Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Vermo V5, 11.11

Aloitanpa tästä tällaisen ketjun, koska tänään on taas lähtö työn puolesta edessä eli ulkomaille suunnataan. Viikonlopuksi takaisin, mutta V5 täytyy jättää reissun päältä eli jos tähän ketjuun saisi pohdintaa sitten tuonnempana. Nettiin kun pääsee vain kurkkimaan, ei ehdi paasaamaan. Hah! Prosentit, poisjäännit, ideat ja ohipelit jäävät Teidän niskoille. Todella alustavaa.

V5-1: Varsin hieno ja todella tasainen lähtö suosikkien osalta ja siksipä paljon merkkejä. 2,4,7,8.

Erityisesti 7 Divine Avenger on mennyt viimeisissään todella hienosti ja on maistuva rasti. 8 Tofastandtofurious taas on tavannut laukkailla, joten siihen suhtaudutaan pienellä varauksella. 11 Prime Suspect jää lapulta otettuaan viimeisessä täysin selityksettä selkäänsä mm. Divine Avengerilta.

V5-2: Suomenhevosia. 12 Turon Piina on mennyt mallikkaasti viimeaikoina ja takamatkan juoksuradalta päässee tamma hyviin asemiin. 9 Öty on jollain tavalla ollut tuloillaan jo pitkän aikaa ja tässä seurassa rastitaan mukaan. Voittojen uupuessa saattaa oria päästä suhteellisen pienillä prosenteilla koittamaan?

1 Aamu-Tuima ja 4 R.R.Seila koittavat etumatkalta karkuun ja molemmat kuuluvat kupongille, 20 metriä saattaa riittää todella pitkälle tässä tasaisessa lähdössä. 5 Vieskerin Tähti ja 8 Vaikin Pokko lähtöön yllätysrasteina?

V5-3: Viimekertaisesta laukasta huolimatta maistuu, nyt 2100 metrin matkalla, 8 Kansas Rock varmaksi asti. Mikäli mitään ihmeellistä ei hevosesta kuulu, otan laukan työtapaturmana ja uskon oriin kirivän voittotaistoon. Paha paikan, pohjalla olevan laukan ja vastuksen vuoksi saattaa jäädä hyväksikin rastiksi.

5 Jimmy Eden oli pehmeä viimeksi, 9 Bequestin kohdalla laukka on aina lähellä, 6 Nobly Star esiintyy todella ailahtelevaisesti ja Mawan viime viikon hieno tärppi 2 Play My Game tuntuu olevan allerginen voittamiselle.

V5-4: 12 French Express ja 6 Jim Småbo erottuvat muusta porukasta aika tavalla.

6 Jim Småbo on mennyt mallikkaasti ja rahasarjoissa saattaa ikäluokkakisoja kolunneelle oriille muodostua aivan erinäköinen taulu. Startin alle saanut 12 French Express taas voi syödä vaikka tämän lähdön elävältä jos kuntokäyrä on kohollaan ja loisto otteisiin löytyy.

Pieni yllätysmomentti piilee ja siihen rakoon työnnän 5 Fielder's Choicea, joka ravilla on esittänyt silloin tällöin varsin mallikkaita ja vahvoja otteita.

V5-5: Tammatähteen tulee viivalle kova porukka ja näissä lähdöissä on moni hevonen päässyt juhlimaan tänä vuonna. 3 Evert Kuy, 8 Arctic Dream ja 9 Hallo Pamela ovat kaikki esiintyneet lähiaikoina vahvasti.

Arctic Dream paremmalta paikalta suurikin suosikki, mutta nyt varmistellaan. Em. lisäksi lapulle vielä kova kaksikko, 6 Rydens Cindy ja 10 Elegance Kemp. Rydens Cindy pienenä kysymysmerkkinä laukkojen ja taukojen vuoksi, mutta kovaluokkainen tamma on tullut monasti tauolta suoraan loimitukseen. 10 Elegance Kemp taas on pessyt takarivistä kovat tammat ennenkin, kovavauhtisen juoksun sattuessa todella maukas rasti.

V5, alustavasti pohdittuna.

1. 2,4,7,8
2. 1,4,5,8,9,12
3. 8 Kansas Rock
4. 5,6,12
5. 3,6,8,9,10

360 riviä, 36,00 euroa. Pelit Suomeen jäävät viikolla tähän eli pieni satsaus on paikallaan.

Toivottavasti löytyy taas viimeaikojen innostusta ketjuun niin saa jotain pohdittavaa ja luettavaa reissuillansa. Hehee.

Vastaukset

Kirjoittanut

Pyhätikkua pikkulauantaiksi

Onpa näitä V5- juttuja kirjoitettu yleisempään jakeluun joskus vajaa pari viikkoakin ennen H-hetkeä. Ja joskus tuntui, että varhain tehdyt osuivat vihjeinäkin paremmin kuin viimetippaan jätetyt. Kun aika kuluu muuten arvellessa ja päivä päätä käännellessä niin muutama ensivaikutelma tähänkin ketjuun.

Jos V5-avauksena juostavaan lämpöisten 2100 metrin ryhmään pitäisi ideavarmaa valita, tulisi etsimättä kysymykseen Divine Avenger, joka on pari edellistä kertaa Vermossa näyttänyt hyvältä ja on taulunkin mukaan nyt voittovuorossa. Mahdollisista varmistuksista puhun, kun niille saa peliprosenteistakin jotakin katetta.

Hyvä oli silmääni myös R.R. Seila Satakunta-ajossa Porissa, mutta saattaa joutua matsiin paalulta Aamu-Tuiman kanssa. Näistä en vielä varmaa valitsisi, kun saattaa Turon Piina ehtiä hyvänä päivänään Koivusella voittotaistoon jopa takamatkaltakin. Tikkuriviin näistä kolmesta pieniprosenttisin, mutta nyt R.R. Seila.

Kolmannen koitoksen Kansas Rock laukkasi Vermossa viimeksi ja oli suosikkina muutenkin pettymys ja neljänneksi jäi eniten pelattuna Jimmy Edenkin Lahdessa. Jospa tässä vihaisi rahojaan sen verran, että piikkaisi tikkuun tässä Mika Forssin seiskaradalta ajettavan BP's Perfectin. Voittoisaa menestystähän tälle parille on tullut ainakin lounailta.

Neljännessä V5-lähdössä tulee heti alkuun tenkapoo siinä, miten menestyy Hannu-Pekka Korpi Jim Småbolla Antti Teivaisen French Expressiä vastaan. Viimeksihän nämä tulivat maaliin samalla ajalla, mutta Pekka Korpi oli Antti Savolaista parempi. Nyt tikkuun tulee kuitenkin toisen Antin ajettava aivan sattuneesta syystä ja mahdollista kolmannen korvapuustia haetaan Vermon lämmittelyjen jälkeen.

Kaksinkamppailu on luvassa V5-päätöksessäkin Evert Kyun ja Hallo Pamelan välillä. Arpaonni on ollut Evertille niin paljon suosiollisempi, ettei se voi tuossa oikein millään juoksulla hävitä. Tikkuun siis kolmonen.

Keskiviikon V5-tikku sunnuntaina:

7 - 4 - 7 - 12 - 3

Jatketaan myöhemmin harjoituksia.

Kirjoittanut

Micon V5

Micolla asiallista pohdintaa Vermon tulevaan V5:een. Itse painottaisin paria heppaa vähän toisin. Divine Avenger on näihin lähtöihin ylikylä ravatessaan ja kuskin suorituksen onnistuessa. Teivossa teki pari viikkoa sitten laukan jälkeen jäätävän juoksun vaativissa olosuhteissa. Mutta, mutta,mutta, kuskilla lipsahtelee välillä ja hevonen on nuori... mahdollinen epäonnistuminen vaanii nurkan takana. French Express ei voi hävitä tuota lähtöä, jos vaan on yhtään normaali. Sopii myös hyvin tuolle kuskille. Eli V5:n pankki ! Muuten Micolla pohdinnat paikallaan ja samansuuntaiset ajatukset kuin allekirjoittaneella. Ei muuta kuin tiliä tekemään...

Kirjoittanut

Ajatuksia Nääsvillestä

V5/1: 7 Divine Avenger Niemisen tallista tuntuu nyt varmemmalta kuin viimeksi aina vauhdin kiihtyessä laukkaillut Nisosen 9 Tofastandtofurious. Jokelan 2 Sundsvik Saigon on kyllä nopea, mutta ei jaksa tulla loppuun asti kuten sitkeä Divine Avenger. Kyllä Nieminenkin joskus suosikilla voittaa eli se varmaksi.
V5/2: Lähtö lienee ummessa hevosilla 1, 4, 9 ja 12, joista Tupamäen 9 Öty olisi hyvä apuvarma.
V5/3: Jokelan 8 Kansas Rock laukkasi viimeksi kuskin hätäillessä. Nyt ehhkä yritetään rauhallisemmin. Nopeutta ja kovuuttahan orilla riittää. Mukaan kuitenkin nousukuntoinen Saarelan 2 Play My Game, joka pystyy tässä seurassa voittoon, jos suosikilla menisi jokin pieleen.
V5/4: Nyt Teivaisen ajama 12 French Express oli viimeksi tauolta asiallinen ja joutunee ajamaan kuolemanpaikalle. Johtoon säntäävä 6 Jim Småbo saa taakseen kovaa avaavan koko ajan parantavan 4 Les Croisoksen, jolla itseluottamusta uhkuva Forss voi päästää lopussa ohi suosikkikaksikosta. Mukaan 4, 6 ja 12.
V5/5: Tammatähti näyttää etukäteen kahden kaupalta (3 ja 9). Mutta koska yllätyksiäkin toivotaan, otetaan mukaan kaikki 10 tammaa.
Yhteensä 24 euroa.

Kirjoittanut

V5-pohjat Vermoon

Eipä ole muuttunut sitten sunnuntain käsitykseni Vermon V5:n tämänviikkoisesta ideavarmasta eli avauslähdön Divine Avengerista. Jos sitä kuitenkin johonkin lappuun varmistelemaan lähtisin, olisi varmistus Havanna Jesse ennen enemmän pelattuja Sundsvik Saigonia ja nimihirviö Tofastandtoforiusta.

Yhtä putkea kulkee myös ajatus toisen kohteen taisteluparista R.R. Seila - Aamu-Tuima kiertymästä kamppailuun voitosta. Pyhäistä näkemystäni täsmennän kuitenkin kuitille kuuluvilla takahevosilla Öty ja Turon Piina. Toivottavasti kvartetti riittää ilon meininkiin ilman sennimistä hevosta lapulla.

En sitten kolmannessa koitoksessa vihaa rahojani kuitenkaan niin paljon, että unohtaisin lapultani Kansas Rockin ja Jimmy Eedenin. Kolmanneksi pelille tulee ohi Forssin BP's Perfectin Play My Game.

Neljänteen V5-lähtöön on selkeästi eniten pelattu French Expressiä. Siinä on tietty Teivais-lisänsä ja varmistukset takarivistä ovat ruunalle tarpeen. Tässä tulee etsimättä mieleen ensimmäisenä Jim Småbo, vaikka rattailla ei polvi pojassa parane ja sitten pikkuylläreinä Les Croisos ja Finest Kemp - edelleenkin kuskeista huolimatta.

Kun pohjarivi varmalla alkaa, se varmalla myös päättyy. On tuossa kolme enemmän pelattua, mutta jos tässäkin ideaan päätyisi, se olisi nyt Hannu Hietasen ohjastettava Farming Way. Vähän on mietintämyssyssä Vermoon saakka Hallo Pamelakin. Pohja kuitenkin sisään.


I 7
II 1 4 9 12
III 2 5 8
IV 1 4 6 12
V 4
Järjestelmän koko:
1*4*3*4*1=48

Kirjoittanut

Vermoon

V5/1: 2,5,7,8,11
V5/2: 1,2,4,9,12
V5/3: 6,9
V5/4: 1,2,4,6,12
V5/5: 6 Rydens Cindy
25e.

Kirjoittanut

V5-pohdiskelua

Enpä oikeen minkäänlaista otetta saa tämän illan kierroksesta. Lähes väkisin puristin lapulle pari varmaa.

V5/1
Ensimmäinen yksinäinen merkki löytyy heti ensimmäisestä lähdöstä. 7 Divine Avenger on noussut huippukuntoon. Vaikka viimeksi tauluun tulikin kunniakas tappio Maguroa vastaan, oli esitys jälleen oikein hieno. 3-vuotiaan pelikannatuksessa tuntuu olevan jopa hieman kasvun varaakin, joten ehkä tämän voi lukea jopa sarjaan "ideavarma".
Ensimmäisenä lapulta putoaa 5 Havanna Jesse, joka laukkasi kaksarisijan Teivossa. Ari Kelan ajokki on ihan pystyvä menijä tähän lähtöön, vaikka edellisestä voitosta onkin kulunut aikaa. Peliosuus on jäänyt selkeästi suosikeista, joten ainakin kaksariin nousee Havanna Jesse peleissäni.

V5/2
1 Aamu-Tuima oli pitkään varmana lapussani, mutta matalaan sarjaan ei kantti kestänyt laittaa hieman epävarman oloista oritta varmaksi, varsinkin sen ollessa selkeähkö pelisuosikki. Lapulle kuitenkin ensimmäisenä, onhan tällä ravilla kulkiessa huomattava keulavoiton mahdollisuus.
4 R.R. Seila on puolestaan niitä tapauksia, jotka eivät erityisemmin maistu laukkariskin ja nuoren tamman rutiininpuutteen vuoksi. Toisaalta kyseessä on niin lahjakas menijä, että ei sitä lapulta poiskaan viitsi jättää useampaan merkkiin.
9 Ötyllä on potentiaali voittaa tällainen lähtö, mutta laukat hidastavat tämänkin tahtia usein. Pelikannatus on kuitenkin vain reilut kymmenen pinnaa nelossuosikkina, joten lappukamaa on Risto Tupamäen ajokkikin.
Suosikkinelikon täydentää hyvään kuntoon noussut 12 Turon Piina. Kierrettävää on jonkin verran, toki juoksurata saattaa helpottaa hieman.
Vielä viimeisenä kuitille yltää yllättäjäkandidaattina 8 Vaikin Pokko, joka viime vuonna kulki ansiokkaasti ottaen kymmenen totosijaa. Mikäli samanlainen meno löytyisi tähän starttiin on voittokin nyt mahdollinen. Peliprosentin ollessa vain parin pinnan luokkaa kokeillaan tästä kuittipinon karsijaa.

V5/3
Kolmannen kohteen oma suosikkini on 5 Jimmy Eden. Luvassa lienee keulajuoksu, jolla ruuna tosin jäi viimeksi Jokimaalla neljänneksi. Otteiden tulee terävöityä ja niin käydessä voitto häämöttää. Löytyyhän 4-vuotiaan taulusta Vermon keulavoittokin, jolloin taakse nytkin tiukan vastuksen antava 8 Kansas Rock.
Niko Jokelan suosikin otin pitkin hampain lapulle, vaikka kyseessä onkin kuolemanpaikankin kestävä hevonen. Uskon Jimmy Edenin pitävän normaalivauhtisella juoksulla keulasta voittoon.
Sitten onkin se ylivauhdin mahdollisuus. Jos ensimmäinen kierros mennään suosikkikaksikon tahtiin liian reipasta, noussee makea vesi ainakin nätin reissun kärjen takana saavan 2 Play My Game ja Jarmo Saarelan kielelle. Nousukuntoinen ruuna onkin noteerattu kolmosssuosikiksi asti.
Nostan lapulle vielä myös nousukuntoa esittäneet numerot 4 Razzmataxx ja 6 Nobly Star sekä pitkään alle kykyjensä esiintynyt, nopea 11 Lumiere.

V5/4
Suosikkikaksikosta 6 Jim Småbo - 12 French Express ei kumpikaan maistu aivan mahdottomasti. Suosikin peliosuus on noussut koko ajan korkeammalle ja sen juoksusta muodostunee raskas. Edessä on joko kuolemanpaikka tai pitkä kiri takapareista.
Kakkossuosikin todennäköisin juoksupaikka lienee siis keulassa suosikin mankeloitavana, mikä ei oikein innosta tätäkään pelaamaan.
Lapulle laitankin ainoana merkkinä 4 Les Croisosin. Mika Forssin ajokki lähtee hyvin liikkeelle ja juoksupaikka voi olla Jim Småbon takana. Ja kukaties Forss päättää ajaa keulasta, jos sen halvalla onnistuu pitämään. Vain 13 prosentin kannatus houkuttaa jättämään varmaksi.

V5/5
Avoin tammalähtö on jälleen tasokas kisa. Nämä tuntuvat olevan melkein parasta antia radoilla tällä hetkellä. Ensimmäisenä lapulle nousee pikkuhiljaa ikisuosikikseni muodostunut 3 Evert Kyu. Nyt tammalla olisi keulajuoksunkin mahdollisuus, toki selistäkin on irronnut huikeita kirejä. Joka tapauksessa se on kolmossuosikkina jälleen oikein maistuva merkki.
6 Rydens Cindy kuuluu luonnollisesti sekin rastitettaviin. Ravilla kulkiessaan kuolemanpaikkakaan ei välttämättä ole toivoton paikka.
9 Hallo Pamela ei oikein maistu selkeänä pelisuosikkina. Siksi hienoja juoksuja Jarmo Saarelan ajokki on kuitenkin tehnyt, että en sitä uskalla poiskaan jättää.
Yllätyshakuna vielä mukaan 10 Elegance Kemp. Viimeksi jo Esa Holopaisen taakseen saanut tamma teki huikeita juosuja kesällä. Olisiko nyt tarjolla suosikin selkä kiriin? Vain viisi pinnaa keränneenä tässä on jonkinlaista ideaa! Ja ämyreistä kajahtaa "Voittamaton"!

Reikäinen verkko vedessä on siis tänään tällainen:

7 Divine Avenger
1,4,8,9,12
2,4,5,6,8,11
4 Les Croisos
3,6,9,10

120 riviä ja 12,00 euroa.

Kirjoittanut

Vermossa taas tänään namilähtöjä

Ekassa lähdössä paljon mahdollisia ja tasaisesti pelattu. Tästähän se varma olisi pitänyt löytää, mutta kun ei.

Toisessa kasapäin laukkaherkkiä, suosikkeille meni. 9Ötyä olen roikottanut mukana, jos nyt pysyisi ravilla, ei voittokaan olisi kaukana.

Kolmannessa 4Razzmataxx eli meille niin tuttu rasvamaksa on kohennellut juoksujaan, tulisiko tässä pikku ylläri?

Neljännessä ikäänkuin vakuutuksena, jos nyt sittenkin, 12French Express. 6Jim Småbo kuitenkin suosikkini, tähän olisin halunnut laittaa vielä pari muuta, mutta ei pelimerkit riitä.

Viimeisen upea koitos Tammatähti vilisee mahdollisia voittajia. Kun ei ole rahaa eikä rohkeutta, on pelattava se kansansuosikki. Onhan 9Hallo Pamela prosenttiensa arvoinen, viime juoksussa voitto Photonista on vain yksi esimerkki. Tätä lähtöä odottaa oikein vesi kielellä.

2,4,7,8,11
1,4,9,12
4,5,8
6,12
9Hallo Pamela

12euroa.

Pelituureja kaikille ja terveiset Micolle maailmalle!

Kirjoittanut

V5 Vermo

Keskiviikko päivää kaikille. Tämän kunniaksi keksitään Vermoon jonkinlainen V5. Viime päivien helpot V4:t on itsellä jäänyt lunastamatta. Tänäänkin olisi tarkoitus hakea muutakin kuin pelkät kahvirahat. Nyt takaisin viidakkoon.

V5-1: Niko Jokelaa mietin tähän ensin varmaksi, mutta ei kehtaa peesata erästä toista mediaa. Tästä syystä minä otan kolme varmistusta tuolle. Jos minä raveista jotain ymmärrän, niin kyllähän tämä lähtö on neljällä merkillä tukossa. Jos ei ole, niin alan vaihto käväisee tänä iltana jälleen mielessä.

V5-2: Puttevoltti. Nää on aina vaikeita pelata. Pelatuimmat tietty kaikki mukaan ja näiden lisäksi pari yllättäjää. Vaikin Pokko(2%) on jättänyt kahdessa viimeisessä laukat pois ja alkanut heti pärjäämään paremmin. Miksei siis myös tänään. Ilon Meininkiä(3%) on pelattu yllättävän vähän siihen nähden, että on hyvävauhtinen hevonen ja suhteellisen ravivarma. Se on näissä lähdöissä yleensä jo puoli voittoa. Niverin Pertin hevonen olis minulla aikasin lapulla, jos eläin olisi edes vähän enemmän voitontahtoisempi. Tämän vierestä lähtee soinilainen 4-vuotias tamma, joka näyttää 12-vuotiaalle ruunalle voittamisen tahtoa.

V5-3: Eikai Niko Jokela voita kahta V5 lähtöä? Ei minunkaan mielestä. Eli varmistetaan tässä suosikki neljällä. Tekis mieli jättää kokonaan pois lapulta, muttei sentään tyhmä saa olla. Sekään ei kyl harmita jos tämä laukkaisi eka kaarteeseen pitkäksi. Perttunen on alkanut viime viikkoina voittamaan ja nyt vois jälleen voittaa tolla 2%:n hevosella. Play My Game ei voinut viimeks mitään Erotic Pepperille, mutta nyt voi tämän porukan voittaa. Jimmy Eden vetää pitkään, ehkä jopa maaliin saakka. Rosimon Nobly Star nostaa kolme prosenttisena tänään rivin arvoa.

V5-4: French Express kelpais tänään oikein hyvin varmaksi mutta yks varmistusmerkki on pakko ottaa. Miksköhän tota Koh Samuita ei pelaa kukaan? Meni pari viikkoa sitten Kouvolassa neljä kieppiä sen verran hyvin ja voitti koko roskan 50 metrillä, että minun on ainakin pakko ottaa lapulle. Jos tässä kansan suosikkeja lähtee varmistelemaan, niin mielestäni tuo on paljon parempi merkki kuin 2%. Itselleni tämä haku tuo lapulle 12 euroa lisähintaa mutta poiskaan en uskalla jättää.

V5-5: Kierroksen varma tulee tänne viimeiseen vaikka tammat oikukkaita ovatkin siinä missä naisetkin. Rydens Cindylla on ollu omat ongelmansa, jotka ilmeisesti on nyt voitettu. Meni hyvin koelähdön läpi mutta koelähtö on aina koelähtö. Tähän en vielä uskalla rastata sitä, koska varma piti väkisin löytää. Joten tällä kertaa se on Pam Pam Pamela.

V5-1: 2,7,8,11
V5-2: 1,4,8,9,12,13
V5-3: 1,2,5,6,8
V5-4: 11,12
V5-5: 9 Hallo Pamela

Maksaa 24€

Kirjoittanut

perusrivi ja kerrottu V5

2,7,8-1,4,9,12-5,8-6,12-6 Rydens Cindy(48riviä)

kerrottu:2-1,4,12-5,8-6-6 eli 6 riviä*panos

Kirjoittanut

Paljon on taas

tullut asiaa Vermon lähdöistä. Itselle maistuu tuo viikonlopun järjestelmä edelleen sellaisenaan? Suuri kysymysmerkki on kuitenkin Kansas Rockin rastaaminen varmaksi kun ensimmäiseen lähtöön saisi Divine Avengerista hienon varman? No, hetki aikaa miettiä. Tulee jopa 12,00 euroa halvemmaksi 5 Fielders Choicen jäätyä pois. Heh. Melko hyvä säästö verrattuna hevosen voittomahdollisuuksiin.

Kierroksen maukkaimmat rastit:

V5-1: 7 Divine Avenger (29%) on varsin vähänlaisesti pelattu mielestäni ja peliprosenteilla mitattuna vaikuttaa ehkä kierroksen kiehtovimmalta suosikilta. Vastuskaan ei suoranaisesti hirvitä viimeksi Magurolle hävinnyttä oria.

V5-2: 9 Öty (10%) maistuu 4.suosikkina todella paljon. Hevosen otteissa on ollut selviä tulemisen merkkejä ja tässä lähdössä on vastus ehkä hieman aikaisempaa sopivampi, joten nousu voittomatsiin ei saa yllättää vaikka taulu on mitä on.

V5-5: 10 Elegance Kemp (5%) on ehkä kierroksen maistuvin yllätysrasti. Tamma omaa todella tulisen kirin ja jos pääsee lopussa räväyttämään urut auki saattaa muu porukka olla helisemässä. Evert Kuyn, Rydens Cindyn ja Hallo Pamelan johdolla saatetaan lähdössä pitää kovaakin tempoa eli suojaisan, tasaisen ja tarkan reissun päätteeksi saattaa Elegance Kemp yllättää kovat tammahuiput jälleen kerran.

Tuurit iltaan.

Kirjoittanut

Voi jumankekka!

Kyllä nämä tämän tason suomenhevoset ovat ihan mahdottomia pelata, läpärillä näistä vain selviää. Taisi pudota koko ketjun laput.

Laitoin L5 troikan, pohjana viitospelin hevoset.

Troikka 4,5,8/4,5,8/1,2,4,5,6,7,8,9,10