Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

V5 Aivoituksia

V5-1: Anna Smile on löytänyt taas voittovireen kuivemman kauden jälkeen. Varsinkin viime Mikkelin startissaan tamma oli oikein hyvä. Vastus kovenee siirryttäessä valtakunnalliselle tasolle, mutta lähtöpaikka on Esa Holopaisen ajokin puolella. Vauhdikkaana avaajana Anna Smile täräyttää keulaan, jolloin se tekee muiden tehtävän hankalaksi. Sing Time on huippuhevonen, mutta näistä asetelmista täytyy Anna Smileä kokeilla varmana.

V5-2: Tämä tekisi kieltämättä mieli lyödä läpi, sillä laukkoja saatetaan nähdä runsaastikkin. Rastaamisen aloitan huippukuntoisella B. Turoliilla, joka oli huippuhyvä toissa satartissaan juuri Vermossa. Tamma avaa ravatessaan hyvin ja ilmestynee aikaisin kärkiryhmään. Maijuli on noussut hyvään syysvireeseen ja kuuluu hieman ylipelattunakin lapulle. Vokukka avaa senverran asiallisesti, että hakenee keulapaikan. Sinne päästessään on Kaarlo Ahokkaan ajokki vaikeasti kukistettavissa. NÄillä kolmella tämä lähtö, vaikka muillakin on omat saumansa.

V5-3: Kolmoslähdössä lentää suosikki luiskaan. Hyvässä kunnossa Cousin Fibber toki on, mutta tehtävä kovenee. Myös lähtöpaikka on ikävä. Mielestäni lähdön voittaa helpohkosti Rich Kemp, jos vain ravaa. Lauantaina se laukkasi pitkäksi, joten täysin luotettava se ei pelikohteena ole. Pari varmistusta mukaan. Irene Sensation on nousukunnossa ja juossee halutessaan piikistä. Vaikuttaa ihan kyvykkäältä tähän porukkaan. Kolmantena mukaan ikäluokkalähtöjäkin kolunnut Tough Kemp. Se ei ole esittänyt mitään viime starteissaan, mutta pystyy selvästi parempaan. Alle kolme prosenttia pelattuna maistuva pelikohde.

V5-4: Kiivas maili luvassa, eikä vauhtia varmasti puutu. Keulapaikalle alussa täräyttävä Favorit oma suosikkini. Akseli Lahtisen suojatti pystyy keulasta kovaan suoritukseen. Little Sealord jatkaa vakuuttavassa iskussa, mutta lähtöpaikka on mailin matkalle ikävä. Esa Holopainen lähtee sillä kuitenkin reippaasti liikkeelle, eikä kuolemanpaikkakaan vie täysin menestystoiveita. Ribaude esittää jatkuvasti hyviä loppukirejä ja ansaitsisi jo voiton, kenties semmoinen tulee keskiviikkona. Maili ei tosin sovi ollenkaan.

V5-5: Päätöskohde on ennalta tasaisin. Orgoglio ensimmäisenä lapulle, vaikka se ei olekkaan puristanut loppuun saakka viimeisissä starteissaan. Ride Out Well lähdön toinen kova. Unique Groenhof saanee hyvän juoksun ja pystyy menestymään. Rydens Wesperin onnistumista on odoteltu, mukaan lapulle vielä tämän kerran. Je T'aime ei ole onnistunut tauon jälkeen, mutta siihen voi hyvinkin tulla muutos.


V5-1: 2 Anna Smile
V5-2: 3,4,6
V5-3: 4,5,11
V5-4: 1,5,7
V5-5: 1,3,6,8,10


Pelionnea!

Vastaukset

Kirjoittanut

samalla taajuudella

aivan loistava lappu johon lisään vain ekaan lähtöön 9 lex madonna joka saa tässä namureissun ja kärkikaksikon puutuessa räväyttää potin, mutta annaan minäkin luotan...

en siis ihan kopio linjalla ole, vaan maistuu juuri samat hevoset... :D

Kirjoittanut

Moilasen vihjesysteemi veikkaajasta

l1 4,2,8,9 l2 3 l3 11,7,4,2,10,12 l4 1,7,2,5 l5 6,8,3,1,0.Omassa lehdessäni oli näin,painovirhe paholainen.Itse oletan sen olevan 10:n.Tehkää omat ratkisut.Rivin hinta on 4x1x6x4x5=48€.Analysointia on pari sivua.PELIONNEA KAIKILLE!!!!

Kirjoittanut

V5-turinaa tuurilla

Kolmannella linjalla ohi kahdesta suosikista alkaa tänään harvempi veeviitonen. Sitä pelataan varmaksi joko Sing Time tai Anna Smile tai sitten molemmat. Miehekkäältä tuntuisi pelata kolmantena Juttaa ja Lex Madonnaa, mutta takarivistä viimekertainen sijoitus tuskin kirkastuu, pikemminkin päinvastoin. Tänään on turvallista kulkea pelureiden valtavirrassa ja nähdä jo etukäteen, kuinka Sing Time Anna Smilen jo loppusuoran puolivälissä syö.

A.V. Marttilan Tammasarjassa, pelin toisessa kohteessa näyttää pahimmin alipelatulta joukon parhaita vauhteja sisällään pitävä B. Helmiina ja tuntuu pahalta jättää se lapulta maltillisesti pelatun suosikkivarman Maijulin tieltä. Onhan Maijuli lahjasarjassa, kun pääsee matkaan parikymppiä tasaväkisten kilpasiskojensa edeltä. Siis rivin toinen pankki on Maijuli, jolla Esa Holopainen kirkastaa edellisen lähdön hopeansa.

Kolmannessa koitoksessa ajaa niukkaa ykkössuosikkia Tuomo Laurila, jota jotkut Manen voittojen jälkeen vierastavat ja pudottavat jopa lapulta. Minä en, sillä onhan nuorempi Tuomokin tällä voittoja ottanut. Rivin kolmatta varmaa siitä en kumminkaan tee, vaikka psyykkaan tämän voittavan ehkä laukkaavankin Rich Kempin mennen, tullen ja palatessa. Ylläreinä lapulle vielä Batzeba Fortis ja Faramir sekä myöskin Irene Sensation ennen köyhän läpilyönnin täydentävää BP's Perfectia, jota näkyy pelatun aivan turhan paljon.

Monta on neljänteenkin kohteeseen mahdollista voittajaa alkaen juopon parista Brisco Rodeo - Favorit. Holopaisen hyvää kalustoa tässä edustaa Little Sealord ja pientä yllätystä havittelee Ribaudekin - eikä ole mitenkään mahdoton. Muut merkit sitten olisivatkin suoraan toiveiden tynnyristä.

Viisi merkkiä mahtuu kympin pohjaan V5-päätökseenkin, kun monien ohipelattavat suosikitkin eli Orgoglio ja Ride Out Well otetaan lapulle. Niitä ennen on kuitenkin - taas - Holopainen Unique Groenhofilla ja Je T'Aime entisellä oppipojalla Kylliäisellä. Ja saattaapa päättää rivin - kun sen aloittaakin - Antti Teivainen Rydens Wesperillä.

Näistä Vermossa lähdetään:

4 - 4 - 7,12,10,7 - 2,1,7,5 - 3,1,6,8,10

Kirjoittanut

Holo holo!

Olisikohan tänään taas kuukauden ykköskuskin, Holopaisen, juhlat tiedossa?

Kymmenkertainen rivi voisi kuulua
2-4-7-7-3, vain kolmoskohteessa en usko Eskin pystyvän voittomatsiin, sillä Cousin Fibber on ollut viimeisissään aivan jäätävän hyvä. Tuossa porukassa se riittää nauraen kaikille.

Isompi lappu tänään voisi olla ihan perinteinen mummorivi

2,4 (9,5)
4,8,6,7,5,3(2,1)
7 (12,1)
7,1 (5,2)
3,1,6,8 (9,4)

9,60€

Kirjoittanut

Vokukka & Irene Sensation

V5/1: 2,4,6,7,8,12
V5/2: 3 Vokukka
V5/3: 4 Irene Sensation
V5/4: 1,2,5,7
V5/5: 1,3,4,6,8,9,10,12
19,2 e.

Kirjoittanut

v5-vritelmää

Moro,

L1: Anna Smile (2) vastaan Sing Time (4). Sing Time sekunnin nopeampi ennätykseltään. Tulee myös aina lopun terävästi. Voittaa tämän kaksintaistelun Nipan esittämällä tavalla. Jos alku menee aivan hullutteluksi voittaja voi olla joku muukin, esimerkiksi Keystone Detail (3) tai Cape's Gold (12).

L2: Maijuli (4) vastaan Vokukka (3). Reipasta mennään, 20 m takamatkan kiinnikurominen onnistuu tuskin keltään 2 pakin hevoselta. Maijuli vienee varmuudellaan tämän lähdön.

L3: 11, Rich Kemp

L4: 2,3,6,7

L5: 6, Orgoglio, hävisi viimeksi vain niukasti Viper Actionille, tänään voittaa heppoisen porukan.

Pelituureja kaikille ja etenkin -huumoria!

Kirjoittanut

Kilvanajot alussa antavat mahdollisuuden

V5/I: 2 Anna Smile ja 4 Sing Time saattavat avata alle 10:ä, kumpikaan ei luovuta. Siksi kaikki mukaan.
V5/II: 4 Maijuli ja 5 I.P. Vipotiina ovat vieläkin vireessä ja hyvällä paikalla. Toinen voittaa.
V5/III: Nousukuntoiset 7 Cousin Fibber, 1 Bp's Perfect ja kyvykäs 5 Tough Kemp mukaan.
V5/IV: Luotettavin 7 Little Sealord, hyvin kirivä 5 Ribaude ja ajoittain puskista tuleva 6 Garlands Dream riittävät.
V5/V: Hyvään kuntoon noussut 3 Unique Groenhof ja tauolla trimmattu 4 Judy ohittavat lopussa keskenään alkumatkalla kilvoitelleet suosikit.
I: kaikki
II: 4,5 (6,8)
III:7,1,5 (4,11)
IV: 7,5, 6 (2,1)
V: 3,4 (8,6)
324 riviä

Kirjoittanut

Vermo V5

Päivää vaan kaikille. Se on taas keskiviikko ja Vermo ja viikon kohokohta eli illalla UK ravistudio. Ketähän siellä on tänään vieraana.

V5-1: Ensimmäinen V5 koitos vaikutti ensituntumalta olevan kahden kauppa. Sitä se voi tosin olla edelleenkin, mutta poisjääntien myötä muutaman valjakon osakkeet paranivat huomattavasti. Mr. Moment olis ollut mulla ehdottomasti lapulla ja Jutta samoin. Tähän ekaan roiskitaan anyway viisi merkkiä ja toivotaan ylläriä pylläriä.

V5-2: Tasaisesti pelattu lähtö, jossa oma suosikkini on B. Helmiina. Taulu ei sano mitään (ainakaan hyvää) eikä Reijon ennakkokommentitkaan ihmeitä lupaa. Kaikki tietää kuitenkin mihin tämä hyvänä(lue. normaalina) ollessaan pystyy. Milloinhan tätäki on päässyt viimeksi pelaamaan näin pienellä prosentilla(8%)? Kaava on jopa insinöörille yksinkertainen: jos juoksee, niin voittaa. Hyviä tässä on toki muutkin, mutta tänään kokeillaan riskillä. Kyllä B. Helmiina huononakin vuotenaan kerran voittaa.

V5-3: Voiko Ulmaksen Janne voittaa ravilähtöä? Voitti tai ei, niin yllätystä tähän haetaan joka tapauksessa. Kansan pelisuosikit jätetään rohkeasti poistoluiskalle ja sitten jännitetään.

V5-4: Tämän keskiviikon toinen varma löytyy täältä. Juoksunkulusta en osaa sanoa oikein mitään. Yleensä se hevonen voittaa nämä lähdöt, mikä on nopein alussa ja nopein lopussa. Mutta onhan tämä ehtinyt mailillakin takapareista voittoon. Little Sealord. Tämä tulee tällä(kin) kertaa Vermon loppusuoraa neljättä rataa kuin Torvald Palema. Holopainen olis ollu muuten pojat aika kova tekijä siinä kultakypärä pelissä tänä kuukautena.

V5-5: Ei ole kerta ja kaksi kun on tiputtu viimeisessä kun on ollut Korvenoja varmana ja kippas kappas meneekin eka mutkassa laukka pitkäksi. Oiskohan Haanniemi menny pelaamaan tähän Orgoglion varmaksi? Ite ku meinasin, että vois pelata kokonaan ohi. Kultakypärä on varovainen kommenteissaan mutta niinhän se on aina. Judy vois olla päivän peli-idea totossa.


V5-1: 2,3,4,8,10
V5-2: 7 B. Helmiina
V5-3: 4,6,9,12
V5-4: 7 Little Sealord
V5-5: 1,3,4,9,11

Mitäs tosta nyt tulee hintaa? 100riviä ja 10 euroopan rahaa. Halvat on huvit.

Kirjoittanut

Vermon vitonen..

...selityksittä. Numerot puhukoon puolestaan.

2,4,8,7
4,8,5,6,7
7,11,4,10,12,1
7 Little Sealord
6,3

240 riviä eli normaalipanoksella 24 e