Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Teivo V75 21.11

Otetaan tässä Jokimaan nelkkua odotellessa jo pieni katsaus tulevan Lauantain V75:een. Jälleen on tiedossa kimurantin oloiset kohteet ja viivalla tukku hienosti menneitä valjakoita. Nostetaan tässä esille muutama, jotta saadaan homma käyntiin.

Poissaolot, peliprosentit ja sääolot ovat kaikki kysymysmerkkeinä, mutta kuitenkin alustavaa alustaen.

V75-1: Ensimmäisessä lähdössä kannattaa huomioida 8 Lötens Piruett jos lähtee 12 Helka-Liinaa varmistelemaan. Teki viimeksi ihan rehellisen juoksun eikä suinkaan ollut nolo esitys vaikka 6. jäikin.

Kierroksella on varmat kiven alla ja Helka-Liina tullee keräämään ehkä hieman liian suuret prosentit vaikka vastustajansa onkin viimeisissä suorastaan murskannut.

Kuudennen peräkkäisen voiton ottaminen on tunnetusti ollut voittokoneille hieman hankalaa. Heh! Mikä perustelu. Viiltävää analyysia.. Ahneuttanihan minä tuon varmistan, järkevää syytä on hieman hankala keksiä. Paha paikka oli viimeksikin. Samoja vastassa. Laukannutkaan ei usein ole.

V75-2: Nostetaan esille takamatkan juoksulangalta matkaan kiihdyttävä 13 Courtney Belle, joka on tehnyt varsin tasaisen varmoja esityksiä viimeisissä. Juossut kuitenkin tämänkertaista kovemmissa tehtävissä ja lähdön onnistuessa saattaa saada hyvien asemien kautta tarvitsemansa juoksu. Jäänee lähes peliosuudetta ja on näin maistuva rasti.

V75-7: 3 Rydens Cindy oli viimeksi suorastaan ylivoimainen. Tämänkertainen tammavastus on jopa edellistä helpompi ja jäänee monille varmaksi. Ehkä omiinkin peleihin.

Allekirjoittaneelle vaan aina ja aina maistuu nyt numerolla 5 juokseva Elegance Kemp. On hyvänä päivänään pessyt koko Suomen tammaparhaimmiston useamminkin. Viime esitys ei paljoa lupaillut eli harkintaan menee tämä. Sen loppukirin vaan muistaen on hankalaa luopua.

Näillä pohdinnoilla viikonloppua kohti ja jatketaan tästä.

Vastaukset

Kirjoittanut

Teivoon

Tervehdys!

V75-1: Helka-Liina voittaa ravatessaan, laukanvaara kuitenkin olemassa, joten pari varmistusta suosikille. Lötens Piruet pääsee suht hyvin matkaan ja juoksee todennököisesti keulapaikalla. Taisteli jo viimeksi hyvin kuolemanpaikalta, kenties nyt keulasta voittoon? Sirun Valpuriina kelpaa edelleen mukaan peleihin. Kestää raskaammankin juoksun ja voi nousta lopussa voimakirillä korkealle.

V75-2: Charmantsin avaa keulaan, josta vahvoilla. Voisi olla suurempikin suosikki? Laitetaan nyt tähänkin lähtöön suosikille muutama varmistus. Bianca Journey ei ollut viime kilpailussaan ihan terävimmillään ja kiri jäi tasapaksuksi. Voi parantaa ja kuuluu lapulle. Micon jo esiinnostama Courtney Belle maistuu lähes pelaamattomana. Vielä mukaan huippukuntoinen Barracuda Bob.

V75-3: Mix Lex Pepper kilpailee asiallisessa vireessä ja on menestynyt kovissa lähdöissä hyvin. Vastus helpotuu ja huonosta lähtöpaikasta huolimatta kolmossuosikkina ideavarman ainesta.

V75-4: Velin Vinke pelattu suosikiksi, vastus on tasokas, joten suosikkina mainio ohipelin kohde. A.L Viku voittaa jos juoksu onnistuu hankalalta lähtöpaikalta. Einomies osallistuu ravatessaan voittokamppailuun ja kuuluu kaikille lapuille. Vokukka avaa keulaan ja taistelee paikasta pitkään. Menkööt nyt Frans vielä lapulle hieman ylipelattunakin.

V75-5: Viper Acktionin laukka käpylä gp:ssä taisi olla vain työtapaturma ja voittojen tielle tulee paluu. Varmaksi siis maistuvilla peliprosenteilla.

V75-6: Pelimerkit menevät pääasiassa kultadivarilasille. Paalulta kuitenkin kaksi valjakkoa mukaan. Quick Enough huomion arvoinen. Samoin Proudest Jake, jolle Teivainen tarjonnee sisäratareissun. Tilojen auetessa lopussa, voi Proudest Jake vaikka voittaa.

V75-7: Rydens Cindy kerännyt mielestäni liikaa peliä. Sensijaan Hallo Pamela maistuu. Jarmo Saarela karauttaa ulkoakin piikkiin, josta Hallo Pamelaa on vaikea kukistaa. Varmaksi.


V75-1: 8,9,12
V75-2: 3,4,10,13
V75-3: 11 Mix Lex Pepper
V75-4: 1,3,8,9
V75-5: 10 Viper Acktion
V75-6: 1,2,10,11,12,14
V75-7: 8 Hallo Pamela


Pelionnea!

Kirjoittanut

V75 Teivo

Jooh, väärä napinpainallus deletoi lähes loppuun kirjoitetut tarinat bittiavaruuteen, joten en jaksa nyt kirjoittaa kaikkea enää uusiksi..ehkäpä muiden onneksi :)
Kunnon flunssa iski ison miehen ketoon viikonloppuna, joten on parit viimeiset ketjut jääneet väliin. Mitä lie kuume- ja lääkehöyryjen sekaisia unia on tullut nähtyä, kun tuntuu Teivon juoksunkulut olevan kirkkaina mielessä:

V75/1
12 Helka-Liina voittaa. Lahtinen ottaa alun varman päälle ja ajaa ensimmäisellä takasuoralla pitävään keulaan. 75 pinnaakaan ei ole liikaa, kun en keksi järkevää varmistusta.

V75/2
Paalulta viedään toinen koitos. 1 Il Divo on tehnyt hienot kirit viimeisiin ja nyt siihen kiriin ei tarvitse edes kaukaa lähteä. Oma suosikkini, lähes varma.
4 Charmantsin yltää ravia kulkiessaan keulasta jälleen voittomatsiin. Tässä voisi olla vaikka nippuparin paikka.
Kolmantena kuitenkin kuitille vielä 3 Barracuda Bob, joka sekin on kunnossa ja vieläpä varsin maltillisesti pelattu. Tiedossa juoksu johtavan pelisuosikin takana?
Takamatkan tammat eivät maistu. 10 Bianca Journey saattaa tulla vaikka kuolemanpaikalle saadakseen reissun vapaalla radalla. Kyseessä lienee kauden viimeinen startti, joten mitään ei tarvitse säästellä. Paljon pelattuna ei luokkatamma kuitenkaan nyt yllä kuitille.

V75/3
Tähän heti ensimmäinen yllärihaku: 5 The Unique ja Antti Kinnunen. Ruuna on hyväluokkainen, osaa voittaa, nousukunnossa ja vielä starttinopeakin! Herranen aika, varmaksi vaan! Mutta onhan se hieman ailahtelevakin...
Varmistetaan siis elävä idea parilla merkillä: 12 Rosi's Victor on kunnossa ja Teivainen osaa nyt luottaa hevoseen sen verran, että voi ajaa vaikka johtavan rinnalle.
8 Quick Bein teki hienot juoksut ja ajat JTT-mittelöissä. Jos juoksu luonaa edes jollain lailla kurjalta paikalta, voittosaumat on olemassa tälläkin vasta viitossuosikiksi jääneellä Tupamäen tammalla.

V75/4
Ei, kyseessä ei ole lähes idolimaista palvontaa, kun jätän jälleen varmaksi valjakon 3 Frans ja Juha Utala! Suoritusvarmuus ratkaisi. Fransin edellisestä huonosta juoksusta on aikaa, vaikka voittoja on vasta yksi tänä vuonna. Nyt on toinen lähellä.
Näen muille suosikeille varmavalintaani pönkittääkseni riittävästi epävarmuustekijöitä: 5 Velin Vinke oli viimeksi hyvä loppusuoran alkuun asti, ehkä kovin kunto on muutenkin jo hieman ohi?
8 A.L. Viku ja 9 Einomies ovat iskussa, mutta laukan vaara piilee molempien kohdalla.
Mennään siis Utalalla ulos, jos niin on käydäkseen.

V75/5
Tässä on toinen ylläri-idea: 1 Hero Leader. Taulu on päässyt voitottomaan kuntoon, mutta hevosen kunnossa ei ole vikaa ollenkaan. Ori lähtee kovaa ja saa nätin suojajuoksun, jonka jälkeen kiriruuti on tosikuivaa. Häkellyttävän vähän pelattu!
Lapulle toki myös suosikkikaksikko 11 French Express - 10 Viper Acktion, nimenomaan tässä järjestyksessä lähinnä niiden pelikannatuksen perusteella. Mielestäni pinnojen kuuluisi olla aikalailla tasan. Kumpi vaan näistä saattaa ajaa ajoissa eteenpäin ja saada näin ratkaisevan edun. Kaikilta eturivin osallistujilta taitaa keulat irrota, kun niitä ajoissa haetaan.

V75/6
Vaikea on pronssi- vs. kultadivari! Oma ikihakuni 2 Quick Enough on jälleen viivalla ja ihan kakkossuosikkina. Näen tällä kertaa kiritykille muutamia ongelmia: selkäjuoksun tarve on edelleen olemassa ja sellainen on nähdäkseni tarjolla nyt ainoastaan keulat ottavan 1 Proudest Jake takana. Tämän taas en usko aivan kärkeen asti yltävän. No, meni juoksu miten meni, niin pussitusriski on Q.E:lla aina olemassa. Jää siis pois lapulta hieman liikaa pelattuna.
Mukaan sen sijaan yltää suosikki 10 Persos Yankee. Laatuori oli viimeksi tauolta hyvä kolmas ja parantaa tähän varmasti. Rosimo saattaa ajaa nopeastikin eteenpäin, jos pääsee kiihdytyksessä heti toiselle radalle.
Toisena lapulle vielä oikein kunnon jytky: 12 Fortune Access. Pariin viimeiseen kotiinviemisinä on ollut lähinnä "kiitos osallistumisesta", mutta tekihän tämä hienoja kirejä aikaisemmissaan. Täysin pelaamattomana otetaan mukaan ja toivotaan kiriin vaikka 14 Daniel Paleman selkää.

V75/7
Alkuun tuntui, että 3 Rydens Cindy vie nauraen päätöksen, siksi hienosti meni edellinen startti. No sitten alkoi juoksunkulun psyykkaaminen..ja rahanmeno.
8 Hallo Pamelahan singahtaa keulaan. Suosikki tulee rinnalle. Matkavauhti tuskin on aivan rattoisammasta päästä. Toisessa parissa juoksevat sisäradan hallitsija Harri Koivunen 1 Unique Groenhofilla Holopaisen pudottaessa 5 Elegance Kempin suosikin selkään. Matkavauhdin painaessa suosikkikaksikon jaloissa viimeisellä sadalla metrillä tämä herkullisen vähän pelattu yllätysparivaljakko kirii lujaa maalikameran kuvaan.

Näillä mennään:

12 Helka-Liina
1,3,4
5,8,12
3 Frans
1,10,11
10,12
1,3,5,8

216 riviä ja 10,80 euroa.

Kirjoittanut

Tilintekoon Teivossa

Noni, täällähän näkyy olevan jo ajoissa V75-pelinrakentelu aloitettu ja tärkeimmät kerrottu. On siis kuin valmiiseen pöytään istuisi tai kuin käenpesään munisi.

Vielä ei kuitenkaan omiin kaavailuihin näissä lauantain ensivaikutelmissa ylletä. Nauhalta soi Irwinin iki-ihana Ryysyranta, jossa " ei ehditä pihalle asti, vaan nurkkaan lasketaan kumpikin lasti". Nyt vain tähän jatkoksi.

Pelin avauksessa ollaan täälläkin herttaisen yksimielisiä Helka-Liinasta. Ennen "luutnantin piruetteja" on kuitenkin mielessä Sirun Valpuriina, jos joitakin apujoukkoja suosikille haetaan.

Toisen kohteen Charmantsin on kykyihinsä nähden maltillisesti pelattu ja Akselin Il Divo lähtee enteellisesti ykkösenä. Mihinkä tähän enää muita tarvitsisi, kun takamatka ei Bianca Journeylle näytä maistuvan. Ennen punnitaan vaikka Ari Kelan M.T. Banyardia.

Kolmas koitos sen varsin epämukava pelattavaksi on. Liukas kuin pässin tuikku. Aleksanteri Suuri Makedoniasta ratkaisisi sen kuin aikanaan Gordionin solmun lyömällä sen läpi. Köyhän läpilyönti lapulle tarvitaan vähintään eli Antin Rosi's Victor ja Esan Hard As Iron.

Fransia, Velin Vinkettä ja A-L. Vikua neljänteen pelataan. On niissä valinnankin varaa. Einomiestä ja Vokukkaakin vielä puntaroin. Pelihän tähän voi kuitenkin olla kuin myllymatissa: vedetään liikkuvat takaisin ja Fransista varma.

Viidennen V75-lähdön Viper Acktion laukkaili viimeksi omia aikojaan ja joutuu varmistettavaksi vähintään viimeksi uudella kuskilla kulkeneella French Expressillä. Saattaisi tuohon olla Rydens Wesperkin paikallaan ja jos raha riittäisi myös yksiprosenttisista esimerkiksi Exponent Leber.

Ei ole aivan helppo myöskään pelin toiseksiviimeinen kohde, jossa suosikinpaineita kasaillaan kolmikolle Persos Yankee, Quick Enough ja Daniel Palema. Varmoja pitää löytyä tuohon edelle kaksinkin kappalein, jos tuohon mitään lisäisi. Jotenkin kuitenkin kaikki viisi prosenttiin pelattua kummittelevat: Blink, Lord Stanley. Papa's Dream. Royal Ripple ja Fortune Access. No ei kai kaikkia lapulle kumminkaan.

Kun alkuun on jopa törsäilty helpotetaan V75-päätöstä heittämällä huolet Hertta-rouvalle eli pelaamalla Antin Rydens Cindyn varmaksi. Haloota voi tässä tulla vain Hallo Pamelassa, mutta se on sitten vasta sen ajan murhe.

Kirjoittanut

Varmaa

Pitkästä aikaa heitin 75-lapun sisään. En sen kummemmin katsonut prosentteja, mutta varmoista poimin Helka-Liinan, Einomiehen ja Rydens Cindyn. Revitystä käytin hopeadivisioonassa, jossa potentiaalisia voittajia ovat ainakin Hero Leader ja koko takarivi. Eniten idealamppu sykki tuon kolmoslähdön Mix Lex Pepperin kohdalla. Pronssi vs. kulta on melko varmasti paalulta voitettava lähtö, joten ainakin numerot 1-4 lapulle. Kakkoslähtö oli paha rasti, siinä Courtney Belle ja M.T. Baryard omaavat hyvät saumat. Paalulla on siinä aika kevyttä sakkia.

Kirjoittanut

Tammerkosken rannalta katsoen

V75/1: 12 Helka-Liina on kyvyiltään, voittosummaltaan ja prosenteiltaan ylivoimainen. Pikkulapulle se varmaksi. Kuitenkin voi olla paikallaan varmistaa se hevosilla 9,8 ja 4. Etenkin 9 Sirun Valpuriinassa on ainesta.
V75/2: 9 Pilgrims Slider nyt Pekan ajamana ja 4 Charmantsin huippukunnossa edelleenkin pitää ottaa riville. Lisäksi hevoset 1, 10 ja 11.
V75/3: Huonoilta juoksupaikoiltakin 12 Rosi's Victor, 11 Mix Lex Pepper ja 8 Quick Bein ovat luokaltaan ylivoimaisia muihin nähden mutta keskenään tasavertaisia.
V75/4: Ahokkaan 1 Vokukka on edelleenkin huippukunnossa ja täräyttänee piikkiin. Samaa yrittää Teivainenkin suosikilla. Veikkaan, että Ahokas ei nyt luovukaan piikistä ja Teivainen uskoo sen sovinnolla. Muut pelihevoset joutuvat kiertämään 2. ja 3. rataa ja eivät pääse ohi. Siispä 1 Vokukka varmaksi.
V75/5: Suosikkipari on osoittanut haavoittuvaisuutensa. Nyt on mahdollisuus yllätyksille. Eli mukaan niiden lisäksi myös kyvykkäät 2 Rydens Wesper, 8 Royal Ripple, 6 Felix Pro ja 1 Hero Leader.
V75/6: 14 Daniel Palema on nyt sellaisessa seurassa, että Saarela ei jää takapareihin odottelemaan, vaan ajaa sillä heti pitävään piikkiin ellei nyt pääse sattumalta toiseen pariin ulos. Varmaksi 14 Daniel Palema.
V75/7: 3 Rydens Cindy ja 8 Hallo Pamela riittänevät. Kumpaakaan ei uskalla ottaa yksin mukaan.
V75/1: 12,9,8,4 (3,7)
V75/2: 10,9,4,11,1,3 (13,5)
V75/3: 12,11,8 (5,3)
V75/4: 1 Vokukka (3,8)
V75/5: 11,10,2,8,6,1 (9,7)
V75/6: 14 Daniel Palema (2,3)
V75/7: 3,8 (9,1,5)
Yhteensä 10,80 euroa tai 43,20 euroa.

Kirjoittanut

Nyt sitten kokonaisuuden kimppuun.

On taas tullut iso liuta, perusteltuja ja hyviä tekstejä. Peliprosentit tulevat hieman muuttumaan, mutta jonkunmoisen kuvan niistä näin perjantainakin jo saa. Itse asiaa, koitetaan saada pientä eloa järjestelmään varmistelemalla suuria suosikkeja ja hakemalla pieniä ideoita ajamaan varmojen asiaa.

V75-1: Tuolla ylhäällä jo pientä pojustusta lähtöön. 12 Helka-Liina (72%) on vakaasti kiinni voitossa ja varmaksi jättävät eivät väärin tee. 4 Sarin Toivo (4%), 8 Lötens Piruett (11%) ja 9 Siron Valpuriina (4%) otetaan lapulle kaveriksi suursuosikin epäonnen varalta.

V75-2: Itselle ei suosikki 4 Charmantsin (30%) maistu vieläkään. Jätänkin suosikin ulos, koska sen yllä leijuu omat epävarmuutensa.

3 Barracuda Bob (8%) on paalun kiinnostavin menijä. Koko ajan venyvä ja otteitaan parantava 4-vuotias saanee hyvän juoksun ja taistelee voitosta. Takamatkalta tuo "hehkuttamani" 13 Courtney Belle (3%) saa kaverikseen pienoisena kysymysmerkkinä edelleen juoksevan 11 M.T Baryardin (4%). Ennen edellistä starttia tuli valmentajalta positiivisia kommentteja ja odotukset olivat vasta myöhemmissä starteissa? 10 Bianca Journey (27%) olkoon voitokkaana menijänä viimeinen merkki. Viimeksi juoksunkulku vastaan, mutta kunto tammalta ei ole kadonnut.

V75-3: Tasainen lähtö. 8 Quick Bein (10%) on ensimmäinen merkki. Hyviä, rehtejä esityksiä tehnyt vahva tamma ei kärsi lähtöpaikastaan ihan niin paljon kuin hevoset yleensä. Pääsee mukavasti matkaan ja saanee paikkansa parijonosta. 11 Mix Lex Pepper (16%) on erittäin pystyvän oloinen 3-vuotias ruuna, joka kohtaa viimeisiä helpomman oloisen vastuksen. 12 Rosi's Victor (26%) on hyvästä taulustaan huolimatta tauluaan parempi menijä. Esitykset ovat olleet todella vahvoja ja paikka lapulla on ehdottomasti.

Pahoilta paikoilta lähteviä hevosia? Itse psyykkailen tässä sisäradan hevosten johdosta mahdollista ylivauhtia alkuun. 1 Hard As Iron, 3 Hot Male ja 4 Ricardo osaavat kaikki avata tulisesti. Alkukiihdytyksen venyminen on täysin mahdollista. Muutama statisti vielä sekoittamaan pakkaa ja takarivistä tullaan.

V75-4: 3 Frans (20%) merkki tähän. Juoksun vähänkin onnistuessa ja kuntotason säilyessä osallistuu vahvana jälleen voittokamppailuun.

Harvinaisen yksimielistä porukkaa 5 Velin Vinkeen (32%) suosikkiasemasta. Itse otan ohipeli ja tuolla ylempänä on paljon hienoa pohdintaa tähän lähtöön. Kaikilla valjakoilla on omat kompastuskivensä, niin Frnasillakin. Uskotaan kuitenkin.

V75-5: 10 Viper Acktion (47%) ja 11 French Express (32%) kivikova suosikkikaksikko. Itse luottaisin jälkimmäiseen kunnon löytyessä, mutta näillä taustatiedoilla teen mummomaisen ratkaisun ja rastin molemmat mukaan. 2 Rydens Wesper (11%) viime juoksujen kaltaisessa kunnossa vielä lapulle.

Suosikkien pakko tehdä ratkaisuja aikaisin, koska tätä porukkaa ei voi päästää kiertämään ekaa lenkkiä 17-18-aikaan. Ehkä lopussa Rydens Wesperillä tiukempi pala loppuun.

V75-6: Rivin toinen varma. Todellinen riskihaku, mutta selvässä nousukunnossa kilpaileva, vahva, vauhtikestävä ja kyvykäs 11 Even Steven (5%). Airaksisen tallin hevoset tuntuvat vuodesta toiseen löytävän kuntohuippunsa samanaikaisesti.

Kultadivisioonalaiset vienevät voiton tässä ja suosikki 10 Persos Yankee (33%) oli viimeksi vielä hieman tukkoinen. Lisäksi volttilähtö? 14 Daniel Palema (20%) on ollut hyvä jo pitkään ja lapulta jättäminen on uhkarohkeaa, mutta jostain täytyy karsia. Riskivarmalla tämä lähtö.

V75-7: Viimeiseen nuo ylhäällä mainitut. 3 Rydens Cindy (57%) ja 5 Elegance Kemp (3%).

V75-1: 4,8,9,12
V75-2: 3,10,11,13
V75-3: 8,11,12
V75-4: 3 Frans
V75-5: 2,10,11
V75-6: 11 Even Steven
V75-7: 3,5

288 riviä, 14,40 euroa.

Kirjoittanut

V75-5

Viitoskohteesen paras täky ehdottomasti 6 Felix Pro, koska suosikit ovat takarivissä...keulaan, karkuun ja sitten kukat

Kirjoittanut

Hämärän rajamailla

Pienen lapun sorvaaminen tuntuu taas tälläkin kertaa kovin vaikealta. Suosikkeja pukkaa väkisin lapulle eikä yllätysten hauille jää tilaa.

Laitan toivoni Teivossa ekaan lähtöön. Hurjasti pelattu Helka-Liina voisi olla varma, mutta se osaa myös laukata. Siitä varoittelee tallikommenteissa Kujalakin. Niinpä tämän laukkapeikon mahdollisuuden vuoksi varmistelen Helka-Liinan.

Toinen haku on kakkoslähdön 9Pilgrims Slider. Hevonen on kunnossa ja Pekka kaukomailta palattuaan lienee myös hyvässä vireessä. Voitto ei olisi ihme.

Muissa lähdöissä onkin sitten ykkös-kakkossuosikkia. Kun näitä ei voi ohittaa ja revityksiin ei rahkeet riitä, niin tälläisellä kahvirahalapulla taas mennään.

1,4,8,9,12
1,4,9,10
12Rosi´s Victor
5Velin Vinke
10,11
10,14
3,8
Tekee 8€

Hyvää ravipäivää kaikille!

Kirjoittanut

Kolmatta linjaa takaisin

Tehtävä: V75 Teivoon tänään. Jorinat on joristu ja asiat lyhyesti.

Akseli Lahtisen ajolinjat takarivistä eivät sataprosenttisesti onnistu. Tuskin aina yli 70-prosenttisestikaan, joten varmistetaan Helka-Liina V75-avaukseen Sirun Valpuuriinalla, vaikka tämä viimeksi suosikille hävisikin.

Paremmat pisteet Akseli saisi onnistumisestaan toisessa kohteessa ykkösradalta Il Divolla. Varmaksi aivan tuota ei uskalla vetää, mutta suosikki Charmantsinin ohella lapulle riittäköön ylläri M.T. Baryard.

Kun kaksi lähtöä on vähän Akseli-vetoisesti vedetty, on kolmannessa vekselin paikka Mika Forssin hyvältä paikalta ohjastettavalla Feelquella, vaikka Antin Rosi's Victor takarivissä kummitteleekin.

Neljänteenkin kohteeseen tehdään isompi ohari suosikeille, jotka kisaavat aluksi kyllä täysipainoisesti keskenään, mutta joutuvat antamaan lopussa periksi Einomiehelle. Joka on - jos oikein laskin - nelossuosikki.

Seuraavassa lähdössä sitten kisaavat Viper Acktion ja French Express keskenään, mutta voi käydä niinkin, eturivistä hyvän juoksupaikan hakenut Rydens Wesper näyttää näille maalissa taivaan merkit.

Varsin kimurantti lähtö on jo lähtöasetelmiensa perusteella Pronssi- vs. Kultadivisioonakarsinta, jossa takamatkan suosikit saattavat eksyä jo ennen loppua ja voittajana maaliin tulee ensimmäisenä joko Jetn Lindy tai Quick Enough. Otetaan lapulle kuitenkin vielä suosikki Persos Yankee ja turhan vähän pelattu Even Steven.

Parilla Rydens Cindy ja Hallo Pamela mennään sitten viimeinen.

V75
I 9 12
II 1 4 11
III 2
IV 9
V 2 10 11
VI 2 6 10 11
VII 3 8
Järjestelmän koko:
2*3*1*1*3*4*2=144

Kirjoittanut

75

Rivi:
12 Helka-Liina
1,4,5,9,10,13
11 Mix Lex Pepper
3 Frans
10,11
2,4,6,10,14
3,5,6,8
12e tämä kuitti

Kirjoittanut

V75 Lipukkeeni Teivoon.......

Heti kierroksen avauksessa juoksee todellinen ylikylä mutta potin toivossa oli varmisteltava helka-liina ei ilman laukkaa häviä. 8,9,12

kakkoskohteeseen viisi heppaa 1,3,4,10,11

kolmas kohde koitetaan selvittää kahdella konilla 5,8 mielestäni kinnusen polle on liian unohdettu.

neljänteen meinasin laittaa varmksi einomiehen mutta otin sitten franssin mukaan.

tähän riittää kaksikko 10,11

joko JETN LINDY palaa tasollee?? mukaan myös eskin ohjastama Quick Enough.

ja päätöskohteeseen kolmikko 3,6,8

Kirjoittanut

juupelille....

Mix Lex Pepper ollut pois jo pari tuntia...

Kirjoittanut

jaa-a

en ole tänään poisjääntejä katsonut, ei sitten laiteta koko riviä edes vetämään kun keksi siihen muuta hevosta varmaksi.

Kirjoittanut

V75

Tässä oma viritelmäni:

1,8,9,12
1,4,10
2,8,12
3
2,10,11
6
3,8

10,80€

Onnea peleihin!!

Kirjoittanut

V75 Teivo

Tänään ei kerkiä kommentoimaan mitenkään mutta minun rivi on kuitenki tuollainen. Hyviä perusteluita on tässä ketjussa joka viestissä, joten päivän teesit löytynee sieltä.

Kommentoin jälkipeleissä sitten mikä meni pieleen.

V75-1: 3,8,9,12
V75-2: 4,7,9,10,11,13
V75-3: 7,8,10,12
V75-4: 9 Einomies
V75-5: 11 French Express
V75-6: 1,2,3
V75-7: 3 Rydens Cindy
Maksaa 14,4€

Kirjoittanut

tällaista

4,8,9,12 (5,10)
1,4 (10,3)
1,2,3,5,8,12 (7,6)
3,5,8,9 (1,10)
11 (10,2)
2,6,10,11,14 (1,12)
3 (1,8)

960 yhdistelmää/48 euroa, varmoina French Express ja Rydens Cindy

Helka-Liinan taulussa ei isommin tosiaan laukkoja näy mutta aiemmin se on ollut todella epävarma tapaus. Itse asiassa 9-vuotiskauden jälkeen sillä oli ainoastaan reilut 4000 euroa tienattuna vaikka aloitti kilpailu-uransa jo 4-vuotiaana.

Kirjoittanut

rivi

Illan parhaat rastit V75-lähtöihin 3-7.

V75-3: Forssin Feelque ja Koivusella Baron Ses
V75-4: Varmaksi asti Einomies, kaksariin 10 Marimin huomioitava.
V75-5: Rydens Wesper keulasta paha, Viper Acktioninn ja French Expressin tehtävä ratkaisunsa ajoissa. Tämän vuoksi lapulle myös Vickwire 2% pelattuna. Tulee erittäin lujaa pätkän.
V75-6: Suosikki Persos Yankee on lähellä voittoa. Yllättäjänä ikihaku 12 Fortune Access. Myös Daniel Palema on huomioitava. Paaluhevosiin en usko.
V75-7: Juoksunkulkuskenaarioon suhteutettuna kahden eniten pelatun hevosen prosentit ovat päin seiniä. Hallo Pamela juoksee keulassa, ja sen kuuluisi olla suosikki. Rydens Cindy haluaa myös vapaan radan ja juoksee kuolemasta. Sen ainoa mahdollisuus voittoa ajatellen on pitää vauhti koko ajan reippaana, tämä avaa mahdollisuuden myös muille. Jos joku muu sieltä tulee, niin se on Essin Elegance Kemp 3. ulkoa.

Kirjoittanut

Onnittelut Mico!

Nyt oli hienosti psyykattu rivi. Even Steven varmana ja hyviä ohipelejä eikä ollut kallis lappu. Elegance Kempilla olisi rahaa tullut enemmän, mutta varmaan kaksarista pikkusen lisätuloa teit.

Kirjoittanut

Tietoa...

...löytyi täältä taas :) Onnittelut Micolle hienosti tehdystä lapusta! Even Stevenin tajusin täältä raapia nelkkuun, niin tuli pelit takaisin mullakin.

Keskiviikkona palataan taas astialle!

Kirjoittanut

Kiitos, kiitos.

Kieltämättä hieno ravipäivä. Auttaa jaksamaan ja yrittämään. Heh. Keskiviikkona psyykataan taas ja kiitokset kaikille jälleen keskustelleille.

Kirjoittanut

Mitä järkeä

On esitellä noita "hienosti perusteltuja"
lappuja jotka vaativat monen kympin sijoituk-
sen ja yleensä ovat vielä väärinkin. Minä
pelaan 8 - 14 euron pelejä ja voitan paljon
useammin kuin nämä "asiantuntijat".
Raviveikkaus on yksinkertainen peli, ei vaadi
kuin lukutaitoo ja muutaman euron rahaa.

Kirjoittanut

no

siinähä olikin fiksu kirjoittaja edellinen, ketjusta otettiibn v75 kiinni 14,40e lapulla, ja varmasti tiliä even stevenillä muutenkin..onnittelut muuten juvan suuntaan hienosta v75 voitosta even stevinin poppoolle

Kirjoittanut

Minun lappu

maksoi 8.10 euroa ja sen "rakentamiseen" meni
pari tuntia ja siinä se. Tuntipalkka n.70 egee.