Aika selväpiirteistä 65-riviä Vermon kolea ilta tänään lupaa. Toki soraääniäkin kohteiden maaliintulojärjestyksiin on aina luvassa, kun luku- ja laskutaitoiset yllätysten metsästäjät oikein pinnistelevät.
Kun avauslähdön suosikin Good Dynamiten voittokulku edellisessä startissa syystä tai toisesta katkesi, löytyvät aivan naapurista aika hyvät varmistukset, mutta kauempaa kaksi hyvää starttia nelivuotiskautensa avaukseksi suorittanut ”vaitelias neljäs mies” Shadoom.
Vippaskonsteja en toiseen, sinänsä tasaiseen lähtöön hae. Nelossuosikkikin outsideriksi siinä Kari Rosimolla Hanslankarissa riittää ja kaksi edellisten kilvanajojen kakkosta kirkastuu tolpaksi.
Kolmannessakin koitoksessa saattaa monella yrittäjällä voiton suhteen olla sanomissa, mutta jos pysytään linjassa eikä peräännytä, riville erottuu Janne Ulmaksen ohjastettava Uparty K.A., joka on prosenteissa viitossuosikki, mutta voitto on kuitenkin alla.
Voitto on alla seuraavan lähdön Kansas Nevallakin, joka viimeksi rivejä lunastamasta lennätti ja jonka peliprosentit ovat melkein nollilla. Tähän kuitenkin tarvitsee toisenkin yrittäjän Invantaggion,
Kahteen viimeiseen ei tahdo oikein kotioloissa outsideria löytyä. Toysetia tuskin edes Loogaroo Moog ohittaa ja Saaga S:n tai Hopihopin taikaa ei mutta edes Vaiva.
Vastaukset
Kirjoittanut Nipa
Outo mutta
lyöntivirhe tuli loppuun, kun siteerasin "kahta krenatööriä ( Saaga S ja Hopihopi ) ... taikaa ei murra edes Vaiva.
Kirjoittanut Orierihidas
Vaiva on vaivan arvoinen
rasti tänään,kuumeneekohan hän tänään kuinkahan paljon ?Mitäs luulet Nipa?
Kirjoittanut Nipa
Niinpä, Orienhidas
Joo, peleille on toki pyrkimässä Vaivakin, vaikka ei kolmossuosikkina oikein outsider olekaan. Puun takaa tässä voisivat mieluummin tulla Oktaavia ja Vaivan tallikaverikin Pristiina, jos näitä oikein tarkalla sihdillä haetaan.
Kirjoittanut Nipa
Jotakin jo lapullekin
Kun Mika Forss luottaa reteesti omiinsa Villikunkkuun ja Hobokeniin, piti ne Toysetin kanssa varmoiksi uskoa pieneen ennakkopeliin. Se piti heti sisäänkin panna, ettei tulisi katumapäälle - ja ottaa kehiin Vaivakin.
Kun oikein tuon lapun sähläsin, tulikin pantua Torvisen Hannun Classic Wawe varmaksi eikä Mikan Villikunkkua.
Kirjoittanut Kauko
Näitä mä pelaan...
T65-2: 4 B. Tuuma 5%. Alkaa olla a-kortin kuskilla pelikelpoinen kun valmentaja ajoi taulun risuaidaksi. No se oli vitsi, on B.Tuuma laukannut kaikilla muillakin. Teki mielestäni hyvän esityksen viimeistä edeltävään starttiin Lappeenrannassa. Haparoi lähtöön, ei saanut paikkaa parijonosta, ja kiersi koko matkan kolmatta. Laukkasi kärkitaistosta loppusuoran puolessa välissä. En ole varma, mutta ilmeisesti hevoselta loppui vaan huumori. Ei kovin väsyneeltä vaikuttanut, kuski ajoi pito päällä narut tiukalla koko matkan eikä käskenyt kertaakaan. Lähdön voitti keulasta Carmela ajalla 24,5. Ainakaan Carmelan veroista menijää tässä ei ole vastassa. Tarkoitan sitä ettei nämä paljon pelatut Hanslankarit, Loisto-Piirrot tai Tärpätti yhtään useammin näitä lähtöjä voita. Kolme on ihan maksimi mitä tähän lähtöön voi laittaa ja ne on 1,4 ja 12. Hulluimmille varmaksi 4.
T65-4: 11 Portovenere 1%. Tästä on vaikea sanoa mitään kun ei ole oikein tuoreita näyttöjä. Suomen avausstartissa tuli laukka loppusuoran alussa, siinä meni kenties voitto, joskin porukka oli arkisempi. Hylkyjä on tullut Italiassa, että ainakin laukata osataan. Ei tätä kenellekään voi suositella, koska tuskin voittaa, mutta mielenkiintoinen seurattava. Valmentaja on treenannut Ruotsissa työskennellessään oikein hyviä hevosia ja tietää kyllä mitä näiden kanssa pitää tehdä.
T65-6: A.V Marttilan tammalähtöön sanoisin etten saa Vaivaa lapulle oikein mitenkään päin. Kerää paljon rahaa mutta miksei voita? Hopihopi on lyhyellä spurtilla paras. Suomenhevosista sille ei pätkällä riitä kuin Hullumies, ja sekin ainoastaan alkumatkasta. Voiko näin pätkänopealla hevosella ajaa keulasta? Tuskin ainakaan parhaita tammoja vastaan. Jos joku alkaa kunnolla painetta antamaan niin mitäs sitten. Saaga S:llä on ehdottomasti kovin näyttö nykykunnosta, Kuopiosta. Sitä minä pelaisin.
Kirjoittanut Nipa
Jaa-jaa, Kauko
Kun pieni sade ja tuuli pelotti minua kuskaavan ravikaverin kotisohvalle, jäi kutosen teko tuohon pieneen riviin.
No, B. Tuumaa tuskin saa pysymään koko matkaa ravilla Anttikaan. Pojan pelipaidan numerot 1 ja 4 on pienellä pelattava ja vähän isommalla mietittävät kaksarit Hanslankarin kautta.