Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Jokimaan jorinoita

Jos tuota Jokimaan lauantaista teeseiskaviittä sanallisestikin vähän lähestyisi. Avauksessa ei olisi iso tälli, jos Siirin Älli tulisi ja joillekin olisi ilopilleri, jos voittoon riittäisi Otto Milleri. Turhan vähän tähän on kuitenkin pelattu Tementeriä, jolle lähtöpaikkakin lupaa menestystä.

Nuijisiko Shadow Woodland toisessa kohteessa Herbie Sisun jo lähtöpaikkansa turvin. Senkin voimme nähdä, mutta kolmanneksi ottaisin lähdön pohdintoihin Västerbo Missionin, jolla Ari Kela voitti jo viimeksi. Muita ehtii vielä miettiä.

Kolmannessa koitoksessa voisi olla niinkin, ettei Veniceä voita sen kasiradasta huolimatta edes toiseksi rankkaamani Amazing Soul, joka vielä viime vuonna räjäytti ainakin yhden voittoon johtaneen kirin kovassa porukassa. Muuten eivät hyvätkään kirit voittoon kantaneet.

Seuraavasta lähdöstä ei yksiselitteinen totokolmikko hevin irtoa. Siihen voi tulla yksi jos toinenkin, jota en vielä tänään ajattele. Kiida Palman voittoa olen odotellut jo pitkään. Tulisiko se nyt paalulta Hannu Hietasen ajamana. Vai ehtiikö pari Jottei – Tinon Tykki takamatkalta. Muitakin toki on.

Viides lähtö on Womanizierin heiniä. Sitä ei muuta Oracle eikä Maamme-laulukaan. Melkein yhtä varma olen seuraavan kohteen Big Sky Hurricanen voitosta, mutta viimeisen lähdön Suomen Cupin voittajakandidaateista voi kirjoittaa pitemmänkin listan kuin Rapin Aatos, Frankker ja Vislakka.

Vastaukset

Kirjoittanut

Ja numeroitakin kehiin

Jos tuon ylläolevan vielä suurin piirtein alustaviksi T7-numeroiksi pukisi

Tosite , voitto ainoastaan kun 7 oikein
3,9(5,8) / 1,5,8(10,3) / 8(9,4) / 4,9(3,16) / 6(4,8) / 6(2,10) / 1,4,10-12(13,5)

Kirjoittanut

Jokimaa

Moro Nipa! Omia ajatuksia ketjun jatkoksi:

T75-1: Todella tasaista heti alkuun. Otto Milleri parin vaisumman startin jälkeen silti suosikki. Pääsee nyt mielipaikalleen keulaan. Ei kuitenkaan viime esitysten perusteella missään nimessa varma. Diktaattori tahkoaa tasaisesti. Ehkä kakista paras terä on vielä hakusessa. Tässä silti perushevosia. Siirin Älli on yllättävänkin paljon pelattu, mutta saa kuitenkin paikan lapulta. Osoitti avoimen sarjan debyytissään, että pystyy menestymään näissäkin lähdöissä. Parastaan saakin esittää, sillä jäänee alussa kauaksi kärjestä. Tementeri ilman kenkiä ja juoksupaikka johtavan takana. Siinä lienee menestyksen avaimet jos tiloja lopussa tulee. Köppinen ja Villihotti kuuluvat myös lapulle.

T75-2: Keulaan pääsevä Shadow Woodland mailin matkalla selkeä suosikki. Herbie Sisu yhtä selvä kakkoshevonen. Startti alla vaarallinen uhkaa varmasti suosikkia, jos juoksu vain onnistuu ikävältä paikalta. Amalthee on pakko maksaa mukaan ihan viime esitysten perusteella. Kait tamma nykykunnossaan tulee myös takaa. Varsinkin jos suosikit ajavat toisiaan vastaan.

T75-3: Venice selkeä suosikki. Pääsee varmaan suosiolla keulaan. Cherry Chapstick mieluinen varmistus. Suht pieni lähtö, joten Nurmonen saanee ajokillaan hyvät asemat kärjen tuntumasta. Loppuahan tamma tulee sitten tulisesti.

T75-4: Merran Emil palaa tauolta, mutta on vastaavasti lähdön paras hevonen. Keulasta paha lyötävä. Pari maistuvaa varmistusta suosikille löytyy. Tinon Tykki on hirmukunnossa. Holopaisen ajokki on ravilla ilman muuta mukana kärkitaistossa. B Tuuma taas nousukunnossa. Kuski heikkenee viime startista, mutta toisaalta Borgström on tällä menestynyt viime aikoina hyvin. Pari prosenttia pelattuna kuuluu ehdottomasti kaikille lapuille.

T75-5: Juoksunkulku on arvoitus. Ajetaanko Oraclella keulasta ja pääseekö se edes sinne? Kysymysmerkkejä on paljon ilmassa, joten lapulle koko suosikkikolmikko. Surprise Lord on ihmeen vähän pelattu. Huippuhevonen kyseessä ja tuskin tuodaan kovin tukkoisena starttiin. Pienessä lähdössä tuskin kasiradasta merkittävää haittaa.

T75-6: Big Sky Hurricane rivin ainoa varma. On erittäin kyvykäs ja valmentajakin parantunut huomattavasti. Tulee varmasti kunnossa tauolta. Menee matkan ja pärjää paikalta kuin paikalta. Sopivasti pelattu.

T75-7: Rapin Aatos oma suosikkini. On noussut jäätävään iskuun. Jos on samanlainen kuin viime starteissa, ei voitto voi olla kaukana. Vislakka toinen merkki. Palasi varovaisin kommentein tauolta ja ajokin oli sen mukainen. Nyt voi olla jo ihan toisenlaista vuorossa, kun muistelee viime kauden esityksiä.

T75-1: 2,3,4,5,8,9
T75-2: 5,8,10
T75-3: 8,9
T75-4: 3,6,11
T75-5: 4,6,8
T75-6: 6 Big Sky Hurricane
T75-7: 11,12

Tuurit peleihin!

Kirjoittanut

Hyviä ajatuksia, juus

Noista on hyvä pohdintoja jatkaa vähän ylimalkaisen avauksen jälkeen. Kovin suurta omaa peliä en parin kimpan ohella nytkään tee. 75 ei vain ole nykyisillä peliehdoilla lajini.

Kuusvitoseen kun päästään takaisin ja mahdollisen jackpotin laukeamiseen heti seuraavassa pelissä, voivat omatkin pelit kasvaa.

Kirjoittanut

Aatoksia

"Huippuhevonen
kyseessä ja tuskin tuodaan kovin tukkoisena starttiin.
Pienessä lähdössä tuskin kasiradasta merkittävää haittaa."

Tuota Suprise Lordia minäkin mietin ja sen iskukykyä. Meinsain jopa ideavarmaa, mutta katsoppa satavarma.

Kirjoittanut

alkuun kolme kasia

Otetaan muitakin, ekaan 5 Otto Milleri ja tokaan 5 Shadow Woodland, , muttei näihin muita ja Venice varmana. Kapea pohja alkuun kun Womanizerin lisäksi loppulähdöissä ei taida auttaa kuin rastimeri. Jos rahkeita niin toiseen 1 ja 3, näistä voisi tehdä erikseen pienen lapun pohjat.

Haarukoidaan neljänteen Aaron Helm ja Rouva Fortuna, sekä Jorken Loisto, tämä on niin avoin lähtö, että 8, 12 ja 9 voisivat tänä päivänä, ei ehkä kesällä, yhtä hyvin olla pohjahevoset kuin 3 ja 16. Ja pelistä saa hauskan pienelläkin rahalla, kun laittaa vaan 8, 12, 9 , eikä tappioita tarvitse kuitata eri pelillä.

Big Sky, ja vielä Hurricane, jo on isoa kuin Pohjanmaan lakeuksilla vaan voi olla. On prosentitkin sen mukaiset. Vaikka on Lindsberg valmentajana otetaan pelkästään 2, 8 ja 12. Eivät ole niin hirveitä olleet Hurrikaanin startit, kuten Satavarmassakin aiheesta todettiin. On varmaan hyvä hevonen, mutta pienellä rahalla yllätyksiä haettaessa, jätetään pateja seuraavaan.
Viimeiseen 1, 11, 13, 7, 8 ja 6.
Voiko käydä niin, että eivät tulisikaan Frankker, eikä Hurrikaani, eikä Pristiina eikä Merran Emil , pitikö Oraclekin mainita. Ollaan pelirattaissa mukana, eikä tiputa korkealta.
5, 8
5, 8
8
8, 12, 9, ja otetaan vielä 3
6
2, 8, 12
1, 11, 13, 7, 8, 6
tekee yhtensä 14,40€

Kirjoittanut

Alkuun pohjat

Otto päässee helposti keulaan, ja oli Joensuussa sen verran hyvä, että eiköhän se homman hoida.

Toiseen kaksi suosikkia. Vermossa syksyllä oli prossat suunnilleen kuten nytkin, ja Herbie paiskasi ulkoa keulaan Shadow Woodlandin laukatessa. Toisaalta myös SW on päässyt joskus hyvin liikkeelle, mm. Derbyssä ja St Michel-päivän 4-vuotislähdössä.

Kolmannessa Venice voittaa keulasta.

Neljännessäkin suosikki voi olla lähellä keulasta. Kaveriksi kuitenkin Miettisen tammat takaa. Helun Hurma olisi ollut hyvä kolmas Forssassa, jos kuski olisi hoksannut, että Vaiva ei sammu keulasta. Vanhoja ei pitäisi liikaa muistella, mutta ei niin vaan unohdu, kun HH kiitti Ruleton laukasta ja teki komean SE-tuloksen Seinäjoella.

Neljännessäkin muistellaan vanhoja. Oracle avasi viime keväänä ensin alle kuutta ja sitten seuraavassa 6,5. Jos hevosella on ravi priimaa, Womanizer ei siitä ohi pääse. Ei W ole kovin usein dötsistä voittanut. Ideana Oracle. Womanizer mukana, jos muissa lähdöissä ideoita. Tukilapulla vielä 2 ja 8.

Seuraavaan monta järjestyksessä 10,6 / 1,12,2,8,9

Viimeinen on hieno lähtö. Itse pidän alipelattuina Rapin Aatosta (30%) ja hyväkuntoista Passitonta (6%), joka pääsee voltista suhteessa paremmin liikkeelle kuin auton takaa.

Kirjoittanut

Lahti 5.4.2014

T75-1: Kinkkinen on rivi ja alkuun pukataan hieman pakka levällään olevan Suomenhevosrodun huiput. Tällä siis tarkoitan sitä tosiasiaa, että ko. lähdöt ovat miesmuistiin tasaisempia ja vaikeasti arvioitavampia.

9 Siirin Älli maistuu lapulle täällä. Aloitus kovimmalla tasolla oli kaikki huomioiden varsin lupaava ja tässä tiedossa lienee hyvä ja tasainen juoksu. 5 Otto Milleriä on vaikea sivuuttaa vaikka pohjalla toki pari hieman heikompaa esitystä onkin.

Kapeasti kahdella merkillä? 2 Köppinen hakee itseään, samaa tuntuu tekevän 4 Villihotti ja 8 Diktaattorin ristiksi jäänee jälleen kerran tolkuttoman raskas reissu.

T75-2: 5 Shadow Woodland palasi radalle sen näköisellä otteella, että sarjat eivät tänä vuonna ihan heti vastaan tule. Hieno kauden avaus pohjalla, keskellä rataa lähtöpaikka, mailin matka ja lienee jopa hieman kunnioitusta kilpakavereilta. 40%:n hujakoilla pyörivien peliosuuksien saattelemana varmaksi. On erittäin lupaava hevonen ja mielenkiinnolla odotetaan kuluvaa kautta. Tarjouksessa jopa?!

T75-3: 8 Venice on velvoitettu voittamaan.

T75-4: Täysin selittämätön lähtö itselle. Varmoja vaan muualle ja tähän sitten todella reilusti tavaraa. Ja ideoita? K?

T75-5: 6 Womanizer tottakai kivikova suosikki, suursuosikki täysin syystä, mutta.. ;)

8 Surprise Lord maistuu mukaan kuitille. Erittäin hieno nähdä miten kausi 2014 lähtee käyntiin! Toinen varmistus vielä numeron 4 Oraclen muodossa. Viime startti ei nyt päätä huimannut, mutta jotenkin tuntuu siltä, että suurelle kansalle on hieman pimennossa minkä tasoisesta menijästä on kyse. Toimiessaan siis ja kunnossa ollessaan. =)

T75-6: 1,2,6,10,12..

Ei vaan osaa allekirjoittanut vieläkään luottaa täysin numeroon 6 Big Sky Hurricane..

T75-7: 1 Bongari saa seurakseen ainoastaan välikarsinan kaksikon 5 Vektorin Maine - 7 Kujanpään Jyräys.

Bongarin peliosuus on kummallisen alhaalla? Tämän tasoisten hevosten koitoksessa sarjamääritys kallistaa kyllä omaan makuun todella väkevästi paalun ja 20 metrin hevosten puoleen?

Näillä mennään ja kalastellaan ajatuksia täältä lisää.. =) Pelionnea!!

Kirjoittanut

Jokaiselta jotakin

Sen verran on tullut tähän ketjuun jo näkemystä, että jospa ottaisi menneiden vuosien malliin omalle pikkurivilleen ”jokaiselta jotakin”.

Avaukseen pannaan ensin itseltä unohtunut Otto Milleri suuren kannatuksensa vuoksi. Jätetään se varmaksi kuin myös kolmannen koitoksen Venicekin. Västerbo Missionista en toisessa kohteessa luovu, vaikka suosikit Shadow Woodland ja Herbie Sisu sen jyräisivätkin. Amaltheetakaan en unohda.

Neljänteen lähtöön löytyy voittajia melkein yhtä paljon kuin pelaajia. Merran Emil olkoon mukana, samoin kuin Rouva Fortunakin. Aaron Hem, B. Tuuma ja miksei ei myös Jottei löytyvät tältäkin lapulta.

Womanizerkin viidennessä varmistetaan Oraclella ja Surprise Lordilla. Big Sky Hurricanelle löytyy vahvistus Upstreamista ja viimeiseen vain kolmikko Bongari, Vektorin Maine ja Rapin Aatos.

5(9,8) /1,5,8,10(3,7) /8(4,9) /3,6,8,9,13(4,6,8(3,2) /2,6(10,4) / 1,5,11(10,12)

Kirjoittanut

Jorinoiden jatkoa

T75-1: Itse en aivan varauksettomasti usko Otto-Millerin automaattiseen keulapaikkaan. Jos Tementerille tulee juoksuhuumori mukaan, osaa se lähteä auton takaa tosi kovaa. Vuosi sitten Lahden kierroksella otti helposti keulat kutosradalta ja antoi pois Bokerille 500 jälkeen. Silloin hevonen ei ollut läheskään yhtä hyvässä kunnossa kuin nyt. Lähtö voitetaan mielestäni kärkipäästä, joten joko Tementeri tai Otto-Milleri onnistunee. Villihotti ja Diktaattori kestosuosikkeja mutta ne voitot? Siirin Älli olisi kuntonsa puolesta menestyjä mutta synkkä lähtöpaikka hitaiden avaajien takana taannee sen, että hevonen jää alussa häntäpäähän. Köppisestä muistutus: jos hevoselta otetaan kengät pois on se aiemminkin yllättänyt vastaavalla taululla. Parantaa ennen kaikkea ensimmäisessä kengättömässä startissa paljon.

T75-2: Kahden hevosen lähtö, joista oma suosikki (kaikin tavoin) on Herbie Sisu. Olettaisin, että etukengät lähtee ja se parantaa ainakin lähtönopeutta. Kuolemasta toki Shadow Woodland on vaikea voitettava. Amalthee ja Västerbo Mission eivät mielestäni riitä noille kahdelle, toinen niistä onnistunee.

T75-3: Vaikka miten lähtöä lukisi, en näe mitään miksi Venice ei voittaisi normaalina lähtöä. Eturivissä vain Amazing Soul olisi sellainen hevonen, jolla voitaisiin ajaa keulasta mutta se ei sinne nykykunnossa pääse. Kaikille muille (jopa Pekalle!) kelpaa Venicen selkä ja Mika voi rauhassa lähteä puolireipasta alussa ja kolmannen kautta keulaan ilman kovaa hintalappua.

T75-4: Täysin avoin lähtö, jossa mikä tahansa voi voittaa. Toki paalulla Merran Emil pystyy voittamaan ja on hyvä keulasta. Kuitenkin taukohevonen valmentajalta, joka ei ole tunnettu siitä, että hevoset tulisivat hippuvireessä radalle? Kiida Palma maistuu, Miettisen tallin kunto rautaa ja tämäkin huimassa nousukunnossa. Jos tässä hitaana lähtijänä onnistuu pitämään paikkansa ennen takavoltin hevosia on lopputaistossa vahvoilla. Takavoltin paremmilla paikoilla olevat(B Tuuma, Aaron Hem, Tinon Tykki ..) ovat epävarmoja suorittajia ja varmemmat suorittajat synkillä paikoilla voltin takarivissä. Siispä katse paalulle, tai K kirjaimeen?

T75-5: Itselleni kolmen hevosen lähtö. Itse en missään nimessä allekirjoita kevätkuntoisen Womanizerin prosentteja, suosikkiaseman kyllä. Kannattaa huomioida myös asetelmat. Womaniserille on kutsu jo käynyt Seinäjoelle ja tämä on vain valmisteleva lähtö sitä varten. 5000 tikusta ei varmasti ajeta täyttä matkaa hullun lailla. Jos Oracle onnistuu pitämään keulat, Kylli tuskin ajaa väkisin eteenpäin vaan tyytyy tilanteeseen. Oraclella on täysin päinvastainen tilanne. Kevään 4 suuripalkintoisinta kisaa Suomessa ovat kutsukilpailuja ja näyttöä tarvitaan. Tässä lähdössä se pitää antaa ja tämä ajetaan se mielessä varmasti täysillä. Surprise Lord on hämmästyttävän vähän pelattu kapasiteetti huomioiden. Valmentajan vaihdokselle ei pidä antaa liian suurta painoa, hevosen kannalta ei paljon ole muuttunut. Käsittääkseni Annaleena Peippo jatkaa Jalohepolla ja käytännössä hoitaa valmennuksen vaikka omistaja onkin nimellinen valmentaja. Mintos Romeo on elämänsä kunnossa mutta ei kapasiteetiltaan riitä noille kolmelle, joku noista onnistuu.

T75-6: Hieman hämmästyttää Big Sky Hurricanen suosio eri vihjeiden kommenteissa, toki peliprosenteissa näyttää olevan selvä mutta maltillisempi suosikki. Hevosen ongelmana on ollut aiemmin ravin pieni mureneminen juoksun aikana ja siksi loppu ei ole aina ollut parasta mahdollista. On toki hyvä hevonen ja olennaista on mielestäni Katin kommenteissa mainittu ajatus oikean balanssin löytymisestä. Global Kidin alhainen kannatus hämmästyttää, noilla prosenteilla on mukava olla mukana. Itse asiassa suosikkien takana arvaamaton lähtö, suurin osa hevosista pystyy voittamaan, jos suosikeilla ei ole hyvä päivä.

T75-7: Täytyy sanoa, että tämä vanhojen maakuntaravien raunioille muodostettu Suomen Cup on vuosi vuoden jälkeen loistava kilpailu ja aina alkuvuoden kohokohtia. Oma suosikkini on ehdottomasti Rapin Aatos, joka on noussut elämänsä kuntoon ja saanut myös aimo annoksen lisää letkeyttä ja nopeutta. Usein Jounin hevosilla tuon kunnon ja letkeyden myötä myös laukat jäävät taka-alalle, joten en osaa oikein pelätä laukkaakaan. Vislakka on toinen kova takaa. Paalun Bongari vetää pitkään, mutta voittoon? Kahdenkympin hevosista kiinnostaa Aki-Vei. Paljon tekee Honkanen oikein, kun saa näistä ulos sisällä hieman piilossa olleen kapasiteetin. Tulee tänä vuonna nousemaan paljon sarjoissaan. Frankker on hyvä hevonen ja tasavauhtisena tulee tekemään urhoollisen kiertämisen kärkipäähän mutta ei mielestäni voita.
Rapin Aatos jopa varma-ainesta? Vahva ehdokas omassa listassani jopa kuninkaaksi.

Kirjoittanut

Jokimaa

T75-1: Voihan olla, että 5 Otto Milleri voittaa keulasta lähdön miten tykkää mutta mutta.. Onkohan kunto laskusuunnassa? Sellanen on kutina. Ja mitä enemmän tuota lähtölistaa katsoo niin takaraivossa kolkuttaa vain yksi nimi 9 Siirin Älli. Onhan tuo vielä "vihreä" näihin lähtöihin mutta senverran tasapaksua settiä nuo avoimet lähdöt nykyään ovat, että ihan mahdollinen. Pitkien jorinoiden kautta siis 9 Siirin Älli varmaksi

T75-2: Kaksi kovaa 5 Shadow Woodland ja 8 Herbie Sisu saavat riittää tähän. 10 Amalthee ollut vakuuttava keulasta mutta nyt on tehtävä täysin erilainen joten luiskaan. Ja miksei tuossa muitakin haastajia löydy mutta kyllähän nuo kaksi edukseen erottuvat selvästi.

T75-3: 8 Venice varmaksi. Kyllä usko hevoseen on kova edelleen. 9 Cherry Chapstick varmaankin kovin haastaja. 4 Amazing Soul tuntuu joillakin ideana olevan mutta milloin se on ihan oikeasti esittänyt sitä lentoa mitä niissä kireissä parhaimmillaan on ollut?

T75-4: Vaikealta näyttää.. Pienen arvonnan kautta mukaan "vain" 3 Merran Emil tauosta huolimatta, 8 Aaron Hem, 9 Rouva Fortuna, 10 Vihin Mahti ja 14 Helun Hurma. 16 Pristiina ei tuolta paikalta nyt mukaan maistu.

T75-5: Ainahan niitä yllätyksiä on haettava joten haetaan nyt sitten tähän. 6 Womanizer S tuon varmaan voittaa miten tahtoo mutta houkuttelevia varmistuksia ovat 4 Oracle ja tauosta ja pessimistisistä kommenteista huolimatta 8 Surprise Lord. Sitten vielä kaksi kovemman luokan pommia Minto´s Romeo ja 5 Felix Pro. Eihän noihin kahteen viimeseen ehkä vakavasti uskoa ole mutta yrittänyttä ei laiteta :)

T75-6: 6 Big Sky Hurricane tällä mennään.

T75-7: Ensin oli tarkoitus laittaa vain neljä merkkiä 7 Kujanpään Jyräys, 10 Frankker, 11 Rapin Aatos ja 12 Vislakka mutta suuruudenhulluus iski.. Lisäilläänpä siis mukaan myös 1 Bongari, 6 I.P. Pippuri ja 13 Tapsan Tahti.

9
5,8
8
3,8,9,10,14
2,4,5,6,8
6
1,6,7,10,11,12,13

17,50e

Kirjoittanut

Jokimaa

5 Otto-Milleri

4 Big Headache, 5 Shadow Woodland, 8 Herbie Sisu

8 Venice

3 Merran Emil, 6 B. Tuuma, 10 Vihin Mahti, 11 Tinon Tykki, 13 Jottei, 14 Helun Hurma, 15 Saketti, 16 Pristiina

6 Womanizer S

6 Big Sky Hurricane, 8 Green Pepper, 10 Armstrong Transs R

1 Bongari, 4 Aki-Vei, 5 Vektorin Maine, 6 I.P. Pippuri, 7 Kujanpään Jyräys, 10 Frankker, 11 Rapin Aatos, 12 Vislakka

Kirjoittanut

Seiskaviis lahessa

Tänään etukäteistutkailuissa löytyi montakin varma ehdokasta, jotenkin tuntuu, että arvo ei ihan taivaiseen nouse?? Vaan, mistä näistä pieni ihminen mitään tietää.

Ensimmäinen varma avauskohteeseen, keulapsyykillä 5 OTTO MILLERI. Vaan antaako Koivunen keuloja pois? Toivotaan.

Toiseksi varmaksi viidenteen 6 Womanizer S, vaikka ei kenties ihan terävimmillään, niin luulisi kotikisoihin vähän panostettu. Keulaan ja kukat?

5 OTTO MILLERI
5,8
8,9
1,3,4,9,10
6 WOMANIZER S
1,3,6,10
1,3,7,11,12,13

24 euroa

Kirjoittanut

Satsaus

Oli Arvo tehnyt niin viuhuvan lapun Fintoton porukoihin (1/20 4.95e),että oli pakko ostaa vähän jännitystä ravien seuraamiseen. Siihen kun vielä pari nelkkua otti kylkeen niin mikäs tässä Olympiatravet karsintaa odotellessa ja Lahdenkin kisoja seuratessa. Ensin tulessa kuitenkin tuleva derbyfinalisti Päivän Duo avauksessa radalla yksi. Pankaahan nimi mieleen jos ei jo siellä ole.

Kirjoittanut

Mietin tuossa itsekkin porukkaan

osallistumista, muttei oikein osunut silmään sopivaa. Pitää vielä katsella tai tehdä itse.

Avauskohteessa voisi suosikkien rinnalla kokeilla potin nostajaksi 12 Elmooria joka osaa imujuoksulla ylivauhdista kuitata.

Toisessa riittänee kolmikko 5,8,10 mutta myös tuo päänsärky kiinnostaa.

Venicen ei pitäisi tuota hävitä mutta aina on arvoitus kun edeltävä startti ei oikein sujunut.
Ainakin tuo Cherry Chapstick voisi olla varmistuspaikka jos Venicellä ei kaikki mene putkeen. Voittaa tietysti ihan pystyyn.

Neljäs kohde melko tasainen mutta ainakin Rouva Fortuna pitäisi lapulle mahduttaa. Hävisi viimeksi vain Rapin Aatokselle.

Seuraavassa en käsitä tuota Oraclen pelaamista ainakaan varmana. Toistaiseksi ei ole esittänyt mitään ja viime vuonnakin rahaa juostuna "vain" 24t joka on vähemmän kuin esimerkiksi Felix Prolla ja Jester Bowlilla saatika esim. Womalla tai Lordilla.

Kuudes koitos on mielestäni kovatasoinen kuin mikä. Big Sky Hurricane ei maistu itselleni. Suuryllätyksen haussa pitää ehdottomasti muistaa Harrin ajama kiritykki Amazing Koks prosentin osuudellaan.

Päätöskohde on hienotasoinen lähtö ja tasoituksiltaan tekee entistä mielenkiintoisemman. Takamatkan kovikset Rapin Aatos, Vislakka ja Tapsan Tahti ainakin mukaan. 20 metrin voltti tuskin näille mahtaa mitään ja jotenkin epäilen myös paalun riittävyyttä, sillä epäilen vahvasti että saavat ajaa löröä. Prosenttien puolesta Tapsan Tahtia voisi kokeilla jopa varmana, mutta kirikaistojen marssijärjestys määrännee lopulta paremmuuden.

Eli näitä polleja tarkkaillaan:
Elmoori, Big Headache, Rouva Fortuna, Amazing Koks

Kirjoittanut

T75 Jokimaalle

Tein pikku T75- lapun varmoina HERBIE SISU ja VENICE.
3 ,5 ,8 ( 9,4 )
8 ( 5,10 )
8 ( 9,4 )
3 ,4 ,14 ,16 ( 8,11 )
4 ,6 ( 8,3 )
6 ,12 ( 2,10 )
7 ,11 ,13 ( 1,10 )
Maksoi 7,20 €.

Kirjoittanut

Tällainen se tuli näpättyä

12(5,9) / 4,5,8,10(3,1) / 4,5,8,9(1,2) / 9(3,16) / 4,6,8(3,2) / 9(6,2) / 1,2,4,11-13(10,5)

14,40€ hintaa.

Laitoin neljään osaan jos jotain tuo hullutus kiinnostaa eli Varmoina Elmoori, Rouva Fortuna ja Amazing Koks. Ei varmaan ihan jokaisen mieleen mutta menköön.

Kirjoittanut

avoin

Kyllä nämä suomenhevosten avoimen tason lähdöt ovat nykyään nimenomaan avoimia..

Kirjoittanut

Täytyy kyllä myöntää

ettei ollut ihan ensimmäisten merkkien joukossa varsinkaan tuolta ykkösradalta. Elmoorille taasen oli loppu yhtä vaikeaa kuin on tahtonut aina olla. Juoksu meni muuten kyllä kuin elokuvissa.

Kirjoittanut

Hyvin alkoi

Sekä oma että tekemäni kimppalappu molemmat jo pihalla vaikka vasta 2 lähtöä ajettu.
Nipa taisi ainoana täällä löytää toiseen Kelan ajokin lapulleen.
Tuureja Nipalle loppuihin, me muut puristellaan vielä viittä!