - 4 LITTLE SEALORD maistuvampi merkki on 5 JOJO ORLY. 7 BRISCO RODEO ja 11 MADISON HALL on myös varottavia.

V5-5:
1 BAMBINA B.R. on erittäin paljon maistuva. 4 IO, 5 ADSILA CARELIANO ja 6 EFFECTIVE KEMP myös lapuille. Ei parane myöskään unohtaa jopa hieman alipelatun oloista 10 KEYSTONE CHADiä.