Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Keskiviikon V5

V5-1: Avauslähdössä kolme valjakkoa erottuu edukseen. Suosikiksi pelattu Esa Holopaisen valmennettava Up-Date Hoss saattaa keskittyä jo kriteriumiin, joten aivan hampaat irvessä ei välttämättä ajeta. Kolmivuotias on kuitenkin näyttänyt olevansa tosi juoksija, joten lapulle se toki kuuluu. Parhaalta merkitlä lähtöön näyttää Take Off Sound, joka saattaa seiskaradaltakin täräyttää johtoon. Hevonen on selkeästi piristynyt Marko Korven valmennuksessa ja parantaa varmasti vielä kolmanteen tauon jälkeiseen starttiin. Kolmas kova on viime viikolla veeviitosessa juhlinut Bwt Driver, joka pärjää varmasti jos vire on ennallaan.

V5-2: Esa Holopainen on avainkuski keskiviikkona ja rivin jätän Holopaisen valmennettavan Bokerin varaan. Se on erittäin kyvykäs ja luokkaa löytyy, joten olettaa voi että Boker nousee nopeasti sarjoissaan. Kolme peräkkäistä voittoa on tullut hyvällä tyylillä ja suhteellisen helposti. Nytkään vastus ei vaikuta pahalta ja kun pahin vastustaja B. Turolii lähtee takamatkalta, voittaa Boker omissa arvioissani yli 60 prosentin todennäköisyydellä.

V5-3: Kolmannessa lähdössä maistuu kaksikko Warito ja Lucky Spender. Warito on otellut parissa viime startissaan hyvin kuolemanpaikalta ja tulostakin on tullut. Tälläkin kertaa saattaa kuolemanpaikka olla tarjolla, mutta se ei estä Wariton menestystoiveita. Myös Lucky Spender taivalsi viime startissaan kuolemanpaikalla, mutta otti silti hallitun voiton hyvällä ajalla. Suosikkiasema on takarivistä huolimatta perusteltu. Flavio Hip oli muutaman viikon takaisessa Vermon juoksussaan pettymys ja laukkasikin. Nyt Kari Venäläisen ajokki on kuitenkin unohdettu, joten vaisusta viime juoksusta huolimatta kannattaa Flavio Hip mahduttaa mukaan lapulle.

V5-4: Rohkeimmat voivat koittaa selvitä neloslähdöstä juopon parilla. Golda Hurricane on vaihtanut valmentajaa ja rattaillekkin hyppää vahvistuksena Antti Teivainen. Teivainen karauttanee ajokillaan alussa kovaa liikkeelle ja valitsee sopivan juoksupaikan. Ykkösradalta Golda Hurricane kuuluu peleihin. Oma Karsk palaa tauolta, mutta on pystyvä hevonen tällaiseen porukkaan. Lähtöpaikka on paras mahdollinen ja Ari Moilasen ajokki osallistuu varmasti kärkikahinoihin. Toki lapulle kuuluu myös suosikki Super Sprinter, mutta se on noussut mielestäni jonkin verran ylipelatuksi.

V5-5: Päätöskohde vaikuttaa tasaisimmalta. Katydid ei ole ollut aivan parhaimmillaan ja on nyt jostain syystä pelattu suosikiksi, otan sen nyt kuitenkin lapulle muiden mukana. Ride Out Wellin kaksi viime juoksua on epäonnistunut, mutta kunnon ollessa kohdallaan keikkuvat Akseli Lahtisen ajopuvun värit varmasti lähellä kärkeä. Lord's Prayer on huippukunnossa ja kuskikin vahvistuu tähän starttiin. Pikkuyllättäjinä mukaan nousukuntoinen Owen Kemp sekä namupaikalta starttaava Charleston.

V5-1: 5,7,11
V5-2: 5 Boker
V5-3: 6,7,10
V5-4: 1,2,5
V5-5: 1,3,4,6,7



Pelionnea!

Vastaukset

Kirjoittanut

V5-hahmottelua

Jonkinmoista hahmottelua harrastettakoon V5:n aattoiltana..

V5/1
Ensimmäisen kohteen voittanee 11 BWT Driver jatkaessaan edellisten starttiensa vireessä. Viikon takainen voitto oli erittäin vakuuttava. Koska kierrokselle löytyy pari muutakin varmaehdokastakin, joskin suosikkeja, niin otetaan lapulle myös numerot 1,2,5 ja 7. Näistä 1 Manimic tuntuu mielenkiintoiselta rastilta vain kolmen prosentin peliosuudellaan. Nätti juoksu kärjen takana ja Arto Laaksosen ruuna saattaa esittää terävän, jopa voittoisan kirin.

V5/2
5 Boker voittaa ilman laukkaa. Varmanoloisesti viimeisissään esiintynyt ori kelpaa hyvin varmaksi alati kohoavillaankin peliprosenteilla. Laskisin tämän voittosaumoiksi lähes kolme kertaa neljästä.

V5/3
Koska tämän viikon rivi vaikuttaa erittäin suosikkipitoiselta, enkä kertaistuksen linjalle tällä kertaa lähde, niin otetaan kolmanteen kohteeseen jonkin verran kantaa. 6 Flavio Hip oli pettymys viimeksi, mutta Teivon esitys oli oikein hieno. Eikös tämä lähde lähdekin varsin rivakasti liikkeelle, joten oletetaan, että keulasaumat ovat jonkinmoiset. Keulat saadessaan edessä lienee selkäjuoksu johtavan 7 Wariton takana. Tilojen auetessa Flavio Hipin kiri kantaa voittoon asti.
Toinen merkki tähän lähtöön olkoon 12 Gold Victory. Jukka Mattila tapaa ainakin meikäläisen yllättää tasaisin väliajoin ja teki niin myös kesäkuisessa voitossaan. Mikäli alkukiihdytys venähtäisi liian pitkäksi niin Gold Victory kirii lähelle voittoa.
Näin siis 70 pinnaa kerännyt suosikkikolmikko jää kylmästi pois lapulta, jotta V5-arvoa saadaan edes hieman kohoamaan.

V5/4
Toinen varma, sekin suosikki. 5 Super Sprinter on omissa laskuissani sopivan maltillisesti pelattu. Kunto on mallillaan ja matkakin puoltaa. 2 Oma Karsk ja Ari Moilanen ratkaissee hyvin paljon lähdönkulun suhteen. En usko tammalla ajettavan keulassa pitkällä matkalla ja näin suosikilla voi olla jopa keulajuoksun mahdollisuus.

V5/5
Alussa kun on säästelty, niin ruksataan viimeisen lähdön jokainen osallistuja lapulle. Tasaisen lähdön hevosista huippukyvykäs 4 Ride Out Well, sekä nousukuntoiset 7 Owen Kemp ja 9 Daniel Palema kiinnostavat eniten. Nämä vaikka kaksariin ristiin.

Lappu siis hioutuu muotoon:

1,2,5,7,11
5 Boker
6,12
5 Super Sprinter
1,2,3,4,5,6,7,8,9

90 riviä ja 9,00 euroa.

Kirjoittanut

Courney Belle

V5-1 : 3,5,7,11
V5-2 : 1,2,3,5,6
V5-3 : 6,7,10
V5-4 : 9 Courney Belle
V5-5 : 3,4,5,6,7,9
360 riviä= 36e.

Kirjoittanut

lepopäevän ratoks tehty..

lappu vermoon.

V5
Lähtö Pelatut voittajat Varalla
I 1 5 11 (7 2 3)
II 5 6 (12 3 1)
III 2 7 10 (6 12 4)
IV 1 5 8 10 (2 9 11)
V 1 9 (3 6 4)
Järjestelmän koko: 3*2*3*4*2=144
Kertaistus: 1
Hinta: 14,40 €

Pelattu ke 9.9.2009. Pelin numero 7253-053783044-15.